Näytelmäroolipeli eli larp (Live Action Role Playing) on harrastus, jossa joukko höyrypäitä pukeutuu hassuihin asuihin eläytyäkseen mielikuvitushahmoihin. Silti suuri osa leikkijöistä luokiteltaneen arkielämässään täysi-ikäisiksi ja -valtaisiksi kansalaisiksi. – Pari näytelmäpeliä koettuani voin luonnehtia larppaamista haastavaksi ja antoisaksi ajanvietteeksi.
Suomen live-roolipelaajat – tuttavallisemmin SuoLi – on larppaajien valtakunnallinen kattojärjestö, joka pyrkii esittelemään ja edistämään harrastusta. Aktiiviharrastajien työn tuloksena on valmistunut myös Larppaajan käsikirja. Ensimmäinen painos myytiin loppuun melkein kättelyssä, mutta tässä tarkastelemani toinen painos on ymmärtääkseni lähes identtinen sen kanssa.
Larppaajan käsikirja on monipuolinen, vaikka hieman amatöörimäinen julkaisu. Aloittelijoille ja uteliaille kirja antaa hyvän kuvan harrastuksen eri puolista. Kokeneemmille pelaajille on tarjolla vinkkejä, joiden avulla pelaamistaan voi kehittää ja varustustaan hioa yhä hienommaksi.
Teos on jaettu kuuteen osaan: »Teoria», »Alkeet», »Pelimaailmat», »Ulkokuori», »Simulaatio» ja »Muuta». Jaksoja muodostettaessa on hieman haparoitu, ja jotkin artikkelit on ryhmitelty epäjohdonmukaisesti. Ensimmäiset kauneusvirheet löytyvät jo sisällysluettelosta, joka ei aina täysin vastaa artikkelien todellisia otsikoita. Lisäksi osien nimet ovat unohtuneet sisällysluettelosta kokonaan. Onneksi se on sentään jaoteltu siten, että osien rajat erottuvat.
Omituista on, että »Teoria»-osa on sijoitettu ennen »Alkeita». Ajatuksena näyttäisi olevan, että »Teoria» esittelee harrastuksen yleisiä piirteitä ja »Alkeet» antaa käytännöllisiä ohjeita aloitteleville pelaajille. Luontevaa olisi kuitenkin selvittää alkeet ennen kuin aihetta lähdetään syventämään.
»Pelimaailmat» esittelee kolme tyypillisintä larp-genreä: muinaisfantasian, kyberpunk-scifin ja modernin vampyyrimytologian. Jokaiseen genreen liittyy myös pieni sanasto, josta löytyvät alan suomenkieliset erikoistermit ja niiden usein englanninkieliset esikuvat. Sanastojen tekemiseen on selvästi paneuduttu, vaikka jokunen tulkinnanvarainenkin selitys on mukaan eksynyt.
»Ulkokuori»-osa koostuu etupäässä käden taitoja vaativista ohjeista. Lisäksi luetellaan hyviä materiaali- ja rekvisiittakauppoja Suomessa ja maailmalla. Pukineita voi askarrella eksoottisista asusteista aitoihin rengaspanssareihin tai naamiointia valmistella meikkauksista irtonaamareihin asti. Ohjeita havainnollistetaan piirroksin ja valokuvin, joista osa on turhan pieniä ja epäselviä. Ainakin monimutkaisimpien vaatekaavojen hahmottaminen edellyttää auttavaa tietämystä ompelemisesta.
»Simulaatio» selvittelee pelisääntöjä ja -mekaniikkaa. Erityisesti huomiota kiinnitetään taistelujen toteuttamiseen ja aseiden käyttöön peleissä. Lisäksi mukana ovat turvallisten pehmoaseiden valmistusohjeet, jotka tosin olisivat paremmin kotonaan edeltävässä jaksossa muiden askarteluohjeiden seurana. Varsinaisesta pelaamisesta ei ole kysymys myöskään Ben Roimolan artikkelissa, joka esittelee japanilaisia oppeja aitojen teräsaseiden huoltamisesta ja käsittelystä. Rekvisiittaa koskevana sekin sopisi paremmin »Ulkokuori»-jaksoon.
Kirjan loppuun on koottu sanastoja, aktiiviharrastajien esittelyjä sekä paikallisten peliryhmien yhteystietoja. Niille ei ole keksitty kokoavaa otsikkoa. Yleisten larppaustermien sanasto noudattaa genrekohtaisten sanastojen mallia, ja erikseen luetellaan myös muutamia kansainvälisessä käytössä olevia termejä. Näiden erottaminen yleissanastosta on tosin turhaa.
Kirjaa on ollut tekemässä parikymmentä kirjoittajaa, mikä näkyy epätasaisuutena. Artikkeleissa on päällekkäisyyttäkin, mutta ainakin turvallisuusseikkojen toistuva esille ottaminen on epäilemättä aivan perusteltua. Joitakin tekstejä toimitus olisi saanut vielä terävöittää ja selkeyttää.
Kieli- ja painovirheet on saatu aika hyvin karsittua, joskin lyhenteiden taivuttaminen takeltelee välillä. Lisäksi lainausmerkkien ja ajatusviivojen muoto vaihtelee linjattomasti. Taitossa on paikoin ahtamisen makua, ja lukurytmiä häiritsee se, että rivien tasaaminen johtaa vähän väliä sanojen tahattomaan harventamiseen.
Kokonaisuutena kirjasta välittyy innostus ja omistautuminen. Nähtävissä on myös huoli harrastuksen julkisesta kuvasta, jota pyrkii kirkastamaan etenkin Jari Savolan artikkeli näytelmäroolipeleistä – tai »seikkailupeleistä» – seurakuntien nuorisotoiminnassa. Toisaalta roolipelaamiseen ja siitä liikkuviin hurjiin huhuihin osataan suhtautua myös pilke silmäkulmassa: vampyyrihampaiden väläyttäminen on tehokas tapa hiljentää humalainen häirikkö julkisessa kulkuvälineessä.
Puutteistaan huolimatta Larppaajan käsikirja on onnistunut ja ilmeisen tarpeellinen julkaisu. Alansa perusteos, johon kannattaa tutustua, jos näytelmäroolipelit vähänkin kiinnostavat.
Simo Kaupinmäki