etusivu / julkisoikeuden perusteiden verkkomateriaali / ylimpien valtioelinten asema, tehtävät ja toiminta

Asiasanasto

5. YLIMPIEN VALTIOELINTEN ASEMA, TEHTÄVÄT JA TOIMINTA

5.1. Yleistä vallanjaosta
5.2. Eduskunta
5.2.1. Eduskunnan asettaminen
5.2.2. Eduskunnan toimielimet
5.2.3. Eduskunnan tehtävät
5.2.4. Eduskunnan toiminta
5.2.5. Kansanedustajan oikeusasema
5.3. Tasavallan presidentti
5.3.1. Valinta
5.3.2. Valtaoikeudet
5.3.3. Päätöksentekotavat
5.4. Valtioneuvosto
5.4.1. Terminologiaa
5.4.2. Hallituksen asema suomalaisessa järjestelmässä
5.4.3. Valtioneuvoston tehtävät
5.4.4. Ministeriöt
5.4.5. Valtioneuvoston päätöksentekotavat
5.5. Ylimpien valtioelinten keskinäiset suhteet
5.5.1. Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston keskinäiset suhteet
5.5.2. Tasavallan presidentin ja eduskunnan keskinäiset suhteet
5.5.3. Valtioneuvoston ja eduskunnan keskinäiset suhteet
5.6. Ylimmän hallitusvallan oikeudellinen vastuu
5.6.1. Tasavallan presidentin vastuu
5.6.2. Ministerin vastuu
5.6.3. Laillisuusvalvonta / ylimmät laillisuusvalvojat
5.7. Tuomioistuinlaitos
5.7.1. Lainkäyttö
5.7.2. Lainkäytön organisaatio
5.7.3. Oikeudenkäynti (prosessi)

5.1. Yleistä vallanjaosta

Koko poliittisen järjestelmän tehtävänä on muotoilla yhteiskunnan päämäärät, tehdä auktoritatiiviset, sen jäsenten käyttäytymistä sitovat päätökset ja panna ne täytäntöön. Ylimmän vallankäytön tasolla näistä tehtävistä huolehtivat eduskunta, tasavallan presidentti ja ylimmät tuomioistuimet. Näiden ylimpien valtioelinten kesken on toteutettu vallanjako, jonka
lähtökohtaisina periaatteina ovat vallan kolmijako-oppi (lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta) ja osittain kansansuvereniteettioppi sekä parlamentarismi (PL 2 ja 3§).

5.2. Eduskunta

Ks. eduskuntalaitoksen historiasta tarkemmin: http://www.eduskunta.fi/fakta/historia/index.htm

5.2.1. Eduskunnan asettaminen (PL 14§ ja 24-27§, VaaliL 714/98)
PL 2§:n mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansa valitsee 200 kansanedustajaa joka neljäs vuosi välittömillä, suhteellisilla (d´Hondtin järjestelmä) ja salaisilla vaaleilla, joissa on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Vaalioikeutettu on jokainen Suomen kansalainen, joka on täyttänyt 18 vuotta. Vaalikelpoinen on asuinpaikkaan katsomatta jokainen äänioikeutettu, joka ei ole vajaavaltainen (ei kuitenkaan sotilasvirassa oleva eivätkä ylimmät laillisuusvalvojat, korkeimpien oikeuksien jäsenet, valtakunnansyyttäjä tai tasavallan presidentti). Ehdokkaiden asettamisoikeus on rekisteröidyillä puolueilla (puolueen sääntöjen mukaan ja enintään niin monta kuin vaalipiirissä valitaan edustajia) sekä vähintään 100 äänioikeutetun kansalaisen muodostamilla valitsijayhdistyksillä (yksi ehdokas). Rekisteröidyllä puolueella tarkoitetaan puoluerekisteriin merkittyä yhdistystä. Rekisteröinnin edellytyksenä on vähintään 5000 kansanedustajain vaaleissa vaalioikeutettua kannattajaa ja kansanvaltaiset säännöt.

Ks. eduskunnan asettamisesta tarkemmin:

Oikeusministeriön sivuilla lyhyt selostus vaalijärjestelmästä.

Vaalilaki 714/98

Puoluelaki 10/1969.

Vaalitilastoja: ks. Tilastokeskus

5.2.2. Eduskunnan toimielimet
Keskeisiä toimielimiä eduskunnan täysistunnon ohella ovat valiokunnat, puhemiesneuvosto, puhemiehistö, kansliatoimikunta, kanslia ja sihteeri.

