|
TAKAISIN JULKAISUIHINI
~
BACK TO MY PUBLICATIONS LUE TÄMÄ ENSIN!!!
Tämä sivu toimii samalla periaatteella kuin
yleinen kirjasto: lukeminen on vapaata ja ilmaista.
Se
ei kuitenkaan tarkoita, että olisin luopunut tekijänoikeuksistani.
Kannattaa huomata tuo ympyröity c-kirjain eli "copyright",
sillä sähköistä materiaalia koskevat aivan samat tekijänoikeudet
kuin painettuja teoksia. Niihin kuuluvat esimerkiksi teoksen tekijän
moraaliset oikeudet: "Teosta käytettäessä tekijän nimi on
ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii. Teosta
ei [...] saa muuttaa sellaisella tavalla tai saattaa
yleisön saataviin sellaisessa yhteydessä, että tämä
loukkaa tekijän omalaatuisuutta tai kirjallista tai
taiteellista arvoa." Älä siis kopioi tätä tekstiä
tai sen osaa omaan blogiisi, kotisivuillesi tai keskustelupalstoille. Japanin uudet uskonnot: OSALLISTUVA
USKONNOLLISUUS Ohessa lähestyn Japanin uusia
uskontoja historiallisesta näkökulmasta.[1] Tarkastelen japanilaisten
suhdetta uskonnollisuuteen, missä tilanteissa uudet
uskonnot ovat syntyneet ja kuinka niihin on suhtauduttu,
sekä eräitä uusien uskontojen tyypillisiä piirteitä.
Lopuksi pohdin, mitä merkitystä Japanin uusilla
uskonnoilla on modernin yhteiskunnan kannalta. Osallistuva uskonnollisuus Teoksessaan Religion in Contemporary Japan Ian Reader toistaa opettavaisen anekdootin, jonka hän omien sanojensa mukaan on kertonut useasti eri yhteyksissä (s.3). Reader keskusteli kahden japanilaisen professorin kanssa. Koska Reader on uskontotieteilijä, puhe kääntyi pian Japanin uskontoihin. Tällöin professoreista toinen kysyi kollegaltaan, mihin buddhalaiseen lahkoon tämä kuuluu. Kollega vastasi: "En tiedä. Kukaan ei ole vielä kuollut perheessämme." Anekdootti kertoo paljon japanilaisten suhteesta uskontoon. Reader kuitenkin varoittaa länsimaista lukijaa tekemästä liian hätäisiä johtopäätöksiä. Professori ei kysynyt, onko hänen kollegansa ylipäänsä buddhalainen eikä kollega kieltänyt kuuluvansa mihinkään lahkoon. Hän totesi vain olevansa epätietoinen perheensä uskonnollisesta sitoutumisesta. Epätietoisuus johtui siitä, että hänen perheessään ei oltu tarvittu buddhalaisen temppelin palveluja. Japanissa syntymään ja lapsuuteen liittyvät rituaalit ovat shintolaisia, kun taas hautajaiset järjestetään lähes poikkeuksetta buddhalaisin menoin. Monille japanilaisille heidän omaistensa tai tuttaviensa hautajaiset ovat heidän ensimmäinen konkreettinen kosketuksensa buddhalaisuuteen. Epätietoinen professori on tyypillinen japanilainen. Kysyttäessä japanilaisilta heidän suhdettaan uskontoon, vain neljäsosa vastaa olevansa uskonnollinen; loput väittävät, että he eivät tunnusta mitään uskontoa. Vain yksi kymmenestä pitää uskontoa tärkeänä. Erityisen kielteisiä ovat nuoret, jotka eivät haluaisi liittyä minkään uskonnollisen yhteisön jäseneksi.[2] Japani ei kuitenkaan ole mikään vapaa-ajattelijan toiveuni. Vuoden 1998 väestölaskun mukaan maassa oli 106 miljoonaa shintolaista, 96 miljoonaa buddhalaista, 1,7 miljoonaa kristittyä sekä 13 miljoonaa muiden uskontojen kannattajaa.[3] Kun Japanin väkiluku on 127 miljoonaa, monien japanilaisten täytyy harjoittaa samanaikaisesti kahta tai jopa kolmea eri uskontoa. Miksi ihmiset, jotka kieltävät tunnustavansa mitään uskontoa, kuitenkin ilmoittavat kuuluvansa johonkin uskontokuntaan? Vielä hämmentävämpi on tieto, jonka mukaan kolme neljästä japanilaisesta kodista omistaa joko buddhalaisen (butsudan) tai shintolaisen (kamidama) kotialttarin. Liki puolet kodeista omistaa molemmat; vain neljännes on sellaisia, joissa ei ole kumpaakaan.[4] Miksi ihmiset, joiden mielestä uskonto ei ole tärkeä, ostavat kalliita kotialttareita? Yksi selitys löytyy kielen tasolta. Japaniin luotiin sana "uskonto" (shukyo)[5] vasta 1800-luvun lopulla, kun japanilaiset kohtasivat toistamiseen länsimaisen kulttuurin ja kristinuskon. Kieleen tarvittiin yleiskäsite, joka kattaisi eri uskonnot. Sana shukyo viittaa sellaiseen uskontoon, jonka oppi on täsmällisesti rajattu ja jonka kannattajat ovat järjestäytyneet omaksi, muista selvästi erottuvaksi yhteisökseen. Näin sana "uskonnollisuus" merkitsee henkilökohtaista sitoutumista johonkin oppiin ja lahkoon. Tämän tyyppinen eksklusiivinen uskonnollisuus koetaan Japanissa kielteisenä.[6] Toinen selitys on se, että Japanissa uskonnollisuus on aina perustunut enemmän yhteisölliseen osallistumiseen kuin henkilökohtaiseen uskoon. Yksilö- ja perhetasolla japanilaisten uskonnollisuus tarkoittaa kääntymistä yliluonnollisten voimien puoleen tarpeen vaatiessa. Lapset viedään määrätyssä iässä shintolaiseen pyhäkköön siunattaviksi (shichi-go-san). Nuoret rukoilevat tiedonjumalalta (Tenjin) menestystä ennen yliopiston pääsykoetta tai vaikeaa tenttiä. Yhteisötasolla uskonnollisuus tarkoittaa osallistumista vuotuisiin juhliin, kuten uudenvuodenpäivänä järjestettävä shintolainen hatsumode tai elokuussa vainajien muistoksi järjestettävä buddhalainen o-bon. Päällisin puolin juhlat edustavat pelkkää hauskanpitoa, ja monien japanilaisten mielestä niillä ei ole mitään uskonnollista sisältöä - aivan kuten suurin osa suomalaisista tuskin mieltää joulun viettoa uskonnollisena tapahtumana. Juhlat kuitenkin keskittyvät shintolaisen pyhäkön tai buddhalaisen temppelin alueelle. Käytännössä kaikki osallistujat käyvät rukoilemassa. Monet myös ostavat hyvää onnea tuovia amuletteja. Japanilaisten uskonnollisuuden taustalla vaikuttaa shintolainen perintö. Shinto on luonteeltaan arkaainen maanviljelijöiden uskonto ja siihen liittyy olennaisesti vuotuisten rituaalien noudattaminen. Rituaalien avulla voidaan olla yhteydessä jumaliin (kami) ja muihin yliluonnollisiin voimiin, jotka vaikuttavat yhteisön hyvinvointiin. Rituaalien onnistumisen kannalta on tärkeintä se, että ne suoritetaan oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Uskonnollisuuden painottuminen osallistumiseen ei silti tarkoita, että japanilaiset olisivat välinpitämättömiä suhteessaan uskontoon – aivan kuten uskontojen päällekkäisyys ei tarkoita, että he olisivat uskonnollisesti poikkeuksellisen suvaitsevaisia. Japanissa on esiintynyt historian kuluessa vakavia uskontojen välisiä konflikteja. Ensimmäinen puhkesi 500-luvulla jKr., kun buddhalaisuus levisi mantereelta Japaniin. Osa Japanin mahtisuvuista vastusti uutta uskontoa, joka kuitenkin vakiinnutti pian johtavan asemansa. Kamakura-kaudella (1192-1333) eri buddhalaiset lahkot ottivat verisesti yhteen. Kun kristinusko saapui Japaniin vuonna 1549, siihen suhtauduttiin aluksi myönteisesti. Vuosisadan lopulla alkoivat vainot, jotka johtivat kristinuskon kieltämiseen 1612. Tokugawa-kaudella (1603-1867) annettiin määräys (danka seido), jonka mukaan jokaisen japanilaisen oli liityttävä jonkin buddhalaisen temppelin seurakuntaan ja saatava vuosittain todistus siitä, että hän ei harjoita salassa kristinuskoa.[7] Kun Japani alkoi modernisoitua Meiji-kaudella (1868-1912), koettiin lyhyt jakso, jolloin buddhalaisia vainottiin. Maaliskuussa 1868 Japanin hallitus antoi määräyksen (shinbutsu bunri), jonka perusteella buddhalaisuus ja shintolaisuus erotettiin toisistaan. Siihen asti buddhalaisissa temppeleissä oli palvottu shintolaisia jumalia ja päinvastoin. Buddhalaisia temppeleitä hävitettiin ja munkkeja pakotettiin maallikoiksi tai kääntymään shintolaisiksi. Maan viralliseksi uskonnoksi tuli valtiojohtoinen shintolaisuus (kokka shinto), joka korosti keisarin asemaa. Niihin uskonnollisiin yhteisöihin, jotka eivät tunnustaneet keisarin jumaluutta (arahitogami), suhtauduttiin kielteisesti.[8] Vuonna 1939 säädettiin laki, jonka perusteella valtio saattoi puuttua uskonnollisten yhteisöjen toimintaan, mikäli niiden katsottiin vaarantavan yhteiskuntarauhan. Kaikki nämä konfliktit olivat luonteeltaan enemmän poliittisia kuin uskonnollisia.[9] Esimerkiksi vuonna 1939 säädetty laki ei pyrkinyt rajoittamaan uskonnon harjoittamista vaan estämään vallitsevan politiikan arvostelun uskonnon avulla. Myöskään kristittyjä ei vainottu siksi, että he olivat erilaisia, vaan koska kristinuskon pelättiin vaarantavan japanilaista yhteiskuntaa koossa pitävät uskollisuussuhteet. Voidaankin sanoa, että vieraat uskonnot on hyväksytty Japanissa silloin, kun niiden kannattajat ovat halunneet integroitua osaksi japanilaista valtakulttuuria ja alistua valtion valvontaan.