TAKAISIN JULKAISUIHINI ~ BACK TO MY PUBLICATIONS

Postimerkkejä, politiikkaa ja propagandaa

© Pekka Masonen

[Ilmestynyt alunperin Filatelisti -lehdessä 9/2002, s. 42-46]

* * *

KUKKAISTYTTÖJÄ JA VOITON HUUMAA
PAATOSTA JA UHMAA
NIIN KATOAA MAALLINEN KUNNIA
JAKOMIELISIÄ POSTIMERKKEJÄ
HOHTAVAA HIEKKAA JA TAKUUAURINKOA


Jokainen postimerkki kertoo paljon paitsi omasta ajastaan myös julkaisijastaan. Varsinkin erikoismerkkeihin sisältyy monia avoimia ja piilotettuja viestejä. Niin kauan kuin maailman johtavat suurvallat olivat monarkioita (ja muut niiden siirtomaita), harvojen erikoismerkkien aiheet liittyivät yleensä hallitsijoiden vuosipäiviin ja muihin yhtä juhlallisiin tapahtumiin. Kun erikoismerkkien julkaiseminen alkoi yleistyä 1920-luvulla, niiden aiheet arkipäiväistyivät mutta tavoitteena oli yhä kansallisen erinomaisuuden korostaminen. Valittiinhan meilläkin Punaisen Ristin merkkien kuva-aiheiksi kansallisesti tärkeitä monumentaalirakennuksia ja suurmiehiä. Kuitenkin vasta totalitaarisissa valtioissa - Neuvostoliittossa, fasistisessa Italiassa ja kansallissosialistisessa Saksassa - oivallettiin, kuinka postimerkkejä voitaisiin hyödyntää poliittisen propagandan välineenä. Esimerkkiä seurattiin pian muissakin maissa.

alkuun

Kukkaistyttöjä ja voiton huumaa

Maailmansotien välinen Unkari ei kuulunut Euroopan mustimpiin valtioihin, joskin maan luonnehtiminen kansanvaltaiseksi samassa mielessä kuin Suomi tai Alankomaat olisi liioiteltua. Unkarin poliittinen ilmapiiri oli konservatiivinen - ja kostonhaluinen. Maa oli I maailmansodan myllerryksissä menettänyt yli puolet pinta-alastaan ja tynkä-Unkarin rajojen ulkopuolelle jäi miljoonia unkarilaisia. Halu korjata epäoikeudenmukaisena pidetty Trianonin rauha oli vahva. Siihen näytti tarjoutuvan tilaisuus, kun Saksa ryhtyi Hitlerin johdolla mitätöimään omaa rauhansopimustaan.

Kun natsit likvidoivat Tšekkoslovakian lokakuussa 1938, Unkari yhtyi kärkkäästi saaliinjakoon. Unkarin osuus oli nykyisen Slovakian unkarilaisenemmistöinen rajaseutu (unk. Felvidék), johon kuuluivat muun muassa Komárnon (Komárom), Košicen (Kassa) ja Mukacevon (Munkács) kaupungit. Kun Tšekkoslovakia hajosi maaliskuussa 1939, Unkari miehitti sen itäisimmän kärjen eli Karpaatto-Ukrainan (Kárpátalja), joka oli Slovakian tavoin julistautunut itsenäiseksi (nyk. osa Ukrainaa).

<Kuva 1.>

Alueliitosten kunniaksi julkaistiin tammikuussa 1939 viisimerkkinen sarja. Mielenkiintoisin on sarjan ylin arvo (40+20f), joka esittää nuorta Slovakian unkarilaista tyttöä ojentamassa kukkia "vapauttajalleen" (kuva 1 vasemmalla). Sotilas on siis unkarilainen; Stahlhelm oli 1930-luvulla suosittu kypärämalli, jota käytettiin Kiinaa myöten. Kyseessä lienee ensimmäinen kerta, kun tämä asetelma esiintyy postimerkillä. Sittemmin asetelmasta tuli ikoni, joka on toistunut monien maiden postimerkeissä (kuva 1, oikealla; molemmat liittyvät Korean sotaan). Etenkin totalitaaristen valtioiden johtajat ympäröivät mielellään itsensä lapsilla ja nuorilla naisilla todistaakseen maailmalle - ja itselleen - kuinka rakastettuja he ovat: tässä esimerkiksi toverit Mátyás Rákosi ja Walter Ulbricht (kuva 2). Asetelmasta saisi rakennettua varsin karmivan aihekokoelman.

