Johdanto

Kuluvan vuosikymmenen aikana kysymys globalisaation vaikutuksista maaseutukuntien, kaupunkien ja alueiden toimintaedellytyksiin, strategisiin linjauksiin ja keinovalikoimaan on käynyt yhä polttavemmaksi. Kunnallis-, kaupunki- ja aluepolitiikan perusteet näyttävät edellyttävän perinpohjaista uudelleenarviointia ja uudelleensuuntaamista. Globalisaatiosta on tullut yksi kuntien ja alueiden strategisen johtamisen ja kehittämisen keskeisimpiä haasteita. Tässä yhteydessä globalisaation vaikutuksia tarkastellaan nimenomaan kaupunkipolitiikan kannalta.

Globalisaatio

Globalisaatio on laajavaikutteinen muutosprosessi, jonka vaikutukset näkyvät kaikkialla, ja josta on varsinkin 1990-luvulla keskusteltu paljon. Yhdessä tietoyhteiskunnan kehittymisen kanssa globalisaatio muodostaa eittämättä koko nykyisen kehitysvaiheen keskeisimmän muutostekijän. Laajasta näkökulmasta tarkasteltuna globalisaatio on osa modernisaatioprosessia. Näin ymmärrettynä se ilmentää yhtä postmodernin yhteiskuntakehityksen vaihetta, jossa aika- ja paikkarajoitteet heikentyvät, jossa instituutiot ja hierarkiat murenevat, ja muotoutuu uudenlainen epävarmuuden aikakausi. Hiukan kapea-alaisemmin määriteltynä globalisaatiossa on kyse institutionaalisten ja muiden rajojen eroosiosta: "Globalization refers, then, to the accelerating compression and intensification of social relations across borders and the rise of a new consciousness (cognitive globalization). In all these respects, the process of globalization is 'boundary-eroding' ---." (Väyrynen 1997, 33).

Globalisaatio on luonteeltaan puitteita luova laajavaikutteinen muutosprosessi, jonka toteutuminen riippuu paljon poliittisista ja institutionaalisista tekijöistä, mutta jota ei voida organisoidusti hallita niin kuin vaikkapa talousliittoa tai kansainvälistä poliittista yhteisöä. Pikemminkin se on talouskasvun aikaansaamiseen tähtäävä institutionaalisten rajojen murenemisprosessi, jossa hallintajärjestelmien osaksi jää eräisiin sen yleisiin edellytyksiin vaikuttaminen ja toisaalta sen vaikutuksiin reagoiminen. Käytännössä globalisaatio edellyttää yksittäisen kansantalouden näkökulmasta uudenlaista sopeutumisprosessia, edellyttäen tietysti että se haluaa hyödyntää globalisaatioon liittyvät innovatiivisuuden, kilpailun ja työnjaon mukanaan tuomat positiiviset kasvu- ja kehitysvaikutukset. (Vrt. Okko ym. 1998, 1-3. Ks. Suomen osalta Pajarinen ym. 1998.)

Entä mistä globalisaatio on saanut alkunsa ja mitkä tekijät vahvistavat sitä? Kuten yleisesti tunnustetaan, globalisaatio sellaisenaan on vanha ilmiö. Toisaalta nykykehityksessä on piirteitä, joille ei löydy vastinetta menneiltä vuosisadoilta. Puuttumatta näihin kysymyksiin tässä yhteydessä sen laajemmin, on syytä todeta että globalisaation uuden vaiheen sysäykset tulevat yleisen poliittisen ja taloudellisen liberalisoinnin sekä teknologian kehitykseen liittyvien kehitysprosessien suunnalta (Okko ym. 1998, 1-3). Sitä pyrkivät edistämään elinkeinoelämän keskeiset vaikuttajat ja järjestöt, vaikutusvaltaiset teollisuusmaat (erityisesti Yhdysvallat) sekä niiden muodostamat liittoutumat. Sellaiset ylikansalliset organisaatiot kuin OECD, IMF ja Maailmanpankki ovat esimerkkejä globalisaatiota edistävistä kansainvälisistä organisaatioista.

