Salpietarin tuoksu ja jäähtyvät hylsyt pöydän alla kertovat kaiken eikä kumminkaan. Olen elossa kanssasi enkä kuitenkaan. Naura vain olen sen sinulle velkaa.
Tanssit pöydillä tanssit tähtien kanssa heittäydyt syliin kuin kuolevan metsän henki et halua että sinuun kosketaan ja lyöt lyöt kerran vielä ja sanon jotain.
Vielä pikari hapanta ja makeaa ironiaa ja hajanaisia hymyjä kaksi lihaa ripustettuina samoihin kiliseviin ketjuihin.
Eilen tänään ei enää lumisateessa jossa säkenöit ja poltat poskillasi huudan rakkauteni ulos silmillesi ja olet kuollut kuin kaikki kerran.
--Frans 1995