<Kuva 2.>

Unkarin menestys ei jäänyt vain pohjoisrajan tarkistamiseen. Kesällä 1940 Saksa ja Neuvostoliitto silpoivat Romanian, kuten ne olivat silponeet Puolan vuotta aiemmin. Neuvostoliitto miehitti Romanialle kuuluneen Bessarabian (nyk. Moldovan tasavalta); Saksa puolestaan painosti Romanian luovuttamaan Unkarille unkarilaisenemmistöisen osan Transsilvaniasta (Erdély) sekä käytävän, joka yhdisti alueen varsinaiseen Unkariin. Tätäkin alueliitosta juhlistettiin Unkarissa postimerkein. Sarja on edellisen tavoin hyvin tunteellinen, varsinkin ylin arvo (32+50f), jossa äiti kohottaa lapsensa tervehtimään vapauden aamunkoittoa (kuva 1 yllä, keskellä). Taustalla erottuu Transsylvanian unkarilaisalueelle tyypillinen maisema kirkkoineen.

Huhtikuussa 1941 Unkari osallistui Jugoslavian tuhoamiseen ja sai palkkioksi Serbialle menettämänsä Vojvodinan pohjoisen osan (Délvidék). Tätä alueliitosta juhlittiin varustamalla kaksi yleismerkkiä päällepainamalla "Délvisszatér". Saksan siipeily kuitenkin kostautui, kun sotaonni kääntyi. Talvella 1944- 45 Unkari jäi idästä perääntyvien saksalaisten ja länteen hyökkäävän puna-armeijan väliseksi taistelutantereeksi. Kaikki aluelaajennukset menetettiin ja puna-armeijan mukana maahan tuli uusi järjestys ja uudet vallanpitäjät. Asetelma ei silti muuttunut: taas saivat unkarilaiset tytöt ojentaa kukkia "vapauttajilleen" - vain vapauttajien univormu vaihtui (kuva 1 yllä, toinen vasemmalta).

*

Dramaattisia historiallisia tapahtumia on tallentunut myös egyptiläisille postimerkeille. Egypti oli joutunut brittien valtaan vuonna 1882, vaikka maa oli muodollisesti osa Turkin valtakuntaa. Vuonna 1922 britit antoivat Egyptille nimellisen itsenäisyyden. Maahan jäi silti brittiläisiä joukkoja, joiden läsnäolo häiritsi kansallismielisiä egyptiläisiä. Vuonna 1936 maat sopivat, että britit vetäytyisivät Egyptistä Suezin kanava-aluetta lukuun ottamatta. Sopimus oli näennäisesti suuri voitto egyptiläisille.

Todellisuudessa britit aloittivat asteittaisen vetäytymisensä vasta II maailmansodan jälkeen. Kairon linnoitus tyhjennettiin kesällä 1946 (kuva 3, keskellä); vuotta myöhemmin vetäydyttiin Niilin suistosta (vasemmalla). Vuonna 1951 Egyptin hallitus irtisanoi yksipuolisesti vuoden 1936 sopimuksen ja vaati brittejä poistumaan myös kanava-alueelta. Tämä tapahtui lokakuussa 1954, jolloin Egypti oli vihdoin vapaa vieraista miehittäjistä (oikealla).

<Kuva 3.>

Egypti oli tällä välin muuttunut tasavallaksi ja maata johtaneella presidentti Nasserilla oli suuria suunnitelmia. Yksi oli rakentaa Assuaniin valtava pato, jonka avulla voitaisiin säännöstellä Niilin tulvimista. Pato kuitenkin maksoi eikä Egyptillä ollut rahaa omasta takaa. Kun länsivallat eivät halunneet tukea hanketta, Nasser päätti kansallistaa Suezin kanavayhtiön 26.7.1956. Postimerkki tapahtuman kunniaksi julkaistiin syyskuussa (kuva 4, vasemmalla). Jo elokuussa Iso-Britannia ja Ranska, joita Nasserin päätös koski eniten, ryhtyivät suunnittelemaan yhteisiä toimia Egyptiä vastaan. Mukaan liittyi Israel, sillä Egypti oli katkaissut sen yhteyden Punaiselle merelle sulkemalla Akaban lahden ja nyt myös Suezin kanava oli suljettu israelilaisilta aluksilta.