OECD (Organisation for Economic Co-operation and Development) on politiikkaraportissaan Towards a New Global Age (1997) antanut hyvän kuvan tästä kehityksestä, sen lähtökohdista ja suunnista. Siinä rakennettu visio nojaa neljään pääelementtiin:
1) Vapaan ja avoimen multilateraalisen taloudellisen järjestelmän vahvistaminen (vapaat pääomaliikkeet, tulliesteiden poistaminen, ulkomaiset investoinnit jne.);
2) Kansallisten uudistusprosessien läpivieminen (esim. markkinoiden vapauttaminen, työvoiman joustavuus jne.);
3) OECD:een kuulumattomien maiden integroiminen maailmantalouteen; ja
4) Kestävän kehityksen turvaaminen (erityisesti energia-, maatalous- ja ympäristöpolitiikka).

Kaikkien näiden periaatteiden keskeisimpiä vaikutuksia ovat talouden liberalisointi ja työmarkkinoiden joustavuuden lisääminen. (OECD 1997.)

Tällä kehityksellä on toki rajoitteensa ja ongelmansa. Peck (1995, 159) on osuvasti tuonut esiin sen, miten esimerkiksi työvoiman joustavuus voi tietyissä oloissa merkitä edistyksellisten toimintatapojen ja normien omaksumista, kun taas jossain toisessa yhteydessä se voi tuottaa pelkkää köyhyyttä, turvattomuutta ja riistosuhteita. Sama pätee talouden liberalisointipyrkimyksiin. Tämän vuoksi globalisaatioon liittyvät poliittiset näkökohdat edellyttävät tiettyä kulttuuri- ja yhteiskuntaspesifiä näkökulmaa, jossa otetaan huomioon kunkin maan ja alueen lähtökohdat ja kehitysvaihe.

Ks. esim. Suomi globaalissa työpaikkakilpailussa tai Antti Kasvion ja Ari Niemisen tutkimus Globalisaatio, työpaikkakilpailu ja Suomi - uuteen kansalliseen strategiaan?.

Globaalin aikakauden perusjännite

Edellä hahmoteltu globalisaatiokehitys yhdistettynä tieto- ja viestintäteknologian kehitykseen ja sovellusten käytön laajenemiseen muuttaa elämämme puitteita perusteellisesti. Tämän prosessin vaikutukset säteilevät yhteiskuntamme kaikille lohkoille, niin elinkeinoelämään, hallintoon kuin arkielämäänkin.

Meneillään olevan muutosprosessin yksi olennaisimpia seurauksia on globaalien verkostojen muotoutuminen. Näiden verkostojen toiminnassa kristallisoituu uusi välineellinen ja globaaleihin näkökulmiin pohjautuvva toimintalogiikka. Manuel Castells onkin todennut, että verkostoitumisesta on muodostumassa tärkein sosiaalisen organisoitumisen muoto. Samalla nämä tendenssit synnyttävät uusia yhteiskunnallisia jännitteitä, joiden perustana ei ole enää luokka-asema ja luokkaristiriita kuten teollisuusyhteiskunnassa, vaan toimijan asema pääoman, viestinnän ja tiedon verkostoissa.

Näin kehkeytyy uudenlainen yhteiskunnallinen jännite globaalien vaihdon verkostojen ja paikallisuuteen ankkuroituneiden ihmisten ja yhteisöjen välille. Castellsin mukaan juuri verkon (the Net) ja itseyden tai identiteetin (the Self) välinen jännite on leimallinen muotoutumassa olevalle informationaaliselle verkostoyhteiskunnalle. Se heijastuu kaikkiin arjen prosesseihin, kuten sosiaaliseen integroitumiseen ("osallisuuteen"), työelämään ja demokratiaan. (Ks. Castells 1996; 1997; 1998.)

Kaupunkipolitiikan haasteet

Yhteiskunnan kehityspotentiaalin hyödyntämiseen ja ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan "kollektiivista toimintaa", joka kansallisella tasolla tiivistyy yhteiskuntapolitiikan käsitteeseen. Yksi 1990-luvun trendi näyttää olleen uuden "regionalismin" nousu, joka on merkinnyt alueellisen kehittämisen ja kaupunkipolitiikan roolin korostumista. Kaupunkipolitiikka sai modernit muotonsa jo 1960-70-luvuilla, joskin yhteiskunta- ja kaupunkikehitys on muuttanut tilannetta melkoisesti viimeisen parin vuosikymmenen kuluessa. Aikaisemmin ratkottiin erityisesti kaupungistumisen ja kaupunkikeskusten taantumisen ongelmia, kun taas nykyisin korostetaan kaupunkien uudistavaa, innovatiivista ja kasvua aikaansaavaa roolia.

