Mysteerimerkkien
jäljillä, I:
Yleiskeräilyn salat ja valat
© Pekka
Masonen
[Ilmestynyt alunperin Filatelisti -lehdessä
4/2004, s. 32–37]
* * *
Jokainen yleiskeräilijä on varmasti törmännyt merkkeihin, joista ei tahdo saada mitään tolkkua hyvällä eikä pahalla. En esimerkiksi yhtään ihmettelisi (enkä nauraisi lainkaan), jos jossain päin maailmaa joku nuori keräilijä etsisi parhaillaan kiihkeästi tietoja maasta nimeltä ”Autopaketti”. Usein kyseessä onkin jokin muu kuin varsinainen postimerkki.
Pitkään yleiskeräilyn parissa puurtaneille on kehittynyt kokemusten
kautta vaisto, jonka avulla voi tunnistaa nämä mysteerimerkit jo heti
kättelyssä. Samoin kokenut keräilijä osaa erottaa oudoistakin merkeistä
ne avainsanat, joiden avulla merkin alkuperän voi jäljittää. Loput onkin
vain kansainvälisten luetteloiden tavaamista, mikä ei vaadi kuin
kärsivällisyyttä ja runsaasti hyvää juotavaa. Maailmalla aikojen
kuluessa julkaistujen merkkien kirjo on kuitenkin niin valtava, että
kokeneeltakin mestarilta menee joskus sormi suuhun.
Hors d’oeuvre
Kuvassa 1 on alkupaloiksi neljä eksoottiselta vaikuttavaa postimerkkiä, jotka kylläkin löytyvät helposti luetteloista, kunhan osaa etsiä oikeilla hakusanoilla.
<Kuva 1.>
Toisena vasemmalla on brittiläisen miehityshallinnon julkaisema
postimerkki Transvaalia varten vuodelta 1900. Yleisemmin Transvaalina
tunnetun buuritasavallan virallinen nimi oli Zuid Afrikaansche Republiek
(Z.A.R.) eli ”Etelä-Afrikan tasavalta” (tai ”Eteläafrikkalainen
tasavalta”
-
suomi on tässä suhteessa hankala kieli, koska meillä ei adjektiivilla
voi korvata erisnimen genetiiviä, kuten germaanissa ja romaanisissa
kielissä). Brittien käyttämä nimitys Transvaal on kuitenkin perusteltu,
sillä näin vältetään sekaannukset myöhempään Etelä-Afrikan tasavaltaan (Republiek
van Suid-Afrika), joka syntyi, kun entisten buuritasavaltain sekä
brittiläisten Kapmaan ja Natalin siirtomaiden vuonna 1910 muodostama
Etelä-Afrikan unioni (Unie van Zuid Afrika) itsenäistyi vuonna 1961.
Kuvan merkki on itse asiassa väärennös, kuten suurin osa markkinoilla
liikkuvista Transvaalin toisen itsenäisyyden (1881–99)
aikaisista postimerkeistä. Markkinoille väärennökset tulivat Pariisissa
toimineen, iranilaissyntyisen kauppiaan Mirza Hadin kautta. Hän
levitti myös väärennettyä vanhaa Serbiaa. Transvaalin merkkien
väärennökset painettiin vuoden 1910 paikkeilla Alankomaissa
alkuperäisillä laatoilla ja niiden tunnistaminen on vaikeaa. Varmin
keino on verrata epäilyttävää merkkiä aidosti käytettyyn kohteeseen.
Pääsääntöisesti voidaan kuitenkin sanoa, että väärennökset ovat liian
hyvän näköisiä ja niitä kaupitellaan liian alhaisissa hintaluokissa.
Toisen buurisodan (1899–1902)
aikaisten brittiläisten miehitysjulkaisujen väärennökset puolestaan
tunnistaa siitä, että alkuperäisten merkkien väärennöksille tehty
päällepainama on liian siisti. Aidoissa merkeissä päällepainaman
kirjaimet ja pisteet eivät ole samassa linjassa. Silti näistä
väärenteistäkin pyydetään hulppeita hintoja. Eteläafrikkalaiset
kauppiaat Deverell & MacGregor pyytävät noin sata euroa täydestä
11 merkin sarjasta, jossa päällepainama V.R.I. on ylösalaisin. He eivät
siis myy väärennettyjä merkkejä aitoina vaan ilmoittavasti avoimesti,
minkälaisesta tavarasta on kysymys. Aidon sarjan, jossa päällepainama
V.R.I. on virheetön, saanee noin 50 eurolla.
Kirjaimet V.R.I. tarkoittavat tietysti ”Victoria Regina Imperatrix”,
joka keväällä 1901 korvattiin lyhenteellä E.R.I. eli ”Edwardus Rex
Imperator”. Ensimmäisen maailmansodan aikana brittiläisissä
miehitysjulkaisuissa käytettiin lyhennettä G.R.I. (”Georgius etc.”).
Oikealla on asteen verran hankalampi merkki mutta tässäkin tapauksessa
johtolanka eli Intia on näkyvästi esillä. Kruunupää on tietysti
kuningas-keisari Yrjö VI, mikä sijoittaa merkin aikavälille 1937–1947.
Varsinaisen Intian kohdalta tätä merkkiä ei kuitenkaan löydy mutta jos
jaksaa jatkaa luettelon selaamista brittiläistä ja itsenäistä Intiaa
seuraaviin Intian ruhtinaskuntiin, niin merkki löytyy helposti. Kyseessä
on Gwalior-nimisen
ruhtinaskunnan virkapostimerkki vuodelta 1938. Noin kolmesataa
kilometriä Delhistä kaakkoon sijaitseva Gwalior oli yksi Intian
keisarikunnan sopimusvaltioista (ks. Filatelisti 8/2001, s.52) ja
nykyään osa Madhya Pradeshin osavaltiota.
