Sisältö: Megatrendit / Uusi globaali aikakausi / Tietoperustainen kehitys / Informationaalinen kunnallishallinto / Kunnat tiedon valtatien rakentajina / Summa summarum / Lähteet

Globaalit kehityslinjat ovat olleet näkyvästi esillä sekä tieteellisessä keskustelussa että käytännön kehittämistyössä. Sellaiset nimitykset kuin 'The Global Age' (globaali aikakausi) ja 'The Information Age' (tiedon aikakausi) kuvaavat hyvin maailmanmenon muutoksen luonnetta. Tämä näkyy mm. siinä, että kansainvälisen vaihdon verkostot vaikuttavat yhä suoremmin alue- ja paikallistason kehitykseen. Juuri tästä syystä kunnalliseen ja alueelliseen kehittämiseen kohdistuu uusia vaatimuksia. Seuraavassa pyrin jäsentämään niitä keskeisiä tekijöitä, jotka ovat nousseet esille alan tieteellisessä keskustelussa, ja joita Länsi-Suomen Allianssin kunnat ja maakunnat voivat hyödyntää tasoittaessaan tietä tietoyhteiskuntaan.

Megatrendit

Yleisiä kehityssuuntia on jäsennelty monilla tavoilla. Yhden hyvän esimerkin tarjoaa tunnetun amerikkalaisen tulevaisuudentutkijan, John Naisbittin myyntimenestykseksi noussut kirja 'Megatrends' (ilm. 1982), joka julkaistiin jo 1980-luvun alussa. Siinä kuvattiin kymmentä tärkeää siirtymää, joista keskeisin oli siirtyminen teollisuusyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan. Naisbittin mukaan tähän kehitykseen liittyi viisi avaintekijää:

• Tietoyhteiskunta on taloudellinen realiteetti.
• Tieto- ja viestintäteknologian uudisteet kiihdyttävät muutosvauhtia.
• Uutta informaatioteknologiaa sovelletaan aluksi "vanhoihin" teollisuuden aloihin ja niiden tehtäväkenttään.
• Koulutusjärjestelmä ei nykymuodossaan kykene vastaamaan tämän muutoksen tuomiin haasteisiin.
• Teknologisen kehityksen menestys riippuu sovellusten käyttäjäystävällisyydestä ('high touch').

Naisbitt esitti myös muita ilmiökenttiä koskevia kaukonäköisiä visioita. Niiden mukaan mm. kansalliset taloudet alkavat yhä enemmän olla osa maailmantalouden järjestelmää, hallinnon keskityksestä siirrytään hajautettuihin järjestelmiin, hierarkiat tekevät tilaa verkostoille ja institutionalisoitu apu muuttuu omaan apuun pohjautuvaksi toimintamalliksi. Lisäksi Naisbitt näki edustuksellisen järjestelmän muuttuvan osallistuvaksi demokratiaksi. Oltiinpa yksittäisistä kysymyksistä mitä mieltä tahansa, Naisbitt on kyennyt jo 1980-luvun alun perspektiivistä jäsentämään muutossuuntia tavalla, joka on yllättävän pätevän tuntuinen vielä nykyisinkin. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että Yhdysvallat on ollut kehityksen vaikutusvaltainen kärkimaa, jossa monet kehityspiirteet ovat näkyneet huomattavasti aikaisemmin kuin esimerkiksi Euroopassa. Tulevaisuudentutkijat ovat suhteellisen yksimielisiä siitä, että alueiden, valtioiden ja valtioryhmittymien keskinäisriippuvuus lisääntyy entisestään, ja että ajan myötä Yhdysvaltojen johtoasema tulee heikkenemään (Coates & Jarratt 1990). Tällöin myös tarve alueyhteisöjen itsenäiseen muutossuuntien tunnistamiseen ja tiedon strategiseen hyödyntämiseen lisääntyy niin meillä kuin muuallakin.

Nykyiset yhteiskunnalliset muutokset ovat niin syvällisiä ja laajavaikutteisia, että ne vaikuttavat oikeastaan kaikkeen sosiaaliseen ja inhimilliseen toimintaan ja kanssakäymiseen. Olen käsitellyt näitä kysymyksiä lähemmin esimerkiksi verkkoartikkeleissa Tietoyhteiskunnan kansalainen ja Tietoyhteiskunta, kunnallishallinto ja demokratia, joten tässä yhteydessä riittänee lyhyt yhteenvedonomainen jäsennys (Ks. myös Anttiroiko 1996; 1998e; ja Hoikka 1998). Keskeiset yhteiskunnalliset muutokset voidaan jäsentää seuraavasti:

• Talouden rakennemuutos ja globalisoituminen
• Teknologinen kehitys (erityisesti informaatio- ja viestintäteknologian kehitys)
• Instituutioiden mureneminen ja uusien verkostomaisten toimintamuotojen lisääntyminen
• Kulttuurin, identiteetin ja ajattelutapojen muutos
• Kestävän kehityksen haaste.