Sota Egyptiä vastaan alkoi, kun Israel iski Siinaille 29.10. Kaksi päivää myöhemmin britit ja ranskalaiset hyökkäsivät kanava-alueelle. Seurauksena oli kansainvälinen kriisi, kun Neuvostoliitto uhkasi puuttua tapahtumiin. Egyptissä tunteet kuohuivat ja taistelutahtoa lietsottiin myös postimerkillä, joka ilmestyi joulukuussa. Merkki esittää egyptiläisiä sotilaita, jotka päättäväisesti torjuvat imperialistien hyökkäyksen. Makaaberi yksityiskohta on etualalla lojuvat hyökkäjien ruumiit (kuva 4, yllä). Todellisuudessa kanava-alue oli miehitetty miltei taisteluitta: brittien tappiot olivat 22 kuollutta, ranskalaisten 10. Siinain valloituksessa kaatui noin 200 israelilaista, kun taas Egyptin tappiot olivat lähes 1000.

Taistelut päättyivät, kun Yhdysvallat painosti kaikki osapuolet tulitaukoon 8.11. Tykkivenediplomatian aika oli ohi. Tulitaukoa valvomaan saapui YK:n rauhanturvaajia, joiden joukossa oli myös suomalaisia. Maammehan oli liittynyt YK:hon vasta vuotta aikaisemmin. Kyseessä oli YK:n ensimmäinen rauhanturvaoperaatio. Viimeiset britit ja ranskalaiset poistuivat kanava-alueelta 22.12. Egyptissä "voittoa" juhlittiin varustamalla joulukuussa julkaistu taisteluhenkinen postimerkki ranskan ja arabiankielisellä päällepainamalla "Evacuation 22-12-56". Heinäkuussa 1957 ilmestyi aiheesta vielä toinen postimerkki, jossa tuimakatseinen egyptiläinen sotilas vahtii pelokkaiden imperialistien lähtöä (kuva 4, alla). Merkki on osa sarjaa, joka oli otsikoitu korskeasti: "Egypti – hyökkääjien hauta". Viisimerkkiseen sarjaan on kuvattu Egyptin loistavimpia voittoja aina faraoiden ajoilta lähtien: Avaris n. 1540 eKr (hyksot), Hattin 1187 (ristiritarit), Mansoura 1250 (Ludvig IX Pyhä), Ain Jalud 1260 (mongolit) – ja Port Said 1956.

<Kuva 4.>

alkuun

Paatosta ja uhmaa

Myös läntisissä demokratioissa on postimerkkejä käytetty monenlaisten asioiden ajamiseen. Keinot vain ovat hienovaraisempia ja aatteet arkisempia kuin totalitaarisissa järjestelmissä: "Don du sang!" (Ranska 1988; veripalvelu), "Keine Gewalt gegen Frauen!" (Saksa 2000; kotiväkivalta). Länsimaista erityisesti Yhdysvallat julkaisee paatoksellisia postimerkkejä, jotka parhaimmillaan eivät eroa tavasta, jolla sosialistiset maat aikanaan julistivat oman järjestelmänsä erinomaisuutta (kuva 5, ylärivi).