Ks. tarkemmin: Suomen eduskunta: Organisaatio sekä Eduskunnan työjärjestys 40/2000

Valiokunnat

- suuri valiokunta ja erikoisvaliokunnat (pysyvät ja tilapäiset valiokunnat)
- valiokunnat ovat keskeisessä asemassa eduskunnan työssä: asioiden valmistelu ja käytännössä myös usein varsinainen päätöksenteko tapahtuu valiokunnissa.

Ks. valiokunnista ja niiden tehtävistä tarkemmin: Eduskunnan esittelysivut.

Puhemiesneuvosto (PL 34§)ja Eduskunnantyöjärjestys
- jäseninä puhemies, varapuhemiehet sekä valiokuntien puheenjohtajat
- tehtävinä mm. antaa ohjeita eduskuntatyön järjestämiseksi, päättää asioiden käsittelyssä valtiopäivillä noudatettavista menettelytavoista, tehdä ehdotuksia eduskunnan toimintaa koskeviksi säännöksiksi

Puhemiehistö (PL 34§) ja Eduskunnantyöjärjestys
- puhemies ja varapuhemiehet

Puhemies (PL 34§ ja 42§) ja Eduskunnantyöjärjestys

- valtiopäivien ensimmäisenä päivänä (eduskunnan järjestäytyessä) pidettävässä istunnossa valitaan eduskunnan puhemies ja kaksi varapuhemiestä
- tehtävinä mm. kutsua eduskunta täysistuntoon, esitellä asiat, johtaa keskustelua, esittää päätösehdotukset ja valvoa, että asioita täysistunnossa käsiteltäessä noudatetaan perustuslakia

- allekirjoittaa yhdessä pääsihteerin kanssa eduskunnan vastaukset ja kirjelmät

Kansliatoimikunta (ETyöjärj 40/2000 72-73§)
- puhemies, varapuhemiehet ja neljä edustajaa
- tehtävinä mm. johtaa, valvoa ja kehittää eduskunnan hallintoa ja taloudenhoitoa

Kanslia (ETyöjärj 40/2000 74§)
- hallintotehtäviä

Sihteeri (ETyöjärj 40/2000 75§)
- sihteerinä toimii eduskunnan valitsema pääsihteeri
- pääsihteeri on myös kanslian päällikkö (hallintoasiat)

- allekirjoittaa yhdessä puhemiehen kanssa eduskunnan vastaukset ja kirjelmät

5.2.3. Eduskunnan tehtävät
Eduskunnan päätehtävät jakaantuvat kahteen osaan: 1) yleisiin tehtäviin ja 2) erityistehtäviin. Yleisiä tehtäviä ovat mm. kansakuntaa koskevien perusratkaisujen tekeminen ja niiden toteuttamisen valvonta, kansakunnan julkisena keskustelufoorumina toimiminen, poliittisen johtajiston koulutus, kansalaisten poliittisen aktiivisuuden ylläpito ja toimintakykyisen hallituksen ylläpitäminen. Erityistehtäviä puolestaan ovat mm. lainsäädäntövallan käyttö, valtiontaloudesta päättäminen, hallituksen valvonta ja hallinnon tarkastus, itsenäinen hallintotoiminta, osallistuminen EU-asioiden ja ulkopolitiikan hoitoon ja eräät lainkäyttöön kuuluvat tehtävät. Tärkeimpiä näistä erityistehtävistä ovat lainsäädäntö- ja finanssivallan käyttö sekä hallituksen toiminnan valvonta.

Eduskunta lainsäädäntövallan käyttäjänä

Eduskunta finanssivallan käyttäjänä
Valtiontaloudellista valtaa eduskunta käyttää erityisesti kolmella tavalla: 1) päättämällä valtion talousarviosta, 2) säätämällä verolakeja ja 3) antamalla suostumuksensa valtion lainanottoon.

Eduskunta hallituksen ja hallinnon valvojana
Toimeenpanovallan käyttöä eduskunta valvoo kahdella tavalla: 1) oikeudellisen valvonnan keinoin (lähinnä valtioneuvoston jäsenten oikeudellista vastuuta koskevaa valvontaa; ks. PL 114§) ja 2) poliittisen valvonnan kautta (erityisesti ns. parlamentarismin periaatteen mukaisesti). Poliittisen valvonnan muotoja ovat mm. välikysymys, kirjallinen ja suullinen kysymys, VN:n tiedonannot ja selonteot, pääministerin tai ministerin ilmoitukset, eduskunnalle annettavat kertomukset sekä valtion talousarvion ja hallituksen lakiesitysten käsittely eduskunnassa. Eduskunnalla on myös oikeus saada tarvitsemiaan tietoja hallitus- tai hallintotoiminnasta esim. PL 47§:n ja 97§:n mukaan.

