Politiikassa Ranska menetti johtoasemansa Iso-Britannialle. Ranska pysyi kuitenkin vahvana erityisesti yhdellä alueella: kulttuurissa.

Valistus ja valistusfilosofia
= la lumière, Enlightenment, Aufklärung

Valistus on kulttuurivaihe joka alkoi 1600-luvun lopulla ja päättyi myrskyisään 1700- ja 1800-lukujen vaihteeseen.

Vallankumousten kynnyksellä

Eurooppa oli 1700-luvulla ja seuraavan vuosisadankin alkupuoliskolla poliittisesti hajanainen. Pikkuvaltioiden vyöhyke ulottui Italiasta Saksan pohjoisosaan, jota ympäröi …
idässä Turkin sulttaanikunta, Habsburgien valtakunta, Venäjä ja Preussi (sekä Puola)
pohjoisessa Ruotsi sekä Tanska-Norja, ja
lännessä Alankomaat, Iso-Britannia, Ranska, Espanja ja Portugali.

Vuoteen 1775 mennessä eurooppalaiset olivat jo jakaneet muuta maailmaa siirtomaihin ja etupiireihin.

Itsevaltainen monarkia oli vallankumousta edeltäneen ajan Euroopan vallitseva valtiomuoto.

Länsi-Eurooppa oli kaupungistuneempi kuin itäinen Eurooppa. Länsi-Euroopassa myös porvarilliset elinkeinot, kauppa, merenkulku ja teollisuus kuin myös porvariston asema olivat vahvempia kuin idässä.

Ranskan suuri vallankumous 1789

Ranskan suuri vallankumous oli eräässä mielessä Euroopan historian vedenjakaja. Porvarissääty muovasi elokuussa 1789 ihmisoikeuksien julistuksen: Déclaration des droits de l'homme et du citoyen, josta muodostui koko länsimaisen demokratian yksi peruskivi.

Napoleon Bonaparte (1769 - 1821)

Napoleonin valtaannousu
Napoleon nousi valtaan 1790-luvun lopussa. Toimi vuodesta 1802 elinikäisenä ensimmäisenä konsulina ja vuodesta 1804 lähtien keisarina. Napoleonin tullessa valtaan maan hallinto oli hajautettu. Napoleon säilytti mm. hallinnollisen jaon departementteihin, mutta loi hyvin keskitetyn hallintokoneiston.

Valtiovallan nimittämät virkamiehet
Hän osallistui itse prefektien valintaan. Prefektit johtivat départementteja (89 kpl) laajoin valtuuksin. Samaa periaatetta sovellettin arrondissementteihin ja kuntiin. Näin luotiin ainutlaatuinen hallintokoneisto koko Euroopan historiaa ajatellen.

Napoleonin perintö

'Napoleoniset' valtiot

Sadan vuoden rauhanaika 1814 - 1914

Wienin järjestelmän aika 1814-

Pariisin rauhansopimus: voittajavaltiot - Venäjä, Englanti, Itävalta ja Preussi - tekivät keskenään maaliskuussa 1814 ja Ranskan kanssa toukokuussa 1814 Pariisin rauhansopimuksen.
Wienin kongressin päätösasiakirja kesäkuulta 1815 ja voittajavaltioiden neliliitto, Quadruple Alliance de 1815
Pyhä Allianssi: keisari Aleksanteri I:n aloitteesta syksyllä 1815 allekirjoitettiin Euroopan ruhtinaiden uskonnollis-moraalinen periaatejulistus.

= se poliittisen ja aatteellisen järjestelmän perusta, josta on käytetty mm. nimityksiä restauraatio, Wienin järjestelmän aika, Metternichin kausi jne.

Monarkia vs. tasavalta

Wienin kongressi määritteli perustuslaillisen monarkian Euroopan ihannevaltiomuodoksi.

Yhdysvallat (valtiosääntö 1785) ja Sveitsi tarjosivat esimerkkejä tasavaltaisesta valtiomuodosta. Tasavaltaa olivat edustaneet myös Italian kaupunkivaltiot ja varsinkin Saksan vapaakaupungit.

