ETUSIVULLE
 

Eläimet

Puut

Marjat ja sienet

 Mustikka
 Puolukka
 Myrkkysienet
 Syötävät sienet

 Testaa tietosi
 

Loppukoe
 
 
 
 

 

Mennään metsään 
Syötävät sienet

Tatit, rouskut ja vahverot ovat hyviä sieniä, joista voi laittaa ruokaa. Rouskut ja vahverot ovat helttasieniä eli ne voidaan tunnistaa lakin alapuolella olevista heltoista. Tatit ovat puolestaan pillisieniä.

Sienet elävät tiettyjen puiden läheisyydessä. Siksi eri sienillä on erilaiset kasvupaikat. Eräät sienet, kuten rouskut ja tatit, elävät yhteiselämää puiden kanssa. Tällöin sieni saa puulta tämän valmistamaa sokeria ja sieni puolestaan luovuttaa vastalahjaksi puulle vettä ja ravinteita. Tälläistä yhteiselämää, josta kumpikin hyötyy, sanotaan symbioosiksi. 

Hyvät sienet ovat terveellisiä, mutta niitä ei kuulu yleensä syödä raakana. Sienistä voidaan valmistaa monia herkkuruokia, sillä sienet ovat maukkaita.
 


  Valokuvaaja: Markku Savela

Tatit tunnistaa hyvin lakin alapuolella olevista pilleistä.
Kuvassa on lehmäntatti.
 


Valokuvaaja: Markku Savela

  Keltavahvero tunnetaan myös nimellä kanttarelli.
 


Valokuvaaja: Markku Savela

Rouskut täytyy kiehauttaa hyvin ennen ruoaksi valmistamista.
Kuvassa on kangasrousku.
 
 

<- Edellinen    Seuraava ->