[10] Näin kävi esimerkiksi taolaisuudelle, joka ei säilynyt Japanissa erillisenä uskontona vaan sulautui shintolaisuuteen.[11] Kristinuskon kohdalla ongelma on sen yhteensopimattomuus suhteessa japanilaiseen uskonnollisuuteen ja haluttomuus kompromisseihin. Koska japanilaisessa valtakulttuurissa uskonnollisuus on osallistumista rituaaleihin ja yhteisiin juhliin, kristitty jää helposti niiden ulkopuolelle. Ryhmäsidonnaisuutta voimakkaasti korostavassa yhteiskunnassa se merkitsee syrjäytymistä. Tämä on ehkä tärkein syy siihen, miksi kristinusko ei ole menestynyt Japanissa, olkoonkin että yksittäisillä kristityillä on ollut merkittävä vaikutus modernin Japanin kulttuuri- ja tiede-elämässä. Islam on jäänyt Japanissa maahanmuuttajien uskonnoksi.[12] Joitakin japanilaisia naisia on kääntynyt islamiin avioiduttuaan maassa asuvien muslimimiesten kanssa.[13] Sinänsä japanilaiset eivät suhtaudu kristinuskoon torjuvasti, vaikka harva on perillä sen opillisesta sisällöstä. Mielipiteet islamista ovat yhtä kielteisiä kuin länsimaissa. Taustalla vaikuttavat samat syyt kuin länsimaissa eli tietämättömyys sekä islamin yhdistäminen kansainväliseen terrorismiin. Toisaalta buddhalaisten monumenttien tuhoaminen Afganistanissa tai japanilaisten panttivankien kaappaaminen Irakissa eivät suinkaan ole kirkastaneet japanilaisten käsitystä islamista. Kysymys islamin asemasta japanilaisessa valtakulttuurissa on kuitenkin ajankohtainen. Väestön ikääntyessä maahanmuuttajien määrä lisääntyy Japanissa väistämättä lähitulevaisuudessa. On odotettavissa, että heistä huomattava osa tulee Aasian islaminuskoisista maista.[14] Kristinusko mielletään osaksi länsimaista elämäntapaa, jota varsinkin nuoret ihailevat (kun taas islam mielletään kehitysmaiden uskonnoksi). Ihailu näkyy esimerkiksi siten, että yli puolet japanilaisista pareista valitsee nykyään kristillisen hääseremonian. Kyseessä ei ole vain länsimaisen hääjuhlan ulkonainen jäljittely pukuineen ja kakkuineen vaan seremonia todella tapahtuu vihkikappelissa länsimaisen papin (tai pappia näyttelevän länsimaalaisen) johdolla. Hääväki laulaa virsiä ja kuuntelee Raamatun sanaa, vaikka pappia lukuun ottamatta kukaan läsnäolijoista ei ole kastettu kristityksi. Muutos on ollut nopea, sillä vielä 1980-luvun alussa länsimaiset hääjuhlat olivat harvinaisia.[15] Hieman karrikoiden voidaankin sanoa,
että 2000-luvun japanilainen syntyy shintolaisena, menee
naimisiin kristittynä ja kuolee buddhalaisena -
kuitenkaan perehtymättä mihinkään näistä
uskonnoista. Parhaiten japanilaisten pinnallista suhdetta
uskontoon voinee kuvata sanalla "irtokarkkiuskonnollisuus".[16] Historiallinen tausta Perinteisten valtauskontojen rinnalle on syntynyt suuri joukko uusia uskontoja. Sana "uusi" on hieman harhaanjohtava, sillä useimmat perustuvat Japanin vanhoihin uskontoihin ja eräät ovat aloittaneet toimintansa jo yli sata vuotta sitten. Kaikki lahkot eivät edes pidä itseään uusina uskontoina vaan valtauskontojen täydellisempinä muotoina. Lahkot ovat käsitteellisesti "uusia", koska ne eivät ole vielä integroituneet saumattomasti japanilaiseen valtakulttuuriin.[17] Yleisin uusista uskonnoista käytetty termi on shin shukyo, joka on sävyltään neutraalein. Toinen on shinko shukyo eli "äskettäin syntynyt uskonto", joka sisältää halventavan merkityksen. Kolmas on shinshin shukyo eli "uusi uususkonto", jolla viitataan erityisesti 1970-luvulla ja sen jälkeen syntyneisiin synkretistisiin lahkoihin.[18] Uusien uskontojen taustalla ovat japanilaisen yhteiskunnan dramaattiset muutokset. Ensimmäinen oli, kun Yhdysvallat vuonna 1853 pakotti Japanin avautumaan. Seurauksena oli kulttuurivallankumous, joka mursi vanhan feodaalinen yhteiskunnan. Syntyi moderni Japani, joka perustui länsimaisiin esikuviin. Uskonvapaus myönnettiin keväällä 1873, mikä vahvistettiin Japanin ensimmäisessä perustuslaissa 1889.[19] Taustalla ei ollut hallituksen avarakatseisuus vaan tarve miellyttää läntisiä suurvaltoja, jotka vaativat kristinuskon ja kristillisen lähetystyön sallimista Japanissa. Vielä kesällä 1868 oli hallitus päättänyt karkottaa eteläiseltä Kyushun saarelta yli 4000 japanilaista kristittyä muualle maahan, missä he olisivat länsimaisten lähestyssaarnaajien ulottumattomissa.[20] Vanhimmat uusista uskonnoista aloittivat toimintansa 1850-luvulla, kuten Tenrikyo, Kurozumikyo ja Konkokyo. Ne ovat luonteeltaan shintolaisia eikä niitä aikanaan mielletty erillisiksi uskonnoiksi. Kyseessä ei ollut modernisaatiota vastustava protesti tai epätoivoinen yritys takertua menneisyyteen. Japanilaisen selityksen mukaan uudet uskonnot syntyivät - ja menestyivät - koska ne sopeutuivat valtauskontoja paremmin modernisaation aiheuttamiin muutoksiin.[21] Lisää shintolaisia lahkoja perustettiin vuosisadan vaihteessa, kuten Omotokyo ja Tenrikyosta eronnut Honmichi. Buddhalaisuuteen perustuvia lahkoja alkoi ilmestyä 1930-luvulla, jolloin uskonnollista inspiraatiota etsittiin myös Japanin ulkopuolelta. Kasvupohjaa uusille uskonnoille antoi maan huono taloudellinen tilanne. Tuolloin syntyivät esimerkiksi shintolaiset Dai Nihon Kannonkai (vuodesta 1950 Sekai Kyuseikyo), Hitonomichikyodan (vuodesta 1946 Perfect Liberty Kyodan) ja Seicho no Ie sekä buddhalaiset Reiyukai, Rissho Koseikai ja Shinnyoen. Valtion suhtautuminen uusiin uskontoihin muuttui kielteiseksi, kun Japani militarisoitui 1930-luvun lopulla. Vähitellen päädyttiin totalitaariseen yhteiskuntaan, jossa poliittiset puolueet ja uskonnot saattoivat toimia vain hallituksen tahdosta. Vuonna 1940 kaikki poliittiset puolueet lakkautettiin ja tilalle perustettiin "Keisarillisen hallinnon avustusseura" (Taisei Yokusan Kai). Uskonnollista toimintaa valvoi erityinen ajatuspoliisi, joka lakkautti monia lahkoja.[22] Toinen dramaattinen muutos oli, kun Japani hävisi sodan Yhdysvaltoja vastaan ja antautui 15.8.1945. Maa oli raunioina. Yhdysvaltalainen miehityshallinto alkoi rakentaa demokraattista Japania. Uusi perustuslaki astui voimaan 1947. Se takasi kaikille japanilaisille ehdottoman uskonvapauden. Aikaisemmin kielletyt uskonnolliset yhteisöt järjestäytyivät uudestaan ja niiden rinnalle syntyi kokonaan uusia lahkoja. Uusien uskontojen etuna oli se, että valtauskonnot - etenkin shintolaisuus - olivat menettäneet tappion myötä uskottavuutensa japanilaisten silmissä. Uusien uskontojen toimintaa helpotti vuonna 1951 säädetty laki (shukyo hojinho), jonka perusteella rekisteröityneet uskonnolliset yhteisöt saivat verohelpotuksia ja takeet koskemattomuudesta. Lain hyvä tarkoitus oli tukea kansalaisten uskonvapautta mutta samalla se on estänyt viranomaisia puuttumasta ajoissa uskonnollisten yhteisöjen väärinkäytöksiin. Toisaalta sodan jälkeinen tilanne ei hyödyttänyt kristinuskoa. Protestanttisia kirkkoja arvosteltiin, koska ne olivat myötäilleet militaristisen hallituksen politiikkaa muodostamalla 1941 hallituksen valvonnassa toimineen "Japanin Kristuksen kirkon" (Nihon Kirisutokyo Kyodan). Katolista kirkkoa rasitti puolestaan Rooman antama ohje, jonka mukaan japanilainen katolilainen saattoi osallistua keisarin kunniaksi järjestettyyn shintolaiseen seremoniaan, koska se ei ollut uskonnon harjoittamista vaan “kansalaisvelvollisuus".[23] Japanin talousihmeen vuosikymmeninä uusien uskontojen menestyminen liittyi voimakkaaseen maaltamuuttoon ja sen kaupungeissa aiheuttamiin sosiaalisiin ongelmiin. Suurin osa sodan jälkeen syntyneistä lahkoista oli luonteeltaan buddhalaisia. Muutto kaupunkiin katkaisi siteet kaukaisen kotiseudun temppeleihin. Uudet uskonnot tarjosivat mahdollisuuden toteuttaa japanilaisille tärkeät esi-isien muistoksi järjestettävät rituaalit joko kotona tai kaupungissa lahkon temppelissä.[24] Kolmas dramaattinen muutos sijoittuu 1990-luvulle, jota on kutsuttu Japanin "menetetyksi vuosikymmeneksi". Pitkän kasvun jälkeen Japanin talous ajautui pysyvään taantumaan. Poliittiset ja taloudelliset johtajat näyttivät olevan kyvyttömiä ratkaisemaan tilannetta. Tavalliset japanilaiset kohtasivat elämässään uuden tyyppisiä ongelmia, kuten työttömyys ja asunnottomuus, jotka eivät enää olleet marginaalisia ilmiöitä vaan saattoivat koskettaa ketä tahansa.