LUE TÄMÄ ENSIN!!!
Tämä sivu toimii samalla periaatteella kuin yleinen kirjasto: lukeminen on vapaata ja ilmaista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin luopunut tekijänoikeuksistani. Kannattaa huomata tuo ympyröity c-kirjain eli "copyright", sillä sähköistä materiaalia koskevat aivan samat tekijänoikeudet kuin painettuja teoksia. Niihin kuuluvat esimerkiksi teoksen tekijän moraaliset oikeudet: "Teosta käytettäessä tekijän nimi on ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii. Teosta ei [...] saa muuttaa sellaisella tavalla tai saattaa yleisön saataviin sellaisessa yhteydessä, että tämä loukkaa tekijän omalaatuisuutta tai kirjallista tai taiteellista arvoa." Älä siis kopioi tätä tekstiä tai sen osaa omaan blogiisi, kotisivuillesi tai keskustelupalstoille.
© Pekka Masonen
Satumaa
Mikään muu maa Euroopan ulkopuolelta ei ole hurmannut länsimaista mielikuvitusta yhtä tehokkaasti kuin Japani. Intialla, islamilaisella maailmalla. Latinalaisella Amerikalla ja Afrikalla on vannoutuneet omat ystävänsä (ja vihaajansa) mutta usein ihailun taustalla on enemmän maailmankatsomus kuin pelkkä kiinnostus vierasta kulttuuria kohtaan. Japani on tässä mielessä neutraali. Se, että joku suomalainen on kiinnostunut jostakin japanilaisen kulttuurin osa-alueesta – olipa kyseessä sarjakuva, kamppailulaji, elokuva, taide, kirjallisuus tai ruoka – ei välttämättä kerro mitään hänen poliittisista mielipiteistään tai taustastaan ylipäänsä.
Erikoista on myös se, että Japaniin liittyvät mielikuvat ovat pääsääntöisesti myönteisiä ja ylistäviä – jopa siinä määrin, että Japani kelpaa esikuvaksi, josta länsimaalaiset voisivat ottaa opikseen.
Kun Suomea hehkutettiin 1980-luvun hallitsemattoman rakennemuutoksen vuosina ”Pohjolan Japaniksi”, ei käsitteeseen sisältynyt mitään pilkallista (vaikka oman pankkikriisinsä kohdanneesta Japanista tuli 1990-luvulla ironisesti ”Aasian Suomi”). Jo 1900-luvun alussa Bulgaria sai kunnian olla ”Balkanin Japani”, millä viitattiin Bulgarian nopeaan kehitykseen sen jälkeen, kun maa oli itsenäistynyt Turkin vallasta 1878, sekä sen menestykseen alueen sodissa.
Toki voisimme oppia paljon hyviä asioita japanilaisilta (ja monen muunkin kulttuurin edustajilta), kuten itsehillintää, siisteyttä yleisillä paikoilla tai toisten huomioimista. Japanissa esimerkiksi höpöttimen käyttö on täysin kielletty julkisissa kulkuvälineissä (paitsi erikseen rajatuissa tiloissa). Niinpä on mahdollista matkustaa luotijunalla Tokiosta Hakataan tarvitsematta kuunnella ventovieraan kynsisienen kasvutarinaa koko 1069 kilometrin edestä. Suomalaisittain hämmästyttävää on se, että kieltoa noudetaan; myös metroissa, linja-autoissa ja paikallisjunissa, missä ei ole henkilökuntaa valvomassa matkustajien käyttäytymistä.
Vastaavasti mekin voisimme opettaa japanilaisille yhtä ja toista, kuten tehokkuutta. Japanilaisten työpäivä voi olla pidempi mutta se ei välttämättä ole olennaisesti toimeliaampi kuin suomalaisten. Työpaikalle jäädään oleilemaan, koska sieltä ei voi lähteä ennen esimiestä. Esimies ei puolestaan voi lähteä ennen alaisiaan menettämättä kasvojaan. Niinpä päivä venyy kuin itsestään pitkälle iltaan.
Yksi syy myönteisiin mielikuviin on varmasti se, että japanilainen yhteiskunta näyttäytyy länsimaalaisen vierailijan silmissä päällisin puolin helppona ja tuttuna. Ihmiset käyttäytyvät ulkomaalaisia kohtaan luontevasti, eikä Japanissa tapahdu sellaisia kulttuurisia kompastuksia, jotka rasittavat suhteitamme esimerkiksi islamilaiseen maailmaan. Länsimaalaisen ei tarvitse pelätä loukkaavansa japanilaisia rikkomalla tietämättään jotain tabua. Jos liikeneuvottelut epäonnistuvat, syynä on vallan muut tekijät kuin se, miten päin suomalainen osapuoli käsitteli syömäpuikkoja tai minkä väriseen paperiin liikelahja oli kääritty. Japanilaiset ovat tarkkoja muotoseikoista mutta eivät herkkiä loukkaantumaan pikkuasioista, ainakaan ulkomaalaisten kohdalla.
On kuitenkin väärin ajatella, että japanilainen yhteiskunta olisi helppo siksi, että Japani on länsimaistunut. Vastaavuudet perustuvat siihen, että japanilainen yhteiskunta on moderni – mutta samalla Japani on säilyttänyt oman vahvan kulttuurisen identiteettinsä.