Kyse on siitä, että elämämme yleisiin puitteisiin liittyvä dynamiikka on muuttumassa perinpohjaisesti. Toimeentulon hankinta tulee olemaan erilaista kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Teknologia vähentää ajan ja paikan rajoitteiden merkitystä. Instituutioiden sisäiset ja ulkoiset toimintapuitteet joustavoituvat: nyt haetaan tehokkuutta, joustavuutta ja verkostomaisia toimintatapoja. Meidän kiinnittymisemme lähiyhteisöihin ja paikallisyhteisöön heikkenee samalla kun kulttuurielämä yleisesti ottaen hajautuu ja globalisoituu. Ja lopuksi, fyysiset elämänolosuhteemme muuttuvat kulutustottumusten, talouskasvun ja teknologisen kehityksen myötä.

Kunnat ovat aina välittäneet yleisiä kulttuurisia ja taloudellisia arvoja paikallistasolle samalla kun ne ovat heijastelleet kansallista kehittämisajattelua ja paikallista tahdonmuodostusta. Vuorovaikutuksen ja ulkoisten tekijöiden lisääntyvä vaikutus heijastuu kuntien kykyyn ja pyrkimyksiin sovittaa yhteen yleisiä kehitystrendejä ja paikallisia olosuhteita. Tämä on yksi keskeisimmistä kehittämisteoreettisista kysymyksistä. Siihen palataan vielä jäljempänä (Ks. lähemmin Tietoyhteiskunnan kansalainen). Seuraavaksi vielä muutama tarkentava huomio yleismaailmallisesta tietoperustaisesta kehityksestä, joka voidaan tiivistää käsitteisiin globalisaatio ja informationalismi. Nämä ilmiöt kietoutuvat monin tavoin toisiinsa. Teknologia tekee globaalin yhteistoiminnan ja vaihdannan mahdolliseksi, sillä tuotannon globaalilla tasolla toteutettu hajauttaminen on mahdollista vain kehittyneen tieto- ja viestintäteknologian avulla. Toisaalta globalisoitumisen myötä yritykset voivat laajentaa markkinoitaan, luoda teknologisia innovaatioita ja levittää uutta teknologiaa. (Kuusi 1997, 28-29) Näiden prosessien kautta alkaa hahmottua se yleinen kehys, johon kuntien mukauduttava kyetäkseen säilyttämään toimintakykyisyytensä ja suoriutumaan menestyksellisesti yhteiskunnallisista tehtävistään.

Uusi globaali aikakausi

Hyvän lähtökohdan globalisaation mukanaan tuomien haasteiden tarkastelulle tarjoaa OECD:n poliittisia tulevaisuudenlinjauksia esittelevä raportti 'Towards a New Global Age' (1997), jossa luodaan vuoteen 2020 tähtäävää kehityspolkua. Raportin mukaan jo kuluneeksi käynyt ajatus 'maailmankylästä' (global village) on vasta nyt saamassa sisältöä. Uusi globaali aikakausi on hakemassa muotoaan. Jotta kaikki maanosat, kulttuurialueet ja valtiot voisivat olla mukana tässä prosessissa, kansainvälisen järjestelmän on taattava
- poliittinen turvallisuus ja vakaus,
- taloudellisen vaurauden lisääntyminen ja inhimillisen potentiaalin hyödyntäminen, sekä
- ympäristö joka luo perustan hyvinvoinnille ja terveelle elämälle.

Maailmanlaajuinen taloudellinen kasvu edellyttää ko. raportin mukaan syvenevää integraatiota, inhimillisen pääoman luomista ja vahvistamista sekä teknologista kehitystä. Tällaista kehitystä ei tapahdu kuitenkaan ilman poliittista tahtoa. Raportissa onkin rakennettu kaksi vaihtoehtoista tulevaisuudenkuvaa. Nykymenoon pohjautuvassa skenaariossa lähtökohtana on nykyisen kaltainen taloudellinen toiminta ja sen jatkuminen (business-as-usual), kun taas raportissa esiin nostettu Visio 2020 eli maailmantalouden korkean suoritustason skenaario kuvaa kehityspolkua jossa hallitukset ottavat käsiinsä mahdollisuuden uuden globaalin järjestyksen luomiseen. (Towards ... 1997, 3, 12-13, 18)

Miten tämä Visio 2020 sitten voitaisiin toteuttaa? Kyseisen OECD:n raportin mukaan keskeiset haasteet liittyvät tältä osin seuraaviin teema-alueisiin:

• Vapaan ja avoimen monenkeskisen talousjärjestelmän vahvistaminen (= talouden globaali liberalisointi),
• Kansallisten talouspoliittisten uudistusten läpivieminen (mm. työmarkkinoiden joustavuuden lisääminen),
• OECD:hen kuulumattomien maiden integroiminen maailmantalouteen, ja
• kestävän kehityksen turvaaminen.

