Tieto olkoon vapaata
Ketä hyödyttävät uudet tekijänoikeus-
ja patenttilait? Julkaistu Voima-lehdessä, 10/2003
Tere Vadén
Syyskuun 23. päivä nähtiin Ylen tv-uutisissa kummia.
Nörtit marssivat Brysselin kaduilla EU:n kaavailemaa
tekijänoikeus- ja patenttidirektiiviä vastaan [1].
Mikä sai hakkerit ulos munkinkammioistaan kaduille?
Eivätkö nuo tulevaisuuden toivot olekaan epäpoliittisia?
Eivätkö he tähtääkään nimenomaan
ohjelmistoinnovaatioihin, uusiin tuotteisiin, ällistyttäviin
patentteihin?
Marssi ja sen uutisointi ovat oire laajemmasta ilmiöstä:
tietoyhteiskunta on tienhaarassa. Koska tiedosta on tullut yhä
tärkeämpi tuotannon väline, on olemassa kasvava tarve
hallita informaatiota. Ja mikäpä parempi tapa kuin tiedon
tuotteistaminen, ”commodification”. Juuri tästä EU:n
luonnostelemassa
lainsäädännössä on kyse. Tekijänoikeus-
ja patenttidirektiivin tarkoituksena on määritellä ja
luoda välineitä tiedon omistamiseen.
Suomessakin asiasta oltiin niin innoissaan, että patentti- ja
rekisterihallitus kiirehti myöntämään
ohjelmistopatentteja jo ennen kuin direktiiviä oli edes
hyväksytty [2]. Niin varmoja direktiivin
syntymisestä oltiin.
* * *
”Oltiin” – siis kuka oli? Ohjelmistopatentteja ainakin vastustivat
näkyvästi suomalaiset ohjelmistoyrittäjät SOT Oy ja
MySQL Oy sekä alan kansalaisjärjestö Electronic Frontier Finland ry.
Yhtenä keskeisenä syynä patenttien vastustukseen ovat
kokemukset Yhdysvalloista: tutkimus- ja kehityskustannusten nousu,
kummalliset oikeustapaukset, tieteellisen tutkimuksen hankaloituminen
sekä pien- ja keskisuuren ohjelmistoteollisuuden vaikeudet [3].
Yhdysvalloissa uusien patenttilakien vaikutukset alkavat ulottua jo
isompienkin firmojen toimintaan. Prosessorivalmistaja Intelin johtaja Andrew
S. Grove listasi lokakuussa Washington Post -lehdessä
syitä tietotekniikkainnovaation seisahtumiselle ja mainitsi
yhtenä ongelmana nimenomaan
patenttilainsäädännön. Ei kuitenkaan ole
mikään salaisuus, että Nokia on yksi
niistä harvoista riittävän suurista yrityksistä,
joita patentit eivät haittaa. Päinvastoin, se itse asiassa
tarvitsee omaa patenttikantaa toimiakseen muiden yritysjättien
kanssa ristiinlisensoimalla.
* * *
Mielenosoittajia kuitenkin kiehtoo toisenlainen näkemys tiedosta,
”information wants to be free.” Tämän näkemyksen mukaan
tieto voi olla vapaata, sillä toisin kuin aineellisten
hyödykkeiden kohdalla, sen kopiointi ei ole muilta pois. Klassinen
tieteenihanne ja ohjelmoijien ”hakkerietiikka” perustuvat kumpikin
ajatukselle, jonka mukaan tieto kehittyy parhaiten, kun se on vapaasti
käytössä, kun sitä koskee eräänlainen
jokamiehenoikeus.
Informaation patentoinnin ongelmaa voi kuvata vertauksella musiikkiin,
esimerkiksi sinfonian säveltämiseen. Sinfonia
sisältää monia musiikillisia ideoita. Jos musiikillisten
ideoiden patentointi olisi sallittu vaikkapa 1600-luvulla,
säveltäjien olisi ollut lähes mahdotonta luoda
teoksiaan, sillä useimmat ideat olisi jo omittu. Sibeliuksen
ongelma ei olisi ollut omien ideoiden puute, vaan se, että
kokonaisen sinfonian säveltämiseen olisi tarvittu aiempienkin
säveltäjien ideoiden käyttöä.
Samaan tapaan lainsäädäntö, joka mahdollistaa
ohjelmointi-ideoiden patentoinnin, uhkaa mahdollisuutta tehdä
kokonaisia ohjelmistoja. Koska ”digitaalinen lukutaito” on yhä
tärkeämpää, uhkaa tämä ohjelmoinnin
vapauden riisto koko ”kansalaistietoyhteiskuntaa”.