Kaupunkipolitiikkaa voidaan tehdä monella tasolla: (a) paikallisesti, (b) kansallisesti ja myös (c) ylikansallisella tasolla (esim. Euroopan unioni). Meillä Suomessa tämä politiikan lohko on vasta muotoutumassa. Sen kantavia toimijatahoja ovat itse kaupungit, valtion sektoriviranomaiset, kaupunkipolitiikkaa koordinoivat kansalliset tahot (Suomessa VN:n asettama Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä) sekä Euroopan Unioni. Tuoreen kuvan tämän politiikka-alueen nykytilanteesta antaa Eero Holstilan kirjoitus Suomalaista kaupunkipolitiikkaa etsimässä, joka on esitetty kaupunki-teemaan keskittyvässä Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 1/1998. (Ks. lähemmin Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä 1999.)

Kaupunkipolitiikka rakentuu viiden kaupunkikehitykseen vaikuttavan politiikka-aspektin varaan (vrt. Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä 1999, 5; Sisäasiainministeriö 1996; ja Sotarauta 1999, 18-20):

1) EU:n kaupunkipolitiikka
- Kansallista kaupunkipolitiikkaa voidaan suunnata sekä kansainvälisten järjestöjen että poliittis-taloudellisen integroitumisen kautta. Suomen kohdalla erityisesti jäsenyys Euroopan Unionissa on merkinnyt sitä, että EU:n kaupunkipolitiikka ja siihen liittyvät ohjelmat ovat luoneet puitevaikutuksia kaupunkipolitiikan toteuttamiselle hallinnon eri tasoilla. Samoin YK, OECD ja monet muut kansainväliset organisaatiot ja yhteistyömuodot vaikuttavat välillisesti ja joskus myös suoraan kaupunkipolitiikan muotoutumiseen kansallisella ja paikallisella tasolla (esim. Agenda 21).
2) Kansallisen kaupunkipolitiikan määrittely ja koordinointi
- Valtioneuvosto, Sisäasiainministeriö ja Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä.
- Yleinen kaupunkipolitiikka muodostuu niistä eri hallinnonalojen, erityistoimien (ohjelmien) ja kaupunkikuntien omaehtoisen kehittämisen puitteissa määritellyistä ja toteutetuista kehittämistoimenpiteistä, joihin sisältyy tietoisia kaupunkipoliittisia aineksia. Sen pyrkimyksenä on kaupunkien kehittämisen tukeminen yhteensovittamalla ja koordinoimalla eri intressiryhmien päämääriä ja toimintalinjoja. Tämä toiminta tapahtuu eri ministeriöiden ja muiden julkisten orgaanien välisenä yhteistyönä.
3) Sektorihallinnon kaupunkipoliittiset toimet
- Ministeriöt, keskusvirastot, TE-keskukset ym.
- Tähän lohkoon sisältyvät sellaiset sektorihallinnon toimet, joihin sovelletaan kaupunkipoliittista näkökulmaa. Tarkemmin sanottuna kyse on sellaisista valtion sektoriviranomaisten toimista, joilla tähdätään kaupunkien ongelmien lieventämiseen sekä niiden kehittämisedellytysten parantamiseen ja kehityspotentiaalin täysimääräiseen hyödyntämiseen.
4) Kaupunkipolitiikan toiminnallinen ydin: erityistoimet
- Varsinaisen kaupunkipolitiikan ydinalueen muodostaa "toiminnallinen" kaupunkipolitiikka. Se muodostuu niistä julkisen hallinnon erityistoimenpiteistä, joissa käsitellään keskeisiä kaupunkipoliittisia kysymyksiä ja joissa näkyy tietoinen pyrkimys fokusoidun toimenpidekokonaisuuden aikaansaamiseen. Tällaisia pyrkimyksiä näkyy esimerkiksi kaupunkiohjelmissa, joita meillä Suomessakin on jo pienimuotoisesti toteutettu.
5) Kaupunkien omaehtoinen kehittäminen
- Kaupunkipolitiikan sisältöalueiden ja toimenpiteiden osalta kaupunkien omaehtoinen kehittäminen on avainasemassa. Kaupungit voivat toteuttaa niiden ongelmiin kohdennettuja erillisprojekteja, osallistua kaupunkiohjelmiin tai EU:n kehittämishankkeisiin ja koordinoida paikallisella tasolla eri hallinnonalojen ja viranomaisten toimintaa kaupunkimaisille yhdyskunnille ominaisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Kaupunkipolitiikan merkityksen korostumisen taustalla ovat yhtäältä ne sosiaaliset ongelmat, jotka nykyisen yhteiskuntakehityksen vallitessa ilmenevät eri tyyppisissä kaupungeissa ja erilaisilla kaupunkiseuduilla. Tämä kattaa kaiken tungoksesta kärsivistä keskuksista kaupungeissa ilmeneviin huumeongelmiin ja taantuvien teollisuuspaikkakuntien erityisongelmiin. Toisaalta kaupunkipolitiikan "positiivisella" puolella on koko joukko uusia mahdollisuuksia, joiden hyödyntämisessä nimenomaan kaupunkiseudut ovat avainasemassa. Kaupungit ovat innovoinnin, pääoma- ja tietovirtojen, kulttuurin ja vallan keskuksia, jotka tuottavat kasvua ja säteilevät myönteisiä kehitysvaikutuksia ympäristöalueilleen. Samalla kiristyvä kilpailu luo myös selviä polarisaatiouhkia: vahvat kaupunkiseudut vahvistuvat entisestään, kun taas taantuvien teollisuuspaikkakuntien ja kehityksestä jälkeen jäävien kaupunkiseutujen tilanne saattaa kääntyä entistä huonompaan suuntaan.