Kaiken kaikkiaan Visio 2020 on vapaana seikkailevien pääomavirtojen ja joustavan työvoiman käytön maailma. Sen toteutuminen on kiinni monista maailmanpoliittisista ja taloudellisista tekijöistä. Toisaalta, ellei mitään aivan järisyttävää tapahdu, nämä ovat joka tapauksessa niitä yleisiä kehityssuuntia, joihin kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla joudutaan vastaamaan.

Tietoperustainen kehitys

Globalisaatio kietoutuu tietoyhteiskunnan ideaan talouden muutossuuntien, uusien organisointimuotojen ja luonnollisesti myös tieto- ja viestintäteknologian kehityksen kautta (ks. Tietoyhteiskunnan käsite). Seuraavaksi esitän lyhyen kuvauksen siitä, mitä tietoperustaisella kehityksellä voidaan tarkoittaa. Lähtökohtanani on tunnetun kaupunkisosiologin ja yhteiskuntatieteilijän, Manuel Castellsin laaja yhteiskuntateoreettinen jäsennys, jonka hän on esittänyt teoksessaan 'The Informational City' (1989).

Castellsin kehittelyn analyyttisen ytimen muodostaa havainto, että kehityksen logiikka on muuttumassa. Hän kutsuu tätä uutta muotoa "informationaaliseksi kehitysmuodoksi" (informational mode of development), josta käytän tässä yhteydessä nimitystä tietoperustainen kehitys. Kun hahmotetaan keskeisiä kehitystekijöitä, ratkaiseviksi muodostuvat tuotantoon liittyvät tekniset ja teknologiset suhteet. Näin sen vuoksi, että ne määrittävät kunkin tuotantomuodon ja viime kädessä myös kunkin historiallisen vaiheen kehitysmuodon luonteen. Jokaista kehitysmuotoa määrittää perimmältään se elementti joka kulloisessakin historiallisessa kehitysvaiheessa on keskeinen tuotantoprosessin tuottavuuden määrittämisen kannalta. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että tuotannon painopiste on siirtyny palveluihin ja yhä enemmän myös osaamisen sekä tiedon ja innovaatioiden tuottamisen alueelle.

Asiaa havainnollistaa hyvin se, että kun maatalousyhteiskunnassa lisäarvon aikaansaamisen perusta oli työvoiman ja muiden tuotannontekijöiden määrällisessä lisäämisessä, niin teollisuusyhteiskunnassa vastaava lisäys saatiin aikaan uusien energialähteiden käyttöönotolla ja tuotantoprosessia tehostamalla. Muotoutumassa olevasta informationaalisesta kehitysmuodosta Castells toteaa, että siinä tuottavuuden lisääminen perustuu tiedon laatuun. Tiedolla on erityinen asema sen vuoksi, että sitä käytetään lisääntyvässä määrin olemassa olevan tiedon käsittelyyn ja jakeluun sekä uuden tiedon tai uusien käytäntöjen luomiseen. (Castells 1989, 7-10) Tietoyhteiskunnan yksi sisarkäsite, osaamisyhteiskunta, viittaa juuri tämän kehityssuunnan yleisiin piirteisiin.

Tietoperustainen kunnallishallinto

Edellä on käyty lyhyesti läpi kaksi keskeistä muutostekijää. Ne molemmat muuttavat kuntien toimintaympäristöä ja toimintaedellytyksiä pitkällä aikavälillä ratkaisevalla tavalla. Seuraavassa käsittelen maininnallisesti muutamia niihin liittyviä strategisia jännitteitä ja poliittis-hallinnollisia ulottuvuuksia nimenomaan kuntien kannalta.

Globalisaatio vs. paikallisuus: elämänhallinta
Yhteiskunnan hallinnan osalta valtiovalta joutuu mukautumaan uudenlaiseen työnjakoon muiden julkisen sektorin toimijoiden, yritysten ja vapaaehtoissektorin kanssa. Kuten jo edellä todettiin, uudelle globaalille aikakaudelle on tunnusomaista pääomavirtojen vapautuminen ja työvoiman käytön joustavuus. Tätä kehitystä ilmentävät hyvin finanssimaailman ja pitkälle erikoistuneiden palvelujen keskuksiksi muodostuneet globaalit kaupungit (ks. Sassen 1991). Hallinnan muutosta tarvitaan mm. siihen, että ihmiset pystyvät muodostamaan realistisia odotuksia niin omasta taloudellisesta perusturvastaan kuin omista velvollisuuksistaankin (Towards ... 1997, 22-23). Tämä on yksi globaalin aikakauden viesti myös kunnille: niiden tehtävä on helpottaa ihmisten orientoitumista ja elämänhallintaa yhteiskunta- ja arkielämän monimutkaistuessa.

