Esitykset ovat 4. periodilla ke klo 16-19 ajalla 21.3.-25.4.2012 Pinni rh B4119.
Keväällä kukin esittää vähintään 15 sivua pitkän paperin sekä opponoi yhtä toisen opiskelijan työtä. Kevään työtä jatketaan saadun palautteen avulla kandidaatin tutkielmaksi (pituus vähintään 25 sivua), joka tulisi jättää tarkastettavaksi kevätlukukauden loppuun mennessä. Kandidaatin työhön liittyvälle kypsyyskokeen suorittamiselle kannattaa myös varata aikaa kevätlukukauden loppuun.
Poissaoloja saa olla enintään kolmen (päivitetty 21.3.) esityksen verran (normaalisti raja olisi noin 25 % esityksistä eli kaksi, mutta ryhmässä on yksi ylimääräinen esiintyjä enkä hänen takiaan vaadi lisää osallistumiskertoja). Lisäksi ylimääräisiä poissaoloja voi kompensoida kirjoittamalla parisivuisia kommenttipapereita (lyhyt kirjallinen opponointi) niistä esityksistä, joista on ollut poissa.
Ryhmässä on yhdeksän syksyllä 2011 seminaarinsa aloittanutta. Lisäksi esityksensä pitää yksi aiemmin Konttisen seminaarissa istunut, jolla on kevään esitys vielä pitämättä.
Aiemmin minun vetämissäni seminaareissa esitettyjen papereiden aiheita voit katsoa seminaariarkistosta.
Kevään esitys lähetetään seminaarin osallistuville sähköpostilla viimeistään esitystä edeltävänä torstaina klo 12 mennessä.
Työhuoneeni on Pinni A3055. Puhelinnumeroni on 050-3185986. Virallinen vastaanottoaikani keväälllä 2012 on torstaisin klo 15-16, viimeisen kerran to 24.5. Muulloinkin kuin vastaanottoaikana saa tulla käymään, mutta paikallaolo ei ole varmaa.
| Päivä | Esitelmän pitäjä | Otsikko | Opponentti |
|---|---|---|---|
| 12-01-17 | Topias Takkinen | Suuniteltu vanheneminen (aiheanalyysi) | |
| 12-03-21 | Toni Kellinsalmi | Carry trade -strategia valuuttaspekulaation muotona | Hanna Mikkonen |
| 12-03-28 | Tiina Mölsä | Innovatiivinen kasvuyrittäjyys ja talouskasvu Suomessa | Markku Konttinen |
| 12-04-04 | Hanna Mikkonen | Osaketuottojen ehdollisen volatiliteetin mallintaminen GARC-malleilla | Toni Kellinsalmi |
| 12-04-04 | Johanna Tynys | Suunnitelmatalouden hyvinvointivaikutukset Neuvostoliiton kautta tarkasteltuna | Katri |
| 12-04-18 | Katri | NAFTAn vaikutus Meksikon talouteen | Tiina Mölsä |
| 12-04-18 | Nina Sihvonen | Kehitysavun ehdollisuus - Case Afrikka | Jouko Partanen |
| 12-04-25 | Tero Silvennoinen | Veroratkaisujen vaikutus autojen polttoainetehokkuuteen USA:ssa | Johanna Tynys |
| 12-04-25 | Jouko Partanen | Ohjelmistokehityksen kustannusten mallintaminen | Nina ja Tero |
"Kun olutta juo, niin tulee parhailleen tyhmäksi ja itseensä tyytyväiseksi, on olevinaan sopusoinnussa maailman kanssa ja ihmisen on sangen hyvä olla." - Ilmari Kianto, Praha, 1926.