Teledemokratian käsite on oikeastaan koko elinkaarensa ajan liittynyt nimenomaan suoraan ja osallistuvaan demokratiaan. Tämän rajoittuneen määrittelytavan rajat ovat kuitenkin alkaneet tulla vastaan 1990-luvun kokemusten valossa. Syitä tähän on monia:
- edustuksellisen demokratian instituutioiden asema tulee mitä ilmeisimmin säilymään keskeisenä poliittisessa elämässä (esim. kansanäänestysmenettelyn käyttö on kansallisella tasolla kiinni eduskunnasta ja paikallistasolla kunnanvaltuustosta),
- todellisten vaihtoehtoisten demokraattisten käytäntöjen puuttuminen on tukenut konservatiivisia näkökantoja,
- modernin yhteiskunnan demokraattisen kontrollin piiriin kuuluvia asioita on vaikea käsitellä siten, että niistä voitaisiin mielekkäästi päättää suoralla kansanäänestyksellä,
- osallistuvan demokratian yksi keskeisimpiä ongelmia on ihmisten haluttomuus osallistua yhteisten asioiden hoitoon ja sen rinnalla myös liian kiireinen elämänrytmi, joka ei jätä mahdollisuuksia aktiiviseen osallistumiseen,
- poliittinen toiminta on "medialisoitunut", jolloin poliittinen marginalisoituminen on yhä tiukemmin sidoksissa siihen, miten pääsy "median tilaan" onnistuu,
- todellista päätösvaltaa on yhä enemmän siirretty demokraattisen kontrollin ulkopuolelle, erityisesti markkinoille.

Tällaiset tekijät ovat asettaneet melkoisen haasteen demokratian kehittämiselle. Samalla ne ovat yhtä selvästi osoittaneet, että kriisiytynyt demokratiamme kaipaa uudistamista.

Teledemokratian käsitettä ei voida sitoa yksiselitteisesti mihinkään perinteisen demokratian malliin ja niissä käytettyihin mekanismeihin. 'Tele' viittaa etäältä toimimiseen ja 'demokratia' kansanvaltaan. Käytännössä kyse on kansanvallan toteuttamisesta teknologia-avusteisen (tai telemaattisen) järjestelmän tukemana. Tämä ei vielä sellaisenaan määrittele teledemokratian luonnetta demokraattisena järjestelmänä. Sama pätee myös sellaisiin lähikäsitteisiin elektroninen demokratia, kyberdemokratia ja verkkodemokratia. Tarkempaan määrittelyyn tarvitaan demokratiateorioihin ja -malleihin pohjautuvaa näkemystä. Samalla on tietysti syytä pitää mielessä, että kun teledemokratiaan liittyvät kokeilut kytketään vaikkapa osallistuvaan demokratiaan nojautuviin käytäntöihin, se alkaa luonnollisesti suuntaamaan kyseisen käsitteen substantiaalista sisältöä ja sen premissejä. Tällainen orientaatio näkyy esimerkiksi Beckerin ja Slatonin (1997) tavassa tarkastella teledemokratiaa ns. transformationaalisen politiikan viitekehyksessä.

Demokraattinen hallinta voidaan toteuttaa useiden erilaisten järjestelmien ja mekanismien kautta. Seuraavaksi yksi tapa jäsentää nämä mallit:
- edustuksellinen demokratia (= edustajan valitseminen yleisissä vaaleissa päätöksentekoelimeen)
- korporatismi (päätökset tehdään edustuksellisten elinten ja erilaisten intressiryhmien muodostamassa järjestelmässä)
- osallistuva demokratia (päätöksenteko perustuu kansalaisten aktiiviseen ja avoimeen keskusteluun, jonka pohjalta päätökset tehdään edustuksellisen tai suoran päätöksentekomenettelyn avulla),
- suora demokratia (kansalaiset tekevät suorassa kansanäänestyksessä päätöksen jostain yksittäisestä asiasta).

Jos siis teledemokratia liitetään yksioikoisesti suoraan ja osallistuvaan demokratiaan, sen aidot toteutumismahdollisuudet heikkenevät olennaisesti. Pikemminkin teledemokratian voidaan nähdä ilmentävän murrosvaihetta, jossa olemme löytämässä uusia välineitä demokraattisen hallinnan toteuttamiseen. Teledemokratia ei ainakaan nykymuodossaan siis korvaa perinteisiä demokratiamalleja, vaan tarjoaa uusia teknologiseen välitykseen pohjautuvia toimintamuotoja.

Tällä perusteella voidaan puhua erilaisista teledemokraattisista järjestelmistä, jotka kytkeytyvät niille ominaisiin demokraattisen vaikuttamisen oletuksiin ja mekanismeihin:
- responsiivinen edustuksellinen teledemokratia,
- virtuaalikorporatismi,
- suora teledemokratia, ja
- osallistuva teledemokratia.