Globalisaatio ja demokratia
Talouden kansainvälistyminen hajauttaa paikallis- ja aluetason yhteisöjä. Osaksi tämä johtuu siitä että paikallistason poliittiset päättäjät joutuvat hankkimaan tukensa ja myös päätöstensä hyväksynnän kahdelta suunnalta, paikallisilta äänestäjiltä ja kansainvälisesti toimivilta sijoittajilta ja yrityksiltä. Castellsin mukaan ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa elämäänsä paikallisten poliittis-hallinnollisten järjestelyjen avulla ovat heikkenemässä ellei demokratiaa luoda uudelleen niin, että paikallinen valta saadaan sovitettua yhteen pääomavirtojen kanssa: "the local state, and therefore people's control over their lives, will fade away, unless democracy is reinvented to match the space of flows with the power of places." (Castells 1989, 346-347)

Globalisaatio ja palvelutuotanto
Globalisaatio samoin kuin Euroopan unionin toiminta vaikuttavat julkiseen palvelutuotantoon. Osittain nämä vaikutukset ovat välillisiä "puitevaikutuksia", mutta sellaisinakin huomionarvoisia. Samalla on muistettava, että laajavaikutteisimmillaan globalisaatio kytkeytyy talouteen (erityisesti finanssimarkkinat ja erikoispalvelut) ja maailmanpolitiikkaan. Palvelutuotannossa tämä kehitys näkyy jo nykyisin (monikansallisten) suuryritysten tunkeutumisena kaupunkien palvelumarkkinoille varsinkin infrastruktuuripalveluihin liittyvillä aloilla.

Tietoperustainen hallinnan verkosto
Ihmisten elämän yleiset puitteet ovat muuttumassa. Tämä muutos näkyy myös kuntien toimintaan kohdistuvina muutospaineina. Ajan myötä ihmisten maailmankuvat laajenevat ja monipuolistuvat. Virtuaalisuudesta tulee osa länsimaisen ihmisen ajattelun rakennetta. Tämä puolestaan vähentää kuntarajojen ja hallinnollisten hierarkioiden merkitystä. Asia voidaan ilmaista siten, että sitä mukaa kun kuntalaiset omaksuvat uusia ajattelu- ja toimintamalleja, kunnallishallinnon kehityksen tulisi riittävässä määrin mukautua tähän muutokseen. Yksi konkreettinen esimerkki tästä on se, että pitkällä aikavälillä kuntien tulisi luoda oma, toimiva paikkansa kyberavaruuteen (ks. lähemmin Retki virtuaalikaupunkiin tai Anttiroiko 1998e).

Teledemokratia
Meillä Suomessa on keskusteltu varsinkin 1990-luvulla siitä, millaisiksi poliittinen elämä ja demokratia ovat muovautumassa tietoyhteiskuntakehityksen tuloksena. On ilmeistä, että suora teledemokratia ei tule syrjäyttämään nykyistä järjestelmää. Pikemminkin näyttää siltä, että demokratia hajautuu ja lohkoutuu eri elämänalojen, eri vaikuttamiskanavien ja eri tasojen muodostamaksi "mosaiikkimaiseksi demokratiaksi", jossa merkittävä osa päätöksistä tehdään markkinoilla, järjestökentällä ja kansalaisyhteiskunnassa. Muodollinen poliittinen järjestelmä saattaa vastaavasti kehittyä jonkin verran osallistuvaan suuntaan. Kaiken kaikkiaan on perusteltua sanoa, että poliittinen elämä ja demokratia ovat 2000-luvun kynnyksellä hämmentävän sekavassa tilassa. (ks. Politicians' Roles in The Information Society ja Anttiroiko 1998e)

Tietoperustainen palvelutuotanto
Tämä on alue, joka tulee vahvistumaan kunnissa seuraavien vuosikymmenien kuluessa. Nykykehityksen jatkuessa yhä suurempi osa kunnan palveluista tulee verkkoon, joskin niiden tuottaminen vaatii edelleenkin pääsääntöisesti inhimillistä panosta. Olennaista on joka tapauksessa se, että uusi "logistiikka" eli palveluiden jakelujärjestelmä muodostaa tietoverkkopohjaisen kokonaisuuden, jonka kautta asiakkaat voivat käyttää palveluja joustavasti, turvallisesti ja kohdennetusti. Ratkaiseva siirtymä tapahtuu siinä vaiheessa, kun vuorovaikutteisuutta saadaan lisää, ja kun telemaattisten palvelujen käyttö muodostuu osaksi kansalaisten arkipäivää. Käytännön toteutusmuotoja ovat mm. telemaattiset palvelut (tietoverkot), itsepalvelupäätteet ja automaatit, yhteispalvelupisteet sekä toimikortit ja älykkäät puhelinpalvelut. Nämä tulevat muuttamaan radikaalisti kunnallisen palvelun yleiskuvaa ja toimintaperiaatteita.

