LUE TÄMÄ ENSIN!!!
Tämä sivu toimii samalla periaatteella kuin yleinen kirjasto: lukeminen on vapaata ja ilmaista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin luopunut tekijänoikeuksistani. Kannattaa huomata tuo ympyröity c-kirjain eli "copyright", sillä sähköistä materiaalia koskevat aivan samat tekijänoikeudet kuin painettuja teoksia. Niihin kuuluvat esimerkiksi teoksen tekijän moraaliset oikeudet: "Teosta käytettäessä tekijän nimi on ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii. Teosta ei [...] saa muuttaa sellaisella tavalla tai saattaa yleisön saataviin sellaisessa yhteydessä, että tämä loukkaa tekijän omalaatuisuutta tai kirjallista tai taiteellista arvoa." Älä siis kopioi tätä tekstiä tai sen osaa omaan blogiisi, kotisivuillesi tai keskustelupalstoille.
© Pekka Masonen
Kun ilmasto muuttuu
Tulevaisuuden ennustaminen on vaikea taito, vaikka moni mielellään ryhtyy siihen. Vaikeaksi ennustamista ei tee tiedon puute vaan ennustajien haluttomuus hyväksyä epämieluisia vaihtoehtoja. Tässä mielessä useimmat ennustuksista edustavat pelkkiä päiväunia. Toisinaan taas epätodennäköisinkin ennustus saattaa toteutua, koska ihmiset alkavat muuttaa käytöstään sen mukaisesti.
Vuonna 1770 Amsterdamissa ilmestyi neliosainen teos ”Kahden Intian historia”, joka tarkastelee kriittisesti eurooppalaisen kolonialismin vaiheita Aasiassa ja Uudessa maailmassa. Tekijäksi paljastui pian ranskalainen valistusajattelija Abbé Raynal. Sisältönsä vuoksi teos kiellettiin Ranskassa ja Raynal joutui lähtemään maasta.
Kuvaillessaan Haitia, joka oli päätynyt Ranskan siirtomaaksi Rijswijkin rauhan myötä vuonna 1697, Raynal ennusti, että saarella puhkeaisi lähitulevaisuudessa vakava orjien kapina: ”Orjat tarvitsevat vain johtajan, joka on kyllin rohkea saattaakseen heidät koston ja hävityksen tielle. On vain ajan kysymys, milloin hän ilmestyy ja kohottaa vapauden pyhän lipun.”
Ennustus ei ollut mitenkään omaperäinen. Raynal vain sanoi ääneen sen, minkä monet tiesivät mutta harva halusi myöntää todeksi. Orjien kapinoita oli esiintynyt siitä lähtien, kun Karibian saarilla alettiin viljellä ruokosokeria 1600-luvulla. Esimerkiksi Jamaikalla puhkesi toukokuussa 1760 laajamittainen orjakapina.
Ranskalaisella Haitilla tilanne oli erityisen räjähdysaltis. Siirtomaassa eli noin puoli miljoonaa orjaa, joista useimmat olivat syntyneet Afrikassa. Heidän kohtelunsa oli poikkeuksellisen julmaa, jopa oman aikansa mittapuilla. Juuri Afrikassa syntyneet olivat hanakampia kapinoimaan, koska he muistivat entisen elämänsä vapaina. Kapinoiden johtajat sen sijaan olivat yleensä orjuudessa syntyneitä, koska he puolestaan tunsivat siirtomaan olot ja osasivat hyödyntää orjanomistajien kulttuuria omien päämääriensä saavuttamiseksi. Lisäksi saarella eli suuri joukko orjien jälkeläisiä, jotka olivat saaneet vapauden mutta joita silti kohdeltiin ala-arvoisesti.
Haitin ruutitynnyrin räjäytti Ranskan suuri vallankumous, joka alkoi kesäkuussa 1789. Uutiset kantautuivat Haitille nopeasti ja herättivät orjissa ymmärrettävästi suuria toiveita. Olihan vallankumouksen iskulause ”vapaus, veljeys, tasa-arvo”.
Ranskassa valtaan nousseella porvaristolla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan kumota orjuutta. Haiti oli emämaan kannalta liian tuottoisa siirtomaa. Sitä paitsi vallankumouksen kauneimmaksi kukaksi nimetty ”julistus ihmisen ja kansalaisen oikeuksista” (Déclaration des droits de l'homme et du citoyen, 26.8.1789) ei koskenut orjia, sen paremmin kuin naisia ja lapsiakaan. Vain veroa maksava valkoinen mies oli ihminen (homme) ja kansalainen (citoyen).
Orjien pitkään patoutunut viha purkautui lopulta kapinaksi, joka alkoi "Kaimaanien metsässä" 21.8.1791. Siirtomaa vajosi pian täydelliseen sekasortoon. Ranskan tasavalta kumosi orjuuden vihdoin elokuussa 1793 mutta se tapahtui liian myöhään. Orjat olivat jo vapauttaneet itse itsensä.
Tasavalta ei kumonnut orjuutta hyvää hyvyyttään. Keväällä 1793 alkoi sota Isoa-Britanniaa vastaan ja Ranska menetti pian lähes kaikki Karibian siirtomaansa. Tarkoitus oli nostattaa menetettyjen saarten orjat kapinaan brittejä vastaan lupaamalla heille vapaus.
Ideologisesti Haitin tilanne oli kuin politiikantutkijan painajainen. Kapinoivat orjat halusivat toteuttaa vallankumouksen radikaaleimmat ihanteet kirjaimellisesti mutta taistelivat kuninkaan nimissä (Ludvig XVI:n kerrottiin ilmestyneen Kaimaanien metsässä) Ranskan tasavaltaa vastaan, jonka hallitus vannoi vallankumouksen nimeen mutta halusi säilyttää Haitilla taantumuksellisen yhteiskunnan, joka oli kumottu emämaassa.
