Varakas kotirouva haluaa tietoja naapuriinsa muuttaneesta salaperäisestä pyöräilijämiehestä ja hakee apua turvallisuus- ja etsiväpalveluja tarjoavalta yritykseltä. Yrityksen johtoportaaseen kuuluva Laura päättää hoitaa helpolta vaikuttavan toimeksiannon itse. Hän kaipaa vaihtelua paperityöhön ja haluaa näyttää, että hänestä on vielä tositoimiinkin.
Vesa Häyrisen esikoisromaani alkaa varsin perinteisestä dekkariasetelmasta, mutta edetessään kertomus rönsyilee ja hypähtelee odottamattomiin suuntiin. Vähitellen tarina irtautuu dekkarien kaavoista, eikä vastausten löytäminen olekaan enää yhtä tärkeää kuin itse kysymykset.
Päähenkilö Laura on valheiden ja urkkimisen ammattilainen, mestarillinen ihmisten manipuloija. Sulavasti hän sujahtaa roolista toiseen pyrkiessään puristamaan tietolähteistään kaiken mahdollisen hyödyn. Yhteydet vallankäytön eri muotoihin – taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen valtaan sekä väkivaltaan – ovat kiinteä osa hänen arkeaan. Niiden vaikutuksesta hänen ajattelutapansa on kehittynyt kyyniseksi ja laskelmoivaksi. Sisimmässään hän kuitenkin alakuloisesti seuraa elämänmenon raadollistumista ja kokee ajautuvansa yhteiskuntakehityksen sivuraiteelle.
Lauran arvioivien silmien editse kulkee koko joukko ihmisiä ja tapahtumia, joiden kautta peilautuu sirpaleinen kuva lamakauden jälkeisestä Suomesta. Keskeiseksi aiheeksi nousevat yhteiskuntakoneiston rattaissa pyristelevät pienet ihmiset, jotka väsyneesti etsivät henkisiä ja moraalisia kiinnekohtia. He yrittävät kestää työn ja elämän tuomat paineet muuttuneessa maailmassa, jossa menestyskään ole kuin ontto kulissi.
Myös Laura on uupunut, mutta hänelle kipu on konkreettista, sillä vanha jalkavamma muistuttaa vähän väliä olemassaolostaan. Vamma saa suorastaan myyttisiä ulottuvuuksia ja kasvaa vertauskuvaksi hänen elämänsä ja koko yhteiskunnan tilasta. Hammasta purren Laura haparoi elämänsä ohjaksia. Hän ei ole varma, pitäisikö hänen ihailla vai halveksia erakkoa, joka on vaihtanut oman oravanpyöränsä polkupyörään.
Kirjan luvut ovat kuin näytelmän kohtauksia, kukin sidottu yhteen paikkaan ja yhteen tai kahteen avainhenkilöön. Häyrinen kutoo tarinaan taidokkaita vihjeitä, jotka kiihottavat mielikuvitusta ja saavat rakentelemaan taustakuvioita, arvailemaan asioiden mahdollisia mutta tavoittamattomia yhteyksiä. Jokaisessa luvussa juonirakennelma täydentyy vähäsen, ja lukujen välisistä aukoista muodostuu kirjan jännite.
Häyrisen kerronta on visuaalista. Fyysisten aistimusten kuvaus korostaa Lauran mielialoja, ja hänen tarkkailemiensa ihmisten ajatukset paljastuvat näiden pienistä, tiedostamattomista eleistä. Dialogissa Häyrinen käyttää vaihdellen kirjakieltä, puhekieltä ja murteita, jotka havainnollistavat ja elävöittävät henkilökuvia. Hän sijoittelee puhekielisyyksiä näppärästi ja oivaltavasti myös kirjakielisen kuvailun lomaan ja yltyy paikoin melkoiseen sanasommitteluun. Tosin tyylillisiä kömmähdyksiäkin eksyy joukkoon, mutta parhaimmillaan Lauran kylmän analyyttinen havainnointi ja ihmisten epäsuorasti ilmenevät tunteet muodostavat vastakohtaisuudessaan varsin koskettavia kuvaelmia.
Loppukohtauksen logiikka tuntuu hieman nyrjähtävän, kun jalkavamma rinnastetaan kuntoiluun. Mutta ehkä se onkin tahallista? Lukija jätetään ihmettelemään, puntaroimaan omin päin kaiken merkitystä. Sillä kysymykset ovat tärkeämpiä kuin vastaukset, ja avoimeksi kysymykseksi jää, onko kipu lopulta kahle vai avain.
Simo Kaupinmäki