Edellä olen kuvaillut kuntien muutospaineita kahden tekijän, globalisaation ja tietoperustaisen kehityksen osalta. Tätä kuvaa tulisi täydentää lukuisilla muilla tekijöillä, mutta yksinkertaistuksenakin yllä esitetty antaa jonkinlaisia viitteitä kuntien muutospaineista ja muutoksen suunnista. Osa tästä kehityksestä tapahtuu tavallaan itsestään. Koska Suomi on avoin talous, monet yleismaailmalliset kehityskulut ja kilpailuasetelmat pakottavat meidät sopeutumaan ulkoapäin määräytyviin ehtoihin. Tämä samainen seikka vaikuttaa myös kuntien kehitykseen. Näiden rinnalla on tähdennettävä, etteivät asiat etene ilman poliittista tahtoa ja hallinnollista pätevyyttä. Juuri Suomen tapauksessa kuntien rooli on keskeinen. Ne nauttivat - hyvinvointivaltion kriisistä huolimatta - kansalaisten silmissä poikkeuksellisen suurta luottamusta. Lisäksi niillä on perinteisesti ollut merkittävä rooli yhteiskuntamme perusrakenteen luojina ja palvelujen järjestäjinä. Tämä lähtökohta yhdistettynä muutostekijöihin edellyttää kunnilta aktiivista panostusta ja uudelleenarviointia. Uusi tilanne synnyttää väistämättä kilpailua ja karsintaa, jossa innovatiiviset kunnat korjaavat tiedon valtatien tuoman 'uuden nousukauden' sadon.

Kunnat tiedon valtatien rakentajina

Suomen oloissa julkisen hallinnon panostus tietoyhteiskuntakehitykseen on yksi tasapainoisen kehityksen edellytys. Meillä tietoyhteiskuntakehitystä edistetäänkin hallinnon kaikilla tasoilla suhteellisen määrätietoisesti (ks. esim. Telematics in the Public Administration in Finland). Jo pelkästään keskeisen merkityksensä vuoksi tälle toiminnalle on löydyttävä pitävät tiedolliset perusteet, jotka antavat suuntaa myös käytännön ratkaisuille ja toimenpiteille. Seuraavaksi täydennän edellä hahmoteltua yleiskuvaa muutamilla työllisyyteen, osaamiseen, verkostoitumiseen ja invenstointeihin liittyvillä pohdinnoilla.

Työvoimaportfolio ja työllisyys
Yhden kansantaloudellisesti huomionarvoisen tekijän muodostaa työvoimaportfolion muodostus. On tärkeää, että työllisestä työvoimasta riittävä määrä on kasvualoilla, ja että näitä kasvualoja on mahdollisimman paljon. Työvoimatarpeen kehityksen näkökulmasta meillä Suomessa on liian vähän tällaisia kasvutoimialoja. Lisäksi meillä kasvu on levännyt liiaksi julkisen sektorin varassa. Kasvualoilla työskenteli vuonna 1996 yhteensä noin 780 000 henkeä, joista valtaosa - noin 475 000 - on julkisen sektorin palveluksessa. (Hernesniemi 1997, 27) Edellä kuvatut yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat ajan myötä myös maamme työvoimaportfolioon. Jo nyt on näkyvissä, että informaatiosektorin myönteinen kehitys vaikuttaa suoraan työllisyyteen. Tällä sektorilla työskenteli vuonna 1995 yhteensä 183 000 henkilöä (tavara-, palvelu- ja sisältötuotannon piirissä). Kaikista yrityksissä ja julkisella sektorilla työskentelevistä informaatiosektorilla toimi 10 %:a (suppeammin määriteltyjen tämän sektorin ydintoimialojen vastaava osuus oli 6 %:a). Koko työllisen työvoiman määrän kasvusta po. sektorin ydintoimialojen osuus oli kolmannes vuosina 1994-1995. Erityisesti tavaratuotannon merkitys työllistäjänä oli suuri. (Tilastokeskus 1997, 135)

Vielä selvemmin työvoimaportfolion muutospaineet ja uudet suunnat näkyvät informaatioammattien lisääntymisenä. Kun vuonna 1980 näissä ammateissa työskenteli vajaa kolmannes työllisistä, oli lukema kohonnut vuoteen 1995 tultaessa jo 44 prosenttiin. Vaikka lama vaikutti tähänkin alaan, sen suhteellinen osuus työllisistä on jatkuvasti kasvanut. (Tilastokeskus 1997, 135) Jos kuntien ja alueiden kehittämistä ajatellaan nimenomaan työllisyyden kannalta, työmarkkinoiden kehitykselle on pantava erityinen painoarvo. Kaikki kunnat eivät tietenkään voi menestyä pelkällä 'tietostrategialla', mutta informaatioalan kehitys tulee vaikuttamaan kaikkien paikallis- ja alueyhteisöjen toiminta- ja työllistämisedellytyksiin.

Osaaminen ja työllisyys
Monet muutostekijät ovat johtaneet siihen, että osaamisen hyödyntämisestä tulee yhä tärkeämpi joskin samalla myös monimutkaisempi prosessi. Tähän vaikuttavat Suomen osalta mm. seuraavat näkökohdat (Kuusi 1997, 21):

• Suomi on siirtynyt teknologisen kehityksen kärkimaiden joukkoon.
• Teknisen kehityksen nopeus on lisääntynyt huomattavasti.
• Matalan palkkatason maat kykenevät nopeasti kopioimaan ja soveltamaan uusia teknologioita.