<Kuva 5.>

Kuten tunnettua, Yhdysvallat on korostuneesti vapaan yritteliäisyyden ja yksilöllisyyden linnake. Siksi on erikoista törmätä yhdysvaltalaiseen postimerkkiin vuodelta 1980, joka yhtäkkiä julistaakin järjestäytyneen työvoiman kunniaa ("Organized Labor – Proud and Free"). Hämmentäväksi merkin tekee se, kun muistaa mitä mieltä Yhdysvalloissa yleensä ollaan työväenliikkeestä tai pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, ja miten ulkomailla toimivat amerikkalaiset yritykset suhtautuvat paikallisten työntekijöidensä järjestäytymiseen, Suomi mukaan luettuna. Erikoinen on myös merkin kuva-aihe: Yhdysvaltain vaakunakotkaa on vaikea mieltää työväenliikkeen symboliksi. Efekti on sama kuin jos oma postimme launchaisi vapun kunniaksi postimerkin, jossa leijonamme ärjyisi kita ammollaan: "Ammattiliitot – yhteiskuntamme selkäranka!"

Toki täytyy muistaa, että järjestäytynyt työvoima tarkoittaa Yhdysvalloissa aivan muuta kuin meillä. Siellä ammattiliitot syntyivät puolustamaan koulutettujen amerikkalaisten työntekijöiden etuja Euroopasta tulvivaa halpatyövoimaa vastaan. Ammattiliitot myös keskittyivät ajamaan vain jäsentensä materiaalisia etuja, eivätkä ne omaksuneet samanlaista yhteiskunnallista kutsumusta kuin Euroopassa.

Yhtä paatoksellinen on vuonna 1984 ilmestynyt postimerkki, joka julistaa Yhdysvaltain olevan lukijoiden kansakunta ("A Nation of Readers"). Hämmentäväksi uhon tekee se, kun muistaa että esimerkiksi J.D. Salingerin romaania "Sieppari ruispellossa" pidetään yhä nuorille sopimattomana kirjana monissa amerikkalaisissa kouluissa. Muita amerikkalaisten kasvattajien mielestä vaarallisia kirjoja ovat muun muassa Isabel Allenden "Henkien talo", Ken Follettin "Taivaan pilarit", Aldous Huxleyn "Uljas uusi maailma", Harper Leen "Kuin surmaisi satakielen", John Steinbeckin "Hiiriä ja ihmisiä", Mark Twainin "Huckleberry Finnin seikkailut" sekä Alice Walkerin "Häivähdys purppuraa". Postimerkkinä tämä on silti tehokas. Vaikuttavuutta lisää se, että kirjaa lukeva mies on Abraham Lincoln, jolla on hyvin keskeinen asema yhdysvaltalaisessa mytologiassa. Presidenteistä vain George Washington on esiintynyt useammalla postimerkillä kuin Lincoln.

Oma suosikkini on kuitenkin vuonna 1952 ilmestynyt postimerkki, jonka aiheena on sanomalehtien varhaisjakajat. Iskulause on jälleen amerikkalaiseen tapaan suureellinen: "Tunnustukseksi amerikkalaisten sanomalehtipoikien arvokkaasta työstä yhteisöjensä ja kansakuntansa hyväksi". Kannattaa myös huomata pojan lehtilaukussa oleva slogan, "Busy boys – better boys", sekä soihdun teksti: "Free enterprise".

Varhaisjakajat ovat ehdottomasti ansainneet postimerkkinsä. Kaikesta vouhottamisesta huolimatta perinteinen sanomalehti on yhä yksi tärkeimpiä tiedotusvälineitä: miettikääpä vain tilannetta, jos lehteä ei yhtäkkiä olisikaan jaettu aamulla. Monille mukamas menestyville ihmisille varhaisjakaja onkin siivojien ja lastentarhanopettajien tapaan olio, joka huomataan vasta, kun työ jää tekemättä. Se, että he tekevät työnsä hyvin, on itsestään selvää eikä siitä tarvitse erikseen palkita. Myönnän, että taustalla vaikuttavat omat kokemukseni, sillä aikanaan rahoitin opintojani jakamalla sanomalehtiä. Enkä muista koskaan saaneeni kiitosta siitä, että jaoin lehdet ajoissa.

Mutta takaisin postimerkkeihin. Oma postimme on jo lyönyt lukkoon ensi vuoden julkaisuohjelman mutta miten olisi vuonna 2004 amerikkalaistyyppinen erikoismerkki vaikkapa aiheesta "Hoitoalan pätkätyöläiset – ylpeästi tuloksia ilman optioita"?