[25] Myös sosiaaliset suhteet muuttuivat. Yksi tärkeimpiä ilmiöitä oli isän katoaminen japanilaisesta perheestä.[26] Japanilaisia alkoi vaivata modernin yhteiskunnan juurettomuus, arvottomuus ja sivullisuus. Tässä tilanteessa yhä useammat kääntyivät uusien uskontojen puoleen löytääkseen elämälleen tarkoituksen tai apua henkilökohtaisiin ongelmiinsa. Tyypillistä 1990-luvulle oli jäsenmääriltään suhteellisen pienten, johtajakeskeisten synkretististen lahkojen syntyminen. Toisaalta "vanhat" uudet uskonnot menettivät kannatustaan.[27] Sodan jälkeisessä Japanissa uusiin uskontoihiin suhtauduttiin välinpitämättömästi. Tiedotusvälineissä ne esitettiin yleensä kielteisessä valossa: niiden kummallisille opetuksille naureskeltiin ja niiden kannattajia pidettiin (virheellisesti) elämässään epäonnistuneina ja syrjäytyneinä. Todellisuudessa lahkot houkuttelevat yhtä lailla korkeasti koulutettuja ja ulkonaisesti menestyneitä ihmisiä. Esimerkiksi monet Aum Shinrikyon jäsenistä opiskelivat Japanin maineikkaimmissa yliopistoissa. Taustaltaan he olivat insinöörejä, kemistejä, lääkäreitä, tietokone-eksperttejä - mutta harvemmin humanisteja tai lainoppineita. Kirjailija Murakami Haruki, joka haastatteli vuonna 1996 entisiä aumilaisia, vertaa lahkon suosiota koulutettujen parissa siihen halukkuuteen, jolla eliittiyliopistojen kasvatit antautuivat Japanin miehityshallinnon palvelukseen Mantshuriassa 1930-luvulla. Molemmissa tapauksissa valta humallutti. Aumin parissa eliittiyliopistojen kasvatit pääsivät nopeasti toteuttamaan kykyjään tehtävissä, joita he eivät normaalioloissa olisi voineet saavuttaa. Jalo päämäärä ja tietoisuus omasta älyllisestä ylemmyydestä poistivat kaikki moraaliset pidäkkeet.[28] Valtakulttuurin näkökulmasta uudet uskonnot olivat pelkkä omituinen lieveilmiö. Vakava tutkimuksellinen mielenkiinto uusia uskontoja kohtaan heräsi vasta 1970-luvulla. Taustalla oli tuolloin käynnistynyt uusien uskontojen "buumi" (shukyo bumu).[29] Länsimaissa ensimmäiset Japanin uusia uskontoja tarkastelleet tutkimukset ilmestyivät 1960-luvulla.[30] Kaikki muuttui yhtäkkiä 20.3.1995, kun Aum Shinrikyo -lahkon jäsenet toteuttivat Tokiossa kohtalokkaan iskun levittämällä maanalaisen juniin tappavaa sariinikaasua. Iskussa menehtyi 12 ja sairaalahoitoon joutui liki 6000 ihmistä. Jos isku olisi ollut huolellisemmin toteutettu, kuolonuhrien määrä olisi ollut hirvittävä. Japanilaisille isku oli järkytys - eikä yksin sen takia, että tapahtuma osoitti Koben tuhoisan maanjäristyksen (17.1.1995) tavoin, kuinka huonosti maan pelastusviranomaiset olivat valmistautuneet suuronnettomuuksiin. Buddhalaisuudesta ja muista uskonnoista oppinsa ammentanut Aum Shinrikyo perustettiin vuonna 1984 ja se omaksui pian vihamielisen asenteen muuta yhteiskuntaa kohtaan.[31] Tokion iskun motiivit ovat yhä epäselvät. Osaltaan se liittyi lahkon eskatologiseen oppiin. Tarkoitus oli jouduttaa tulevaa maailmanloppua. Toinen selitys on se, että iskulla pyrittiin johtamaan viranomaisten huomio pois lahkosta, jonka puuhat olivat alkaneet kiinnostaa poliisia yhä enemmän.[32] Marraskuussa 1989 lahko oli murhannut sen toimia tutkineen lakimiehen perheineen. Jo kesäkuussa 1994 lahko kokeili sariinin vaikutusta Keski-Japanissa Matsumoton kaupungissa; 7 ihmistä kuoli. Pian Tokion iskun jälkeen lahkon perustaja Asahara Shoko (oik. Matsumoto Chizuo, s.1955) ja muita johtomiehiä pidätettiin. Helmikuussa 2004 Asahara sai kuolemantuomion. Hänen lisäkseen seitsemän muuta Aumin johtomiestä on tuomittu kuolemaan. Tuomioita ei ole vielä pantu toimeen. Iskusta huolimatta Aum Shinrikyo jatkoi toimintaansa ja vuonna 2000 se otti uudeksi nimekseen Aleph. Vaikka lahko sanoutuu jyrkästi irti Tokion iskusta, monet Alephin jäsenistä pitävät Asaharaa yhä gurunaan. [33] Japanin viranomaiset ovat iskun jälkeen alkaneet
tarkkailla uusien uskontojen toimintaa. Vuoden 1951 lakia
muutettiin jo joulukuussa 1995 siten, että viranomaisten
mahdollisuudet puuttua uskonnollisten yhdistysten
toimintaan lisääntyivät. Varsinkin maailmanloppua
saarnavat lahkot ovat valvonnan alaisia. Vuonna 1996
hallitus kaavaili jälleen lain muuttamista, jotta
uskonnollisten yhteisöjen mahdollisuuksia harjoittaa käännytystyötä
oli rajoitettu. Esitystä ei kuitenkaan uskallettu antaa
parlamentin alahuoneen käsiteltäväksi.[34] Joulukuussa 1999 säädettiin
laki, joka mahdollistaa entisten aumilaisten jatkuvan
tarkkailun. Näin Japanissa on jälleen päädytty
tilanteeseen, jossa uskonto ei ole enää puhtaasti
kansalaisten yksityinen asia.[35] Uusien uskontojen tyypillisiä piirteitä Japanin uudet uskonnot muodostavat hyvin kirjavan joukon. Virallisten tilastojen mukaan maassa on noin 226 000 uskonnollista yhteisöä, joista uusia uskontoja edustaa ehkä pari tuhatta.[36] Suurin osa lahkoista on pieniä kerhoja, jotka elävät ja kuolevat perustajansa mukana. Suurimmat lahkot - kuten Kofuku no Kagaku, Perfect Liberty Kyodan, Rissho Koseikai, Soka Gakkai ja Tenrikyo - voivat kerskua miljoonilla jäsenillä ja niiden toiminta ulottuu myös Japanin ulkopuolelle. Satoja tuhansia jäseniä kattavia lahkoja on useita Japanin uskontoja koskeviin tilastoihin on suhtauduttava varauksellisesti. Ne ovat korkeintaan suuntaa-antavia. Uusien uskontojen kannatusluvut perustuvat niiden omiin arvioihin jäsenistään. Joissakin lahkoissa koko perhe luetaan jäseniksi, jos yksikin perheenjäsen on sitoutunut lahkoon.[37] Kyse ei siis ole marginaalisesta ilmiöstä. On arvioitu, että joka seitsemäs japanilainen on sitoutunut uusiin uskontoihin, olkoonkin että sitoutumisen aste vaihtelee lahkoittain. Tässä suhteessa Japani on poikkeuksellinen, sillä missään muualla uusien uskontojen kannatus ei yllä samalle tasolle, eräitä Afrikan maita lukuun ottamatta. Marginaalinen ilmiö ei myöskään ole siksi, että suurimmat lahkot ovat kytkeytyneet politiikkaan. Tällainen on esimerkiksi Soka Gakkai, joka perusti vuonna 1964 oman puoleensa (Komeito; vuodesta 1998 “Uusi Komeito”) ajamaan etujaan. Puolue on tällä hetkellä (huhtikuu 2005) Japanin kolmanneksi suurin ja sillä on hallussaan parlamentin alahuoneen 480 paikasta 34; ylähuoneen 242 paikasta 24. Kokoonsa nähden puolueella on suhteettoman suuri merkitys, koska valtaapitävä Liberaalidemokraattinen puolue ei voi muodostaa toimivaa hallitusta ilman sen tukea.[38] Soka Gakkai on vuonna 1937 perustettu maallinen buddhalainen järjestö, jonka oppi nojaa 1200-luvulla vaikuttaneen munkki Nichirenin perustamaan lahkoon. Järjestön perustaja Makiguchi Tsunesaburo (1871-1944) kuoli vankilassa, koska hän vastusti Japanin sotapolitiikkaa. Soka Gakkai organisoitiin uudestaan heti sodan jälkeen mutta vasta 1960-luvulla sen jäsenmäärä alkoi kasvaa, kun järjestö käynnisti nykyisen johtajansa Ikeda Daisakun (s.1928) johdolla aktiivisen käännytystyön. Omien tilastojensa mukaan Soka Gakkailla olisi jopa 10 miljoonaa kannattajaa Japanissa. Järjestö on myös levinnyt Japanin ulkopuolelle. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sillä on arviolta 330 000 jäsentä ja oma yliopistonsa Kaliforniassa (Soka University of America, Aliso Viejo). Vuonna 1975 perustettiin kansainväliseksi kattojärjestöksi Soka Gakkai International (SGI). Soka Gakkaita on julkisuudessa arvosteltu sen autoritaarisuudesta, jäseniin kohdistuvasta tiukasta kontrollista sekä suvaitsemattomuudesta muita uskontoja kohtaan. Myös uusien uskontojen toimintatavat vaihtelevat suuresti. Osa lahkoista pyrkii vilpittömästi auttamaan ihmisiä tarjoamalla heille ratkaisun parempaan elämään. Apu voi olla puhtaasti terapeuttista neuvontaa tai käytännöllistä toimintaa. Joidenkin lahkojen kannattajat järjestävät tempauksia, joilla pyritään kohentamaan ympäristöä siivoamalla puistoja ja muita julkisia tiloja. Tämän tyyppinen pyyteetön toiminta tietenkin herättää ulkopuolisissa myönteisiä mielikuvia ja kiinnostusta lahkoa kohtaan. Osa lahkoista on puolestaan pelkkää huijausta, joka hyödyntää ihmisten herkkäuskoisuutta. Hyvä esimerkki on vuonna 1987 perustettu Ho no Hana Sanbogyo, jonka johtajat väittivät voivansa lukea ihmisen kohtalon hänen jaloistaan. Tuskin on yllättävää, että useimpia uhkasivat onnettomuudet ja vakavat sairaudet. Kohtalon kulkua voitiin toki muuttaa mutta siihen tarvittiin (tietysti) paljon rahaa. Yhteisön toiminta päättyi, kun viranomaiset puuttuivat huijattujen vaatimuksesta asiaan vuonna 1999.