Sisältöön
tampereen yliopisto: yhteiskuntatieteiden tiedekunta: tutkimus: työelämän tutkimuskeskus - work research centre (wrc): tutkimusprojektit:
Yhteiskuntatieteiden tiedekuntaTampereen yliopistoYhteiskuntatieteiden tiedekunta
Flexlife

FLEXLIFE
- Temporal flexibility of work and its effect on later work and family life

 

Tutkimusprojekti tarkastelee työn ajallisen joustavuuden pitkän aikavälin sosiaalisia vaikutuksia sekä myöhemmälle työuralle että perhe-elämälle. Työuran suhteen tutkimme uran kestoa ja stabiliteettia, eläkkeelle jäämisen ajoitusta ja tyyppiä sekä tulotasoa. Perhe-elämässä kiinnostuksen kohteena ovat perheen perustamisen ajankohta ja lasten lukumäärä, avioliiton kesto ja avioeron riski.  

Käytössämme on edustavia survey-aineistoja työoloista ja perheiden ajankäytöstä. Nämä aineistot on yhdistetty rekisteripohjaiseen seuranta-aineistoon. Yksilötasolla tällä seuranta-aineistolla voidaan tarkistella pisimmillään 35 vuoden jaksoa samojen vastaajien elämässä ja perhetasolla 13 vuotta.  

Tutkimuksemme tuottaa lisää tietoa siitä, millaisissa olosuhteissa työn ajallisella joustavuudella on joko positiivisia tai haitallisia seurauksia suhteessa esimerkiksi työurien pidentämiseen.

 

Päätutkimuskysymyksemme ovat:

1)      Ajallisesti joustavan työn yleisyys ja ominaispiirteet yksilö- ja perhetasoilla Suomessa ja EU-maissa

2)      Millaisia ovat ajallisesti joustavan työn pitkän aikavälin sosiaaliset seuraukset a) työntekijöille, b) heidän puolisoilleen, ja c) heidän perheilleen.

 

Aineistot:

  • Suomalainen työoloaineisto 1977, 1984, 1990, 1997, 2003, 2008 ja 2013.
  • Ajankäyttöaineisto 1979, 1987–1988, 1999–2000 ja 2009–2010.
  • European Working Conditions Surveys (EWCS) 1990, 1995, 2000, 2005, 2010 (ja 2015).
  • Lisäksi projektin aikana kerätään teemahaastatteluaineisto

 

Hankkeen rahoittaja: Suomen Akatemia 2014-2018

 

 

 

FLEXLIFE - Temporal flexibility of work and its effect on later work and family life

 

Our contribution focuses on the long-term social consequences of temporal flexibility on later work (length and stability of work career, timing and type of retirement, and income level) and later family life (postponement of family formation, length of partnership, divorce risk, and number and timing of children) among employees and their spouses and children, using a unique combination of representative surveys on working conditions and household-based time use, merged with long register-based follow-up data.

Our study will increase knowledge about the particular conditions under which temporal flexibility may have had either harmful or positive outcomes for the lengthening of work careers, while avoiding social differentiation between households.

The longest time span of follow-up data concerning the same participants is 35 years at the individual level and 13 years at the family level (comprising spouses and children), which is a very rare opportunity.

 

The main research questions in this project are:

1) What is the prevalence of temporal flexibility of work and what are its characteristics at individual and household levels and in Finland and in EU countries?

2) What are the long-term social consequences of temporal flexibility for employees and their families and for later work career, later family life and children’s later life?

Research material:

(1) Finnish Working Conditions Surveys (1977, 1984, 1990, 1997, 2003, 2008, and 2013) (FWCS).

(2) Time Use Survey (1979, 1987–1988, 1999–2000 and 2009–2010) (TUS).

(3) European Working Conditions Surveys (1990, 1995, 2000, 2005, 2010, next 2015) (EWCS).

(4) New primary data: qualitative interviews

 

 

 

 

 
Käyntiosoite: Kalevantie 5, Linna 5. krs
Postiosoite: WRC, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö
33014 Tampereen yliopisto
Ylläpito: soc.info@uta.fi
Muutettu: 14.3.2017 14.02 Muokkaa

Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi


KARVI-auditoitu HR Excellence in Research

YLIOPISTO
Tutkimus
Opiskelijaksi
Ajankohtaista
Yhteistyö ja palvelut
Yliopisto

AJANKOHTAISTA
Aikalainen
Avoimet työpaikat
Rehtoriblogi
Tampere3

PALVELUT
Aktuaarinkanslia
Avoin yliopisto
Hallinto
Kansainvälisen koulutuksen keskus
Kielikeskus
Kielipalvelut
Kirjaamo
Kirjasto
Liikuntapalvelut
Viestintä
Tietohallinto
Tutkimuspalvelut
Täydennyskoulutus
Tietoarkisto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
Opiskelijan työpöytä

SÄHKÖISET PALVELUT
Andor-hakupalvelu
Uusi lainasi
Intra
Moodle (learning2)
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Sähköinen tenttipalvelu
TamPub
Office 365 webmail
Utaposti webmail
Wentti