*

Myös Israel julkaisee runsaasti paatoksellisia postimerkkejä, jotka usein liittyvät juutalaisten vaikeaan historiaan. Yksi vaikuttavimmista on vuonna 1972 ilmestynyt postimerkki, jonka aiheena on juutalaisten muuttoliike Israeliin (kuva 6). Merkkiin on rajattu yksityiskohta tavaravaunun seinästä, johon on piirretty Daavidin tähti ja neljällä kielellä teksti: "Päästä minun kansani". Venäjän valinta ei ollut sattumaa, sillä Neuvostoliitto oli tuolloin haluton sallimaan juutalaisen väestönsä muuttavan Israeliin. Vaunu tähtineen tuo tietysti mieleen juutalaisten kokemat kärsimykset II maailmansodan aikana sekä Israelin valtion perustamisen heidän turvapaikakseen. Teksti puolestaan on lainattu viestistä, jonka Mooses toi faraolle (2. Moos. 5:1): "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ’Päästä minun kansani viettämään minun juhlaani autiomaassa.’" Postimerkin viestin voi siten tulkita jopa kätketyksi uhkaukseksi - egyptiläisethän saivat maksaa kalliisti faraonsa uppiniskaisuuden tähden.

<Kuva 6.>

Yhtä vaikuttava on vuonna 1979 Camp Davidin rauhansopimuksen kunniaksi julkaistu postimerkki (kuva 7). Sopimushan normalisoi Israelin ja Egyptin suhteet. Merkkiin on rajattu yksityiskohta Itkumuurista, jonka uskotaan olevan ainoa säilynyt osa muinaisesta Salomon temppelistä. Muurin rakoihin on tapana työntää lappusia, jotka sisältävät rukouksia; tässä tapauksessa rukouksen pysyvästä rauhasta (joka valitettavasti ei ole toteutunut). Postimerkin viestiä korostaa jälleen sopiva sitaatti Vanhasta Testamentista: "Hän ilmoittaa rauhan tulon … hän tuo pelastuksen sanoman" (Jes. 52:7). Edellisen merkin tavoin tähänkin viestiin voi tulkita sisältyvän uhmakkaan uhkauksen - julistaahan kyseinen Jesajan kirjan luku kokonaisuudessaan Herran voimaa ja mahtia: "Herää, Siion, herää, pukeudu voimaasi, pue yllesi loistavat vaatteet, pyhä kaupunki, Jerusalem! Koskaan enää ei katujasi polje ympärileikkaamaton eikä epäpuhdas" (52:1).

alkuun

Niin katoaa maallinen kunnia

Joskus postimerkit ovat kiusallisia todistuskappaleita menneisyydestä, joka mieluiten haluttaisiin unohtaa (vrt. Saksa). Kirjoja voidaan sensuroida ja epähenkilöitä poistaa valokuvista mutta postimerkkejä on vaikea peruuttaa, kun ne on kerran julkaistu.

Kiinan 1900-luvun historia oli myrskyisä. Vaikka ulkonaisesti maa rauhoittui kommunistien noustua valtaan vuonna 1949, sisäinen kuohunta jatkui pitkään 1970-luvulle. Rajuin vaihe oli kulttuurivallankumous (1966-1976), jonka Mao Zedong käynnisti pönkittääkseen omaa asemaansa. Kulttuurivallankumoukseen kuului olennaisesti Maon henkilökultti sekä yhteiskunnan radikalisoituminen nuorten punakaartilaisten johdolla. Vallankumouksen nimissä hyökättiin kaikkea vanhaa vastaan. Maon ideologisten vastustajien ohella kritiikki kohdistui erityisesti Kungfutseen (551-479 eKr), jonka filosofia oli ollut kiinalaisen yhteiskunnan perusta. Vallankumouksellista intoa uhkuneet nuoret tuhosivat useita korvaamattoman arvokkaita historiallisia muistomerkkejä. Myös Kungfutselle omistettu ikivanha temppeli hänen syntymäkaupungissaan Qufussa (Shandongin lääni) häväistiin.