Orjia auttoivat Iso-Britannia ja Espanja, jotka yrittivät kukistaa Ranskan tasavallan, kun taas Haitin kuningasmieliset plantaasinomistajat tukivat tasavaltalaista hallitusta, jotta orjien kapina saataisiin nujerrettua.
Haitin kapinan johtajaksi nousi saarella syntynyt Toussaint Louverture (myös L'ouverture), joka oli saanut vapautensa jo ennen vallankumousta. Hän tunsi Raynalin teoksen (kuten myös Caesarin ”Gallian sodan” ja Machiavellin ”Ruhtinaan”) eikä epäröinyt esiintyä Raynalin ennustuksen toteuttajana. Elokuussa 1793 hän julkisti selkokielisen ohjelmansa, joka vetosi entisiin orjiin paremmin kuin hallituksen mahtipontisuudessaan ontto sanahelinä: ”Olen Toussaint Louverture ja olette ehkä kuulleet nimeni. Kutsumukseni on kostaa vääryydet. Haluan, että vapaus ja tasa-arvo vallitsevat Haitilla. Veljet, liittykää puolelleni, jotta voin toteuttaa tavoitteeni.”
Orjien kapina onnistui ja vuonna 1801 Toussaint hallitsi koko Haitia, vaikka saari oli yhä nimellisesti Ranskan alainen.
Ulkomailla orjien voitto herätti suurta levottomuutta. Mitä Toussaint aikoisi seuraavaksi? Hyökkäisikö hän joukkoineen Jamaikalle tai Kuubaan – vai nostattaisiko hän orjien kapinan Yhdysvalloissa? Myös Pariisissa oltiin huolestuneita. Julistaisiko Toussaint Haitin itsenäiseksi?
Ranska oli tällä välin siirtynyt Napoleon Bonaparten diktatuuriin. Napoleon tarvitsi rahaa sotiinsa ja hän halusi muuttaa Haitin yhtä tuottoisaksi siirtomaaksi kuin se oli ollut ennen vallankumousta. Siksi Haiti olisi palautettava Ranskan valtaan; tarvittaessa väkivalloin.
Helmikuussa 1802 Haitille alkoi saapua ranskalaisia joukkoja, joiden vahvuus oli lopulta noin 80 000 miestä. Hyökkäys oli mahdollinen, koska sota brittejä vastaan oli päättynyt lokakuussa 1801. Entisten orjien vastarinta oli ankaraa mutta yksi toisensa jälkeen Toussaintin kenraalit antautuivat saatuaan lupauksen armahduksesta ja asemasta Ranskan armeijassa. Toussaint itse vangittiin petoksella kesäkuussa 1802 ja kuljettiin heti Ranskaan. Muodollinen syytös oli maanpetos. Napoleonin käskystä Toussaint suljettiin Sveitsin vastaisella rajalla sijaitsevaan Fort de Joux’n linnoitukseen, missä hän kuoli keuhkotautiin huhtikuussa 1803. Mitään oikeudenkäyntiä ei koskaan järjestetty.
Ranskalaisten voitto jäi yhtä tyhjäksi kuin Egyptissä neljä vuotta aikaisemmin. Toukokuussa 1802 Napoleon palautti orjuuden Ranskan siirtomaihin lisätäkseen plantaasien tuottavuutta. Kun tieto saapui Haitille heinäkuussa, kapina leimahti heti uudelleen. Trooppisten tautien ja tappioiden masentamat ranskalaiset jäivät pian alakynteen. Viimeiset pakenivat saarelta syksyllä 1803 ja antautuivat Jamaikalla briteille. Sota oli alkanut Euroopassa uudestaan toukokuussa 1803 eikä Ranska pystynyt lähettämään uusia joukkoja Haitille. Uudenvuodenpäivänä 1804 Toussaintin kenraaleihin kuulunut Jean-Jacques Dessalines julisti Haitin itsenäiseksi.
Haitin itsenäistymisellä oli paljon kauaskantoisemmat seuraukset kuin pelkän uuden valtion syntyminen Uuteen maailmaan.
Syksyllä 1800 Napoleon oli pakottanut Espanjan luovuttamaan Mississippi-joen länsirannan. Louisianaksi kutsuttu valtava alue ulottui New Orleansista aina nykyiseen Montanaan asti. Tarkoituksena oli perustaa uudelleen Ranskan pohjoisamerikkalainen siirtomaaimperiumi, jonka se oli menettänyt Isolle-Britannialle ja Espanjalle 1763. Imperiumin keskus olisi Haiti, pääkaupunkinaan Port-au-Prince.
Kun Haitin valloitus epäonnistui, ei Louisianalla ollut enää mitään merkitystä Ranskalle. Niinpä Napoleon päätti myydä sen Yhdysvalloille, ennen kuin britit ehtisivät valloittaa alueen itselleen. Kauppa solmittiin Pariisissa 30.4.1803. Louisianan oston jälkeen mikään ei enää estänyt Yhdysvaltoja laajentumasta Tyynellemerelle, mikä muutti perusteellisesti Pohjois-Amerikan tulevaisuuden – eikä yksin intiaanien osalta.
Napoleon kukistui lopullisesti kesäkuussa 1815 ja hänet karkotettiin Saint Helenan saarelle. Siellä hänellä oli aikaa sepittää mieleisensä muistelmat. Hän katui vähän mutta yhtenä pahimmista virheistään hän piti Haitin sotaretkeä. Häntä oli kyllä varoitettu etukäteen mutta useimpien poliitikkojen tavoin Napoleon oli liian viisas kuunnellakseen viisaampiaan.
12.6.2008