Kuvassa 2 on puolestaan Ranskan Päiväntasaajan Afrikkaan (Afrique
Equatoriale Française) kuuluneen Ubangi-Charin
julkaisu vuodelta 1930. Nimensä alue sai siellä virtaavan kahden suuren
joen eli Ubangin ja Charin mukaan. Edellinen on yksi Kongon sivujoista;
jälkimmäinen virtaa Tshad-järveen. Filateelisesti Ubangi-Chari
on tylsähkö keräilykohde, koska sen lähes kaikki postimerkit ovat
päällepainamia, joiden pohjina on käytetty Ranskan Kongon yleismerkkejä.
Kuvassa onkin lunastusmerkki (chiffre taxe). Vuonna 1931 Ubangi-Charin
omat julkaisut korvattiin Ranskan Päiväntasaajan Afrikan yhteisillä
postimerkeillä. Kuvan merkki löytyy luetteloista vaivatta, kunhan
muistaa, että Michel ja Stanley Gibbons aakkostavat Ubangi-Charin
U-kirjaimen kohdalle ja Yvert tietysti ranskalaisittain O:n kohdalle.
<Kuva 2.>
Sama neuvo pätee kuvan 2 toiseen merkkiin, joka käytettiin Ranskan
Länsi-Afrikassa (Afrique Occidentale Française). Haut-Sénégal-Niger
tarkoitti valtavaa aluetta, joka ulottui Senegalin yläjuoksulta aina
Tshad-järvelle asti. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen se pilkottiin
kolmeksi siirtomaaksi: Ranskan Sudan, Ylä-Volta ja Niger. Oman aikamme
Afrikan poliittisella kartalla ne esiintyvät nimillä Mali, Burkina Faso
ja Niger. Merkin löytää luetteloista helposti, kunhan muistaa, kuinka
alueen nimi eli ”Ylä-Senegal ja Niger” kääntyy eri kielissä. Merkki on
vuodelta 1906 ja mies on Louis Faidherbe (1818–1889), Senegalin
pitkäaikainen kuvernööri, joka loi perustan Ranskan Länsi-Afrikan
imperiumille.
Monien muiden Ranskan afrikkalaisten siirtomaiden tavoin Ubangi-Chari
itsenäistyi vuonna 1958 ja omaksui mielikuvituksellisen nimen
”Keski-Afrikan tasavalta” (Republique Centrafricaine). Kyseenalaista
mainetta tasavalta sai, kun sen pitkäaikainen diktaattori Jean-Bédel
Bokassa (1921–96)
julisti suurta Napoleonia matkien 4.12.1976 maansa keisarikunnaksi.
Päivämäärä ei ollut sattumalta valittu, sillä Napoleon oli
kruunauttanut itsensä Ranskan keisariksi 2.12.1804. Keski-Afrikan
keisarikunnan historia jäi perin lyhyeksi, sillä hänen majesteettinsa
Bokassa I syöstiin vallasta jo 20.9.1979. Monarkian kausi on
kuitenkin tallentunut lähtemättömästi postimerkeille, vaikka
Keski-Afrikka tuskin on erityisen suosittu keräilykohde.
Kuvassa 2 on myös edellisiä hieman vaikeampia tapauksia, joiden
tunnistaminen vaati jo kekseliäisyyttä. Toisena oikealla on merkki, joka
näyttäisi olevan peräisin ”Levant” nimisestä maasta. Tällaista maata ei
kuitenkaan ole olemassa vaan Levantti on vanha eurooppalainen nimitys
Lähi-idälle. Ratkaisu löytyy merkin yläreunasta olevasta tekstistä
”Vapaan Ranskan joukot”.
Kun voittajavallat pirstoivat Turkin valtakunnan ensimmäisen
maailmansodan jälkeen, Ranskan saalis oli Libanon ja Syyria, joita se
hallitsi Kansainliiton luvalla. Muodollisesti maat olivat itsenäisiä
tasavaltoja. Kun Ranska antautui Saksalle kesällä 1940, Syyriaan ja
Libanoniin sijoitetut ranskalaiset joukot pysyivät kuuliaisina marsalkka
Pétainin perustamalle Vichyn hallitukselle, joka myötäili Saksaa.
Brittien kannalta tilanne oli vaarallinen, sillä Saksa saattaisi
laajentaa sodan Lähi-itään käyttäen ranskalaista Syyria tukialueenaan.
Estääkseen tämän mahdollisuuden britit hyökkäsivät kesäkuussa 1941
Syyriaan. Mukana oli Lontoossa päämajaansa pitävän Vapaan Ranskan
joukkoja, joiden panos operaatiossa oli vaatimaton. Joukoista huomattava
osa oli senegalilaisia, jotka eivät halunneet taistella Vichyn puolella
olevia maanmiehiään vastaan. Vichyn joukot antautuivat 17.7.1941, minkä
jälkeen vastuu Libanonin ja Syyrian turvallisuudesta siirtyi
muodollisesti Vapaan Ranskan joukoille.
Kyseessä on Beirutissa painettu kenttäpostimerkki vuodelta 1942;
siviilit käyttivät Syyrian ja Libanonin omia postimerkkejä. Luetteloista
Levantin merkit löytyvät joko Ranskan yhteydestä tai omalla otsikkollaan.
Vieressäa on merkki, jossa lukee selvästi ”Ranskan tasavalta”.
