Tasapainoilua tunteiden äärirajoilla
(Julkaistu Ilkassa 30.8.2001)

Anna-Leena Härkönen, Heikosti positiivinen. 232 s. Otava 2001.

Näyttelijä ja kirjailija Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen on omaelämäkerrallinen ja tunnustuksellinen kuvaus äidiksi tulemisen kriisistä. Paikoin hyvinkin intiimi teos moukaroi äitiyden auvoista myyttiä ankarin sanankääntein.
Heikosti positiivisessa on kyse äärimmäisen herkän ihmisen joutumisesta uudenlaisen elämäntilanteen eteen. Anna-Leena Härkösen esikoinen syntyi monien vaikeuksien jälkeen kaksi vuotta sitten. Perheen suurimmaksi ongelmaksi osoittautui kuitenkin kirjailijan synnytyksen jälkeinen masennus, joka ajoi Härkösen lähes psykoosin partaalle. Heikosti positiivinen esitteleekin naisen, joka kietoutuu yhä syvemmälle tuhoisiin ajatuskuvioihinsa. Onnen sijasta äitiyteen liittyvät tunteet ovatkin primitiivisiä ja pelottavia: kirjoittaja pelkää jopa vahingoittavansa omaa lastaan.
Jos Härkönen on säälimätön itselleen, helpolla hän ei päästä synnytyssairaalankaan väkeä. Tuoreen äidin stressiä lisäsivät hoitohenkilökunnan piittaamattomuus ja ennenaikainen kotiutus sairaalasta. Erityisesti kritiikki kohdistuu Härkösen omahoitajaan, jonka suuntaan rivit huutavat osoitellen: miksi kohtelit minua kaltoin, miksi et pitänyt minusta?

VAPAUTTAVA NAURU. Heikosti positiivinen on osuva kuvaus siitä, mitä tapahtuu, kun äitiydestä tulee suorittamista. Lapsensa ja itsensä kanssa eksyksissä oleva epävarma äiti yrittää täyttää ympäristön ja itsensä odotukset. Kun voimat eivät riitä, minuus alkaa luhistua. Kaiken kukkuraksi Härkösen taakkana on kantaa julkisuuden paineita. Iltapäivälehtien mahdolliset lööpit lymyävät alati ajatusten taustalla: "Että jutut eivät leviäisi, että saisin edelleenkin olla rauhassa, piilossa tämän kauhun ja epäonnistumisen kanssa", Härkönen kirjoittaa.
Teoksen minäkertoja vie paljon tilaa, hän huutaa, vaatii ja kysyy. Hän käy psykiatrilla ja tarkkailee herkeämättä ja sairaalloisesti itseään ja tunteitaan. Näin Härkönen tulee paljastaneeksi hyvinvointiyhteiskunnan kasvattien tyypillisimmän sairauden: narsismin. Narsistisuudessaan Heikosti positiivinen on kuitenkin pikemminkin kiinnostava kuin häiritsevä.
Kirjailijana Härkönen todistaa olevansa viihdyttävä ja mukaansatempaava. Teksti juoksee kepeän tuntuisesti, ja teoksen tapahtumat fokalisoituvat niin voimakkaasti minä-kertojan kautta, että lukija kietoutuu tiukasti kertojan ahdistaviin ajatuskierteisiin.
Naurun, itkun ja pelon yhdistelmä tekee Heikosti positiivisesta kiinnostavan teoksen: se on yhtä aikaa sekä hauska että äärimmäisen vakava kirja. Lainkaan hullumpia eivät ole Härkösen esittelemät elämästä selviytymisen konstitkaan, musta huumori ja ironia.

ANNE PUUMALA