Edes postimerkkejä ei säästetty. Kulttuurivallankumouksen aikana aiheiksi kelpasivat lähes yksinomaan "suuri ruorimies" ja hänen kirjoituksensa. Tänä päivänä merkit ovat kysyttyjä ja erittäin kalliita. Postimerkkien valinta vallankumouksellisen propagandan välineeksi oli sikäli erikoista, että filateliaa pidettiin punaisessa Kiinassa porvarillisena paheena.

Kulttuurivallankumouksen jälkivaiheeseen kuuluu vuonna 1974 lietsottu kampanja, jonka kohteina olivat paitsi Kungfutse myös petturi Lin Biao. Kampanjan kunniaksi julkaistiin vuonna 1975 nelimerkkinen sarja, joka esittää kohtauksia työläisten ja sotilaiden järjestämistä kritiikkikokouksista (kuva 5 yllä, alla vasemmalla). Lin Biao oli ollut Maon läheinen työtoveri ja yksi kulttuurivallankumouksen alkuunpanijoita. Hän kuoli syyskuussa 1971 hämärissä olosuhteissa. Virallisen selityksen mukaan hän oli suunnitellut Maon murhaamista. Hankkeen epäonnistuttua Lin Biao olisi perheineen yrittänyt paeta Neuvostoliittoon mutta heidän lentokoneensa syöksyi maahan Kiinan ja Mongolian rajalla. Mitä todellisuudessa tapahtui, sitä ei ehkä tiedetä koskaan.

Mutta kuten sivistynyt sananlasku sanoo, sic transit gloria mundi. "Suuri ruorimies" kohtasi Marxin syyskuussa 1976 ja siirrettiin Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolle hät’hätää kyhättyyn mausoleumiin. Samalla balsamoitiin hänen aatteensa. Joulukuussa 1978 Kiinan kommunistisen puolueen uusi johto julisti, että Maon politiikka oli ollut 70-prosenttisesti oikeaa ja 30-prosenttisesti väärää (täsmentämättä kuitenkaan, mitä tuo väärä oli ollut). Hän ei siis ollutkaan erehtymätön! Puolueen sisäisen valtataistelun voittaneen Deng Xiaopingin johdolla omaksuttiin opportunistinen politiikka, jonka päämäärä ei ole vähäisempi kuin nostaa Kiina supervallaksi, keinoista välittämättä. Jos markkinatalouden menetelmät auttavat lisäämään tuotantoa, niin silloin ne ovat hyväksyttäviä. Samalla suhtautuminen menneisyyteen muuttui ja monet kulttuurivallankumouksen uhreista saivat kunniansa takaisin. Käänteet olivat joskus yllättäviä. Esimerkiksi entinen presidentti Liu Shaoqi (1898-1969), joka oli aikanaan ollut punakaartilaisten sylkykuppi ja kansan vihollinen n:ro 1, pääsi juhlittuna sankarina postimerkeille vuonna 1983.

Myös Kungfutse rehabilitoitiin ja hän kelpaa taas Kiinan valtion palvelukseen. Tan Houlan, joka oli johtanut Kungfutsen temppelin Qufussa häväisseitä punakaartilaisia, pidätettiin jo vuonna 1978 ja tuomittiin tihutyöstään vankeuteen. Vuonna 1989 tuli kuluneeksi 2540 vuotta Kungfutsen syntymästä. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin kaksi postimerkkiä ja pienoisarkki. Vuonna 2000 Kungfutse oli jo itse oikeutettu kasvo kuusimerkkisellä sarjalla, jonka aiheena on vanhan Kiinan viisaat miehet (kuva 5 yllä, alla keskellä ja oikealla).

Jälkimmäiseen merkkiin liittyy toinenkin Kiinan ideologisista muutoksista kertova yksityiskohta. Tarkkaavainen filatelisti huomaa, että maan nimi on kirjoitettu neljällä kirjoitusmerkillä perinteisen kuuden sijaan (vrt. kuva 2). Vuonna 1992 "Kiinan kansanposti" (Zhongguo renmin youzheng; kuusi merkkiä) korvattiin lyhyemmällä muodolla "Kiinan posti" (Zhongguo youzheng; neljä merkkiä). Vielä tarkkaavaisempi filatelisti huomaa, että myös kirjoitusmerkit ovat muuttuneet sitten 1980-luvun. Tämä on osa Kiinassa käynnissä olevaa kampanjaa yksinkertaistaa kirjoitusmerkkejä, jolloin ne olisivat helpommin opittavissa.