Kaupungit ovat aina olleet osa globaalia järjestelmää. Se mikä nykyisessä kehityksessä on uutta, on yritysten toimintakentän laajentuminen ja kehitysprosessien lisääntyvä heilahtelevuus, mikä edellyttää sellaisten yhteiskuntapoliittisten instrumenttien kehittämistä, joilla "volatiilisuuden" aiheuttamia nopeita muutoksia, riskejä ja lieveilmiöitä voidaan tasoittaa. Toinen erittäin tärkeä kysymys on se, miten yhteiskunnan kehityslogiikan muutoksen hyödyntämisessä onnistutaan. Tältä pohjalta voidaan päätellä, että kaupunkipolitiikan avulla tulisi nykykehityksen valossa (a) luoda toimiva infrastruktuuri ja riittävän korkea inhimillisen ja sosiaalisen pääoman taso, (b) tasoittaa tietä uuden kehityslogiikan ja kilpailun mukanaan tuomien kilpailuetujen aikaansaamiselle (kasvualojen työpaikkakehitys, innovaatiojärjestelmät, osaamiskeskukset jne.) sekä (c) kehittää institutionaalisia järjestelmiä globalisaation ja tietoyhteiskuntakehityksen ongelmien ja riskien ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Tätä uudella tavalla painottuvaa kehittämisnäkemystä voitaisiin kutsua vaikkapa informationaaliseksi kaupunkipolitiikaksi.

Informationaalinen kaupunkipolitiikka

Edellä esitetystä voidaan päätellä, että kaupunkien kehittämistyö ja kaupunkipolitiikka ovat kohtaamassa melkoisia haasteita. Yhteiskunnalliset jännitteet vaativat toimia, joiden kehittelyssä ei voida tukeutua eilispäivän oppeihin. Samalla uudet kehittämisen mahdollisuudet ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden hyväksikäyttö vaatii laaja-alaista näkemystä, mielikuvitusta, intuitiota, asiantuntemusta ja terävää analyysia. Tämä näkyy hyvin ennen muuta tietoyhteiskuntakehityksen myötä kehittymässä olevissa sosiaalisissa käytännöissä, jotka ovat yhä teknologisemmin välittyneitä.

Kaupunkien omaehtoisen kehittämisen tasolla kyse on pitkälti siitä, miten globalisaation myötä kiristyneeseen alueiden väliseen kilpailuun vastataan. Samalla on pohdittava julkisen vallan käytön ja sääntelyn tarvetta, kansalaisyhteiskunnan vahvistamista sekä itsehallinnollisten alueyhteisöjen yhteistyön lisäämistä ja tarvittaessa liittoutumista (Ks. esimerkiksi Kaupunkien kansainvälistymisverkosto). Tähän haasteeseen vastaaminen edellyttää uusien toimintaperiaatteiden ja -tapojen kehittämistä, mihin on eräissä yhteyksissä viitattu ilmaisulla "from city government to urban governance" (Cavallier 1998, 37-40). Käytännön tasolla yksi esimerkki tämänsuuntaisesta strategisesta linjauksesta on Tampereen kaupungin strategia TAMPEREEN TULEVAISUUS ON TIEDOSSA - kaupunkipolitiikan suuntaviivat 2000-luvulle.