[39] Japanissa ei toimi sellaista tukiverkostoa, joka auttaisi uusien uskontojen huijauksen tai henkisen väkivallan uhreja, kuten Suomessa vuonna 1990 perustettu Uskontojen Uhrien Tuki ry, vaikka joidenkin lahkojen entiset jäsenet ovat järjestäytyneet, kuten itseään “Soka Gakkain uhreiksi” kutsuva Jiyu no Toride -yhdistys ("Vapauden linnoitus"). Myös lapsensa tai lähiomaisensa uusille uskonnoille menettäneet perheet ovat alkaneet järjestäytyä paikallistasolla. Yksi syy tukiverkoston puuttumiseen löytyy japanilaisesta kulttuurista, jossa epäonnistuminen on henkilökohtainen häpeä, jota mieluummin piilotellaan kuin kerrotaan avoimesti muille. Toisaalta viimeaikaiset uusien uskontojen nimissä tapahtuneet väärinkäytökset huolestuttavat suuria lahkoja, jotka ovat aloittaneet yhteisen kampanjan hälventääkseen itseensä kohdistuvia epäluuloja. Opillisesti uudet uskonnot liittyvät yleensä joko buddhalaiseen tai shintolaiseen perinteeseen mutta ne ovat luonteeltaan synkretistisiä. Varsinkin uusissa uususkonnoissa on nähtävissä vahva kristillinen vaikutus. Esimerkiksi Sukyo Mahikari -lahko väittää, että Jeesus opiskeli Japanissa ennen kuin aloitti toimintansa Pyhällä maalla. Riitaannuttuaan juutalaisten johtomiesten kanssa hän palasi takaisin Japaniin, missä hän kuoli. Golgatalla ristiinnaulittiin Jeesuksen nuorempi veli. Jeesuksen hauta löytyy Pohjois-Japanista.[40] Shintolaiseen perinteeseen kuuluva Omotokyo palvoo Jeesusta, Moosesta, Buddhaa ja Kungfutsea jumalinaan. Mainittakoon, että Omotokyo julkaisee hengellisen kirjallisuutensa pääasiassa esperantoksi ja Ludvig Zamenhof on myös yksi lahkon palvomista jumalista. Eräässä vaiheessa Aum Shinrikyon perustanut Asahara väitti olevansa Jeesuksen inkarnaatio. Kristinuskon vaikutusta on myös monien lahkojen usko yhteen luojajumalaan, joka tosin on voinut ilmestyä ihmisille eri aikoina useina eri hahmoina. Myös länsimaisesta salatieteestä lainatut elementit ovat yleisiä, kuten Atlantis-myytti (ja sitä vastaava Tyynellä valtamerellä sijainnut muinainen Mu-manner) tai Nostradamuksen ennustukset, jotka ilmestyivät japaniksi vuonna 1973 (Nosutoradamusu no daiyogen). Teos oli heti valtaisa myyntimenestys ja Nostradamus onkin tänä päivänä varmasti paljon tunnetumpi ja luetumpi Japanissa kuin länsimaissa.[41] Japanin uusista uskonnoista on löydettävissä joukko yhteisiä piirteitä, jotka liittyvät niiden kulttuuriseen taustaan. On toki muistettava. että yleistys saavutetaan aina yksityiskohtien kustannuksella ja on paljon lahkoja, joiden kohdalla nämä yleistykset eivät päde. Kulttuuritaustastaan johtuen uudet uskonnot ovat hyvin Japani-keskeisiä, vaikka niiden toiminta saattaa ulottua muihin maanosiin. Joidenkin lahkojen mukaan japanilaiset ovat valittu kansa, joka tuo pelastuksen sanoman koko ihmiskunnalle.[42] Monet ovat avoimesti kansallismielisiä, kuten vuonna 1957 perustettu buddhalainen Nichiren Kenshokai, jonka tavoitteena on nousta Japanin viralliseksi valtionuskonnoksi vuoteen 2020 mennessä.[43] Samaan pyrkii Soka Gakkai. Korostunut kansallismielisyys, etnosentrisyys ja siihen liittyvä kielimuuri ovat haitanneet lahkojen leviämistä Japanin ulkopuolelle. Käännynnäiset ovat enimmäkseen ulkomailla asuvia japanilaisia tai japanilaisten siirtolaisten jälkeläisiä. Länsimaissa parhaiten ovat menestyneet buddhalaisuuden perustuvat lahkot - kuten Honmon Butsuryushu, Nichiren Shoshu, Shinnyoen, Reiyukai ja Rissho Koseikai - jotka ovat hyödyntäneet länsimaissa vallitsevaa kiinnostusta itämaiseen filosofiaan. Tällöin ne eivät esiinny uusina uskontoina vaan vanhan perinteen jatkajina. Toisen potentiaalisen kannattajaryhmän muodostavat länsimaissa japanilaisten kamppailulajien harrastajat, jotka ovat usein kiinnostuneita japanilaisesta kulttuurista ja uskonnoista. Eräät lajit ovat syntyneet uusien uskontojen parissa, kuten aikido, jonka kehittänyt Ueshiba Morihei (1883-1969) kuului Omotokyon perustajiin. Suurimmilla lahkoilla on jonkin verran kannatusta Etelä-Koreassa ja Taiwanilla, mikä selittyy näiden maiden historiallisilla yhteyksillä Japaniin. Vanhimmat lahkot levisivät jo silloin, kun molemmat olivat Japanin siirtomaita. Sodan jälkeen syntyneet lahkot ovat puolestaan levinneet Japanissa asuvien korealaisten ja taiwanilaisten kautta. Paikallistuneet lahkot ovat tietenkin alkaneet harjoittaa käännytystä uusissa kotimaissaan. Vastaavasti Japaniin on levinnyt korealaisia uusia uskontoja, ennen kaikkea Sun Myung Moonin perustama Yhdistyskirkko (T’ongilgyo; jap. Toitsu Kyokai). Toinen yleinen piirre on se, että uudet uskonnot väittävät omistavansa salaista tietoa, joka antaa niille paitsi toimivallan myös niiden olemassa olon perustelun. Luonteeltaan buddhalaisissa lahkoissa salaista tietoa edustaa jokin sutra tai pyhien tekstien osa, jonka todellista merkitystä ei ole ymmärretty, kunnes se valkeni lahkon perustajalle. Tälläinen on esimerksi vuonna 1978 perustettu Agonshu. Sen oppi perustuu varhaisbuddhalaisiin Agama-sutriin (jap. Agon), joiden merkityksen lahkon perustanut Kiriyama Seiyu (oik. Tsutsumi Masao, s. 1921) yllättäen ymmärsi.[44] Pyhien tekstien hyödyntäminen on usein mielivaltaista ja niistä valikoidaan vain sellaisia kohtia, jotka tukevat lahkon oppia. Lahkon oppi ei siis synny tutkimalla ensin pyhiä tekstejä vaan tekstejä käytetään jälkikäteen perustelemaan jo muodostunutta opillista käsitystä. Luonteeltaan shintolaisissa lahkoissa salaista tietoa edustaa jokin uusi tai aikaisemmin väheksytty jumala. Nähtyään maailman kurjuuden tämä jumala on päättänyt auttaa ihmisiä valitsemalla lahkon perustajan työvälineekseen. Esimerkiksi Omotokyo sai alkunsa, kun jumala Ushitora no Konjin odottamatta ilmestyi lahkon perustajalle vuonna 1892 (Deguchi Nao, 1836-1918). Tenrikyo syntyi, kun luojajumala Tenri-O-no-Mikoto ilmestyi lahkon perustajalle vuonna 1838 (Nakayama Miki, 1798-1887), vaikka lahko organisoitui vasta myöhemmin.[45] Kolmas yleinen piirre on ihmeiden ja yliluonnollisten kokemusten korostaminen.[46] Tässä suhteessa Japanin uudet uskonnot muistuttavat länsimaissa voimistunutta (ja Suomessakin näkyvää) karismaattista liikettä. Ihmeet ovat osoitus lahkon kyvystä vaikuttaa yliluonnollisiin voimiin. Ne myös todistavat lahkon johtajan jumalallisesta kutsumuksesta. Esimerkiksi vuonna 1999 julkisuuteen tullut Lifespace-lahkon johtaja Koji Takahashi (s.1938) väitti voivansa elää syömättä, nukkumatta ja peseytymättä.[47] Ihmeet herättävät tietysti ihmisissä kiinnostusta ja saavat heidät liittymään lahkoihin. Toisaalta ihmeet ovat kaksiteräinen miekka: jos luvattua ihmettä - esimerkiksi parantumista vaikeasta sairaudesta - ei tapahdukaan, ihmiset pettyvät helposti ja jättävät lahkon. Varsinkin suuremmissa lahkoissa jäsenten vaihtuvuus on ollut nopeaa. Neljäs yleinen piirre, joka tosin koskee enemmän suuria ja asemansa vakiinnuttaneita lahkoja, on opillinen joustavuus. Lahkot eivät suhtaudu vihamielisesti Japanin valtauskontoihin eivätkä vaadi jäseniään katkaisemaan siteitä entiseen elämäänsä (tässä suhteessa merkittäviä poikkeuksia ovat Soka Gakkai ja Honmon Butsuryushu). Näin lahkon jäsen voi edelleen kuulua japanilaiseen valtakulttuuriin ja osallistua sen uskonnollisiin rituaaleihin. Joustavuudesta seuraa, että kynnys liittyä lahkoihin on matala, koska se ei leimaa ihmistä yhteisön silmissä "oudoksi". Japanin uusia uskontoja onkin kutsuttu tietokoneajan termillä "käyttäjäystävällisiksi kulteiksi".[48] Opilliseen joustavuuteen liittyen monet lahkot esiintyvät moderneina, mikä lisää niiden uskottavuutta verrattuna vanhoihin uskontoihin. Ne eivät vaadi paluuta arkaaisiin ja patriarkaaliseen arvoihin, kuten kristilliset ja islamilaiset fundamentalistiset liikkeet, tai suhtaudu kielteisesti tieteen saavutuksiin. Japanilaiset lahkot eivät esimerkiksi kiistä modernin lääketieteen mahdollisuuksia parantaa sairauksia (vaikka osa suhtautuu kielteisesti elinsiirtoihin).