Jurmo vie viihdyttäen viikinkiaikaan
(Julkaistu Ilkassa 15.10.2001)

Juha Ruusuvuori, Jurmo. 286 s. WSOY 2001.

Kemiönsaarelaisen kirjailijan Juha Ruusuvuoren viides historiallinen romaani Jurmo onnistuu olemaan yhtäaikaa sekä viihdyttävä että vakava teos: Jurmo suoltaa painavia teemoja, mutta villitsee samalla jännityksellä. Humanismin henki puhuu ja miekat kalisevat aitoon viikinkityyliin.
Jurmo on kuvitelma viikinkiajan suomalaisesta kylästä ja sen asukkaista, mutta myös kehityskertomus ja rikkoutuneen mielen kuvaus. Tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin vilkkaat kauppayhteydet toivat runsaasti vaikutteita Suomen kylien elämään. Hiipunut Hiittisten kyläkin nousee uuteen kukoistukseen, kun sen rannoille ajautuu joukko neuvokkaita itämaan asukkaita, heidän joukossaan parantaja Hunain ja tämän poika, seppä Dawud. Keksintöjen mukana tulevat uudet aatteet: kristinusko törmää muinaiseen uskomusmaailmaan, järki loitsuihin.
Uusien asukkien keksinnöt takovat rikkautta kylälle, mutta mammonan myötä kasvavat ahneus ja vallanhimo. Kyläpäällikkö Keihon vihalle ja ahneudelle ei löydy sammuttajaa niin naisten loitsuista kuin parantajan uusista opeistakaan. Orastavan miehuutensa ja lempensä keskellä kamppailee Keihon poika Jurmo.

Nuori Jurmo käy läpi nykyajan teinille tyypillisiä kasvukipuja ihastumisineen ja itsetunto-ongelmineen. Hän hakee maailmankuvaansa kahden aatteen ja kahden miehen välistä, Hunainin ja isänsä. Jurmo osoittautuu kuitenkin kovin yllätyksettömäksi hahmoksi: hän kasvaa irti isästään, ottaa paikkansa miehenä ja pelastaa naisensa urheudella ja väkivallalla. On hieman latteaa, että tähän hahmoon Ruusuvuori rakentaa kirjan viimeisen teeman, toivon.
Jurmoa särmikkäämpi hahmo on isä Keiho. Hän on arvaamaton sekoitus ahneutta, vallanhimoa, maanisuutta, pelkoa ja masennustakin. Tämä yhdistelmä kääntyy viimein tuhoavaksi sekä hänelle itselleen että koko kylälle.

TUHOAVA VOIMA. Ruusuvuori rakentaa henkilöhahmojen kautta voimakkaita vastakkainasetteluja. Näkyvimmiksi hän tekee viisauden ja tyhmyyden, sivistyksen ja alkukantaisuuden väliset konfliktit. Parantaja Hunain edustaa rationaalista maailmankäsitystä, hän on viisas ja harkitseva rauhan mies toisin kuin sotaisa Keiho. Hunain myös haluaa kaiken tietonsa jaettavaksi kansalle. Sen sijaan kylän naisparantajien tieto on salattua.
Ruusuvuori peilaa miehistä valtaa tarinan vanhojen naisten viisautta vasten: miehet ovat elämää tuhoava, väkivaltainen voima. Uhmalla miehet rakentavat yhteiskuntaa, kun taas viisaat naiset vetäytyvät salatulle Naisten saarelle, jonne edes kertoja ei pääse kurkistamaan. Tuhoavaa voimaa edustaa myös hyvään pyrkivä Hunain, sillä hän tuo kylään tuhon siemenen, maallisen mammonan.
Ruusuvuori herättää muinaisen maailman eloon kielen kautta, ja ratkaisu on onnistunut. Kirjailijan kieli kääntyy arkaaiseen poljentoon, ja vaikutelmaa vahvistavat lukuisat vanhat sanat. Kulmikas rytmi syntyy päälauseiden dominoinnista eikä kirjailija paljon lauseenvastikkeita rakentele.
Jurmo on teos, jonka ahmii yhdellä lukukerralla. Ruusuvuoren tuotannon tähän saakka parasta teosta häiritsee kuitenkin ennalta-arvattavuus, eivätkä pitkin tarinaa ripotellut yllätyksetkään poista vaikutelmaa.

ANNE PUUMALA