Intrinsic Timing in a Quantity Language (Sisäinen ajoitus kvantiteettikielessä)
Michael L. O'Dell
Lisensiaatintutkielman tiivistelmä

Tämän työn nimi sisältää kaksi avaintermiä, 'kvantiteettikieli' ja 'sisäinen ajoitus' (intrinsic timing), joiden näennäinen ristiriita on ollut tutkimuksen lähtökohta. 'Ulkoinen ajoitus' (extrinsic timing) viittaa fonetiikan kirjallisuudessa teorioihin, joissa puhuja pakottaa puheensa tiettyihin ajallisiin muotteihin artikulaatioista riippumatta. Ajoitus ja artikulaatio ovat tällöin toisistaan riippumattomia. Sen sijaan sisäinen ajoitus viittaa teorioihin, joissa esim. mitatut kestot ovat seurausta artikulaatioiden erilaisista dynaamisista piirteistä. Termi kvantiteettikieli, jollaisena myös suomen kieltä yleisesti pidetään, tarkoittaa sellaista kieltä, jossa äänteiden kestoja käytetään erottamaan eri sanoja toisistaan. Tällaisessa kielessä kestoerot ovat ilmeisesti tarkoituksellisia ja niinpä tuntuu ilmeiseltä, että puhuja säätää niitä suoraan. Kvantiteettikielien olemassa olo siis tuntuu tukevan ulkoisen ajoituksen käsitettä, ja muodostavan esteen sisäisen ajoituksen hyväksymiselle. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia tilannetta tarkemmin suomen kielen kohdalta.

Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan tiivistää seuraavasti. Toisaalta kokeissa, joissa pyydettiin puhujia lausumaan sanoja siten, että suu oli kiinni ja kieli liikkumatta, äänteelliset ajoituserot hävisivät, mutta kvantiteettiin liittyvät erot jäivät. Vaikuttaa siltä, että suomen kielen puhujalla on kvantiteettityypistä rytmillinen malli, joka on äänne-eroista suhteellisen riippumaton. Voidaan siis väittää, että hän käyttää samaa rytmiä lausuessaan esim. sanat tulli ja tukki, vaikka mitatut kestot eroavatkin systemaattisesti. Sen sijaan havaintokokeet, joiden ärsykkeistä äänteellinen informaatio poistettiin, viittasivat siihen, että suomen kielen kuulija ilmeisesti ei havaitse kvantiteettimallia riippumattomasti, vaan tarvitsee äänteellistä informaatiota kvantiteetin selvittämiseksi. Tämä tulos on sopusoinnussa sen olettamuksen kanssa, että puheen havaitsija kuuntelee todellisia artikulaatioita, eikä irrallisia piirteitä, joista sanan identiteettiä sitten lasketaan.

Toisissa kokeissa todettiin, että venyttämällä keinotekoisesti sanan ajan kulkua toisen kvantiteettimallin mukaiseksi voidaan myös muuttaa sanan tunnistus odotettuun suuntaan. Pelkästään ajoitusta muuttamalla jää kuitenkin aina muita tekijöitä, esim. sävelkulku ja vokaalien laatu, jotka sopivat paremmin alkuperäiseen rytmiin, ja näin ''jarruttavat'' tunnistuksen muuttumista. Näin esim. venytetty sana tuli saadaan kuulostamaan sanalta tuuli, mutta lopputulos ei ole yhtä hyvä kuin alkuperäinen tuuli.

Työssä spekuloidaan, että erilaiset kvantiteettimallit voisivat selittyä samantyyppiseksi toiminnan bifurkaatioksi eli haaraumaksi, jonka voi nähdä kun ihminen hyppii narua. Siinä kaksi rytmiä, hyppiminen ja narun pyörittäminen, synkronoituvat eli kytkeytyvät toisiinsa ajallisesti. Kun ihminen aloittaa esim. nopeasti ja sitten hyppii yhä hitaammin, jossain vaiheessa tapahtuu laadullinen muutos rytmien kytkennässä: alkuperäinen yksittäinen hyppy jokaista narun pyöritystä kohti muuttuu kaksoishypyksi. Toisin sanoen on olemassa luonnollinen raja hitaan ja nopean hyppimisen välillä, mutta ero ei perustu absoluuttiseen aikaan. Samoin on kuviteltavissa, että niin sanottu kvantiteettikieli käyttää hyväksi vastaavia rytmillisiä eroja liikkeiden kytkennöissä puheen tuottamisessa. Näin kvantiteetti-informaatio olisi itse puheessa, eikä edellyttäisi ulkoista ''kelloa'' kestojen tuottamista tai havaitsemista varten.

Kvantiteettikieli absoluuttisessa mielessä ilmeisesti edellyttäisi jonkinmoista ulkoista ajoitusta. Suomi ei kuitenkaan ole osoittaunut tällaiseksi kieleksi. Mikä tahansa tahallinen muutos rytmissä vaatii erilaisia keinoja sen toteuttamiseen, ja nämä erot puheen tuottamisessa antavat kuulijalle epämääräisen joukon potentiaalisia vihjeita sanan identiteetistä.
[Takaisin lähdeluettelooni ] [Takaisin kotisivulleni ]