* * *
Microsoftin perustaja Bill Gates totesi jo vuonna 1991, että ”jos
ihmiset olisivat ymmärtäneet patenttien
käyttökelpoisuuden ja olisivat ryhtyneet patentoimaan silloin
kun nykyisin käytössä olevat ideat keksittiin, koko ala
olisi nyt täysin pysähdyksissä. Ratkaisu tähän
on ristiinlisensointi ja se, että patentoimme kaiken minkä
voimme. Alalle pyrkivän uuden yrityksen on maksettava, mitä
jättiläiset pyytävät.” [4]
Ohjelmistojen patentointiin liittyy se lisäkummajaisuus, että
ohjelmistot ovat pohjimmiltaan laskukaavoja, jotka muuttavat
ykkösiä ja nollia toisiksi ykkösiksi ja nolliksi.
Ohjelmointi ja matemaattinen ajattelu ylisummaan ovat kehittyneet
vuosisatoja ihmiskunnan yhteisenä tietopääomana. Miksi
me olisimme se sukupolvi, joka katkaisee jatkumon ja sulkee
informaation omaisuudeksi?
Tiedon omistamisen epäjatkuvuus näkyy selkeästi
tapauksessa nimeltä Disney. Käytännöllisesti
katsoen kaikki Disneyn menestyselokuvat (ja niiden oheistuotteet)
perustuvat aikaisemman kulttuurin kuten Grimmin satujen tai varhaisten
mykkäfilmien luovalle uudelleenkäytölle. Disney on
kuitenkin lobbynsa kanssa varmistanut, että tekijänoikeuden
suoja-aikaa on Yhdysvalloissa (ja sitä seuraten muualla) jatkettu
joka kerta, kun Mikki Hiiri on ollut muuttumassa jokamiehenoikeudeksi,
yhteensä 11 kertaa 1900-luvulla [5]. Kukaan ei
siis voi tehdä Disneylle sitä, mitä Disney teki Grimmin
veljeksille. Vapaan luovuuden alue kaventuu kokon ajan.
* * *
Informaation patentoinnissa ei ole hurjaa pelkkä ajatus, eli
mahdollisuus tehdä jostakin ohjelmasta tai algoritmista
yksityisomaisuutta, vaan myös se järjettömyys, jolla
patentteja myönnetään. Patenttitoimistot eivät tee
työtään kunnolla, vaan myöntävät
mitä käsittämättömimpiä patentteja. Yksi
koomisimmista on yhdysvaltalainen patentti, joka koskee keinumista
sivuttain niin, että ketjuista vedetään vuorotellen.
Varmaankin yksi absurdeimmista on Euroopan patenttitoimiston
myöntämä patentti
”kielen oppimiseen niin, että omaa ääntämistä
verrataan opettajan ääntämiseen”.
Nämä kummallisuudet olisivat paljon hauskempia, jollei
niillä olisi todellista merkitystä. Koska digitaalista
informaatiota on helppo kopioida ja levittää, sen suojaaminen
vaatii tehokasta valvontaa. Mitä paremmat kopiointi- ja
levitysmahdollisuudet tekniikka tarjoaa, sitä totaalisempi
poliisivaltio tarvitaan sitä valvomaan.
Villakoiran ydin on yksinkertainen: digitaalinen sisältö ei
ole niukkuushyödyke. Internetin ja muiden teknisten
välineiden kautta digitaalista sisältöä voidaan
jaella yltäkylläisesti. Monien yhtiöiden, kuten
Microsoftin tai musiikki- ja elokuvateollisuuden bisnes kuitenkin
perustuu niukkuuden luomaan kysyntään. Siksi niiden on
pyrittävä esimerkiksi immateriaalioikeuksia koskevan
lainsäädännön avulla luomaan keinotekoista
niukkuutta, rajoituksia ja monopoleja.
Niinpä monet tietotekniset ”kehitysaskeleet” eivät
enää olekaan muuta kuin tahallisia huononnuksia,
esimerkkinä kopiosuojatut cd-levyt, jotka kieltäytyvät
toimimasta kaikissa laitteissa tai jopa rikkovat kuluttajien koneita.
* * *
Henkisen omaisuuden käsite (intellectual
property) iskee juuri tähän rakoon. ”Maaomaisuus” oli
kätevä väline klassisessa kolonisaatiossa.