Lin Biao on yhä epähenkilö. Syynä lienee hänen osuutensa kulttuurivallankumouksen käynnistämisessä. Toisaalta hänen väitetty yrityksensa murhata Mao on ehkä liian raju kumottavaksi, ilman että puolueen uskottavuus kärsisi.

alkuun

Jakomielisiä postimerkkejä

Jaettuihin valtioihin liittyy aina voimakkaita tunteita, jotka leimuavat myös postimerkeillä. Silti postimerkkejä on käytetty yllättävän vähän toisen osapuolen parjaamiseen, vaikka sama tapahtuma voidaankin nähdä eri värisenä rajan eri puolilla. Yksi esimerkki on Kyproksen jako vuonna 1974: kun kreikkalaisella puolella puhutaan Turkin hyökkäyksestä ja miehityksestä (kuva 8), turkkilaisella puolella operaatiota kutsutaan rauhan palauttamiseksi (kuva 7). Puolueettoman tarkkailijan kannattaa muistaa, mikä osuus Kreikan sotilasjuntalla oli tapahtumien käynnistäjänä.

<Kuva 7.>

Kreikkaa vuodesta 1967 hallinnut sotilasjuntta oli ajautunut sisä- ja ulkopoliittiseen umpikujaan. Vain jokin näyttävä manööveri - kuten Kyproksen yhdistyminen Kreikkaan - olisi voinut kääntää tilanteen everstien eduksi. Niinpä juntan myötävaikutuksella Kyproksen presidentti, arkkipiispa Makarios III, syöstiin vallasta 15.7.1974 ja saaren johtajaksi julistettiin Nikos Sampson, joka kannatti avoimesti yhdistymistä ("enosis"). Vain viisi päivää vallankaappauksen jälkeen Turkin armeija iski saaren pohjoisosaan. Turkki ja Kreikka ajautuivat sodan partaalle mutta eversteiltä petti rohkeus. Laskun heidän hölmöilystään maksoi Kyproksen kreikkalainen siviiliväestö, joka sai kohdata täydellä tehollaan jyräävän Turkin sotakoneiston yksin ja selvityä, miten parhaiten kykeni.

Ensimmäisenä sai lähteä Sampson kätyreineen 23.7. - Kreikan sotilasjuntta kaatui seuraavana päivänä. Pitävä tulitauko solmittiin 16.8. Lontooseen paennut Makarios palasi joulukuussa mutta saaren jako oli jo korjaamaton tosiasia. Turkki perusteli toimiaan vuoden 1960 sopimuksella, jonka mukaan se oli yksi Kyproksen itsenäisyyden kolmesta takaajasta Ison-Britannian ja Kreikan ohella. Turkki myös vetosi turkkilaisen vähemmistön turvattomaan asemaan. Bosnian tapahtumiin verrattuna Kyproksen kriisi oli lähes veretön, vaikka molemmat osapuolet syyttivät toisiaan julmuuksista.

Turkin ehdotus oli perustaa löyhä Kyproksen liittovaltio olemassa olevan tilanteen pohjalta. Kreikkalaiset eivät ehdotusta hyväksyneet, koska se olisi antanut turkkilaiselle vähemmistölle kokoonsa nähden kohtuuttoman paljon etuja. Turkkilaisia oli saaren väestöstä vajaa viidennes mutta heidän hallussaan oli nyt liki 40 prosenttia saaren pinta-alasta. Pääkaupunki Nikosia oli Berliinin tapaan jaettu. Kreikkalaisten katkeruutta lisäsivät kymmenet tuhannet pakolaiset, jotka olivat paenneet tai karkotettu Turkin miehittämältä alueelta (kuva 8).