Me olemme riippuvaisia uuden kehitysmuodon kahdesta toisiinsa kietoutuvasta peruselementistä, osaamisesta ja teknologiasta. Osmo Kuusi (1997, 28-30) on kuvannut hyvin sitä, miten teknologinen kehitys vaikuttaa osaamis- ja työvoimatarpeisiin. Tietotekniikka on merkinnyt kaikkein tärkeintä "palautumatonta", sisällöllisesti aiemmasta teknisestä kehityksestä poikkeavaa ja samalla myös koulutus- ja osaamisvaatimuksiin olennaisesti vaikuttavaa prosessia. Kaikki tämä kertoo siitä, että teknologioiden yhteisvaikutus osaamisvaatimuksiin on nykyisin selvästi erilainen kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Osaamisvaatimusten yleistä muutosta selittävät mm. automaatio- ja tietotekniikan mukanaan tuomat vaikutukset, tieteellis-teknisen tiedon yleinen lisääntyminen, tuotannon kansainvälistyminen, kulutuksen yksilöllistyminen sekä luontopääoman kestävän käytön korostuminen. Merkillepantavaa tässä on se, että kaikki nämä prosessit korostavat osaamisen kasvavaa merkitystä työllistymisen edellytyksenä. Erityisen selvänä tämä näkyy juuri tietotekniikan vaikutusten yhteydessä.

Yhdysvalloissa muutama vuosi sitten liittovaltion työvoimatilastotoimisto esitti arvion siitä, mitkä ovat vuoteen 2005 edettäessä työllistymisen kannalta lupaavimmat ammattialat. Suurin määrällinen kasvu ennustettiin "osaamisammateille", kuten tietokonejärjestelmien kehittäjille, opettajille ja lakimiehille, ja toisaalta "ihmissuhdeammateille" kuten sairaanhoitajille, kotisairaanhoitajille ja ravintolahenkilökunnalle. (Kuusi 1997, 32) Vaikka Suomen tilanne on toki toisenlainen, tällä yleisarviolla on merkitystä kun pohditaan työllisyyskehityksen suuntaa pitkällä aikavälillä.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että kuntien tulisi edesauttaa sellaista kehitystä, joka toisaalta (a) edistäisi informaatio- ja osaamisammattien ja uusyrittäjyyden muotojen kehittymistä, ja samalla (b) loisi perustaa pysyvän suurtyöttömyyden uudelleensuuntaamiseksi erilaisiin hoiva- ja yhdyskuntatehtäviin sekä kansalaistoimintaan. Ensin mainittu strategia perustuu maailmanlaajuisen tietoperustaisen kehityksen ja kasvualojen hyödyntämiseen, jälkimmäinen taas ensisijaisesti toimeentulojärjestelmien ja yhteiskuntamme institutionalisoidun solidaarisuuden uudelleenmuotoiluun. Nämä ovat pääosiltaan sellaisia asioita, joita ei ratkaista paikallistasolla. Kuntien tehtäväksi jää, kuten edellä jo todettiin, yleisten kehitystrendien ja paikallisten olojen välisen jännitteen yhteensovittaminen ja niihin liittyvien toimintojen hienosäätö.

Verkostoituminen ja sosiaalinen pääoma
Verkostoituminen (ja suppeammassa mielessä verkottuminen) kuuluu edellisten tavoin strategisesti tärkeiden kysymysten piiriin. Verkostoitumista luonnehtivat sellaiset tekijät kuin (a) erityisosaaminen, (b) etäisyys, (c) oppiminen sekä (d) matkustus- ja kuljetustarpeen väheneminen. Tällainen toiminta edellyttää uutta teknologista "luku- ja kirjoitustaitoa", yrittäjämäisyyttä ja itsensä johtamista, palvelualttiutta, toimintaympäristön tarkkailu- ja arviointitaitoa (ja samalla kykyä pitää yllä pätevyyttään suhteessa ympäristömuutoksiin), viestintätaitoja, lojaalisuutta verkon muita toimijoita kohtaan sekä luotettavuutta, luottamusta ja toiminnan yleistä eettisyyttä vastavuoroisuuden periaatteen toteuttamisessa. (Kuusi 1997, 33-35) Kuntien on sekä tuettava verkostomaisen toiminnan kehitystä että sovellettava sen periaatteita. Samalla on luonnollisesti pidettävä huolta siitä, etteivät tällaiset toimintakulttuurin muutokset tapahdu hallitsemattomasti. Ne eivät ole itsetarkoitus, vaan tapa vastata toimintaympäristön muutoksen asettamiin vaatimuksiin.

Viime vuosien keskustelu on suuntautunut yhä enemmän inhimillistä ja sosiaalista pääomaa koskeviin kysymyksiin. Tähän on jo viitattu edellä. Yksi tiivistys tästä on oppivan kunnallishallinnon idea. Siihen liittyviä dynaamisia tekijöitä ovat mm. oppiminen, kumppanuus, innovatiivisuus, luovuus, luottamus ja mahdollistavuus (ks. Anttiroiko 1996). Yksi selkeä käytännön haaste näyttää olevan se, miten nämä sosiaalista pääomaa lisäävät tekijät saadaan valjastettua kehittämistyön voimavaraksi. Nykykehityksen jatkuessa tällaiset vaatimukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään niin kuntien sisäisen organisoitumisen kuin ulkoisten suhteidenkin osalta.