”Omistajaton”, siis valkoisen miehen omistamaton maa oli vapaasti
vallattavissa. Henkistä omaisuutta suojaavat immateriaalioikeudet
toimivat usein valitettavan samaan tapaan. Intialaistutkija Vandana
Shiva on juuri suomennetussa kirjassaan Voiko tietoa omistaa? Patentit
kehitysmaiden uhkana tuonut keskusteluun termin
biopiratismi, joka tarkoittaa sitä, että yritykset
patentoivat nimiinsä biologisia varoja ja prosesseja, jotka ovat
vuosikausia kuuluneet ei-teollistuneiden kulttuurien
käytäntöihin.
Periaatteessa henkisen omaisuuden käsite voisi suojata
perinteisiä tiedon muotoja, perinteistä
lääketiedettä, viljelytaitoja, suullista traditiota,
kasvi- ja eläinlajikkeita. Tämä on peruste henkistä
omaisuutta koskevan lainsäädännön puolesta.
Käytännössä kuitenkin
lainsäädäntö lähes aina suosii niitä,
joilla jo on. Media-, ohjelmisto-, lääketeollisuus- ja
elintarvikealan jätit pystyvät käyttämään
lakia hyväkseen siinä missä yksittäisellä
keksijällä tai perinteisellä yhteisöllä
jää vain luu käteen.
Yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston oikeustieteenprofessori ja
”digitaalinen aktivisti” Lawrence
Lessig onkin todennut, että ”koskaan ei ole niin
harva omistanut niin suurta osuutta intellektuaalisesta omaisuudesta
kuin nyt". Kun 97 prosenttia maailman patenteista on
teollisuusmaiden hallussa, ei ole suuri ihme, että
immateriaalioikeudet merkitsevät massiivista tulonsiirtoa
etelästä pohjoiseen [6]. Tätä
taustaa vasten tulevat pelottavan ymmärrettäväksi
myös puheet siitä, miten ”piratismi on saatava kuriin”.
Piratismi on varmasti saatava kuriin, mutta kumpi piratismi,
kotikopioijien piratismi vai monikansallisten yritysten harjoittama
”henkisen pääoman” rohmuaminen? Esimerkkinä
tästä jälkimmäisestä biopiratismista Vandana
Shiva kertoo yhdysvaltalaisen RiceTec-yhtiön
basmatiriisi-patenteista. RiceTec ei suinkaan ole kehittänyt
basmatia, josta esimerkiksi Intiassa löytyy satoja eri
tarkoituksiin jalostettuja lajeja. Se on ainoastaan patentoinut sen.
Nyt tuo yhtiö kuitenkin ”omistaa” basmatiriisin, kauppaa sitä
ympäri maailmaa omilla tuotemerkeillään, ja pahimmillaan
viljelijät joutuvat ostamaan joka vuosi uudet siemenet, koska
RiceTec omistaa siemenet ja myös kaikki vastaavat lajikkeet.
Näin digitaalinen kuilu pohjoisen ja etelän välillä
saa henkisen omaisuuden käsitteen myötä seurakseen
”lääkekuilun”, ”riisinsiemenkuilun” ja lukuisia muita
pohjoisen ja etelän välisiä yhä syveneviä
eriarvoisuuksia.
* * *
Hakkerien patenttidirektiivinvastustus on siis pieni osa suuremmasta
kysymyksestä. Ohjelmistot ovat kuitenkin siitä
mielenkiintoinen tapaus, että niissä
tekijänoikeusjärjestelmä on onnistuttu
kääntämään itseään vastaan.
Omisteinen (proprietary)
ohjelma (kuten esimerkiksi Windows) on aina tekijänsä
(tässä tapauksessa Microsoftin) omaisuutta.
Käyttäjä saa luvan käyttää ohjelmaa,
kunhan sitoutuu lisenssisopimukseen. Lisenssisopimus
edellyttää, että käyttäjä ei anna
ohjelmaa kenelläkään muulle. Näin toimii copyright:
se estää yhteistoiminnan ja naapuriavun.
80-luvulla hakkeri nimeltä Richard Stallman käynnisti GNU-projektin, jonka tarkoituksena oli
luoda vapaa käyttöjärjestelmä – vapaa kenen tahansa
käyttää ja muuttaa, ei välttämättä
vapaa merkityksessä ilmainen. Vapaata kehitystä varten
tarvittiin tekijänoikeudellinen ”hakkaus”, ja niin syntyi
”copyleft”. Copyleft-lisenssi
sanoo, että käyttäjä saa muuttaa,
levittää ja myydä ohjelmaa, yhdellä ehdolla:
edelleenlevitetyn ohjelman pitää myös olla copyleftattu.