Ranskalainen tämä postimerkki ei kuitenkaan ole vaan se luetteloidaan
Ranskan siirtomaiden yhteisjulkaisuihin. Merkin julkaisi
Pohjois-Afrikassa kenraali de Gaullen johtama Ranskan Kansallisen
Vapautuksen Komitea syksyllä 1943. Lähi-idän tavoin Pohjois-Afrikkaan
sijoitetut ranskalaiset joukot olivat lojaaleja Vichyn hallitukselle,
mikä aiheutti ongelmia, kun amerikkalaiset nousivat maihin Marokossa ja
Algeriassa 8.11.1942. Aluksi ranskalaiset taistelivat rajusti hyökkääjiä
vastaan, kunnes heidän ylipäällikkönsä amiraali Darlan käski
laskea aseet. Kaikki eivät totelleet vaan osa ranskalaisista jatkoi
taistelua saksalaisten rinnalla loppuun asti. Viimeiset saksalaiset
joukot antautuivat Tunisiassa 12.5.1943.
Kansallisen Vapautuksen Komitean julkaisemia postimerkkejä käytettiin
Pohjois-Afrikan ohella Korsikassa, joka vapautettiin Ranskan
departementeista ensimmäisenä lokakuussa 1943, sekä Vapaan Ranskan
puolelle siirtyneissä siirtomaissa. Merkkien todellinen käyttö lienee
ollut vähäistä, sillä aidosti kulkeneet kohteet ovat kalliimpia kuin
postituoreet. Mitään varsinaista tarvetta näille merkeille ei ollut,
sillä Marokossa, Algeriassa ja Tunisiassa julkaistiin samanaikaisesti
omia postimerkkejä.
Erikoista on se, että Komitean vuonna 1944 Algeriassa julkaisemat
”Marianne” ja ”Gallian kukko” tyyppiset yleismerkit luetteloidaan aivan
tavallisina ranskalaisina postimerkkeinä.
Filateliaan kuuluu paljon muitakin merkkejä kuin pelkät postimerkit. Edellä on jo viitattu omiin autopakettimerkkeihimme mutta yhtä lailla filatelia kattaa sanomalehtimerkit, kenttäpostimerkit, virkapostimerkit, lunastusmerkit, palautusmerkit; joskus jopa lennätinmerkit ja leimamerkit (jos niitä on käytetty postitukseen). Näiden ”oheismerkkien” tunnistaminen on hankalaa, koska niistä usein puuttuu maan nimi. Jäljittämistä auttaa vain käytetty rahayksikkö ja kieli. Kuvassa 3 on vasemmalla lunastusmerkki Indonesiasta (1958) ja oikealla Isosta-Britanniasta (1994). Lisää päänvaivaa (Kopfzerbrechen) aiheuttaa se, että kansainvälisten luetteloiden käytännöt vaihtelevat eli kaikki luettelot eivät huomioi kaikkia oheismerkkejä.
<Kuva 3.>
Kuvassa 3 on toisena oikealta unkarilainen lunastusmerkki vuodelta 1951.
Sinänsä tämän pitäisi olla helppo tapaus: merkillä näkyy selkeästi sekä
maan nimi (Magyar posta) että merkin tarkoitus (portó). Ainoa hämmentävä
yksityiskohta voi olla se, että alkuperäinen merkki ei ole mikään
postimerkki vaan Unkarin kansallispankin säästömerkki.
Oikealla on puolestaan erikoisuus Italiasta, jonka postilaitos on
todella kunnostautunut erilaisten oheismerkkien tuottamisessa. Recapito
autorizzato ei ole mikään mafian käyttämä kiertoilmaus lahjomattomien
tuomareiden vaientamiselle vaan tarkoittaa postin valtuuttamaa jakelua.
Merkit, joissa on tällainen teksti, eivät siis ole varsinaisia
postimerkkejä. Ne ovat lipukkeita, jotka todistavat, että lähetyksen
jakaja on maksanut yksityiselle jakelulle määrätyn veron. Heinäkuusta
1928 lähtien yksityiset tahot ovat saaneet paikallisesti kuljettaa ja
jakaa kirjeitä sekä paketteja sovittuaan asiasta Italian postilaitoksen
kanssa; näille lähetyksille liimataan tuo postin valtuutuksesta
todistava lipuke. Suomeksi ”perilletoimitusmerkki” (Zustellungsmarke).
Päällepainamana oleva liktorin kirves tarkoittaa, että merkin julkaisi
toisen maailmansodan lopulla Pohjois-Italiaan fasistien perustama
Italian sosiaalinen tasavalta (Repubblica Sociale Italiana).
Alkuperäinen merkki ilmestyi vuonna 1930.
Yksi oheismerkkien alalaji on pakkolisämaksumerkit, joiden
saksankielinen nimitys Zwangszuschlagsmarke toimii erinomaisena
filateelisena alkometrina. Pakkolisämaksumerkit eroavat
lisämaksullisista postimerkeistä kahdessa tärkeässä suhteessa: niiden
käyttö on sananmukaisesti pakollista ja ne eivät yleensä kelpaa
postimerkkeinä, vaikka joskus niitä on varsinaisen käyttöajan jälkeen
voitu käyttää postitukseen.