Ks. lähemmin esimerkiksi Informational city management, Globalisaatio kuntien strategisen johtamisen haasteena ja Kunnat tietoyhteiskuntakehityksen edistäjinä

Kirjallisuutta

Amin, Ash & Thrift, Nigel (eds.) (1995) Globalization, Institutions, and Regional Development in Europe. Oxford University Press, 1994, paperback 1995.
Anttiroiko, Ari-Veikko (1996) Learning Economy. An Essay on Globalization and Learning Economy as a Challenge to Local Government. University of Tampere. Department of local Government Studies. Report series 34/1996.
Anttiroiko, Ari-Veikko (1998a) The Winds of Change. Restructuring the Local Government in Finland and Japan. A presentation for the International Seminar 'Cities in the Age of Globalization' held at the University of Tampere on May 25-26, 1998.
Anttiroiko, Ari-Veikko (1998b) Tietoyhteiskunta ja kunnallinen demokratia. Makroteoreettinen näkökulma informationaalisen yhteiskunnan demokratian ehtoihin. Hallinnon tutkimus 3 - 1998, 192-210.
Armstrong, Harvey & Taylor, Jim (1993) Regional Economics and Policy. Second edition. Harvester Wheatsheaf.
Batley, Richard & Stoker, Gerry (1991) Local Government in Europe. Trends and Developments. Macmillan.
Blakely, Edward J. (1989) Planning Local Economic Development. Theory and Practice. Sage Library of Social Research, Vol. 168. SAGE.
Blakely, E. (1991) The New Technology City: Infrastructure for the Future Community. In Brotchie, John & Batty, Michael & Hall, Peter & Newton, Peter (eds.) Cities of the 21st Century. New Technologies and Spatial Systems. Longman Cheshire.
Castells, Manuel (1989) The Informational City. Information Technology, Economic Restructuring, and the Urban-Regional Process. Oxford: Blackwell.
Castells, Manuel (1996) The Information Age. Economy, Society and Culture. Vol. I: The Rise of the Network Society. Oxford: Blackwell.
Castells, Manuel (1997) The Information Age. Economy, Society and Culture. Vol. II: The Power of Identity. Oxford: Blackwell.
Castells, Manuel (1998) The Information Age. Economy, Society and Culture. Vol. III: End of Millenium. Oxford: Blackwell.
Cavallier, Georges (1998) Challenges for Urban Governance in the European Union. European Foundation for the Improvement of Living and Working Conditions, 1998.
Creating effective community networks in urban regeneration (1996). Findings. Local and Central Government Relations Research 45, March 1996. Joseph Rowntree Foundation.
Echeverría, Javier (1992) Telépolis. Ensayos/Destino, 17.
Einemann, Edgar (1977) Global Trends and Regional Strategies. Telecommunications, Informations Technology, the Future. Experts report for the Ministry of Ports, Transport and Foreign Trade of the Regional State of Bremen. Brise, Bremen Regional Information Society Endeavours. Bremen, November 1997.
Europe and the global information society: Recommendations to the European Council. ISPO. Brussels, 26 May 1994. Also known as The Bangemann Report.
Europe's Way to the Information Society. An Action Plan. ISPO. COM(94) 347 final. Brussels, 19.07.1994.
Fainstein, Susan S. (1996) The Changing World Economy and Urban Restructuring. In Susan Fainstain & Scott Campbell (eds.) Readings in Urban Theory. Blackwell.
Fidelman, Miles R. (1994) Life in the Fast Lane: A Municipal Roadmap for the Information Superhighway. The Center for Civic Networking 1994. Consulted in August 1998.
Glasmeier, Amy (1995) Flexible Districts, Flexible Regions? The Institutional and Cultural Limits to Districts in an Era of Galobalization and Technological Paradigm Shifts. In Amin, Ash & Thrift, Nigel (eds.) Globalization, Institutions, and Regional Development in Europe. Oxford University Press, 1994, paperback 1995.
Hautamäki, Antti (1996) Suomi teollisen ja tietoyhteiskunnan murroksessa. Tietoyhteiskunnan sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset. Sitra 154. Helsinki 1996.
ISPO (1998). The EC Information Society Project Office. The European Union. Consulted in June, 1998.