[49] Lahkot väittävät voivansa tarjota kokonaisvaltaisen henkisen parannuksen, johon antibiootit tai kirurgin veitsi eivät pysty. Moderni lääketiede parantaa siis sairauden oireet, lahko sairauden syyt. Pienetkin lahkot viljelevät usein julistuksessaan monimutkaisia tieteellisiä termejä. Näin osaltaan hälvennetään sitä kielteistä mielikuvaa, jonka mukaan uskonto ja tiede ovat yhteen sovittamattomat. Tämä jälleen alentaa kynnystä liittyä lahkoihin, koska se ei leimaa ihmistä hourupääksi, joka uskoo (ulkopuolisten mielestä) järjenvastaisiin asioihin, kuten länsimaissa suhtaudutaan esimerkiksi kreationismin kannattajiin.[50] Uusissa uususkonnoissa tilanne on aivan toinen. Ne ovat jäsenmäärältään pieniä ja keskittyvät tiukasti karismaattisen johtajansa ympärille. Näissä lahkoissa jäseniltä edellytetään täydellistä irrottautumista entisestä elämästä ja ehdotonta alistumista lahkon johtajan käskyvaltaan. Tällainen oli esimerkiksi Aum Shinrikyo sekä edellä mainittu Lifespace-lahko, jonka kannattajat elivät gurunsa tarkan valvonnan alaisuudessa Naritan lentokentän lähellä sijaitsevassa hotellissa. Vuonna 2003 Lifespace-guru tuomittiin vankeuteen kuolemantuottamuksesta. Hän oli väittänyt voivansa parantaa lahkonsa vaikeasti sairaan jäsenen taputtemalla tätä päähän. Jäätyään vaille asiallista hoitoa mies menehtyi. Joidenkin lahkojen toiminta voi saada ulkopuolisten silmissä hyvin omituisia muotoja, mikä vierottaa lahkon muusta yhteiskunnasta. Yksi esimerkki on Panawave-lahko, joka pääsi keväällä 2003 japanilaisten tiedotusvälineiden valokeilaan, kun sen kannattajat etsivät itselleen uutta tukikohtaa vaeltaen pitkänä autokaravaanina Keski-Japanin vuorilla. Kaikki lahkon jäsenet pukeutuivat koko kehon peittäviin valkoisiin vaatteisiin. Myös autot oli peitetty valkoisella kankaalla. Kun karavaani pysähtyi, ympäröivä maasto verhottiin välittömästi valkoisella. Valkoinen väri suojasi lahkon jäseniä vahingolliselta säteilyltä, jota lahkoon vihamielisesti suhtautuvat entisen Neuvostoliiton palveluksessa olleet agentit suuntasivat heihin. Panawave perustettiin vuonna 1977 ja siihen kuului enimmillään tuhatkunta jäsentä.[51] Viides tyypillinen piirre Japanin uusille uskonnoille on se, että ne leviävät henkilökohtaisten kontaktien kautta. Tutkittaessa Sukyo Mahikarin jäseniä Osakan alueella havaittiin, että heistä 90 prosenttia oli päätynyt lahkoon joko oman perheensä jäsenen tai tuttavansa johdattelemana. Tulos ei ole poikkeuksellinen vaan edustava.[52] Uudet uskonnot toki hyödyntävät tiedotusvälineitä. Ne ostavat kaupallisilta televisiokanavilta ohjelma-aikaa ja julkaisevat mainoksiaan valtakunnallisissa sanomalehdissä. Lähes kaikilla on monikieliset kotisivunsa internetissä. Kaduilla jaetaan ohikulkijoille esitteitä. Nuoria pyritään tavoittamaan lahkojen oppeja kuvailevien sarjakuvien avulla. Japanista kuitenkin puuttuvat amerikkalaistyyppiset televisioevankelistat, sillä japanilaiset vieruksuvat uskonnon liian henkilökohtaista tyrkyttämistä. Jehovan todistajiin ja muihin lahkoihin, jotka levittävät sanomaansa kulkemalta ovelta ovelle, suhtaudutaan kielteisesti.[53] Erikoinen piirre Japanin uusissa uskonnoissa on naisten suuri osuus lahkojen perustajien ja johtajien joukossa.[54] Tämä koskee erityisesti shintolaisuuteen perustuvia lahkoja, kun taas buddhalaiseen perinteeseen liittyvät lahkot ovat yleensä miesvaltaisia. Esimerkiksi Tenrikyon ja Omotokyon perustajat olivat naisia, ja kaikki Tenrikyon johtajat ovat olleet perustajansa naispuolisia jälkeläisiä. Muita tunnettuja naisjohtajia ovat esimerkiksi Ennokyon perustaja Fukada Chiyoko (1887-1925) sekä Tensho Kotai Jingukyon perustaja Kitamura Sayo (1900-67). Naisten johtava asema shintolaisissa lahkoissa selittyy osittain uskonnon shamanistisella perinteellä, jossa naispuolisilla meedioilla (miko) ollut tärkeä rooli.[55] Naiset muodostavat myös merkittävän osan uusien uskontojen kannattajista. Syynä on pidetty naisten alistettua asemassa japanilaisessa yhteiskunnassa, joka on yhä vahvasti patriarkaalinen. Uudet uskonnot tarjoavat kotirouviksi tuomituille keski-ikäisille naisille mahdollisuuden murtautua roolistaan, vaikka lahkot eivät välttämättä ole tasa-arvoisempia kuin vanhat uskonnot. Toisaalta uskonnon avulla nainen voi lisätä vaikutusvaltaansa pyhittämällä roolinsa äitinä ja perheensä palvelijana.[56] Buddhalaisuuteen perustuvien lahkojen miesvaltaisuus ei ole osoitus niiden naisvihamielisyydestä, vaikka eräät lahkot pitävät naisia "epäpuhtaina". Naisilta on esimerkiksi pääsy kielletty Naran lähistöllä sijaitsevalle Omine-vuorelle, joka on buddhalaisen Shugendo-lahkon pyhiinvaelluskohde. Jo 600-luvulla syntynyt lahko yhdistää shintolaisia ja taolaisia elementtejä esoteeriseen buddhalaisuuteen. Sen kannattajat elivät erakkoina (yamabushi) pyhillä vuorilla. Sukupuolista erottelua esiintyy myös shintolaisuudessa. Naiset eivät "epäpuhtaina" saa astua esimerkiksi sumo-areenalle. Asiasta nousi Japanissa kohu, kun Osakan prefektuurin naispuolinen kuvernööri Ota Fusae olisi halunnut perinteitä noudattaen luovuttaa areenalla voittajalle pääpalkinnon Osakassa keväisin järjestettävässä kilpailussa (Osaka basho). Toistaiseksi hän ei ole voinut toteuttaa aiettaan.[57] Toisin kuin Aasian mantereella, Japanissa buddhalainen pappi saa mennä naimisiin,[58] ja joissakin buddhalaisissa lahkoissa johtajuus on siirtynyt isältä tyttärelle tai muulle naispuoliselle perheenjäsenelle. Näin tapahtui esimerkiksi Shinnyoen-lahkossa, jonka perustivat aviopari Ito Shinjo (1906-89) ja Tomoji (1912-67). Lahkon nykyinen johtaja on heidän tyttärensä Shinso (Masako, s.1942).[59] Reiyukain johtajana oli vuosina 1944-71 lahkon perustajan käly Kotani Kimi (1901-71). [60] Myös naiset ovat perustaneet buddhalaisia lahkoja. Tällaisia ovat esimerkiksi Reiyukaista vuonna 1950 eronnut Myochikai sekä itsenäisesti syntynyt Bentenshu. Toinen erikoinen piirre on maailmanlopun lahkot. Niiden oppi perustuu uskoon lähestyvästä katastrofista, joka tuhoaa koko maailman tai ainakin Japanin. Nostradamuksen (ja Ilmestyskirjan) vaikutus on tässä suhteessa merkittävä, vaikka eskatologisia ennustuksia sisältyi jo ennen sotaa syntyneisiin shintolaisiin lahkoihin.[61] Panawave-lahkon mukaan maailmaloppu olisi koittanut 15.5.2003, jolloin ennestään tuntemattoman kymmenennen planeetan oli määrä ohittaa maapallo. Aum Shinrikyon mukaan maailmanloppu olisi koittanut vuonna 1999, kun Yhdysvallat aloittaa tuhoisan ydinsodan. Nichiren Kenshokain mukaan kiinalaiset valloittavat lähitulevaisuudessa Japanin. Maailmanlopun lahkojen mukaan uhkaava katastrofi voidaan välttää, jos kaikki (japanilaiset) kääntyvät lahkon jäseniksi. Yhteiskunnan kannalta vaarallisimpia ovat ne johtajakeskeiset lahkot, joiden mukaan maailmanloppu johtaa niiden omien jäsenten pelastumiseen. Tällöin voi lahkossa herätä halu jouduttaa maailmanloppua. Aum ei suinkaan ollut ainoa lajissaan. Vuoristoteillä vaeltavan Panawave-lahkon jäsenet uhkasivat "tuhota maailman", jos heidän syöpää sairastanut johtajansa kuolee ennen kuin he löytävät itselleen uuden tukikohdan. Tokion iskun jälkeen viranomaiset eivät enää suhtautuneet uhkailuun pelkkänä hourupäiden kiihkoiluna. Vaarallisia nämä maailmanlopun airueet ovat siksi, että 2000-luvulla moderni teknologia tarjoaa paljon paremmat keinot toteuttaa suurta hävitystä aiheuttavan terrori-iskun kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Sellaisia
itsemurhakultteja kuten ufoihin uskonut "Auringon