Filatelian piiriin pakkolisämaksumerkit kuuluvat, koska ne ovat
postilaitosten julkaisemia. Ne myös mainitaan luetteloissa. Euroopassa
näitä merkkejä ovat julkaisseet Portugalin ja Espanjan lisäksi
erityisesti Balkanin maat ja Turkki mutta eniten pakkolisämaksumerkkejä
on ilmestynyt Latinalaisessa Amerikassa. Yksi syy lienee se, että
maissa, joissa hallinnon tehokkuus ja luotettavuus ovat suhteellisia,
pakkolisämaksumerkki on yksinkertainen tapa kerätä kansalaisilta rahaa,
koska niiden käyttöä voidaan kontrolloida helposti. Jos postikonttorista
on myyty 1000 pakkolisämaksumerkkiä à 1 centavo, rahaa pitäisi löytyä
saman verran; jos kuorella ei taas ole merkkiä, lähettäjä ei ole
maksanut pakollista lisämaksua. Jälkimmäisessä tapauksessa kuorelle
voitiin liimata pakkolisämaksulunastusmerkki (Zwangzuschlagportomarke)
eli puuttuva lisämaksu perittiin vastaanottajalta.
Kuvassa 4 on mysteerimerkki Ecuadorista, jota on turha etsiä
luetteloista. Kyseessä lienee puhtaasti yksityinen
hyväntekeväisyysmerkki tai kirjeensulkija, vaikka merkillä lukeekin
juhlavasti ”Ecuadorin posti”. Merkin aiheena on espanjalaisen
taiteilijan Ricardo Balaca y Orejas Cansecon (1844–89)
maalaus, joka esittää Kolumbusta kertomassa ensimmäisen matkansa
saavutuksista Espanjan hallitsijaparille vuonna 1493. Alkuperäinen
maalaus tuhoutui Espanjan sisällissodassa. Maalaus on myös kuvattuna
Yhdysvaltain vuoden 1892 Kolumbus-sarjan 15 sentin merkillä.
<Kuva 4.>
Yleensä pakkolisämaksumerkkejä käytetään rajattuna aikana, joka voi olla
pitkä yhtenäinen kausi tai vuosittain toistuva jakso, esimerkiksi
vuodenvaihde, jolloin postia lähetetään tavallista enemmän (ja
lisämaksun kerääminen on tuottoisaa). Lisämaksu voi olla samansuuruinen
jokaiselle postilähetykselle tai porrastettu postimaksun mukaan.
Kuvassa 4 on kaksi pakkolisämaksumerkkiä. Vasemmanpuoleista merkkiä
käytettiin Pohjois-Kyproksen turkkilaisessa tasavallassa (KKTC)
elokuusta 1995 helmikuulle 1996. Merkillä kerättiin rahaa saarella
kesäkuussa 1995 riehuneiden metsäpalojen tuhojen korjaamiseksi.
Juonikkain tapa kerätä rahaa oli vaatia vastaanottajaa maksamaan
pakollinen lisämaksu hänelle saapuvista lähetyksistä, jolloin maksun
piiriin saatiin kotimaan postin ohella myös ulkomailta saapuva posti.
Keskellä on Chilessä vuonna 1955 julkaistu pakkolisämaksumerkki
paketteja varten. Se oli liimattava kaikkiin sekä Chilessä
postitettuihin että ulkomailta maahan saapuviin paketteihin. Samaan
aikaan ilmestyneiden erikoispostimerkkien arvot olivat yleensä alle 5
pesoa eli vaadittu 15 peson lisämaksu oli varsin korkea. Mies on
kenraali Joaquín Prieto Vial (1786–1854),
joka oli Chilen presidentti vuosina 1831–41.
Kuvassa 5 on puolestaan tämän kategorian kummajainen eli intialainen virkapostia varten julkaistu pakkolisämaksumerkki vuodelta 1971.
<Kuva 5. Vasemmalta pakkolisämaksuvirkapostimerkki; 5 paisan yleismerkki, joka muutettu pakkolisämaksumerkiksi lisäpainamalla; paikallisjulkaisu, huomaa violetti lisäpainama "Refugee Relief"; varsinainen 5 paisan pakkolisämaksumerkki.>
Kun brittiläinen Intia jaettiin vuonna 1947 itsenäisiksi Intiaksi ja
Pakistaniksi, Bengalin muslimienemmistöinen osa liitettiin Pakistaniin
ja se tunnettiin nimellä Itä-Pakistan. Pelkkä Islam ei riittänyt
yhdistämään kahdesta erillisestä osasta koostunutta valtiota.
Ristiriidat johtivat lopulta sisällissotaan. Keväällä 1971 Itä-Pakistan
julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi ja otti nimekseen Bangla Desh.
Ensimmäiset postimerkkinsä Bangla Desh julkaisi heinäkuussa. Taistelut
aiheuttivat valtavan pakolaisaallon Intiaan. Suomea puolta pienemmän
Bangla Deshin väkiluku oli tuolloin noin 75 miljoonaa (nyt noin 139
miljoonaa). Konflikti päättyi, kun Intian armeija hyökkäsi joulukuun
alussa Bangla Deshiin ja kukisti Pakistanin hallituksen joukot. Bangla
Desh vapautui 22.12.1971 ja kansainvälinen yhteisö tunnusti pian sen
itsenäisyyden.
Pakolaisaallon johdosta Intiassa julkaistiin 5 paisan arvoinen
pakkolisämaksumerkki, jota oli käytettävä kaikissa postilähetyksissä
liki puolentoista vuoden ajan (15.11.1971 – 31.3.1973). Samaan aikaan
ilmestyneiden erikoispostimerkkien yleisin arvo oli 20 paisaa – mikä
viittaa siihen, että kyseessä oli kotimaan peruskirjeen postimaksu –
joten mitenkään nimellinen tuo lisämaksu ei ollut. Samassa suhteessa
meillä määrättäisiin kaikille lähetyksille 15 sentin ylimääräinen maksu.