Euroopassa saadut kokemukset tasavallasta olivat kielteisiä. Se oli johtanut hirmuvaltaan ja kuninkaanmurhiin. Sen vuoksi perustuslaillinen monarkia oli enin mitä voitiin tavoitella. Konservatiivista aikaa osoittaa sekin, että Paavi sai Wienin kongressissa takaisin maallisen valtansa kirkkovaltion suvereenina hallitsijana (pl. Avignon). Wienin ajan alku oli myös valtiosääntöjen (konstituutioiden) yleistymisen aikaa: Ranska 1791, Yhdysvallat 1785, Espanja 1812, Norja ja Hollanti 1814 sekä Puola 1815.

Wienin kongressin alue- ja hallitusjärjestelyissä tärkeimmällä sijalla olivat Italian ja varsinkin Saksan asiat.

1800-luku

Kaksi erilaista yhteiskuntanäkemystä

YHTEISKUNTASOPIMUS - Yhteiskuntasopimusteoriaan pohjautuva näkemys edellyttää valtiosääntöä; laki luo yhteiskuntajärjestyksen. - Lähtöisin valistusajattelusta ja rationalistisesta yhteiskuntafilosofiasta. - Klassikkoja mm. Voltaire ja Rousseau.

ORGAANINEN VALTIOKÄSITYS - Olennaista on luonnollinen, yhteiskunnallisten voimien aikaansaama kehitys, jota kirjoitettu laki seuraa. Tällöin ei tarvita erillistä valtiosääntöä. Konservatismi: Edmund Burke. Burke tuomitsi teoksessaan 'Reflections on the Revolution in France' Ranskan suuren vallankumouksen.

Sisäiset sodat, kapinat ja vallankumoukset 1830-1870-luvuilla

Vuosien 1830-32 vallankumoukset

Kuohuntaa ja kumouksia 1848-49

Maalis-huhtikuussa 1848 eurooppalainen vallankumousliike haarautui.
RANSKA: "sosiaalinen vallankumous"
SAKSA: Saksan yhtenäisyys
ITÄVALTA (ei-saksal. alueet): Slaavilainen kansallismielisyys
ITALIA: yhtenäisyys ja kansallismielisyys

Vuosien 1848-49 vallankumoukset ja niiden perintö

Pariisin kommuuni 1871
Reilu 20 vuotta edellisestä kumouksesta oli kulunut, kun syttyi työväestön ja intellektuellien kapina konservatiivista hallitusta vastaan. Kapinalliset julistivat Pariisin kommuuniksi, itsenäiseksi sosialistisen vallankumouksen sydämmeksi. Kapina kukistettiin.

Pariisi oli ollut Euroopan vallankumousten keskeinen herättäjä. Muutos tuli vuoden 1871 kapinassa, joka ei enää saanut seuraajia muualla. "Vallankumousmyytti" alkoi lakastua.

Kaupungit ja niiden hallinto 1800-luvulla

Valtion virkamiehet
Vuosisatojen kuluessa keskushallinnon suoraa kontrollia alettiin toteuttaa keskushallinnon nimittämien virkamiesten kautta. Tämä oli tyypillistä Manner-Euroopassa. Sitä vastoin Iso-Britanniassa ja Skandinaviassa tämä suhde ei muodostunut yhtä hallitsevaksi.

Paikallinen ylimystö
Eräiden arvioiden mukaan Manner-Euroopassa aateli nähtiin melko hyödyttömänä (uhkapelit, juopottelu ym.) hallintoa ajatellen, kun taas esimerkiksi Englannissa ja Ruotsissa paikallista valtaa käytti maata omistava aateli 1700-luvulla, joka jakoi mandaattinsa säätyläisten, erikoisammattien harjoittajien, alempien säätyjen, teollisuusmiesten ja ei-aatelisten virkamiesten kanssa. Kunnallista itsehallintoa esiintyi tässä mielessä juuri Englannissa ja Ruotsissa.