Eduskunnan hallintotoiminta
Eduskunnan hallintotoiminta liittyy lähinnä Suomen Pankin (PL 91§), Kansaneläkelaitoksen (PL 36§) ja Yleisradion välittömään tai välilliseen johtoon ja valvontaan.

Eduskunnan asema ja tehtävät ulkoasiain hoidossa
Ulkopolitiikka on vanhastaan kuulunut hallitusvallalle, erityisesti valtionpäämiehelle. Suomen valtiosäännön mukaan ulkoasiain hoito kuuluu pääasiassa tasavallan presidentille, joka johtaa sitä yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tärkeimmät eduskunnan valtaoikeudet koskevat valtioiden välisiä sopimuksia. Eduskunta päättää mm. lainsäädännön alaan kuuluvista tai valtiolle kustannuksia aiheuttavista tai muutoin huomattavaista velvoitteista samoin kuin valtakunnan alueen muuttamisesta. Sodasta ja rauhasta päättää presidentti eduskunnan suostumuksella. Eduskunta osallistuu myös EU-asioiden kansalliseen valmisteluun.
Eduskunnassa ulkoasioita valmistelee pääsääntöisesti ulkoasiainvaliokunta. (PL 93-97§)

Eduskunnan lainkäyttötehtävät
Nämä eivät ole eduskunnan tärkeimpiä valtaoikeuksia. Tehtäviin voidaan lukea esim. yleisten armahdusten myöntäminen lainsäädäntöteitse (PL 105§), oikeudenkäynnin vireillepano valtioneuvoston jäsentä, ylimpiä laillisuusvalvojia ja (vain rajoitetusti) tasavallan presidenttiä vastaan (PL 113§ ja 114-117§) sekä kansanedustajan erottaminen (PL 28§).

Ks. tarkemmin eduskunnasta valtiollisen vallan käyttäjänä, eduskunnan työskentelystä sekä eduskunnasta kansainvälistyvässä maailmassa.

5.2.4. Eduskunnan toiminta
Varsinaisten toimielinten lisäksi puolueiden eduskuntaryhmät ovat tärkeimpiä poliittisia yksiköitä eduskunnassa. Niiden kautta puolueiden poliittiset kannat välittyvät ylimpään valtiolliseen päätöksentekoon. Kiinteästi järjestäytyneet eduskuntaryhmät mahdollistavat myös poliittiset neuvottelut ja sopimukset valtiopäivillä.

5.2.5. Kansanedustajan oikeusasema
Kansanedustajan oikeusasema muodostuu keskeisesti ns. imperatiivisen mandaatin kiellosta (PL 29§), parlamentaarisesta koskemattomuudesta (immuniteetista) (PL 30§) sekä edustajatoimen keskeyttämistä, siitä vapauttamista ja erottamista koskevista oikeudellisista järjestelyistä (PL 28§). Perustuslaissa on myös säädetty kansanedustajan puhevapaudesta ja esiintymisestä (PL 31§) sekä esteellisyydestä (PL 32§).

*****

5.3. Tasavallan presidentti

5.3.1. Valinta
Tasavallan presidentti valitaan joka kuudes vuosi syntyperäisten Suomen kansalaisten joukosta. Sama henkilö voidaan valita enintään kahdeksi peräkkäiseksi kaudeksi. Suora, tarvittaessa kaksivaiheinen kansanvaali on salainen ja siinä on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Vaalissa noudatetaan perustuslakia (PL 54-55§) ja soveltuvin osin vaalilakia (714/98). Valituksi tulleen henkilön muut virat ja toimet lakkaavat automaattisesti valinnan jälkeen.