temppeli" ei Japanissa ole toistaiseksi esiintynyt. Järjen tappio Suomalaisen on helppo sivuuttaa Japanin uudet uskonnot itämaisen kulttuurin outona ilmiönä, jota kukin voi makunsa mukaan päivitellä, kummastella tai ihastella. Japanin uudet uskonnot kuitenkin tarjoavat mielenkiintoisen näkökulman aikamme uskonnollisuuteen ja uskonnon merkitykseen modernissa maailmassa. On toki muistettava, että Japani ei ole länsimaa; ei edes länsimaistunut maa. Japani on kuitenkin korkean elintason saavuttanut kehittynyt teollisuusmaa, jossa hyvinvointi on jakautunut tasaisesti. Japani on myös kansanvaltainen yhteiskunta, vähintään samassa suhteessa kuin Euroopan Unionin eteläiset ja itäiset jäsenvaltiot. Näin Japanilla on - kulttuurisista eroistaan huolimatta - enemmän yhteistä muiden kehittyneiden (läntisten) teollisuusmaiden kanssa kuin esimerkiksi muiden Aasian maiden kanssa. Kiinnostavia Japanin uudet uskonnot ja niiden saama suuri kannatus ovat siksi, että Japani on maallinen valtio. Kuten edellä on todettu, amerikkalaisen miehityshallinnon jälkeensä jättämä perustuslaki takaa kansalaisille ehdottoman uskonvapauden (artikla 20). Perustuslaki myös erottaa selkeästi valtion ja uskonnon. Valtion ja sen toimielinten on pidättäydyttävä uskonnollisesta kasvatuksesta ja muusta uskonnolliseen toiminnasta (artikla 89).[62] Niinpä japanilaisissa kouluissa ei ole uskonnon opetusta. Uskonto on rajattu kansalaisten yksityiseen elämään. Valtion ja uskonnon erottaminen toisistaan ei ole seurauksiltaan välttämättä niin myönteinen ilmiö kuin uskontoon kielteisesti suhtautuvat ajattelevat; toisin sanoen, yksilö saisi suuremman vapauden valita rationaalisesti - ilman ulkopuolista painostusta ja johdattelua - mihin hän haluaa uskoa tai olla uskomatta mihinkään. Kun koulussa ei opeteta uskontoa, japanilaiset ovat tietämättömiä paitsi omistaan myös vieraista uskonnoista. Tietämättömyyttä korostaa se, että kodeissa ei keskustella uskonnosta, vaikka lapset perehdytetään valtakulttuurin uskonnollisiin rituaaleihin.[63] Lapset siis oppivat osallistumaan oikealla tavalla mutta he eivät välttämättä tiedä mitään rituaalien takana olevasta uskonnosta. Myöskään tiedotusvälineet eivät anna asiallista tietoa uskonnoista. Ne keskittyvät kuvailemaan vain uskontoihin liittyviä poikkeuksellisia ilmiöitä. Kun tietämättömyys yhdistyy autoritaariseen kasvatukseen, joka ei salli vanhempien, opettajien tai ylempien arvostelua, monilta japanilaisilta puuttuu kyky arvioida kriittisesti eri uskontojen sanoman luotettavuutta: voiko joku todella lukea ihmisen kohtalon hänen jalkapohjistaan tai parantaa vaikeasti sairaan ihmisen vain taputtelemalla hänen päälakeaan? Mielipiteet uskonnoista muodostuvat lähinnä niiden miellyttävyyden perusteella. Tämä selittää japanilaisten nuorten ajautumisen uusiin uskontoihin. He eivät välttämättä hakeudu itse lahkon jäseniksi mutta he eivät uskalla tai osaa torjua värvääjän painostusta.[64] Monet lahkot käyttävätkin hyväkseen ensimmäistä kertaa kodistaan irtautuneiden nuorten opiskelijoiden henkistä avuttomuutta. Osa nuorista liittyy lahkoihin vain, koska se on jännittävä kokemus tai löytääkseen ystäviä, jolloin lahkon oppi ei sinänsä ole heille tärkeä. Valtion ja uskonnon erottaminen ei ole myöskään johtanut siihen, että kansalaiset ajattelisivat entistä rationaalisemmin. Vaikka japanilaiset suhtautuvat uskonnollisuuteen kielteisesti, se ei tarkoita, että he eivät uskoisi yliluonnollisiin voimiin. Varsinkin nuoriso on kiinnostunut paranormaaleista ilmiöistä. Yli puolet nuorista uskoo ufoihin, henkiin, kuolemanjälkeiseen elämään ja telepatiaan. Tässä suhteessa japanilaiset vanhukset ovat kriittisempiä. Uskoa paranormaaleihin ilmiöihin ruokkii nuorten tietämättömyys uskonnoista, tieteisfantasian ja magian värittämä populaarikulttuuri (manga ja anime) sekä yleinen uusaikahenkisyys, joka on pyhittänyt kokemuksellisuuden ja kaiken "vaihtoehtoisen" tiedon, olipa kyseessä lääketiede, historia tai uskonto. Viranomaiset, akateeminen tiedeyhteisö ja valtauskonnot pyrkivät salaamaan totuuden. Näin uudet uskonnot vaikuttavat nuorten silmissä aidommilta ja todellisemmilta kuin vanhat valtauskonnot, joihin ei liity mitään salaperäistä. Juuri valmius uskoa todeksi mitä tahansa on mahdollistanut uusien uskontojen harjoittaman manipuloinnin onnistumisen.[65] Uusien uskontojen suosio Japanissa onkin hyvä esimerkki järjen tappiosta modernissa yhteiskunnassa. Toisin kuin 1970-luvulla kuviteltiin, hyvinvoinnin lisääntyminen ja teknologinen kehitys ei ole johtanut järjen voittoon taikauskosta. Tieteellis-teknologinen kehitys on paradoksaalisesti lisännyt irrationaalisuutta. Kun tieteen saavutukset ovat muuttuneet niin monimutkaisiksi, että suurin osa ihmisistä ei enää ymmärrä niitä, heiltä on myös kadonnut kyky erottaa mahdollinen mahdottomasta. Aikamme keksinnöistä erityisesti informaatioteknologia on tarjonnut uusille uskonnoille mahdollisuuden levittää sanomaansa kansallisesti ja maailmanlaajuisesti aivan eri mittasuhteissa kuin aikaisemmin. Internetin ansiosta Suomessakin voi tutustua uusien japanilaisten uskontojen opetuksiin, mikä vielä 1980-luvulla oli mahdotonta. Uudet uskonnot ovat oivaltaneet informaatioteknologian hyödyt. Japanissa on jo syntynyt virtuaaliuskontoja, jossa henkilö voi olla yhteydessä lahkoonsa tietokoneen välityksellä tarvitsematta enää osallistua henkilökohtaisesti mihinkään rituaaleihin.[66] Tämän tyyppinen uskonnollisuus alentaa jälleen kynnystä liittyä lahkoon ja mikä parasta, virtuaaliuskonnollisuus ei näy ulospäin eikä siten leimaa ihmistä. On totta, että kaikissa kehittyneissä teollisuusmaissa uskonnon merkitys on vähentynyt; ainakin siinä mielessä, että uskonto ei enää ohjaa kansalaisten valintoja.[67] Toisaalta erilaisten lahkojen kannatus on voimistunut. Ne ovat hyötyneet valtauskontojen apaattisuudesta, olipa kyseessä buddhalaisuus, shintolaisuus tai kristinusko eri muodoissaan. Säilyttääkseen asemansa valtauskonnot ovat joutuneet tekemään yhä pidemmälle meneviä kompromisseja miellyttääkseen mahdollisimman monia. Lopulta on ajauduttu umpikujaan: kun kaikki pääsevät taivaaseen - riippumatta siitä, miten yksilö viettää tämänpuoleisen elämänsä - mihin enää tarvitaan uskontoa? Lahkojen etuna on niiden ehdottomuus. Siinä missä valtauskonnot tarjoavat ympäripyöreitä latteuksia, lahkot eivät ujostele antaa (mielestään) yksiselitteisiä vastauksia, jotka ratkaisevat kaikki ihmisten ongelmat. Lahkojen jäsenten ei tarvitse vaivata päätään sen suhteen, kuinka heidän pitäisi elää: asiat ovat joko hyviä tai pahoja. Lahkojen tarjoama varmuus ja turvallisuus houkuttelevat niitä, joita pelottaa kehittyneissä teollisuusmaissa vallitseva yltiöindividualistinen ja hedonistinen elämäntapa. Kuten muuan islamiin kääntynyt japanilainen nainen kuvaili omaa tilannettaan: "Ennen kuin minusta tuli muslimi, en tiennyt, miksi olin olemassa. Luulin, että työn tärkein tarkoitus oli herättää muissa kunnioitusta minua kohtaan. Kuvittelin, että ihmisen arvo perustuu siihen, missä yliopistossa hän on opiskellut, ja kuinka paljon hän ansaitsee rahaa. Nyt tiedän, että työn tarkoitus on ravita kehoni ja elämäni tarkoitus on ylistää Jumalaa joka päivä."[68] Lahkojen voimistuminen on lisännyt uskonnon kvalitatiivista merkitystä myös länsimaissa.[69] Ne, jotka sitoutuvat uskontoon, sitoutuvat siihen yhä kokonaisvaltaisemmin. Merkittävää on monien lahkojen politisoituminen. Ne eivät enää tyydy tarjoamaan vain pelastusta tuonpuoleisessa vaan haluavat muuttaa tämänpuoleisen maailman mieleisekseen. Konkreettisesti lahkojen lisääntyneestä yhteiskunnallisesta merkityksestä kertoo se, että länsimaissa on Japanin tavoin haluttu rajoittaa lahkojen toimintaa. Esimerkiksi skientologit ovat olleet viranomaisten hampaissa niin Ranskassa, Belgiassa kuin Saksassa. Ranskassa on toista sataa eri lahkoa viranomaisten tarkkailun alaisina. On silti epätodennäköistä, että lahkot saisivat missään eurooppalaisessa valtiossa niin suurta vaikutusvaltaa, että se johtaisi esimerkiksi lainsäädännön muutoksiin - vaikka vaatimusta muuttaa länsimaisen yhteiskunnan käytäntöjä siten, että ne olisivat sopusoinnussa islamin sääntöjen kanssa, pidetään järkevänä asiana. Monikulttuurisuus ja -arvoisuus eivät sisällä kristillisen uskonnollisen vakaumuksen tunnustamista hyväksyttävänä syynä käyttäytyä poikkeavalla tavalla. Toistaiseksi uskonnollisten puolueiden kannatus on ollut Euroopassa vähäistä - verrattuna esimerkiksi Uuden Komeiton suosioon Japanissa - ja kansalaisten tyytymättömyys on kanavoitunut enemmän populistisina liikkeinä. Sen sijaan Yhdysvalloissa poliittisten päätöksentekijöiden on jo huomioitava uskonnollisten ääriryhmien (kuten Christian Coalition of America) mielipiteitä, vaikka ne edustavat pientä (mutta hyvin aktiivista) osaa äänestäjistä. Vaarana on poliittisten tavoitteiden muuttuminen toiminnaksi. Havaittuaan kyvyttömyytensä vaikuttaa asioihin, lahko voi ryhtyä pakottamaan yhteiskuntaa haluamaansa suuntaan. Tätä mahdollisuutta lisää länsimaisen yhteiskunnan vähittäinen pirstoutuminen erilaisiksi marginaaleiksi. Yhdistävien arvojen ja kokemusten puuttuminen voi johtaa samankaltaiseen moraalisten estojen katoamiseen kuin Aum Shinrikyon kohdalla eli valaistunut vähemmistö pitää oikeutenaan edistää jaloa asiaansa keinoja kaihtamatta. Näin on tapahtunut Yhdysvalloissa, missä abortin vastustajat ovat toteuttaneet ihmishenkiä vaatineita iskuja. Kun Rescue America -järjestön jäsen murhasi abortteja tehneen lääkärin Pensacolassa 10.3.1993, järjestön johtaja Don Threshman pahoitteli tapahtunutta mutta perusteli tekoa oikeutettuna, koska näin oli pelastettu useiden syntymättömien lasten henki.