Legaalinen lokalismi
Oikeudellisesti perusteltu itsehallintoajattelu syntyi jo 1800-luvun alun Englannissa ja myös esimerkiksi Ruotsissa. Ruotsin uudistus sai systemaattisen muotonsa vuoden 1862 kuntalaissa. Olennaista oli se, että maa sai tuolloin yhtenäisen kuntarakenteen. Englannissa merkittävän askeleen muodostivat vuosien 1834 ja 1835 uudistukset. Myöhemmin vuoden 1888 lainsäädäntö laajensi edustuksellisuutta kaupunkikunnissa. Hallinto oli yleisesti paikallisempaa ja itsenäisempää kuin Manner-Euroopassa.

Keskushallinnon varjossa
Ranskassa oli tehty uudistuksia vuoden 1789 jälkimainingeissa, mutta pian niistä osa myös lopetettiin lyhyeen. Varsinkin Ranskassa hallinnon "standardointi" ja yhtenäistäminen vietiin pitkälle, ja tämä ajattelu on edelleen osa ranskalaista hallintomallia. Merkittävin 1800-luvun paikallishallintouudistuksista oli vuoden 1884 kunnallislaki, joka
- yhdisti alan erityislait yhdeksi peruslaiksi,
- lisäsi kunnanvaltuuston (neuvoston) valtaa -> pormestari
- standardoi toimielinten koot (kuntien väkiluvun mukaisesti)
- antoi määräyksiä palveuista, joita kuntien tuli tarjota.

Kaiken kaikkiaan perusperiaatteena pysyi silti se, että kunnallishallinto tarvitsee keskushallinnon hyväksynnän toimilleen. Varsinaista itsehallinnon traditiota Ranskassa ei siis syntynyt.

Kaupunkikulttuurin muutos 1800-luvulla

Kaupungin ja maaseudun erot alkoivat kulttuurisessa ja poliittisessa mielessä näkyä yhä selvemmin. Toisaalta niiden luonne eriytyi toisistaan yhä enemmän: maaseudun politiikka oli paikallista ja "maahan sidottua": maapalstojen myynti- ja ostotoiminta, nautintaoikeudet ja omaisuuteen liittyvät asiat. Kaupunkeissa oli elinkeinoelämää, ihmisvilinää, mielenosoituksia ja uudenlaista kaupunkikulttuuria. Pariisista tuli porvarillisen elämän loiston ja kurjuuden symboli. Pariisista tuli maailman metropoli. Cité -saari Pariisin keskellä tuli kaupungin hallinnolliseksi keskukseksi jättimäisine oikeus- ja poliisi-palatseineen (kirkoista jätettiin jäljelle mm. Notre-Dame).

Maaseudun ja kaupungin yhtenäistymistä tapahtui lainsäädännön alalla. Kaupungin ja maaseudun välinen suhde muuttui. Aikaisemmin lähtökohtana oli eri lainsäädäntö, erilainen verotus jne. Kaupunkien porteilla kannettiin tullia ja kontrolloitiin sisääntulijoita (keskiajan perintö). Elinkeinovapaus ja sisäisten tullien poistaminen olivat 1800-luvun ja erityisesti sen puolivälin muutoksia kaikkialla Euroopassa.

Murroksen kaunokirjallisia kuvauksia tarjosivat mm. Victor Hugon Kurjat (1862) ja Charles Baudelairen Spleen de Paris.

Kaupunkien muutoksen taustalla oli mm. maailmanpoliittinen tilanne, porvariston läpimurto, väestönkasvu, luokkaerot ja vaalireformit, maailman "avautuminen" (matkustelu, liikenne jne.) sekä teollistumisen vaikutusten leviäminen.

Porvariston intressit alkoivat päästä voitolle armeijan intresseistä. Kaupungit avattiin talouselämälle: kaupungin muurit revitiin, ja monissa kaupungeissa niiden tilalle tuli bulevardeja (bulwerk = paaluvarustus) ja kehäkatuja. Näin saatiin kaupunkiin lisää tilaa, uutta tonttimaata ja puistoja. Huvipuistot eli tivolit (sana 'tivoli' tulee Rooman lähistöllä sijainneen kylpyläkaupungin nimestä) Elinkeinovapauden ja sisäisten tullien poistumisen vaikutukset näkyvät osaltaan myös näissä prosesseissa.