Tarina Sinulle




En löydä punaista ruusua
keskeltä näitä valkoisia hankia,
mutta ojennan
kymmenen lumikidettä,
katoavaa tähteä
yhden kädellesi,
yhden otsallesi,
yhden silmiesi varjoon.
Loput karkaavat tuulenhenkäykseen
ja satavat hiuksiisi,
lentävät uniisi
kuin muisto kesästä ja vedestä
kauan sitten.



Kalpea kauneutesi särkee haaroissani jo toista päivää.
Muistan yöpaitasi pehmeän tuoksun
ja kaipaus on paiskata polvilleen.
Flanellissa ei ole tarpeeksi lämpöä,
se sana ei riitä.

Tulla lapseksi, olla hetken verran Saarikoski sinulle
ja ehdottaa: lähdetään Irlantiin!
Lantiosi on minulle kuin merenlahti,
ja haluaisin kuulla aaltojen lyövän yössä
vierasmajamme muuria vasten.



Paljas oksa.
Pelkkä.
Yksi lehti.
Sinun kirjoittaa.
Punaisella ja vihreällä
huultesi punaisella, silmiesi vihreällä,
tämän hetken elävään ihoon.




Päivä on puolessa, taivas valkeaa silkkipaperia
jonka läpi valo näkyy.

Tunnen itseni levolliseksi
kaikkien kysymysten jälkeen,
ennen seuraavia hiljaisia myrskyjä.
"Rakastatko minua", kysyvät etsivät silmäsi
ja jääviileä käsi koskettaa rinnan ihoa.
Vastaukseni lähtevät minusta
ja jäljelle jään vain minä:
silmät jotka katsovat suoraan sinuun,
käsi joka sulkeutuu lämmittämään kättäsi.
"En tiedä", kuiskaan. Onko se väärin?
En tiedä edes mitä rakkaus on, kuvittelen.

Olen rakastunut sinuun, rakastun sinuun uudelleen.
Väsyneenä ja levottomana en osaa rakastaa.
Niitäkin hetkiä on, kestätkö sen?
Tänään haluan tuntea kätesi ympärilläni,
katsella sinua valoläikässä sitomassa yrttejä
keskellä lattian lämmintä vanhaa puuta;
haluan rakastella kanssasi kesken pyykkipäivää,
syöksyä kanssasi pehmeän tuoksuvan kasan syvyyksiin.
Saada onnea sinun onnestasi.

Ehkä se on vain itsekkyyttä,
sitä lievästi synnillistä laatua,
johon ihmisenä oleminen houkuttaa?

Tällainen minä kuitenkin olen.
Sinun, jos haluat niin.




Sinussa on kaksi kaistaa
Toinen taivaaseen, toinen kuolemaan
Tukahdutat minut, tunget suruni suuhuni
Janoan päästä lähteillesi
Haluan sammua
Haluan räjähtää ja lentää pois
Oi älä pyöri siinä, pysähdy
sammuta tulesi että voisin oooo0+´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´
09oooo0+´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´
Olet salaisuus olet siinä
pysähdy älä liiku olen matkalla sinnepäin
Sylisi on hyvä olen rikki olen ilman
voi sinä Sinä sinä ´´´´´´´´´´Sinä
valokarvainen 






Sinä lensit ja lensit mustikkamaassa,
suusi oli sininen ja jalkasi paljaat.

Lensit korkealla ohitseni ja huhuilin,
että tuo sitä isoäidin vattumehua ja
ämpärillinen makiaa juustoa.

Mutta et sinä ehtinyt kun sinun piti
lentää Ruotsiin ja Espanjaan ja pitää
matkalla linnojen kattoja kunnossa.







Joskus sanoja on.
Joskus väreille on nimiä
ja tuoksuissa kulkevat tunteet.
Kaikki virtaa sormista, putoaa
kynsien räystäiltä paperille, sulattaa
pois pahan massan.
Toisinaan on toisin, toisinpäin.
Monsuunit käyvät lävitse
eikä lehtikään värähdä. Padot seisovat
murtumatta, mustat virrat vyöryvät
niiden ylitse, muureja kaatamatta.

Voi minä rakastan sinua.
Rakastan ja kaipaan.
Sen minä haluan sanoa, upottaa
kasvoni hiustesi sekaan ja pestä
ne silmieni suolalla.
Minusta niin paljon on sinun.
En tiennyt minua niin paljon olevankaan,
kunnes tunsin kuinka se lähti pois.
Kuinka repeytyivät irti ne sormet,
jotka olivat piirtääkseen perhosen selkääsi.
Kuinka sulkeutuivat silmät
jotka näkivät hymysi ja aamuynseyden.
Enkä olisi uskonut sydämellä olevan juuria
niin syvällä. Syvällä.
Toisessa ihmisessä.