VÄITÖSKIRJAN SAAMA PALAUTE

Kaikki kotimaiset tv-kanavat tekivät väitöksestä pienen uutisen samalle viikolle kuin väitös sijoittui. Myös lehdet haastattelivat, niistä viimeisimpänä Mediakylpylän Pajavasara-lehti tammikuussa ja Keski-Suomalainen helmikuussa 1999.

Karjalaisessa ilmestyi ensimmäinen varsinainen kritiikki. Eija Komun juttu oli pitkä ja perusteellinen, ja vaikka se oli ystävän kirjoittama, oli se onneksi kriittinenkin.

Hiidenkivessä (1/99) Jokisen Arto käsitteli enimmäkseen väitökseni käsitystä rakkausdiskurssista, mikä oli hyvä valinta siihen nähden, että muu media oli jo pyöritellyt romaanien sisällöt perinpohjaisesti.

Väitöskirjan arvosteluja on ilmestynyt myöhemmin myös Kulttuurintutkimuksessa (4/99, Kristiina Malmio), Naistutkimus-lehdessä (4/99, Veikko Halmetoja) sekä KTSV:ssä (1999). Malmion arvostelu oli ensimmäinen, joka rohkeni sanoa suoraan sotkuisista kohdista, mutta myös antaa positiivista palautetta. Halmetojan arvostelu taas oli liiankin ystävällinen, opiskelijan näkökulmasta kirjoitettu esittely kirjasta. KTSV:n dialogimuotoisen arvostelun laativat Ilkka Mäyrä ja Päivi Kosonen, ja se oli yleisimmillä, kulttuuritutkimuksen tasolla ruotiva juttu; tosin yllättävän lempeä kritiikiksi sekin.

Hesari ei ole tehnyt muuta kuin (yllä olevan) henkilöhaastattelun, sen sijaan Aamulehden arvostelu onnistui hutkimaan ja pätkimään kirjani päin helvettiä.

Iltsarin lehtijuttu oli jopa yllättävän hyvä, tiivisti olennaista. Ainoa omituisuus oli homokirjallisuuden laatikoiminen jutun nurkkaan, aivan kuin se omassa työssäni olisi vastaavassa reservaatissa.

Turun Sanomat valitsi jutussaan oman näkökulman aiheeseen. Tämä "mies romanssissa" -ihmetys näkyi myös siinä, että media ylipäänsä innostui aiheestani: romansseja tutkiva mies on yhtä friikki ilmestys kuin runoileva nyrkkeilijä.

Satakunnan Kansa puolestaan teki maanläheisimmän jutun, jossa uskallettiin ottaa mittaa tutkijan omasta asenteesta romanssin utopismiin. Eniten minua viehätti kuvateksti, jonka toimittaja tiivisti asenteekseni: "Uskon rakkauteen kuin sateenkaareen". Aloin käyttää määritelmää aina myöhemminkin, milloin asiasta jotain kysyttiin.

Oppilaittemme ainejärjestölehti Oheinen teki haastattelun väitöksen jälkitunnelmista.