Naama ravassa ja napa paljaana liikutuin takaperin aamuun asti, olin liikkumatta ja itkin hiljaa leijuvia valoja ja kasvoja lasilintuja keinotekoisessa keväässä talvea paperin painon alla.
Kundaliiniköynnös nosti päätään, tikarit menivät pitkin selkää ja yritin suojella paskaista naamaani syli avoinna, muisti hukassa.
Kaksi kertaa kolme kertaa kuusi. Jakopääni ei toiminut, mutta taulusta osasin kertoa mitä vain. 'Tänne päin, tänne näin!' kerron kuinka tiputaan ylöspäin niin ettei satu yhtään, kuinka lasketaan leikkiä kuolemalla, kuinka ollaan vakaita ja horjutaan.
Ja tuuli silitti hiekkaa. Istuin kynnyksellä ja odotin että sähköpaimen sammuttaa valot ja vetää verhot edestä. Ansalanka vain napsui, amalgaami tummui akkuhapoissa.
--Frans 1995