Copyleftin ajatus on,
että lainsäädäntö kääntyy suojaamaan
henkisen pääoman luoneen yhteisön ja
käyttäjien vapautta niin, ettei ohjelmistoja voida sulkea
yhtiöiden omaisuudeksi.
Tunnetuin seuraus copyleft-ajattelusta on
GNU/Linux-käyttöjärjestelmä. Tuhannet ohjelmoijat
ympäri maailmaa ovat internetin välityksellä tehneet
vapaaehtoista yhteistyötä, jonka tuloksia suojaa copyleft,
tässä tapauksessa GPL-lisenssi.
Linuxin ilmiömäinen nousu perustuu paitsi Linus Torvaldsin
ohjelmointi- ja projektinhallintakykyihin myös siihen, ettei
mikään yhtiö pysty omimaan koodia. Vapaaehtoista
kehitystä ei tapahtuisi, jos pelkona olisi, että työn
hedelmät valuvat jonkin ohjelmistojätin käsiin.
Kun ohjelmoijat ovat kukin kehittäneet sitä osaa
ohjelmistosta, jota he itse tarvitsevat, on GNU/Linux mustekalamaisesti
levittäytynyt hyvin monipuoliseksi
käyttöjärjestelmäksi. Linuxia löytyy
kelloista, digibokseista, pc-tietokoneista, nettipalvelimista ja
supertietokoneista. Palvelinmarkkinoilla GNU/Linuxilla on jo selvä
markkinajohtajuus, samoin esimerkiksi useiden maiden puolustusvoimissa
ja muilla kriittisillä aloilla, joilla järjestelmän
kehittäjien on tarkkaan tiedettävä, mitä ohjelmisto
tekee.
Monissa maissa varsinkin Etelä-Amerikassa ja Aasiassa on myös
annettu suosituksia, että julkisella sektorilla tulisi
käyttää vapaita ohjelmistoja, sillä vain näin
voidaan taata julkisuus ja jatkuvuus tietojärjestelmissä [7]. (Kukaanhan ei tiedä, mitä Windows-ohjelma
tarkalleen ottaen pitää sisällään, tai kuinka
kauan sen tiedostomuodot ovat olemassa tai yhteensopivia.)
* * *
Koodin vapauteen perustuvassa mallissa kuluttajat eivät maksa itse
ohjelmistosta vaan tukipalveluista, ohjekirjoista tai
räätälöinnistä. Vapaat ohjelmistot
näyttävätkin olevan suurin uhka Microsoftin
monopoliasemalle.
Yhdysvaltojen liittovaltio kävi Clintonin kaudella oikeutta
Microsoftia vastaan, koska sen katsottiin rikkovan vapaan kilpailun
nimissä säädettyjä antitrustilakeja.
Oikeudenkäynnissä Microsoftin todettiin paitsi olevan
monopoli myös toistuvasti käyttäneen monopoliasemaansa
väärin [8]. (Miksi tietokoneliikkeistä
ei juurikaan löydy tietokoneita, joissa ei olisi esiasennettuna
Windows? Yksi syy on se, että jos konevalmistaja myy koneitaan
ilman Windowsia tai peräti GNU/Linuxin kanssa, Microsoft laskuttaa
Windows-lisensseistä paljon enemmän.)
Ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen oikeushistoriassa
tuomioistuimen ratkaisulla ei kuitenkaan ollut mitään
merkittäviä seurauksia yhtiölle. Asiaan saattoi osaltaan
vaikuttaa sekin, että tuomioistuimen päätöksen ja
rangaistuksen määräämisen välillä maassa
vaihtui presidentti.
* * *
Microsoft yrittää tietenkin pitää kiinni
asemastaan. Pari vuotta sitten kohua herättivät Microsoftilta
julkisuuteen vuotaneet niin kutsutut Halloween-dokumentit,
joissa listattiin erilaisia mahdollisuuksia käyttää
lainsäädäntöä hyväksi ohjelmistojen
vapauden rajoittamiseksi. Bill Gates ja Microsoftin uusi
toimitusjohtaja Steve Ballmer puhuivatkin pian GPL-lisenssistä ”syöpänä”,
”kommunismina”
ja ”antiamerikkalaisuutena”.