Niille länsimaalaisille, jotka ovat joutuneet Japanin pauloihin, kaikki japanilainen on yksinkertaisesti ihanaa ja ihmeellistä. Englanninkielisessä maailmassa käytetään jo käsitettä "wapanese". Sillä tarkoitetaan länsimaalaista, joka samaistuu unelmiensa Japaniin niin voimakkaasti, että hän haluaa itse muuttua mahdollisimman japanilaiseksi (mikä tietysti on mahdotonta).
Jopa japanilaisiin yhdistetyt kielteiset ominaisuudet kuten kurinalaisuus, yhteisöllisyys, tunteettomuus ja fanaattisuus voivat kääntyä länsimaisissa mielikuvissa myönteisiksi. Tällöin ne edustavat miehisiä arvoja, jotka joidenkin mielestä ovat kadonneet länsimaisesta kulttuurista.
Monille länsimaalaisille Japani onkin peili, johon he heijastavat toiveitaan oman yhteiskuntansa suhteen. Japani on satumaa, missä kaikki on paremmin. Meillä ei osata käyttäytyä mutta japanilaiset käyttäytyvät kauniisti; meillä ei ole perinteitä mutta japanilaiset vaalivat ikivanhoja tapojaan; me olemme materialisteja mutta japanilaiset kunnioittavat henkisyyttä.
Länsimaalaisia harvemmin syytetään siitä, että he eivät osaisi arvostaa tai ymmärtää Japania. Toisaalta länsimaiset mielikuvat perustuvat nimenomaan siihen, että me emme voi ymmärtää Japania, koska se on liian erilainen. Japanilaiset ovat samaa mieltä ja pitävät kulttuuriaan ainutlaatuisena. Ikään kuin Japani sijaitsisi kokonaan toisella planeetalla.
Ainutlaatuisuuden myytti rakentuu vahvasti ajatukselle, jonka mukaan ulkomaalaisten on mahdotonta oppia japanin kieltä täydellisesti ja näin he jäävät väistämättä japanilaisen kulttuurin ulkopuolelle. On totta, että japani on kielenä yksinäinen eikä sille ole toistaiseksi löydetty yhtään sukulaista. Mutta yhtä yksinäinen kieli on esimerkiksi baski – olematta mitenkään mahdoton oppia japanilaisille tai kenellekään muille.
Oikeasti japani ei ole erityisen vaikea kieli. Puhuttu japani on tagalogin ja bahasa indonesian ohella Itä-Aasian kielistä länsimaalaisen kannalta helpoimpia oppia. Työlääksi japanin opiskelun tekee monimutkainen kirjoitustapa, joka perustuu kotoperäisen tavukirjoituksen ohella kiinalaisiin kirjoitusmerkkeihin. Koska Japanissa lapset käyttävät koko kouluajan merkkien opettelemiseen – niitä opiskellaan vielä yliopistossakin – japanilaisten on vaikea hyväksyä sitä, että joku ulkomaalainen voisi saavuttaa saman muutamassa vuodessa. Kuitenkin monet länsimaalaiset ovat oppineet puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan sujuvasti japania.
Sama pätee kulttuuriin. Kaikista ihmeellisistä piirteistään huolimatta Japani ei ole niin eksoottinen kuin täällä kuvittelemme, eikä japanilaisten arkipäiväinen elämä eroa merkittävästi omastamme. Elokuvaa Lost in Translation ei kannata ottaa liian vakavasti. Asiointi japanilaisessa supermarketissa ei edellytä perehtymistä zen-meditaatioon eikä kassalla tarvitse lausua henkeviä haikuja; käteinen raha riittää. Hyllyissä on toki tarjolla paljon meidän silmissämme outoja tuotteita mutta yhtä lailla sieltä löytyy nakkeja, jauhelihaa, perunoita, kalapuikkoja sekä maitokahvia; kaikki tutuilta paikoiltaan.
Eksoottiset mielikuvat elävät, koska kuitenkin harvat suomalaiset (ja länsimaalaiset yleensä) ovat käyneet Japanissa, saati tutustuneet henkilökohtaisesti japanilaisiin. Mielikuvat perustuvat toisiaan tukeviin toisen käden lähteisiin, jotka osaltaan ylläpitävät Japanin ainutlaatuisuuden myyttiä, kuten elokuvateattereissamme nyt nähtävä Geishan muistelmat (puhumattakaan elokuvasta Viimeinen samurai). Nekin, jotka matkustavat Japaniin, näkevät helposti ennakko-odotuksiaan vastaavan satumaan.
Mainittakoon, että japanilaisten käsitys geishan ammatista on hieman erilainen kuin elokuvassa. Kannattaakin mieluummin lukea Ilmari Vesterisen teos Geishan maailma: tarua ja totta (2001).
Ihaillessamme (tai vihatessamme) erilaisuutta huomiomme kiinnittyy vain siihen, mikä erottaa heidät meistä. Tällöin unohtuu helposti, että kaikki ihmiset ovat sittenkin samanlaisia. Uskonnosta, kielestä, pukeutumisesta, ruokailutottumuksista, nenän muodosta tai seksuaalista suuntautumisesta riippumatta kaikilla ihmisillä on luonnostaan yhtäläinen kyky myötätuntoon toisiaan kohtaan. Tosin jotkut ovat tukahduttaneet tuon kyvyn itsessään – omaksi vahingokseen.
27.4.2006