Ks. tasavallan presidentin vaalista myös: Oikeusministeriö - Presidentinvaali

5.3.2. Valtaoikeudet
Tasavallan presidentillä on perinteisesti ollut laajat ja itsenäiset valtaoikeudet. Valtiosääntöuudistuksen myötä näitä oikeuksia on kuitenkin vähennetty ja osittain parlamentarisoitu. Tärkeimmät valtaoikeudet liittyvät
lainsäädäntövaltaan (osallistuu lainsäädäntövallan käyttöön eduskunnan kanssa käyttämällä aloiteoikeutta HE:n antamisen muodossa sekä lakien vahvistamisvaltaa ja osittain asetuksenantovaltaa; PL 70-71§, 77§, 79§ ja 95§), valtioneuvoston muodostamiseen (PL 61§), ulkopolitiikan johtamiseen yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa (PL 93§), virkanimitysoikeuteen (PL 126§ ja 128§), puolustusvoimien ylipäällikkyyteen (PL 128§) ja armahduksiin yksittäistapauksissa (PL 105§).


5.3.3. Päätöksentekotavat
Pääsääntöisesti presidentti tekee päätöksensä valtioneuvostossa (presidentin esittely) sen ratkaisuehdotuksesta. Istunnossa ao. ministeri esittelee ja presidentti päättää. Valtioneuvoston ulkopuolella presidentti päättää lähinnä sotilaskäskyasioista ja sotilaallisista nimitysasioista (PL 58§).

******

Ks. tasavallan presidentistä myös: Suomen tasavallan presidentti

5.4. Valtioneuvosto

5.4.1. Terminologiaa
Hallitusvalta-, hallitus- ja valtioneuvostotermien käytöstä on jonkin verran horjuvuutta. Hallitusvaltaa käyttää perustuslain mukaan tasavallan presidentti ja valtioneuvosto. Valtioneuvostolla tarkoitetaan yleensä ministeristöä, siis pääministeriä ja ministereitä. Toisaalta valtioneuvoston ratkaistavaksi säädetystä asiasta voi päättää joko valtioneuvoston yleisistunto, ministeriö, ministeri tai ministeriön virkamies. Valtioneuvostosta (ministeristöstä) käytetään usein myös nimitystä hallitus. Tietyissä erityistilanteissa hallitus -termillä viitataan kuitenkin valtioneuvoston istunnossa toimivaan presidenttiin, esim. annettaessa PL 70§:n mukaan hallituksen esitystä eduskunnalle. Termejä käytettäessä on siten kiinnitettävä huomiota asiayhteyteen.

5.4.2. Hallituksen asema suomalaisessa valtiosääntöjärjestelmässä
Lähtökohtana on parlamentarismi, valtioneuvoston jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta (PL 3§). Valtioneuvoston muodostamiseen liittyvä toimivalta on jaettu tasavallan presidentin ja eduskunnan kesken. Eduskunta valitsee pääministerin, jonka tasavallan presidentti nimittää. Muut ministerit presidentti nimittää pääministeriksi valitun tekemän ehdotuksen pohjalta. (PL 61§) Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia (PL 60§). Tasavallan presidentti myöntää valtioneuvostolle tai ministerille eron tämän omasta pyynnöstä, pääministerin aloitteesta tai kun tämä ei enää nauti eduskunnan luottamusta. Eduskunnan luottamuksen menettäneelle valtioneuvostolle tai ministerille ero on myönnettävä.

Valtioneuvosto käyttää hallitusvaltaa yhdessä tasavallan presidentin kanssa (PL3§). Presidentti tekee myös tärkeimmän osan päätöksistään valtioneuvoston istunnossa. Valtioneuvosto valmistelee presidentin ratkaistavat asiat ja tekee niistä usein myös ratkaisuehdotuksensa.

Valtioneuvosto osallistuu myös lainsäädäntöön mm. ohjaamalla lainvalmistelua ja antamalla asetuksia.

5.4.3. Valtioneuvoston tehtävät
Valtioneuvoston tehtävät voidaan jakaa kahteen osaan: 1) sille perustuslaissa tai muussa lainsäädännössä erikseen säädetyt tehtävät (erityistehtävät) ja 2) ne hallitus- tai hallintoasiat, joita ei ole osoitettu tasavallan presidentin tai muun viranomaisen toimivaltaan (yleistoimivalta). Valtioneuvosto myös panee täytäntöön presidentin päätökset. (PL 65§)

5.4.4. Ministeriöt
Valtioneuvosto jakaantuu ministereiden johtamiin ministeriöihin, joita siinä on tarvittava määrä. Nykyään valtioneuvostossa on 12 ministeriötä, jotka valmistelevat ja panevat täytäntöön tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yleisistunnon päätökset:
Valtioneuvoston kanslia (VNK)
Ulkoasiainministeriö (UM)
Oikeusministeriö (OM)
Sisäasiainministeriö (SM)
Puolustusministeriö (PLM)
Valtiovarainministeriö (VM)
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OPM)
Maa- ja metsätalousministeriö (MMM)
Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM)
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM)
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM)
Ympäristöministeriö (YM).