Microsoft kehittelee aktiivisesti myös uusia teknisiä keinoja
asemansa puolustamiseksi. Office-ohjelmiston uuteen versioon
suunnitellaan DRM-tekniikkaa (digital rights management), jonka
tarkoituksena on pystyä seuraamaan, onko dokumentit tuotettu
sellaisella Officella, jonka lisenssimaksut on maksettu [9].
Uuden tekniikan etuna on paitsi ”piratismin” ehkäiseminen
myös parempi virus- ja tietoturva.
Ei ehkä ole kovin yllättävää, että asiaan
sisältyy myös koukku. Yhdysvaltojen tekijänoikeuslain
Digital Millennium Copyright Actin (DMCA) mukaan teknologia, jota voi
käyttää DRM-suojauksen kiertämiseen on laiton.
Teknologiaa ei edes tarvitse käyttää, jo sen
hallussapito tai julkistaminen on rikos [10].
Tällä hetkellä esimerkiksi vapaan OpenOffice-ohjelmiston
tekstinkäsittelyohjelma avaa ja tallettaa Word-dokumentteja. Jos
kuitenkin uuteen Wordiin sisältyy DRM-suojaus, on sillä
tehtyjen dokumenttien avaaminen jollakin toisella ohjelmalla rikos,
koska näin tehtäessä joudutaan kiertämään
suojaus.
Tämä asettaisi käyttäjät, joiden dokumenteista
suuri osa on Microsoftin formaateissa, kokonaan uuteen
riippuvuussuhteeseen. Jo nyt keinotekoiset
”yhteensopimattomuusongelmat” ovat suuri syy siihen, miksi
käyttäjien on hankala vaihtaa järjestelmää.
Microsoft on pitkään pitänyt huolta siitä,
että sen dokumenttiformaatit eivät seuraa alan julkisia
standardeja.
* * *
Microsoftin ei ole tarvinnut tehdä likaista työtä
copyleftiä ja GPL-lisenssiä vastaan kokonaan yksin.
Parhaillaan on meneillään oikeusjuttu,
jossa yhdysvaltalainen ohjelmointifirma SCO
pyrkii muun muassa osoittamaan, ettei GPL-lisenssi ole
pätevä. Ensimmäinen kohta kanteessa
väittää, että GPL on – ta-daa! – ”antiamerikkalainen”.
Kanteella ei kai edes nykyilmapiirissä ole mahdollisuuksia, vaan
tarkoituksena lienee lähinnä asiakkaiden pelottelu.
Taas olisi hauska naurahtaa mokomalle pelleilylle. Valitettavasti
kuitenkin kehitys on jatkuvasti vienyt kohti amerikkalaistyyppistä
lainsäädäntöä ympäri maailmaa. Maailman
kauppajärjestön WTO:n Trips-sopimusta voidaan
hyvällä syyllä kutsua yhdysvaltalaisen
tekijänoikeuslainsäädännön globalisoinniksi [11]. Suunniteltu Euroopan tekijänoikeusdirektiivi
(EUCD) on
vastinpari Yhdysvaltojen DMCA:lle. Pelottavaa on, miten helposti
demokraattiset järjestelmät ovat murtuneet suuryhtiöiden
painostuksen alla.
WTO:n ja Maailman henkisen omaisuuden järjestön Wipon (World
Intellectual Property Organization) sekä kahdenvälisten
suosituimmuussopimusten avulla teollistuneet maat houkuttelevat
kehitysmaita omaksumaan teollisuusmaille soveltuvan
lainsäädännön. Kyse ei ole
pelkästään rahasta, siitä, kuinka paljon
kehitysmaat joutuvat maksamaan lisenssimaksuina, vaan
tietoriippuvuudesta, siitä, kuka tietoa pääsee
kehittämään ja levittämään.
YK:n talous- ja sosiaalineuvosto (Ecosoc) onkin todennut, että
”henkisen omaisuuden” ja demokraattisen kansalaisyhteiskunnan
välillä on ristiriita. Nykyisellään
Trips-lainsäädäntö uhkaa jo ihmisoikeuksien
toteutumista, kuten oikeutta tietoon.
* * *
Yhdysvaltojen kongressi päätti 1800-luvulla, ettei maan
kannata noudattaa eurooppalaista tekijänoikeus- ja
patenttilainsäädäntöä, koska se haittaisi
Yhdysvaltojen taloudellista kehitystä. On kaikki syy olettaa,
että henkistä omaisuutta koskeva
lainsäädäntö toimii samanlaisena jarruna nykyisille
kehitysmaille.