[70] Myös Tokion maanalaisessa joidenkin oli kuoltava, jotta toiset pelastuisivat. On vaarallista
kuvitella, että vastaavaa ei voisi tapahtua
rationaalisessa, sivistyneessä, maallistuneessa ja
monikulttuurisessa Euroopassa. [2] Ian Reader, Religion in Contemporary Japan (Honolulu 1991: University of Hawaii Press), 5-6. Luvut ovat 1980-luvulta mutta tilanne on tuskin muuttunut olennaisesti (ks. Inoue Nobutaka, "Young People and Contemporary Religions". Esitelmä, Foreign Press Center, Tokio 24.4.2000; kopio kirjoittajan hallussa). [3] Asahi Shimbun Japan Almanac 2001. [4] Reader 1991, 7. [5] Japaninkielisten sanojen kirjoitusasu noudattaa Hepburn-järjestelmää, jota myös japanilaiset itse suosivat. Järjestelmä on vakiintunut uuteen suomenkieliseen kirjallisuuteen, vaikka se perustuu englannin ääntämykseen (Jinja Honcho pro Džindža Hontšoo). Nimien osalta noudatan japanilaista käytäntöä eli sukunimi ensin. Noudatan tätä käytäntöä myös tietolähteiden osalta (Abe Yoshiya pro Yoshiya Abe). [6] David M. O’Brien, To Dream of
Dreams: Religious Freedom and Constitutional Policies in
Postwar Japan (Honolulu 1996: University of Hawaii
Press), 21. [7] Abe Yoshiya, "From Prohibition to
Toleration: Japanese Government Views regarding
Christianity, 1854- 73", Japanese Journal of
Religious Studies, 5:2-3 (1978), 107-38. Myös
teoksessa: Stephen Turnbull (toim.), Japan’s
Hidden Christians 1549-1999. Volume 2: Secret
Christianity in Japan 1640- 1999 (Richmond &
Tokio 2000: Curzon & Edition Synapse), 108. Vaikka määräys
kumottiin vuonna 1871, monet japanilaiset ovat yhä
yhteydessä samoihin temppeleihin, joihin heidän esi-isänsä
olivat rekisteröityneet Tokugawa-kaudella. [8] Helen Hardacre, Shinto and the State,
1868-1988 (Princeton 1989: Princeton University Press),
27-28. Perustuslaissa mainittu uskonvapauden periaate
kierrettiin väittämällä, että valtiojohtoinen
shintolaisuus ei ollut varsinaisesti "uskonto"
vaan ideologia ja keisarin kunnioittaminen
kansalaisvelvollisuus (mt. 39). [9] Notto Thelle, "Religious Pluralism: The Japanese Case", Inter-Religio Bulletin, 6 (1984), 63. [10] Noritake Kanzaki, Japanese Beliefs, Understanding Japan 87 (Tokio 2000: International Society for Educational Information), 9. [11] Tim Barrett, "Shinto and Taoism in
Early Japan", teoksessa: John Breen & Mark
Teeuwen (toim.), Shinto in History. Ways of the Kami
(Richmond: Curzon). [12] "The History of Islam in Japan", Nida’ul Islam, May-June 1995 (kopio kirjoittajan hallussa). Japanissa elää noin satatuhatta muslimia. Etnisesti suurimmat ryhmät ovat iranilaiset, pakistanilaiset ja bangladeshilaiset. Japanin islamilainen yhteisö syntyi 1920-luvulla, kun maahan saapui pakolaisia Venäjän Keski-Aasiasta. [13] "Marriages Lead Women into Islam in Japan", The Japan Times 19.11.1992. Islamiin kääntyneet syrjäytyvät helposti valtakulttuurista, jos he pitävät tarkasti kiinni islamin vaatimuksista. Pelätessään menettävänsä kosketukset ystäviinsä ja perheeseensä, osa naisista tinkii mieluummin uskontonsa säännöistä (mm. paastokuukauden noudattaminen tai huivin käyttö kodin ulkopuolella). Uskontona islam sopeutuu japanilaiseen kulttuuriin vielä huonommin kuin kristinusko. [14] Maekawa Michiko, "The Politics and
Culture of Contemporary Religion in Japan", Nanzan
Bulletin, 26 (2002), 51. [15] Michael Fisch, "The Rise of Chapel Wedding in Japan", Japanese Journal of Religious Studies, 28:1-2 (2001), 57-76. Kyseessä on muoti-ilmiö, joka kertoo vain japanilaisten suhtautumisesta länsimaiseen kulttuuriin. Kristittyjen määrä ei ole merkittävästi kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana. Vain kolmannes pareista valitsee shintolaisen seremonian, alle prosentti buddhalaisen (mikä jälleen kertoo, kuinka buddhalaisuus mielletään Japanissa kuoleman uskonnoksi). Sinänsä seremonian muodoilla tai uskonnollisella sisällöllä ei ole merkitystä. Avioliitto on pätevä vasta, kun pari on rekisteröinyt liittonsa. Japanilaisesta avioliitosta, ks. Nipponia- lehden erikoisnumero "Getting Married in Japan" (no. 9, 1999). [16] Sumimoto Tokihisa, "Religious
Freedom Problems in Japan: Background and Current
Prospects", International Journal of Peace
Studies, 5:2 (2000): "pick and mix"
approach to religion. [17] Samalla tavoin katolinen ja protestanttinen kristinusko ymmärretään Japanissa "vanhoina" uskontoina, kun taas Jehovan todistajat, helluntailaisuus ja mormonit edustavat "uusia" uskontoja. [18] Yamashita Akiko, "The ‘Eschatology’
of Japanese New and New New Religions From Tenrikyo to
Kofuku no Kagaku”, Inter-Religio Bulletin, 33
(1998), 3. [19] Kyseessä ei ollut "uskonvapaus" sanan länsimaisessa merkityksessä. Uskonnon harjoittaminen oli vapaata niin pitkälle, kuin se ei ollut ristiriidassa kansalaisvelvollisuuksien kanssa (Hardacre 1989, 39). Kuten Sumimoto (2000) huomauttaa, Japanissa ei ole perinnettä uskonvapaudelle tai ihmisoikeuksille. Kysymys on aina ollut siitä, missä määrin valtio on sallinut alamaisten itsenäisyyden. Perinteen puuttuminen selittää sen, miksi uskonnollisten yhteisöjen toimintaa säätelevän lain tiukentaminen vuonna 1995 ei herättänyt vastarintaa (ks. viite 34 alla). [20] Abe 1978, 131-32. [21] Ian Reader, "Recent Japanese
Publications on the New Religions. The Work of Shimazono
Susumu", Japanese Journal of Religious Studies,
20:2-3 (1993), 236. [22] Marius B. Jansen, The Making of
Modern Japan, (Cambrige MA & London 2000: The
Belknap Press of Harvard University Press), 631 ja 645.
Esimerkiksi Honmichi lakkautettiin 1939, kun sen johtaja Onishi
Aijiro (1881-1958)
syyllistyi majesteettirikokseen kiistämällä julkisesti
keisarin jumaluuden. Hän myös ennusti Kiinassa
aloitetun sodan johtavan Japanin tuhoon (Tsushima
Michihito, “Emperor and World Renewal in the New
Religions: The Case of Shinsei Ryujinkai”, teoksessa:
Inoue Nobutaka (toim.), New Religions. Contemporary
Papers on Japanese Religion 2, Tokio 1991: Kokugakuin
University, 58-92). [23] Carlo Caldarola, "Pacifism Among Japanese Non-Church Christians", Journal of the American Academy of Religion, 41:4 (1973), 506-19. Vrt. viitteet 8 ja 19 edellä. [24] Robert Kisala, "Images of God in
Japanese New Religions", Nanzan Bulletin, 25
(2001a), 25. [25] Masuzoe Yoichi (toim.), Years of Trial. Japan in the 1990s (Tokio 2000: Japan Echo). [26] Anne E. Imamura, "The Japanese Family Faces Twenty-First Century Challenges", Education about Asia, 8:2 (2003), 30-32. [27] Reader 1993, 240. [28] Murakami Haruki, Underground. The Tokyo Gas Attack and the Japanese Psyche (Lontoo 2002: Harvill Press), 306-7. Japaninkielinen alkuteos ilmestyi kahdessa osassa: Andaguraundo (1997) ja Yakusoku sareta basho de (1998). [29] Inoue Nobutaka, "Recent trends in the Study of Japanese New Religions", teoksessa: Inoue Nobutaka (toim.), New Religions. Contemporary Papers on Japanese Religion 2 (Tokio 1991: Kokugakuin University), 4-24. [30] Näitä olivat esimerkiksi Harry
Thomsen, The New Religions of Japan (1963) ja H.