Kajanoja, Jouko (1997) Hyvinvointivaltio investointina inhimilliseen ja sosiaaliseen pääomaan. [Welfare State as an Invesment on Human and Social Capital]. Government Institute for Economic Research. Discussion papers, 144.
Kamo, Toshio (1998) Globalization, Decentralization, and the Change of Urban-Regional Governance System: the case of Metropolitan Osaka. A Paper Drafted for the Second Asia Pacific Intercity Network Workshop., Taipei, April 15-17, 1998. Preliminary Draft.
Kasvio, Antti & Nieminen, Ari (1998) Globalisaatio, työpaikkakilpailu ja Suomi - uuteen kansalliseen strategiaan?. INSOC. Työraportteja 4/1998.
Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä (1999) Kaupunkipolitiikan asiakirja. Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä. Helsinki, 9.4.1999.
King, Desmond & Stoker, Gerry (1996) Rethinking Local Democracy. Macmillan.
Krugman, Paul (1993) Geography and Trade. Leuven University Press, The MIT Press, 1991. Fourth printing 1993.
Malecki, E. J. & Varaiya, P. (1986) Innovation and Changes in Regional Structure. In Handbook of Regional and Urban Economics, Volume I, Edited by P. Nijkamp. Elsevier Science Publishers BV. North-Holland.
Millock, Katrin & Olson, Sophie (1993) Why Poor Regions Stay Poor. Journal of Regional Policy 1/93, 51-71. Vol. 13 - January/March. English Edition of "Mezzogiorno d'Europa".
Nieminen, Ari (1998) Global Network Society and Democratisation. Draft to be published in: Transnational Democracy, Quarterly Journal for a New European Policy.
OECD (1997) Towards a New Global Age. Challenges and Opportunities. Policy Report. Organisation for Economic Co-operation and Development.
Ohmae, Kenichi (1993) The Rise of the Region State. Foreign Affairs 72:78-87.
Okko, Paavo & Miettilä, Asko & Hyvärinen, Jari (1998) Globalisaatio ja aluerakenteen muutos. [Globalisation and Change in Regional Structure]. Sitra 177, Helsinki.
Pajarinen, Mika & Rouvinen, Petri & Ylä-Anttila, Pekka (1998) Small Country Strategies in Global Competition. Benchmarking the Finnish Case. ETLA, Helsinki 1998.
Peck, Jamie (1995) Regulating Labour: The Social Regulation and Reproduction of Local Labour-Markets. In Amin, Ash & Thrift, Nigel (eds) Globalization, Institutions, and Regional Development in Europe. Oxford University Press, 1994, paperback 1995.
Pickvance, Chris & Preteceille, Edmond (1991) State Restructuring and Local Power. A Comparative Perspective. Pinter Publishers, London and New York.
Pratchett, Lawrence & Wilson, David (1996) Local Democracy and Local Government. Macmillan.
Preston, Jill (1994) Regional Policy. European Union Policy Briefings. Stockton.
Sassen, Saskia (1991) The Global City. New York, London, Tokyo. Princeton University Press.
Schuler, Douglas (1996) New Community Networks. Wired for Change. New York: ACM Press. Addison-Wesley Publishing Company. See also in the Internet.
Sisäasiainministeriö (1996) Kaupungit kasvun luojina. Kaupunkien kehittämistyöryhmän loppuraportti 12.6.1996. Kaupunkien kehittämistyöryhmän julkaisu VI. Sisäasiainministeriö, Aluekehitysosaston julkaisuja 8/1996.
Sotarauta, Markku (1999) Suomen kaupunkipolitiikka etsii itseään. Näkemyksiä strategisista haasteista ja toimintamalleista. Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu 1/99.
Stiglitz, Joseph E. (1998) More Instruments and Broader Goals: Moving Toward the Post-Washington Consensus. 1998 WIDER Annual Lecture. See also in the Internet.
Venetoklis, Takis (1994) Regional Policy in the European Community. Financial tools currently available for regional development and future trends. Institute for European Studies. Publications 2/94.
Väyrynen, Raimo (1997) Global Transformation. Economics, Politics, and Culture. SITRA 161. Helsinki.
Väyrynen, Raimo (1999) Globalisaatio ja yhteiskuntapolitiikka Suomessa. Yhteenveto Sitran Globalisaatio, hyvinvointi ja työllisyys -tutkimusohjelman tuloksista. Sitra, Helsinki 1999. (Ks. Julkaisut, ja siitä erityisesti Sitran verkkojulkaisut).