läpikuultava lapsi kahlaa
heinäistä rinnettä
korret ulottuvat häntä vyötäröön
ja katse tunkeutuu ajan luomaan koteloon
tuoksun tuomana aamuun,
päivän painuessa sulkee silmät,
avaa ajan sanomaa
ja aika, se tanssii
se kuohuu, se lyö
kuin valoputouksen pärskeet
ja sähkönsininen yö
se tanssii, se kutsuu
ja sen rinnalla alasti
vietämme viimeisen yön
- frans 7.7.2000 - |