Kyseessä on siis virkapostia varten julkaistu pakkolisämaksumerkki. Nyt
seuraa se varsinainen kysymys: onko ketään kotona?
Intialaiset virastot (kuten niiden suomalaiset vastineet) eivät toimi
ulkopuolisen rahoituksen varassa, vaikka ne voivatkin kerätä erilaisia
maksuja, vaan julkisten määrärahojen turvin. Näin Intian liittovaltio
verotti pakkolisämaksumerkillä itse itseään. Siis yhtä järkevää kuin se,
että Suomen valtio perii vuokraa Suomen valtiolta, kun se käyttää Suomen
valtion omistamia kiinteistöjä. Käytännössä virkapostille määrätty
pakollinen lisämaksu tarkoitti, että virastojen määrärahoja vähennettiin
pakkolisämaksumerkkien käyttöä vastaavalla summalla, mikä taas pakotti
virastot supistamaan toimintojaan voidakseen kattaa määrärahojen
leikkauksen – esimerkiksi lähettämällä vähemmän postia.
Kuvassa 6 on virkapostimerkkejä Filippiineiltä. Vasemmanpuoleisessa merkissä ei ole mitään kummallista. Alkuperäinen postimerkki ilmestyi kesäkuussa 1962, jolloin se myös varustettiin virkapostia tarkoittavalla päällepainamalla ”G.O.” (Gawaing Opisyal). Merkin mies on Filippiinien kansallissankari José Rizal, jonka espanjalaiset teloittivat vuonna 1896. Filippiinit olivat Espanjan siirtomaana joulukuuhun 1898 asti, jolloin se siirtyi Kuuban, Puerto Ricon ja Guamin tavoin Yhdysvaltain hallintaan.
<Kuva 6.>
Espanjalle jäi vanhasta imperiumistaan vain Mariaanit ja Karoliinit,
jotka se möi Saksalle 30.6.1899. Ennen vallan lopullista vaihtumista
Espanjan hallinto ehti julkaista Mariaaneja varten sarjan
filippiiniläisiä postimerkkejä, jotka oli varustettu päällepainamalla
”Marianas Españolas”. Arvoltaan kuuden merkin sarja on kuolevaisen
keräilijän ulottumattomissa, eikä sitä edes mainita kaikissa
luetteloissa. Merkkien painosmäärä oli arvoista riippuen 50–700
kappaletta. Erikoista oli se, että merkkejä käytettiin postitukseen vain
kerran, kun viimeinen espanjalainen postilaiva lähti Saipanin saarelta
Manilaan joulukuun alussa 1899. Mariaanien ensimmäiset saksalaiset
postimerkit ilmestyivät 18.11.1899.
On ymmärrettävää, että Espanjan Mariaanien merkeistä liikkuu
markkinoilla runsaasti väärennöksiä. Oikeaan sarjaan käytettiin
Filippiinien yleismerkkejä vuodelta 1898; törkeimmät väärennökset on
tehty väärille merkeille eli vuosien 1890–1897 yleismerkeille. Aitoihin
merkkeihin voi tutustua internetissä hakusanoilla Spanish + Marianas +
stamps. Filippiiniläiset merkit, jotka on leimattu Mariaanien
saksalaisilla postileimoilla (esimerkiksi Saipan), ovat myös
väärennöksiä. Niitä valmistettiin 1900-luvun alussa paikallisesti
käyttäen aitoja leimasimia.
Saksalta Mariaanit siirtyivät ympärysvaltoihin liittyneelle Japanille
vuonna 1914, kuten myös Karoliinit ja Marshallinsaaret (Iso-Britannia
kaappasi Naurun). Japanilta nämä kolme saariryhmää siirtyivät vuonna
1945 Yhdysvaltain haltuun Yhdistyneiden Kansakuntien luvalla.
Japanilainen ja yhdysvaltalainen hallinto eivät julkaisseet saariryhmiä
varten erillisiä postimerkkejä. Kun muut saariryhmät valitsivat
itsenäisyyden
-
Mikronesian liittovaltio 1986, Marshallinsaaret 1986 ja Palau 1994
-
Mariaanien asukkaat päättivät mieluummin pysyä Yhdysvaltain yhteydessä.
Asukkaita saarilla on noin 80 000 ja niiden virallinen nimi on
Pohjois-Mariaanien valtio, joka on poliittisessa liitossa (political
union) Yhdysvaltain kanssa (kuva 7). Valtion päämies on muiden toimiensa
ohella muuan George W. Bush nuorempi. Omia postimerkkejä
Pohjois-Mariaanit eivät julkaise. Guam on puolestaan yhä Yhdysvaltain
territorio.
<Kuva 7.>
Muistona Espanjan vallasta jäi Filippiineille katolinen kirkko.
Filippiinit on ainoa itäaasialainen valtio, jonka väestön enemmistö on
kristittyjä. Sen sijaan kielellisesti filippiiniläiset eivät
espanjalaistuneet, toisin kuin Espanjan Uudessa maailmassa valloittamien
siirtomaiden väestö. Saarten virallinen kieli eli tagalog sisältää toki
paljon espanjalaisia lainasanoja. Kannattaa huomata filippiiniläisillä
merkeillä oleva sana ”koreo”, joka tietenkin tulee espanjan kielen
postia tarkoittavasta sanasta ”correos”.
Kuvassa 6 erottuu oikealla olevalla merkillä rujohko päällepainama ”O.B”.