Neill McFarland, The Rush Hour of the Gods: A Study of
New Religious Movements in Japan (1967). [31] Shimazono Susumu, "In the Wake of Aum. The Formation and Transformation of a Universe of Belief", Japanese Journal of Religious Studies, 22:3-4 (1995), 381-415. Laajempia tutkimuksia Aumista ovat esimerkiksi Ian Reader, Religious Violence in Contemporary Japan: The Case of Aum Shinrikyo (2000) sekä Robert Kisala & Mark Mullens, Religion and Social Crisis in Japan. Understanding Japanese Society through the Aum Affair (2001). [32] Robert Kisala, "Nostradamus and the Apocalypse in Japan", Inter-Religio Bulletin, 32 (1997), 59. [33] Ks. Kano Hiroyukin ja Inaba Mitsuharun
haastattelut teoksessa Murakami 2002. [34] Sumimoto 2000. Lainmuutoksen todellinen syy oli Liberaalidemokraattisen puolueen (LDP) halu rajoittaa Soka Gakkain toimintaa. Vuonna 1993 Komeito oli yhdessä muiden oppositiopuolueiden kanssa kaatanut LDP:n hallituksen ensimmäisen kerran vuoden 1955 jälkeen. LDP palasi valtaan seuraavana vuonna. Hallitusyhteistyö Uuden Komeiton kanssa alkoi syksyllä 1998, kun LDP oli kärsinyt murskaavan vaalitappion ja tarvitsi pienpuolueiden tukea säilyttääkseen valtansa. [35] Benjamin Dorman, "SCAP’s
Scapegoat? The Authorities, New Religions, and a Postwar
Taboo", Japanese Journal of Religious Studies,
31:1 (2004), 135. [36] Asahi Shimbun Japan Almanac 2001. Tilastoissa shintolaisia uskonnollisia yhteisöjä (n. 89 000) edustavat ne pyhäköt, jotka ovat Jinja Honcho -keskusjärjestön jäseniä (noin 75 prosenttia pyhäköistä) sekä ne riisinjumala Inarille omistetut pyhäköt, jotka ovat sidoksissa Fushimin Inari-pyhäkköön Kiotossa. Buddhalaisilla lahkoilla on oma keskusjärjestönsä Zen Nihon Bukkyokai. Buddhalaisia yhteisöjä (n. 87 000) edustavat ne koulukunnat, jotka perustettiin ennen Meiji-kautta (mm. Tendai, Shingon, Jodo, Shinran, Nichiren ja zen-koulukunnat). Kristillisiä yhteisöjä (n. 9000) edustavat katolinen ja ortodoksinen kirkko sekä ne protestanttiset kirkot, jotka kuuluvat Japanin kristillisten kirkkojen neuvostoon (Nihon Kirisutokyo Kyogikai). Loput ovat itsenäisiä uskonnollisia yhteisöjä (n. 41 000); ne eivät kaikki edusta “uusia” uskontoja vaan valtauskonnoista riippumattomia yhteisöjä. Uudet uskonnot perustivat oman keskusjärjestönsä (Shinshuren; oik. Shin Nippon Shukyo Dantai Rengokai) vuonna 1951. Siihen kuuluu 68 eri uskonnollista yhteisöä, jotka edustavat jäsenmääriltään suuria lahkoja. [37] Kisala 2001a, 19. [38] Robert Kisala, “Soka Gakkai,
Komeito, and the Separation of Religion and State in
Japan”, Nanzan Bulletin, 18 (1994), 7-17. [39] Mainichi Daily News 2.12.1999 ja
10.9.2001. [40] Ks. "Tomb of Jesus in Shingo Village (Herai) in
Japan". [41] Kisala 1997, 48-49. [42] Reader 1993, 238. [43] "Cult Shock", Time Asia
Magazine 8.7.2002. [44] Robert Kisala, "Narrative in the
Japanese New Religions", Inter-Religio Bulletin,
40 (2001b), 71. [45] Kisala 2001a, 22-23. [46] Nagai Makiko, "Magic and Self-Cultivation in a New Religion. The Case of Shinnyoen," Japanese Journal of Religious Studies, 22:3-4 (1995), 301. [47] Mainichi Daily News 27.9.2001 ja
5.2.2002. [48] Reader 1991, 219. [49] Maekawa Michiko, "Japanese Society and Religion on the Eve of the 21st Century", Nanzan Bulletin, 25 (2001), 45. [50] Vrt. "TKK:lla vaadittiin Jumalaa
luonnontieteiden pariin", Helsingin Sanomat
23.10.2004, a13. [51] Mainichi Daily News, 29.4.- 16.5.2003. [52] Reader 1991, 199. [53] Jehovan todistajien määrä kasvoi
Japanissa voimakkaasti 1990-luvun alussa, minkä jälkeen
kannatus kääntyi laskuun. Heitä on yhä noin 220 000
mutta määrä on joka vuosi pienentynyt. [54] Inoue 1991. [55] Sana miko viittaa yleisesti
shintolaisten pyhäkköjen palveluksessa oleviin nuoriin
naimattomiin naisiin. Heidän tehtävänsä vaihtelevat pääsylippujen
ja amulettien myymisestä uskonnollisten toimitusten
avustamiseen. Mitään erityistä kutsumusta ei tarvita.
Esimerkiksi opiskelijat työskentelevät osa-aikaisesti
pyhäköissä vain ansaitakseen rahaa. Meediotakin on
Japanissa yhä. Tunnetuimpia ovat Pohjois-Honshulla
sijaitsevan Osore-vuoren sokeat meediot (itako),
jotka työskentelevät buddhalaisen temppelin yhteydessä. [56] Usui Atsuko, "Women’s ‘Experience’
in New Religious Movements. The Case of Shinnyoen", Japanese
Journal of Religious Studies, 30:3-4 (2003), 217-41. [57] Maekawa 2001, s.48; Mainichi Daily
News 13.2.2003 ja 23.3.2004. [58] Vuonna 1872 hallitus antoi määräyksen, jonka perusteella buddhalaiset papit saavat mennä naimisiin ja syödä lihaa. Määräys liittyi buddhalaisuuden vastaiseen politiikkaan. Se, että Japanin buddhalaiset hyväksyivät napisematta tämän määräyksen, kertoo paljon uskonnon ja valtion suhteesta (Sumimoto 2000). Kaikki buddhalaiset papit eivät tietenkään käytä hyväkseen näitä mahdollisuuksia. [59] Lahkon perustamiseen johtaneen näyn koki Tomoji, minkä seurauksena Shinjo luopui maallisesta elämästään ja keskittyi uskonnolliseen toimintaan. Perheen pojat kuolivat vuosina 1936 ja 1952, minkä jälkeen tyttäristä ryhdyttiin kouluttamaan lahkon johtajia (Nagai 1995, 303-4). [60] Kisala 2001a, 65. [61] Tsushima 1991 ja Yamashita 1998. [62] Kun pääministeri Koizumi
Junichiro
kertoi aikovansa vierailla Tokion Yasukuni-pyhäkössä
15.8.2001, asiasta nousi kohu. Kiinassa ja Etelä-Koreassa
vierailua paheksuttiin, koska sen katsottiin viestittävän
Japanin haluttomuudesta katua sodanaikaisia hirmutekoja.
Shintolainen Yasukuni-pyhäkkö on omistettu sodissa
kuolleille japanilaisille sotilaille. Japanissa vierailu
oli perustuslaillinen ongelma: voiko pääministeri
osallistua uskonnolliseen seremoniaan? Ongelma
kierrettiin japanilaiseen tapaan. Koizumi vieraili pyhäkössä
"yksityishenkilönä" eikä hän suorittanut
seremoniaa täydellisesti. Sen verran Koizumi taipui
arvostelun pakottamana, että hän toteutti aikeensa 13.8.
eli kaksi päivää ennen sodan päättymisen vuosipäivää.
Koizumi ei ollut ensimmäinen pääministeri, joka kävi
pyhäkössä (Maekawa 2002, 44-47). Japanin perustuslain
englanninkielinen käännös löytyy esimerkiksi
teoksesta Kishimoto Koichi, Politics in Modern Japan.
Development and Organization, Fourth Edition (Tokio
1997: Japan Echo). [63] Inoue 2000. Tietämättömyys on yleistä
myös uskonnollisten ihmisten parissa. Tutkittaessa erään
perinteisen buddhalaisen lahkon (Soto Zen)
jäseniä havaittiin, että vain kymmenesosa sen jäsenistä
oli perillä lahkonsa opillisesta sisällöstä, vaikka
kaikki kyselyyn vastanneet henkilöt osallistuivat
aktiivisesti lahkon toimintaan (Reader 1991, 3-4). [64] Esimerkiksi Panawave-lahkon perustanut
nainen (Chino Yuko, s.1934) oli ammatiltaan
englanninopettaja, joka antoi yksityistunteja
lukiolaisille ja opiskelijoille. Opetuksen saattoi
korvata rukoilemalla hänen kanssaan. Varmasti
houkutteleva ehdotus nuorille, jotka saattoivat näin pitää
opetukseen varatun rahan itsellään. [65] Inoue 2000. [66] Maekawa 2001, 46-47. [67] Oddbjørn Knutsen, "Religious
Denomination and Party Choice in Western Europe: A
Comparative Longitudinal Study from Eight Countries, 1970-97",
International Political Science Review, 25:1 (2004),
97-128. [68] Ks. viite 13 edellä; vrt. "Yhä useampi kääntyy muslimiksi", Helsingin Sanomat 9.9.2003, a9. [69] Harvey G. Cox, "The Myth of the
Twentieth Century. The Rise and Fall of Secularization",
Japanese Journal of Religious Studies, 27:1-2 (2000),
1-13. Myös teoksessa: Gregory Baum (toim.), The
Twentieth Century. A Theological Overview (Maryknoll
NY 1999: Orbis Books). [70] "Violence and the Pro-Life
Campaign",
BBC News 22.1.1998. Myös "Abortion Violence", The Washington Post
Special Report. |
||