<Kuva 8.>

Helmikuussa 1975 Turkki päätti omavaltaisesti perustaa miehittämälleen alueelle "Kyproksen turkkilaisen osavaltion” (Kibris Türk Federe Devleti), jonka ensimmäiset viralliset postimerkit ilmestyivät maaliskuussa. Jakamattoman Kyproksen illuusiota ylläpidettiin marraskuuhun 1983 asti, jolloin turkkilainen osavaltio julistautui itsenäiseksi ”Pohjois-Kyproksen turkkilaiseksi tasavallaksi” (Kuzey Kibris Türk Cumhuriyeti) (ks. kuva 7 yllä).

Ulkopoliittisesti Pohjois-Kypros on hylkiö, jonka itsenäisyyttä eivät tunnusta edes arabimaat. Syynä on arabimaiden tuntema epäluulo Turkkia kohtaan sekä haluttomuus rikkoa välit Kyproksen kreikkalaiseen tasavaltaan, joka on perinteisesti ollut Lähi-idän rahaliikenteen keskus. Saaren kreikkalainen osa suhtautuu pohjoiseen naapuriinsa kuin syöpäkasvaimeen. Esimerkiksi passit, joissa on Pohjois-Kyproksen maahantuloleima, eivät välttämättä kelpaa kreikkalaisella puolella (tai Kreikassa), samaan tapaan kuin Israelin leimat mitätöivät passin arabimaissa. On silti erikoista, että vihanpidosta huolimatta Kyproksen kreikkalaisen osan postimerkit julkaistaan yhä kolmikielisinä: kreikaksi, englanniksi - ja turkiksi.

*

Toinen tapa on teeskennellä, että vastapuolta ei ole olemassakaan. Esimerkiksi Länsi-Saksa julkaisi vuonna 1966 sarjan yleismerkkejä, joiden aiheena oli saksalainen rakennustaide. Sarjaan valittiin myös kaupunkeja, jotka tuolloin sijaitsivat rajan itäpuolella (Dresden, Neubrandenburg, Wittenberg) - ikään kuin kahtiajako olisi ollut vain pahaa unta. Rajumpi kannanotto oli sisällyttää sarjaan kaupunkeja, jotka olivat siirtyneet Puolan (Stettin / Szczecin; Löwenberg / Lwówek Slaski) tai Neuvostoliiton (Königsberg / Kaliningrad) haltuun. Mutta julkaistiinhan meilläkin vuonna 1993 postimerkki Viipurin linnan kunniaksi, joka sijaitsee (kuten kaikki hyvin tietävät) ikivanhassa venäläisessä kaupungissa.

DDR puolestaan sulki silmänsä todellisuudelta ja keskittyi esittelemään postimerkeillään saksalaisen työväenliikkeen historiaa ja sosialismin suurenmoisia saavutuksia. Yksi saavutuksista oli Berliinin jakanut "antifasistinen suojamuuri", kuten tuota saksalaisen rakennustaiteen ihmettä kutsuttiin itävyöhykkeellä. Elokuussa 1986 ilmestyi erikoismerkki, joka juhlisti suojamuurin rakentamisen 25. vuosipäivää. Huomaa pakollinen tyttö ojentamassa kukkia työväenluokan taistelujoukkojen jäsenille (kuva 8 yllä, alla vasemmalla). Dramaattiseksi merkin tekee se, kun muistaa, että vain runsaan kolmen vuoden kuluttua suojamuuria, sen paremmin kuin muurin pystyttänyttä valtiotakaan, ei enää ollut olemassa (kuva 8 yllä, alla oikealla).

alkuun

Hohtavaa hiekkaa ja takuuaurinkoa

Lievintä propagandaa lienee matkailun edistäminen postimerkkien avulla, mikä ei rajoitu pelkästään valtioihin, joille turismi on tärkeä tulonlähde. Euroopan maista etenkin Belgia, Ranska, Italia ja Espanja ovat esitelleet nähtävyyksiään monipuolisesti postimerkeillä ja täytyy myöntää, että itsekin olen saanut niistä hyviä matkavinkkejä. Samoalla en vielä ole käynyt mutta ainakaan postimerkkien perusteella se ei olisi huonoin vaihtoehto lomakohteeksi siihen aikaan vuodesta, kun meillä sähkön kulutus saavuttaa huippunsa (kuva 9).

<Kuva 9.>

alkuun