Oletko luonani tänään,
kun olen yksin?
Oletko tässä, kun painan käteni tyynylle,
vapisevan,
kuin kyynelkostealle poskelle,
kuin lantion voimaviivalle,
kuin silmille, sulkeutuville?

En uskalla elää, tiedän sen,
tiedän mitä se on, en elämää.
Tiedän kysymyksen, epäröinnin, torjunnan.
Tiedän ruosteenmakuisen suun,
seinän ja oven kasvoja vasten.

Kun tuuli käy, meitä ei enää ole.
Eikä toista voi omistaa.

Olemme vain tuntevia huiluja,
joihin välillä käy henki.

 - frans 31.5.2000 -