Tällaista merkkiä ei luettelosta löydykään. Kyseessä on myös oikea ja
aito virkapostimerkki (Official Business). Virallisten versioiden
lisäksi virkapostimerkkejä valmistettiin tarpeen mukaan omatoimisesti
varustamalla yleis- ja erikoispostimerkkejä käsin virallista käyttöä
tarkoittavalla päällepainamalla. Hallussani olevan vanhan Michelin
mukaan tällaiset virkapostimerkit olisivat kolme kertaa arvokkaampia
kuin vastaavat alkuperäiset merkit.
Filippiiniläisiä postimerkkejä ei siis kannata likvitoida heti vain sen
takia, jos niillä näkyy jotain suttuisia kirjaimia. Varsinkin vanhemmat
merkit saattavat olla arvokkaita. Keskellä on yhdysvaltalaisen hallinnon
julkaisema yleismerkki vuodelta 1917, johon on kirjoitettu käsin
mustekynällä kirjaimet O.B. (katso José Rizalin pään päälle). Tekeekö se
merkistä arvokkaamman vai halvemman kuin vieressä oleva virallisella
lisäpainamalla varustettu merkki, sitä en tiedä.
(Puoli) mahdoton tehtävä
Haasteellisimpia ovat sellaiset merkit, joita ei löydy luetteloista vaan niiden tunnistamiseen tarvitaan muita tietolähteitä.
Kuvassa 8 on vasemmalla postimerkki, jonka alkuperästä ei ole mitään
epäilystä: Reino de Portugal tarkoittaa tietysti Portugalin
kuningaskuntaa. Tällaista merkkiä ei kuitenkaan ole julkaistu koskaan.
Michel tietää mainita, että merkki liittyy Portugalin kuningasmielisten
kapinaan tammikuussa 1919. Portugalilaisessa Afinsa-luettelossa merkit
on listattu ja hinnoiteltu. Sarjaan kuuluu viisi arvoa. Väärennökset
ovat yleisiä; hammastamattomat ovat koevedoksia.
<Kuva 8.>
Tasavaltalainen vallankaappaus oli syössyt Portugalin kuningas Manuel
II:n valtaistuimeltaan lokakuussa 1910. Tasavalta ei kuitenkaan
tuonut maahan kaivattua vakautta. Päinvastoin, vuonna 1919 tasavaltaa
johti jo järjestyksessä kuudes presidentti. Pohjois-Portugaliin
rajoittunut kuningasmielisten kapina kesti kolmisen viikkoa, eikä kuvan
merkkiä ehditty ottaa käyttöön. Portugalilaiset yleismerkit, joilla on
päällepainama ”Monarchia 1919” liittyvät samaan episodiin.
Oikealla on puolestaan postimerkki, joka painettiin Itävallassa
itsenäistä Ukrainaa varten vuoden 1920 lopulla mutta sitäkään ei koskaan
ehditty ottaa käyttöön. Keisarillisen Venäjän hajotessa Ukraina
julistautui itsenäiseksi 22.1.1918. Itsenäisyys jäi lyhyeksi, sillä
Leninin johtaman neuvostohallituksen kanssa solmitun Brest-Litovskin
rauhansopimuksen (3.3.1918) nojalla saksalaiset ja itävaltalaiset joukot
miehittivät maan. Uudelleen itsenäinen Ukraina perustettiin joulukuussa
1918. Ukraina joutui kuitenkin heti sotaan Neuvosto-Venäjää vastaan, kun
valkokenraalit (muun muassa Denikin ja Wrangel) käyttivät
sitä tukialueenaan taistellessaan bolshevikkeja vastaan. Helmikuussa
1920 koko Ukraina oli puna-armeijan käsissä ja itsenäisyys oli mennyttä.
Postimerkillä oleva mies on Simon Petljura (1879–1926),
itsenäisen Ukrainan johtaja ja armeijan komentaja. Ukrainaan viittaa
tietysti ylhäällä oleva kolmikärki ja merkin tekstissä sanotaan myös
yksiselitteisesti: Ukrainan kansallisen tasavallan posti. Merkki on
kuvattu Michelissä.
Oikealla Venäjän sisällissotaan liittyvä valkoisen armeijan
paikallisjulkaisu.
Kuvassa 9 oleva merkki on samalla tutun mutta myös sangen oudon oloinen.
Ulkoasunsa perusteella merkin tunnistaa heti brittiläiseksi ja
tyyliltään se muistuttaa suuresti vuoden 1986 joulupostimerkkejä.
Sarjassa ei kuitenkaan ole tällaista arvoa eikä aihetta. Kaiken lisäksi
merkki on hammastamaton. Toisaalta leima näyttää aidolta ja siitä voi
erottaa päiväyksen ”APR 1993”.
<Kuva 9.>
Olisiko mahdollista, että olisin saanut sattumalta haltuuni
hyperharvinaisen julkaisemattoman merkin? Siis samaan tapaan, kuin
jotkut postimerkkikauppiaat mainostavat aarrelaatikoitaan, joista voi
mukamas ”sattumalta” löytää satojen ellei tuhansien eurojen arvoisia
merkkejä. En suinkaan kiistä ihmeiden mahdollisuutta – joku voi ruokkia
viidellä sämpylällä kansanjoukon, vaikka siihen tarvitaan muutakin kuin
vahvaa itsetuntoa – mutta johonkin uskottavuuden raja on vedettävä.
Varsinkin, kun nuo ”harvinaisuudet” ovat yleensä katinkultaa kuten
Transvaalissa vuonna 1892 julkaistu viiden punnan yleismerkki. Aito
merkki olisi noin 5000 euron arvoinen; aarrelaatikoista löytyvän
väärennöksen arvo lienee korkeintaan pari euroa.
Toiveet äkkirikastumisesta jäivät taaskin pelkiksi päiväuniksi.