Tilanne on itse asiassa pahempikin, koska henkisen omaisuuden
käsite on huomattavasti laajentunut (esimerkiksi koskemaan
biologisia organismeja ja ohjelmistoja, samalla suoja-ajat ovat
pidentyneet, patenttien myöntöprosessi höltynyt jne.).
”Henkinen omaisuus” keskittyy, koska media-ala,
lääketeollisuus ja elintarvikealan jätit
keskittyvät.
Maailman mittakaavassa pienehkö mutta Suomeen liian suuri
SanomaWSOY ehdottikin taannoin, että sen toimittajien ja
”sisällöntuottajien” oikeudet siirtyisivät suoraan
yhtiölle. SanomaWSOY haluaa isojen poikien kentälle.
* * *
Tällaisessa neuvotteluasemassa kehitysmaat (ja teollisuusmaiden
kansalaisyhteiskunta) tarvitsevat luovuutta, onnistuneita
järjestelmän ”hakkauksia”. Vaikeaa se on, muttei mahdotonta, esimerkkinä
Vietnam. Vietnamin kahdenvälinen kauppasopimus Yhdysvaltojen
kanssa samoin
kuin sen tavoite liittyä WTO:hon vuonna 2005
edellyttävät, että maassa saadaan laiton
ohjelmistokopiointi kuriin. Muuten suosituimmuusasema
menetetään, ja tämä sama uhka koskee monia
kehittyviä maita.
Vietnam kuitenkin keksi sangen ironisen tien ulos ongelmastaan: koska
piratismista on päästävä eroon, niin
hylätään Microsoft. Siirtymällä
käyttämään vapaita ohjelmistoja Vietnam toivoo
saavansa laittomien kopioiden ongelman kuriin. Tällä
hetkellä Vietnamissa arviolta 97 prosenttia kaikista ohjelmista on
laittomia kopioita.
Tämän varaan Microsoftin lobbarit eivät ehkä
laskeneet. Yhtiön taktiikka kehitysmaissa on ollut olla
välittämättä ”piratismista”, joskus on jopa
dumpattu ilmaisia kopioita, jotta Windows muodostuu standardiksi. Vasta
myöhemmin on rahastuksen aika.
Ratkaisevaa on esimerkiksi taistelu intialaisten ohjelmoijien
sydämistä. On arvioitu, että vuonna 2015 yli puolet
maailman ohjelmoijista on intialaisia. Millaista tietoyhteiskuntaa he
tavoittelevat?
* * *
Tarkoittaako tämä, että polttamalla ”laittomia”
cd-levyjä tukee kehitysmaiden asiaa? Ei tietenkään. Jos
sen sijaan siirtyy
GNU/Linux-käyttöjärjestelmään, on ottanut
kantaa tiedon vapauden puolesta ja digitaalista kuilua kasvattavaa
monokulttuuria vastaan.
Koodin vapaus tarkoittaa myös kilpailun vapautta. Digitaalisen
sisällön kohdalla ”puhe” ja ”tuote” yhdistyvät,
eikä sananvapauden ja vapaan kilpailun kannalta ole suurta eroa
sillä, onko monopoli valtion vai yrityksen.
Suomelle kysymys kuuluu, haluammeko profiloitua Linus Torvaldsin
kotimaana ja avoimena pohjoismaisena yhteiskuntana – jossa julkisen
hallinnon tietojärjestelmiltä edellytetään
avoimuutta ja aitoja standardeja ja tieto nähdään
kalevalaiseen tapaan yhteisöllisen luovuuden ilmentymänä
– vai menemmekö suosiolla Microsoftin, Nokian ja SanomaWSOY:n
taskuun.
Kirjoittaja on Tampereen
yliopiston Hypermedialaboratorion professori.
[1] Laaja nettisivusto Euroopan patenttidirektiiviin
liittyvistä kysmyksistä on http://www.ffii.org,
jota ylläpitää müncheniläinen Foundation for a
Free Information Infrastructure (FFII). Katso myös Electronic
Frontier Finland ry:n nettisivuja: http://www.effi.org.
[4] “If people had understood how patents would be
granted when most of today’s ideas were invented and had taken out
patents, the industry would be at a complete stand-still today. The
solution . . . is patent exchanges . . . and patenting as much as we
can. . . . A future start-up with no patents of its own will be forced
to pay whatever price the giants choose to impose. That price might be
high: Established companies have an interest in excluding future
competitors.” Fred Warshofsky, The
Patent Wars, ss. 170-71 (NY: Wiley 1994).