Toisenlaisen typologian on tarjonnut Jens Hoff (1999) kumppaneineen, joskin heilläkin lähtökohtana on näkemys, ettei telemaattisuus tai teknologinen välittyneisyys sellaisenaan määritä demokratian muotoa. Heidän ryhmittelynsä perustuu tiettyjen lähtökohtaoletusten varaan rakentuviin demokratiamalleihin:
- "kuluttajademokratia" (uusliberalismi)
- "demo-elitistinen" demokratia (pluralismi)
- uusrepublikanistinen demokratia (republikanismi/sosiaalidemokratia)
- kyberdemokratia (kommunitarianismi ja radikalismi)

Ajan myötä koko demokraattinen järjestelmämme saattaa muodostua demokratian "hybridiksi", jossa kaikilla näillä muodoilla on oma roolinsa. (vrt. Keskinen 1999.)

Teledemokratian mahdollisuudet

Teledemokratia tarjoaa uusia, innovatiivisia näköaloja demokratian kehittämiselle. Sillä on selvästikin demokratiaa ja poliittista elämää uudistavia vaikutuksia. Teledemokratian tarjoamat mahdollisuudet saattavat vuosien myötä näkyä mm. seuraavissa muodoissa:

Teledemokratia ...
• yhdistää ihmisiä ajasta ja paikasta riippumatta.
• voi antaa vaikuttamiskanavia niille, jotka muutoin syrjäytyisivät päätöksenteosta.
• luo yhteyden kansalaisten ja hallinnon välille ja lisää näin hallinnon responsiivisuutta.
• tarjoaa mahdollisuuden laaja-alaiseen ja monipuoliseen "palautejärjestelmään", mikä osaltaan vireyttää poliittisia ja hallinnollisia prosesseja.
• tarjoaa mahdollisuuksia suoraan viestintään, jota ei hoideta minkään 'moderaattorin' tai instituution välityksellä.
• mahdollistaa osaltaan suoraan ja osallistuvaan demokratiaan pohjautuvien toimintamuotojen käytön lisäämisen ja uuden poliittisen kulttuurin luomisen.
• tasa-arvoistaa ihmisiä heidän tiedonsaantinsa ja osallistumismahdollisuuksiensa suhteen.
• sisältää monia sosiaalisen organisoitumisen ja vaikuttamisen muotoja, jotka joustavoittavat poliittista prosessia.
• luo foorumin yhteiskunnallisten asioiden julkiselle käsittelylle ja siinä tapahtuvalle oppimiselle.

Mahdollisuuksia on toki muitakin, mutta yllä mainitut riittävät kuvaamaan niitä positiivisia vaikutuksia, joilla teledemokratian kehittämistarvetta on perusteltu.

Teledemokratian ongelmat

Edellä mainittujen mahdollisuuksien rinnalla on muistettava ne edellytykset, joiden varassa näitä ideoita voidaan toteuttaa, kuin myös monet ongelmat ja riskit, joita teledemokratian ideaan liittyy. Ongelmien laajuutta ei pidä liioitella, mutta ne on hyvä ottaa huomioon varsinkin tarkasteltaessa teledemokratian perimmäistä luonnetta ja toteuttamismahdollisuuksia. (Ks. Savolainen & Anttiroiko 1999.)

On mahdollista, että "villiintyessään" teledemokratia muodostuu pelkäksi atomisoituneiden ja vieraantuneiden yksilöiden anarkiaksi. Tällaisen dysutopian toteutuminen tosin edellyttää, että myös monet muut yhteiskuntakehityksen suuntaa määrittävät tekijät pirstovat ja välineellistävät yhteiskuntaelämää.

Konkreettisemmin hahmotettavissa olevat teledemokratian ongelmat liittyvät ennen muuta valtasuhteiden muotoutumiseen, poliittisen osallistumisen realiteetteihin ja epätasa-arvoistaviin käytäntöihin. Näistä tosin monet ovat suoraa seurausta toimintaympäristön yleisestä muutoksesta ja myös poliittisen kulttuuristamme luonteesta, mikä on tietysti otettava huomioon teledemokratiaa koskevissa kriittisissä pohdiskeluissa. Suurimpia teledemokratiaan liittyviä ongelmia ovat mm. seuraavat:

• modernin yhteiskunnan ongelmien ja kehittämistarpeiden käsittelyn vaikeudet verkkoympäristössä.
• "päätöstaakan" kasvaminen liian suureksi tai monimutkaiseksi, mikä entisestään vieraannuttaa ihmisiä politiikasta.
• teledemokraattisiin prosesseihin liittyvät teknologiset, hallinnolliset ja oikeudelliset ongelmat.
• eriarvoiset tietoverkkojen ja verkkoresurssien käyttömahdollisuudet.
• päätöksentekoprosessin entistä syvällisempi medialisoituminen ja pinnallistuminen.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan on hyvin helppo paikantaa niitä periaatteellisia ongelmia ja myös mahdollisuuksia, joita teledemokratiaan sisältyy. Toisaalta käytännön tasolla tämä kuva mutkistuu tavattomasti. Miten ihmiset haluaisivat olla mukana poliittisessa prosessissa? Onko heillä aitoja vaikutusmahdollisuuksia? Edistävätko teledemokratiakokeilut aitoa demokratiaa? Mikä itse asiassa on demokratian kohtalo globalisoituvassa informationaalisessa yhteiskunnassa? Näihin kysymyksiin ei ole tietenkään selkeitä ratkaisuja ja sama pätee pitkälti myös teledemokratiaan. Sen vahvuudet on kyettävä osoittamaan käytännön kokeiluilla.

