Tampereen yliopisto
Kunnallistieteiden laitos
va. prof. Ari-Veikko Anttiroiko
KUPOS 4. Kunnat globalisaation aikakaudella
Local Government in the Global Age
|
Laajuus: 26 t (1 ov) Aika: keskiviikko klo 10-12 Aloitus: 20.9.2000 Viimeinen luento (tentti): 13.12.2000 Paikka: rh. 1093, Pinni |
|
Luennon ydinsisältö
Nimensä mukaisesti tämä luentosarja keskittyy globalisaation tarkasteluun kunnallishallinnon kannalta. Globalisaatio on yksi aikamme keskeisimpiä megatrendejä, jonka jäsentäminen on ehdoton edellytys kuntien strategisen johtamisen ja aktiivisen kehittämispolitiikan onnistumiselle. Samalla globalisaatio muuttaa sekä suoraan että välillisesti kuntien tehtäväkenttää ja toimintatapoja.
Laajimmillaan globalisaatio voidaan nähdä modernisaatiokehityksen
yhtenä ilmenemismuotona, joka näkyy yhteiskuntaelämän kaikilla
lohkoilla. Hieman rajatummin voidaan sanoa, että globalisaatiossa
on kyse
Pisimmälle globalisaatio on edennyt talouselämässä ja varsinkin rahamarkkinoilla. Toisaalta esimerkiksi työvoiman käytön osalta vastaavaa kehitystä ei ole päässyt tapahtumaan, millä on toki aivan luonnolliset syynsä. Samoin poliittisen elämän ja hallinnon alueella uudet globaalin tason toimintamallit hakevat vielä muotoaan, vaikka "multi-level governance" (monitasoinen hallinta) ja partnership (kumppanuus) ovat jo uusina periaatteina saaneet konkreettisia muotoja eri yhteyksissä.
Entä sitten kunnat ja alueet tässä viitekehyksessä? Yleisesti voidaan sanoa, että yhdessä muiden yleismaailmallisesti vaikuttavien trendien kanssa se on muuttamassa perinpohjaisesti kuntien toimintaympäristöä. Tämä muutos puolestaan edellyttää kunnilta uudenlaista herkkyyttä edunvalvonnan, yhteistoiminnan, yritysten sijaintipäätöksiin vaikuttamisen, matkailun kehittämisen, kansalaistoiminnan aktivoimisen ja vastaavien osa-alueiden saralla. Ydinkysymys on se, miten kunnat kykenevät sovittautumaan yhteiskunnalliseen muutokseen säilyttäen samalla legitiimin roolin paikallistason instituutioina.
Ks. lähemmin globalisaatiosta ja sen kunnille asettamista
haasteista
| Luennot | Alustava luentorunko ja käsiteltävät aiheet |
| 20.9. | Johdatus globalisaatioproblematiikkaan |
| 27.9. | Mitä on globalisaatio? |
| 4.10. | Globalisaation lyhyt historia |
| 11.10. | Globalisaatiotutkimus |
| 18.10. | Globalisaatio ja yhteiskunnan rakennemuutos |
| 25.10. | Hallinnan muutosprosessit ja verkostoituminen |
| 1.11. | Kaupunkihierarkiat ja kaupunkien kilpailu |
| 8.11. | EU:n sekä Suomen kansalliset ja alueelliset strategiset linjaukset |
| 15.11. | Yhteiskunnalliset jännitteet ja kuntien tehtäväkentän muuttuminen (+ harjoitustehtävien purkua) |
| 22.11. | Kuntien strateginen johtaminen globalisaation aikakaudella (+ harjoitustehtävien purkua) |
| 29.11. | Kuntien globalisaatioon sovittautumisen erityiskysymyksiä (+ harjoitustehtävien purkua) |
| 6.12. | Itsenäisyyspäivä (koko kansa juhlii - ei opetusta!) |
| 13.12. | Tentti (kysymysvinkkejä annetaan luennon yhteydessä ...) |
Luentoon liittyvän harjoitustehtävän ohjeet ovat verkossa. Harjoitustyöt puretaan kolmella viimeisellä luentokerralla eli 15. - 29.11. pidettävillä luentokerroilla.
Jos luennon osalta tulee kysyttävää, voitte lähettää minulle postia kotisivullani olevasta postilaatikosta: Ari-Veikko Anttiroiko. Sähköpostiosoitteeni on kuaran@uta.fi.