Ministeriöiden tehtävistä on säädetty laissa valtioneuvostosta (175/2003) ja valtioneuvoston ohjesäännössä (VNOS 262/2003).

5.4.5. Valtioneuvoston päätöksentekotavat
Valtioneuvostolle kuuluvat asiat ratkaistaan valtioneuvoston yleisistunnossa tai asianomaisessa ministeriössä. Yleisistunnossa ratkaistaan laajakantoiset ja periaatteellisesti tärkeät, merkittävät asiat. Ministeriössä päätettävät asiat ratkaisee ministeri tai ministeriön virkamies. Yleisistunnon ja ministeriöiden välisestä työnjaosta ja päätöksenteosta on säädetty tarkemmin laissa valtioneuvostosta (175/2003) ja valtioneuvoston ohjesäännössä (VNOS 262/2003).

Hallituksen iltakoulu on tärkeä valtioneuvostossa päätettäviä asioita käsittelevä epävirallinen kokous.
Valtioneuvostossa on myös ns. ministerivaliokuntia asioiden valmistelua varten.

******

Ks. tarkemmin valtioneuvostosta: Tietoa valtioneuvostosta ja Valtioneuvoston etusivu.

5.5. Ylimpien valtioelinten keskinäiset suhteet

5.5.1. Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston keskinäiset suhteet

Tasavallan presidentti nimittää valtioneuvoston jäsenet ja tekee tärkeimmät päätöksensä valtioneuvostossa sen ratkaisuehdotuksesta (PL 61§ ja 58§). Pääsääntöisesti presidentti tarvitsee siten valtioneuvoston myötävaikutusta, mutta on suhteellisen itsenäinen päätöksenteossaan. Hallituksen esityksen antamisesta tai peruuttamisesta (lainsäädäntö- ja budjettiasioista) päätetään kuitenkin viime kädessä valtioneuvoston ratkaisuehdotuksen mukaisesti (PL 58§).

Valtioneuvosto panee täytäntöön presidentin päätökset (PL 65§). Jos presidentin päätös on lainvastainen, valtioneuvoston on kieltäydyttävä panemasta sitä täytäntöön ja esitettävä presidentille päätöksen muuttamista tai peruuttamista (PL 112§).

Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kannat saattavat olla myös ristiriidassa. Vapautuakseen tällaisessa tilanteessa presidentin päätöksen osalta poliittisesta vastuusta, valtioneuvoston jäsenten on viime kädessä pyydettävä eroa, ellei presidenttiä saada taivutelluksi asiassa valtioneuvoston kannalle.

5.5.2. Tasavallan presidentin ja eduskunnan keskinäiset suhteet

Tasavallan presidentti ja eduskunta ovat vallankäytössään suhteellisen itsenäisiä. Presidentti kuitenkin osallistuu eri tavoin lainsäädäntötoimintaan, mm. antamalla eduskunnalle hallituksen esityksiä ja vahvistamalla eduskunnan hyväksymät lait (PL 58§, 70§, 83§ ja 77§). Tasavallan presidentti voi myös pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan eduskunnan ollessa koolla määrätä toimitettavaksi ennenaikaiset eduskuntavaalit (PL 26§). Presidentin on toisaalta toimittava eduskunnan luottamusta nauttivan valtioneuvoston kanssa. Eduskunta päättää myös tasavallan presidentin rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta presidentin syyllistyttyä maanpetos- tai valtiopetosrikokseen tai rikokseen ihmisyyttä vastaan (PL 113§).

Valtioneuvoston ja eduskunnan välisiä suhteita leimaa parlamentarismin periaate. Tämä tarkoittaa, että valtioneuvoston jäsenten on nautittava eduskunnan luottamusta. Tämän poliittisen vastuun ohella valtioneuvosto on eduskunnalle myös oikeudellisessa vastuussa. Syytteen nostamisesta valtioneuvoston jäsentä vastaan päättää eduskunta saatuaan perustuslakivaliokunnan kannanoton ministerin menettelyn lainvastaisuudesta (PL 114§).