Todellisuudessa kuvan 9 mysteerimerkki on täysin arvoton, joskaan ei
mielenkiinnoton. Se on leikattu vuoden 1986 jouluaiheisesta
ilmakirjeestä ja käytetty postimerkin tapaan. Tämä on mahdollista
Ison-Britannian postin sääntöjen mukaan. Kovin järkevää puuhaa
ilmakirjeiden (ja muiden ehiöiden) leikkely ei ole, sillä niiden
myyntiarvo on nimellisarvoa suurempi. Lähettäjälle olisi siis ollut
halvempaa ostaa 26 pennin edestä postimerkkejä.
Myös kuvan 9 muut hammastamattomat "postimerkit" ovat peräisin
ilmakirjeistä.
Vuoteen 1989 asti jouluaiheisten ilmakirjeiden maksumerkintä jäljitteli
yleensä saman vuoden joulupostimerkkien tyyliä. Vuodesta 1990 lähtien
kaikissa ilmakirjeissä on käytetty kuningattaren Machin-tyyppistä
sivukuvaa ja englanninkielistä tekstiä ”postimaksu maksettu”. Entä jos
leikkaisi tuon osan (siis kuningattaren pään ja sen viereisen tekstin)
irti ilmakirjeestä, voisiko sitäkin käyttää postimerkin tavoin ja minkä
arvoinen se olisi? Tällä hetkellä tavallisten ilmakirjeiden myyntihinta
on 40 penniä ja jouluaiheisten 52 penniä. Miksi ne ovat eri hintaisia,
sitä en tiedä. Molemmat ovat samankokoisia ja voidaan lähettää
kaikkialle maailmaan.
Ehiöstä leikattu merkki (Ganzsachenausschnitt) kannattaa tietysti
säilyttää alkuperäisellä lähetyksellä tai edes leikkeenä; muutoin se on
arvoton. Miksi sitten itse toimin päinvastoin? Syy oli se, että lähetys,
jolla tuo kuvan 9 kummajainen ja pari muuta vastaavaa olivat, oli niin
ruttuinen ja suttuinen, että sen säilyttämisessä ei ollut mitään mieltä.
Pesin merkin voidakseni käyttää sitä opetuksellisessa tarkoituksessa.
Jos siis törmää oudon oloiseen hammastamattomaan brittiläiseen
postimerkkiin, kannattaa ensin katsoa 1980-luvun ilmakirjeitä, ennen
kuin säntää autokauppaan.
Kuten sanottua, ihmeiden aika ei ole ohi. Jos vastaan tulee
Ison-Britannian huhtikuussa 1998 julkaistun, kuuluisia koomikoita
esittävän sarjan 30 pennin arvo, voi automainoksia katsella hyvällä
omalla tunnolla. Kyseessä on yksi modernin Ison-Britannian
harvinaisuuksista. Alunperin sarjaan piti kuulua 30 pennin arvo mutta
postimaksujen muututtua se korvattiin 37 pennin arvolla (kuva 9
oikealla). Tuo 30 pennin arvo oli jo ehditty painaa ja joitakin merkkejä
vuoti (tietysti) markkinoille. Tunnetaan myös yksi postin valmistama
ensipäivänkuori, jolla on tuo väärä arvo. Merkin nainen on Joyce
Grenfell (1910–79), meillä ehkä vähemmän tunnettu lahjakkuus. Kaikki
kunnioitus aihetta kohtaan mutta en pidä sarjaa minään kokoelman
kaunistuksena.
Kuvassa 10 on niin ikään sangen tutun oloinen merkki, joka muistuttaa
suuresti vuoden 1962 Europa-merkkien mallia. Maan nimi on outo.
Man-saari kyllä löytyy luetteloista mutta niiden mukaan saarella
käytettiin vuoteen 1973 asti Ison-Britannian postimerkkejä ja näiden
rinnalla omia aluemerkkejä. Sitä paitsi mitään Man-saaren vasikkaa ei
luetteloista löydy.
<Kuva 10.>
Calf of Man on vajaan neljän neliökilometrin kokoinen saari Man-saaren
eteläkärjessä. Calf ei tässä yhteydessä viittaa vasikkaan vaan se
pohjautuu muinaisskandinaaviseen sanaan ”kalfr”, joka tarkoitti
suuremman saaren yhteydessä olevaa pientä saarta. Calf of Man on ollut
vuodesta 1939 lähtien luonnonsuojelualue ja suosittu matkailukohde.
Merkkejä julkaisi vuosina 1962-1973
saaren edelleenkin omistava Manx Museum and National Trust, joka on
Man-saaren hallituksen alainen säätiö. Muodollisesti merkeillä katettiin
postin kuljetusmaksu luonnonsuojelualueelta läheiseen Port St. Maryn
satamaan pääsaaren puolella; tosiasiassa merkkejä valmistettiin
keräilijöitä varten.
Erikoinen rahayksikkö ”murrey” tulee John Murreysta. Hän oli
paikallinen kauppias, joka valmistutti Man-saaren ensimmäiset rahat
vuonna 1668. Häntä ei pidä sekoittaa Athollin 3. herttuaan nimeltään
John Murray, joka möi omistamansa Man-saaren Ison-Britannian
kruunulle vuonna 1765. Yksi murrey oli arvoltaan puoli penniä eli 24
murreyta vastasi tuon ajan rahassa yhtä shillinkiä. Calf of Manin
merkkien julkaiseminen päättyi, kun Man-saaren postilaitos itsenäistyi.