Tietotekniikkaan ja osaamiseen suunnatut investoinnit
Tietotekniikka, osaaminen, verkostoituminen ja sosiaalinen pääoma kuuluvat kehittämisen avainalueisiin. Näistä erityisesti kahteen ensin mainittuun on investoitu Suomessa 1990-luvulla suhteellisen paljon. Tällöin joudutaan pohtimaan sitä, millaisen hyödyn nämä investoinnit tuottavat. Käsittelen aluksi lyhyesti osaamisinvestointeja.

Suomen voidaan katsoa kuuluvan koulutuksen ja osaamisen kärkimaiden joukkoon. Tästä kertoo ainakin se, että meillä sijoitetaan koulutukseen ja tutkimukseen suhteellisesti enemmän kuin useimmissa muissa länsimaissa. Meillä ajatellaan, että tällaiset panostukset ovat välttämättömiä jotta pysyisimme yleisen kehityksen eturintamassa tai edes sen tuntumassa. Taustalla on ajatus, että tieto ja osaaminen muuttuvat sovellusten kautta taloudelliseksi kasvuksi, uusiksi työpaikoiksi ja hyvinvoinniksi. Osaamisinvestointien tuottavuuden ja kannattavuuden mittaaminen on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa. Tätä aluetta on jonkin verran tutkittu, mutta tulokset ovat eräissä kysymyksessä olleet jopa ristiriitaisia. (Kuusi 1997, 5) Sama pätee pitkälti myös tietotekniikkaan ja muihin uuden kehityslogiikan edellyttämiin investointeihin.

Toinen puoli tietoperustaista kehitystä kuuluu kovan teknologian alueelle. Tältä osin joudutaan pohtimaan samaa kysymystä investointien kannattavuudesta. Lisäksi voidaan pohtia, mitä nimenomaista hyötyä tietotekniikkainvestoinneista on maamme kuntien ja maakuntien tehtäväkentän hoidon ja toimintaympäristön muutoksiin sopeutumisen kannalta.

Christer Lindgren ja kumppanit ovat raportissaan 'IT och Internet i kommunerna' (1996) antaneet joitain yleispiirteisiä vastauksia tähän kysymykseen. He esittivät näitä kysymyksiä Tukholman läänin kuntien kunnan- ja talousjohtajille. Vastaajien mielestä tietotekniikkainvestoinnit olivat olleet hyödyllisiä. Mitään laskelmia tästä ei kuitenkaan oltu tehty. Nämä investoinnit oli tehty pikemminkin sen turvaamiseksi, että kunnat pysyvät mukana yleisessä kehityksessä. Mikä tässä arvioinnissa sitten on niin ongelmallista? Ensiksikin kustannuksia on ollut vaikea eritellä mielekkäällä tavalla. Lisäksi on huomattava, että käyttökustannukset ovat usein moninkertaiset investointeihin nähden, jolloin niiden liittäminen arviointiin on mielekästä vaikka se samalla toisaalta hankaloittaa entisestään arviointien tekemistä. Lisäksi voidaan perustellusti väittää, että hyödyt näkyvät usein asiakkaiden tyytyväisyydessä tai toiminnan joustavoitumisena ilman, että ne voitaisiin esittää yksiselitteisinä markkamäärinä. Ja vielä, tietotekniikan vaikutukset ovat joissain tapauksissa epäsuoria ja hitaasti realisoituvia. (Lindgren ym. 1996, 2-3)

Mainituissa kunnissa Internetin käytön lisäämisen taustalla olivat ennen kaikkea pyrkimykset demokratian, tiedonkulun ja palvelujen parantamiseen ja toisaalta viranomaisten, yliopistojen ja yritysten välisen viestinnän lisäämiseen. Oman motiivinsa muodosti luonnollisesti myös kustannusten pienentäminen. Keskeisen sovellusalueen näissä kunnissa muodostivat oman kunnan asukkaille suunnatut palvelut. Toisaalta nykytilanteessa pääosa tietoverkon käytöstä toteutuu yksisuuntaisen tiedottamisen ja yleisen kuntamarkkinoinnin muodossa. Vuorovaikutteisuus on siis vasta idea-asteella. (Lindgren ym. 1996, 2, 6)

Nämä ja yhtä lailla omatkin kokemuksemme kuntien tietotekniikan soveltamisesta osoittavat, että elämme murroskautta, jossa kaikkia tietotekniikkainvestointeja ei voida perustella puhtaasti välittömien taloudellisten hyötyjen kautta. Kyse on syvällisemmästä muutoksesta, joka edellyttää kehitystason nostamisen vaatimia uhrauksia. Vasta tämän uuden tason saavuttaminen paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla tuottaa lopulta sen mittavan kansallisen edun, jonka tietoperustainen kehitys parhaimmillaan tarjoaa. Tärkeää tässä vaiheessa on löytää ne keskeiset investointikohteet ja tukitoimenpiteet, jotka pienimmällä panostuksella tuottavat uutta vetovoimaa ja kilpailuetuja ja samalla luovat kehittämistyötä vahvistavaa "kriittistä massaa" (eli riittävän laajan asiakas- tai käyttäjäkunnan).