5.6. Ylimmän hallitusvallan oikeudellinen vastuu

5.6.1. Tasavallan presidentin vastuu
- virkatointen laillisuuden valvonta (PL 112§)
- presidentin rikosoikeudellinen vastuu (PL 113§)

5.6.2. Ministerin vastuu
- virkatointen laillisuuden valvonta (PL 112§)
- ministerin oikeudellinen vastuu (PL 114-116§)

5.6.3. Laillisuusvalvonta / ylimmät laillisuusvalvojat
Laillisuusvalvontaa varten on valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies. Perustuslaissa on perussäännökset näiden ylimpien laillisuusvalvojien tehtävistä, valtaoikeuksista ja myös heidän oikeudellisesta vastuustaan. (PL 108-113§ ja PL 117§).

****

Ks. laillisuusvalvonnasta myös: Oikeusministeriö - Laillisuuden valvonta

5.7. Tuomioistuinlaitos

5.7.1. Lainkäyttö
Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Jokaisella on myös oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen ratkaistavaksi. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet turvataan lailla. (PL 21§)

Vallan kolmijako-opin mukaisesti tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Lainkäyttö on jaettu yleisen lainkäytön alaan (siviili- ja rikosprosessiin) ja hallintolainkäyttöön.

5.7.2. Lainkäytön organisaatio
Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet (PL 3§). Yleisiä tuomioistuimia ovat korkein oikeus, hovioikeudet ja käräjäoikeudet. Yleisiä hallintotuomioistuimia ovat korkein hallinto-oikeus ja alueelliset hallinto-oikeudet. Lisäksi tuomiovaltaa käyttävät ns. eritystuomioistuimet. (PL 98§)

Ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käyttää korkein oikeus (KKO) ja hallintolainkäyttöasioissa korkein hallinto-oikeus (KHO) (PL 99§).

5.7.3. Oikeudenkäynti (prosessi)
Lainkäyttö merkitsee lainsäädännössä asetettujen yleisten oikeusnormien soveltamista konkreettisiin yksittäistapauksiin. Kysymyksessä on lailla järjestetty menettely, jolla valtiovalta vahvistaa ja tarpeen vaatiessa pakkokeinoin toteuttaa sen, mikä yksittäistapauksessa on voimassa olevan oikeuden mukaista. Prosessi jaetaan asian luonteen perusteella kolmeen menettelyyn: siviiliprosessiin, rikosprosessiin ja hallintoprosessiin.

Oikeudenkäynnissä noudatetaan tiettyjä oikeudellisia periaatteita, ns. prosessiperiaatteita. Perustuslaki jo turvaa tietyt oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet, mm. käsittelyn julkisuuden, oikeuden tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta (PL 21§). Myös sellaiset periaatteet kuin virallisperiaate (oikeussuojaa annetaan viran puolesta; esim. hallintolainkäytössä ja rikosprosessissa) ja määräämisperiaate (dispositiivinen periaate, jonka mukaan asianosainen ratkaisee haluaako hän oikeussuojaa ja missä laajuudessa; esim. siviiliprosessissa). Myös menettelyllisiä periaatteita sovelletaan, esim. käsittelymenetelmää (asianosaisella näyttövelvollisuus; siviiliprosessi) ja tutkimismenetelmä (asian selvittämisvastuu kuuluu viranomaiselle/tuomioistuimelle; esim. rikosprosessi). Ns. puolustuksen suosimisen periaate (pidettävä syyttömänä ellei selvää näyttöä) on käytössä etenkin rikosprosessissa. Periaatteita sovelletaan eri prosesseissa hiukan eri tavalla ja eri asteisina.

Prosessin edellytykset liittyvät 1) tuomioistuimeen (laillinen ja toimivaltainen tuomioistuin), 2) asianosaisiin (esim. kelpoinen ja oikeutettu prosessoimaan), 3) vireillepanoon (esim. lainmukainen menettely) ja 4) asiaan (tuomioistuinasia, ei aiemmin ratkaistu jne.).

Lainkäytössä annettavat tuomiot ovat aina kirjallisia. Tuomioilla on tietty oikeusvoimavaikutus (pysyvyys) ja lainvoima.

Lainkäytön kohteella on pääsääntöisesti käytettävissään muutoksenhakukeinot, ts. hän voi hakea muutosta ensimmäisen asteen tuomioon.

*******

Ks. oikeusturvasta laajemmin kansallisella tasolla esim.:
Oikeuslaitos,
Kuluttajavirasto,
Tasa-arvovaltuutettu,
Tietosuojavaltuutettu,
Vähemmistövaltuutettu
Euroopan unionissa esim.:
Euroopan oikeusasiamies,
Euroopan unionin tuomioistuimet
Euroopan neuvostossa:
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.

Lukuun 6