Yhteiskuntakehityksen merkittävimmät jännitteet ovat instrumentaalisten vaihdon verkostojen ('the Net') ja ihmisten yhteisöllisen identiteetin ('the Self') välisiä jännitteitä. Globaalit verkostot toimivat "virtojen tilassa" (space of flows), joka muodostuu on-line tasolla rytmittyneistä tiedon, asiantuntijuuden ja pääoman virroista, kun taas ihmisten arkielämän tasolla toiminnot on sidottu arjen prosesseihin ja paikallisuuteen. (Castells 1998; 1999.) Tämä näkökulma antaa viitteitä siitä, että teledemokratialle voi muodostua tärkeä rooli yhteiskunnassamme, varsinkin jos sen avulla demokraattista hallintaa voidaan laajentaa ja joustavoittaa hyödyntämällä verkostojen ja virtojen tilan toiminnallista logiikkaa.

Syvällisimmässä merkityksessään demokratiassa on kysymys "kansan" mahdollisuudesta muuttaa yhteiskunnallisia rakenteita ja päättää resurssien allokoinnin yleisperiaatteista. Tämä periaatteellinen mahdollisuus on yksi teledemokratian koetinkivi. Nimittäin teledemokratiakaan ei pysty tarjoamaan patenttiratkaisuja tilanteessa, jossa talouden pitkälle menevä liberalisointi kaventaa tuntuvasti demokraattisen kontrollin alaa. Näin ollen yhteiskuntarakenteiden muutokset kytkeytyvät olennaisesti teledemokratian todellisiin mahdollisuuksiin.

Tässä yhteydessä on muistutettava, että tulevaisuudessa yhä fragmentoituneemmaksi käyvä poliittinen elämä perustuu monilta osin sellaisiin premisseihin, jotka poikkeavat siitä mihin me olemme tottuneet. Tällöin myöskään teledemokratian toimivuutta ei välttämättä ole mielekästä sitoa perinteisen demokratiakäsityksen lähtökohtiin ja ehtoihin. Teledemokratia saattaa muodostua vain yhdeksi demokraattisen hallinnan osa-alueeksi. Sen uudistava vaikutus voi realisoitua esimerkiksi (a) poliittisen kulttuurin läpinäkyvyyden lisäämisen, (b) sosiaalisten liikkeiden ja verkostojen vaikutusmahdollisuuksien monipuolistumisen, (c) lähi- ja asukasdemokratian aktivoimisen sekä (d) käyttäjädemokratian uudistamisen saralla. Jo näidenkin kautta siihen sisältyy sellaista potentiaalia, jota nyky-yhteiskunnassa tarvitaan.

Kirjallisuutta

Anttiroiko, Ari-Veikko (1998) Tietoyhteiskunta ja kunnallinen demokratia. Hallinnon tutkimus 3-1998, 192-210.

Becker, Theodore & Slaton, Christa Daryl (1997) Transforming Modern Representative Democracy via Advanced Telecommunications. Turku School of Economics and Business Administration, Finland Futures Research Centre, FUTU Publication 7/97.

Castells, Manuel (1999) The Information Age: Economy, Society and Culture. Volume I: The Rise of the Network Society. Blackwell, 1996. Reprinted 1999.

Castells, Manuel (1998) The Information Age: Economy, Society and Culture. Volume II: The Power of Identity. Blackwell, 1997. Reprinted 1998.

Held, David (1997) Democracy and the Global Order. From the Modern State to Cosmopolitan Governance. Polity Press 1995. Reprinted 1996, 1997.

Held, David (ed.) (1993) Prospects for Democracy. North, South, East, West. Stanford University Press.

Hoff, Jens (1999) Towards a Theory of Democracy for the Information Age. UK-Nordic Initiative on ICTs, Copenhagen Conference, 16.-17.9.1999.

Keskinen, Auli (toim.) (1995) Teledemokratia - tietoverkot ja yhteiskunta. Helsinki: Painatuskeskus.

Keskinen, Auli (1999) Towards User Empowerment. On Development of Utilisation of Information and Communications Technology in Decision Making of Administrations. Tampere: University of Tampere, Studia Politica Tamperensis, No. 6.

Savolainen, Reijo & Anttiroiko, Ari-Veikko (1999) The Communicative Potentials and Problems of Teledemocracy. University of Tampere. Department of Local Government Studies. Publication Series 6/1999.

Viherä, Marja-Liisa (1999) Ihminen tietoyhteiskunnassa - kansalaisten viestintävalmiudet kansalaisyhteiskunnan mahdollistajana. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, Sarja A-1:1999.