Varsinainen humpuukimerkki tämä ei siis ole, vaikka sen paikka tuskin on
näyttelykokoelmassa. Keskellä on toinen varhainen Europa-merkki
Herm-saarelta. Herm on Kanaalisaariin kuuluva pikkusaari, joka on
hallinnollisesti osa Guernsey’ä. Saaren omistaja julkaisi vuosina 1949–1969
omaksi huvikseen merkkejä, joita käytettiin postin kuljettamiseen hänen
saareltaan Guernsey’hin (ks. Filatelisti 9/2000, s.45). Merkkien status
on sama kuin Calf of Manin julkaisujen kohdalla: ei ihan oikeita
postimerkkejä mutta ei ihan roskaakaan. Brittiläisten keräilijöiden
parissa Hermin varhaiset julkaisut ovat kysyttyjä ja hinnat sen
mukaisia. Oikealla myös Jethoun Eurooppa-merkki vuodelta 1963. Noin 18
hehtaarin kokoinen Jethou sijaitsee Hermin naapurissa ja senkin omistaja
painatti 1960-luvulla omia "postimerkkejään". Jethou näkyy kuvassa 10
olevalla Hermin merkillä.
Kuvassa 11 on toinen Man-saareen liittyvä mysteerimerkki, joka
muistuttaa paljon enemmän oikeaa postimerkkiä kuin kuvan 10
Eurooppa-merkki. Luetteloista sitä ei kuitenkaan löydy. Tämä on
käsittääkseni vuonna 1971 julkaistu leimaveromerkki. Ison-Britannian ja
Pohjois-Irlannin yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvien Man-saaren ja
Kanaalisaarten postilaitosten itsenäisyys perustuu näiden saarten
keskiajalta periytyviin erioikeuksiin ja omaan lainsäädäntöön. Jo ennen
kuin saaret alkoivat julkaista omia postimerkkejään (Guernsey ja Jersey
vuonna 1969; Man 1973) niiden hallitukset julkaisivat omia
leimamerkkejä, joita saariin ihastuneet filatelistit keräävät.
<Kuva 11.>
Merkin mies on William Christian (Illiam Dhone), ristiriitaisia
tunteita herättävä saaren mahtimies Englannin sisällissodan ajoilta. Hän
oli Man-saaren tasavaltalaisena kuvernöörinä vuosina 1656–58.
Stuartien palattua Englannin valtaistuimelle (1660) hänet teloitettiin
maanpetturina, tosin vastoin kuningas Kaarle II:n tahtoa.
Man-saarella häntä pidetään kansallissankarina.
Kannattaa huomata, että kuvien 10 ja 11 merkeillä ei ole kuningattaren
kuvaa eikä hänen monogrammiaan. Tämä yksityiskohta kertoo jo heti, että
ne eivät voi olla oikeita postimerkkejä.
Äimän käkenä
Timbuktussa 1600-luvulla vaikuttanut kronikoitsija Ibn al-Mukhtar päätti kuvauksensa menneistä ajoista tunnustukseen, joka sopisi huoneentauluksi jokaiselle, joka penkoo vanhoja asioita tai tutkailee tulevaisuutta: ”Nämä asiat tapahtuivat kauan sitten maassa, joka on kaukana meistä. Koska käytettävissämme ei ole luotettavia lähteitä, voimme vain arvuutella. Jumala yksin tietää kaiken.”
Tunnustan auliisti oman kuolevaisuuteni unkarilaisten lävistysten
kohdalla. Useimmista 1920-luvun alussa ilmestyneistä unkarilaisista
yleismerkeistä (elonkorjaajat; parlamentti; suuri madonna) tunnetaan
lävistetty versio (kuva 12). Lävistys koostuu kolmesta pisteestä, jotka
muodostavat tasasivuisen kolmion kärjet. Mikä tämän lävistyksen
tarkoitus oli, siitä minulla ei ole aavistustakaan. Budapestista
ostamassani unkarilaisessa luettelossa kerrotaan kyllä asiasta laveasti
(hármaslyukasztás) mutta vaatimaton unkarin taitoni ei riitä tekstin
ymmärtämiseen.
<Kuva 12. Oikealla brittiläinen Wilding-tyyppinen yleismerkki vuodelta 1953, jossa yksityinen rei'itys; mitä kirjaimet C U A G tarkoittavat, sitä en tiedä. Postimerkkien rei'ittäminen oli luvallista ja sangen yleistä. Rei'ityksellä voitiin paitsi mainostaa myös ehkäistä yrityksen ostamien postimerkkien väärinkäyttöä.>
Erikoista on se, että lävistetyt merkit ovat muutamaa poikkeusta lukuun
ottamatta kaksi tai kolme kertaa arvokkaampia kuin lävistämättömät.
Vaikka kalleimpien merkkien arvo on vain muutamia euroja, suhde on silti
mielenkiintoinen. Äkkiseltään luulisi nimittäin, että suhde olisi päin
vastoin, sillä postimerkkiin on varmasti helpompi lisätä reikiä jälkeen
päin kuin peittää niitä.
Miten lävistysten aitous siis varmistetaan? Tämä liittyy kuvassa 12
keskellä olevaan merkkiin. Unkarilaisen luetteloni mukaan 2500 koronan
suuresta madonnasta ei pitäisi olla lävistettyä versiota. Onko merkki
väärennös? Toisaalta ainakin omissa silmissäni lävistys näyttää aivan
samanlaiselta kuin viereisellä 25 koronan elonkorjaajat-merkillä, josta
tunnetaan lävistetty versio. Vai onko sekin väärennös ja minua on
jymäytetty kaupanteossa todella pahan kerran.
Entä vaikuttaako lävistyksen asento mitenkään merkin arvoon?
(jatkuu)