läpikuultava lapsi kahlaa heinäistä rinnettä
korret ulottuvat häntä vyötäröön
ja katse tunkeutuu ajan luomaan koteloon

tuoksun tuomana aamuun,
päivän painuessa sulkee silmät,
avaa ajan sanomaa

ja aika, se tanssii
se kuohuu, se lyö
kuin valoputouksen pärskeet
ja sähkönsininen yö

se tanssii, se kutsuu
ja sen rinnalla alasti
vietämme viimeisen yön

- frans 7.7.2000 -