Summa summarum

Kunnallishallinnossa eletään suuren muutoksen kynnyksellä. Kyseessä ei ole pelkästään vuosituhannen vaihtuminen uudeksi, vaan kehitysmuodon asteittainen muuttuminen. Kyseessä on yleismaailmallinen tietoperustainen kehitysmuoto. Nämä laajavaikutteiset muutosaallot heijastuvat monin tavoin kuntien ja maakuntien toimintaedellytyksiin ja tehtäväkenttään. Paikkakuntien ja alueiden kehityspotentiaali ja olosuhteet on kyettävä sovittamaan globaalin aikakauden dynamiikkaan, jossa pääoman kasaamiseen tähtäävät vaihdon verkot liikuttelevat pääomia yhä vapaammin, ja jossa työmarkkinoiden muutokset edellyttävät yhä enemmän osaamista ja joustavuutta. Tämä on kunnallishallinnon avainkysymys. Se on samalla myös haaste, joka kohdistuu pohjoismaisen hyvinvointivaltion perinnön vaalimiseen. Nimittäin samalla kun kunnat auttavat paikkakunnan ihmisiä ja yhteisöjä sopeutumaan yleiseen kehitykseen, ne muodostavat poliittisen areenan, jonka päätehtävä on ratkaista kuntalaisten hyvinvointiin liittyviä ongelmia. Tästä nimenomaisesta pyrkimyksestä löytyy yksi aktiivisen kehittämispolitiikan perusta: kustannustehokas ja tuloksellinen toiminta luo aineellisia edellytyksiä solidaariselle yhteiskunta-, alue- ja kunnallispolitiikalle.

Lähteet

Anttiroiko, Ari-Veikko (1996) Learning Economy. An Essay on Globalization and Learning Economy as a Challenge to Local Government. University of Tampere. Department of local Government Studies. Report series 34/1996.
Anttiroiko, Ari-Veikko (1997a) Telematics in the Public Administration in Finland
Anttiroiko, Ari-Veikko (1997b) Politicians' Roles in The Information Society
Anttiroiko, Ari-Veikko (1998a) Tietoyhteiskunnan käsite
Anttiroiko, Ari-Veikko (1998b) Retki virtuaalikaupunkiin
Anttiroiko, Ari-Veikko (1998c) Tietoyhteiskunnan kansalainen
Anttiroiko, Ari-Veikko (1998d) Tietoyhteiskunta, kunnallishallinto ja demokratia
Anttiroiko, Ari-Veikko (1998e) Kunnat tiedon valtatiellä. Teoksessa Paavo Hoikka (toim.) Kunnat 2000-luvun kynnyksellä. Tampere: TAJU.
Castells, Manuel (1989) The Informational City. Information Technology, Economic Restructuring, and the Urban-Regional Process. Oxford: Basil Blackwell.
Coates, Joseph F. & Jarratt, Jennifer (1990) What Futurists Believe. A World Future Society Book, 1989. Second printing 1990.
Hernesniemi, Hannu (1997) Toimialojen tuotannon kasvun työllisyysvaikutukset Suomessa vuosina 1980 - 1996. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, ETLA. Keskusteluaiheita No. 614. 09.09.1997.
Hoikka, Paavo (toim.) (1998) Kunnat 2000-luvun kynnyksellä. Tampere: TAJU.
Kuusi, Osmo (1997) Kuinka arvioida osaamis- ja tutkimusinvestointien tuottoa? Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, VATT. Keskustelualoitteita, 143. Helsinki 1997.
Lindgren, Christer & Lindgren, Katarina & Lidman, Christer (1996) IT och Internet i kommunerna. Är det lönsamt? IKE, Institutet för kommunal ekonomi. Stockholms universitet, 1996.
Naisbitt, John (1984) Megatrends. Ten New Directions Transforming Our Lives. 1982. Futura 1984.
Sassen, Saskia (1991) The Global City. New York, London, Tokyo. Princeton University Press.
Tilastokeskus (1997) Tiedolla tietoyhteiskuntaan. Helsinki: Tilastokeskus.
Towards a New Global Age (1997). Challenges and Opportunities. Policy Report. Organisation for Economic Co-operation and Development. OECD 1997.

Apul. prof. Ari-Veikko Anttiroiko Tampereen yliopisto Kunnallistieteiden laitos PL 607 33101 Tampere

puh. (03) 215 7009 fax. (03) 215 6892 sähköposti: kuaran@uta.fi Tampere 27.2.1998 Takaisin alkuun