Pelinjohtaja ilmoittaa kun peli alkaa ja päättyy.
Tietyillä kännykkä-äänillä mallinnetaan
peliteknisiä asioita, joten
kännykät on pidettävä kiinni tai
äänettömällä.
Ei tarpeetonta fyysistä kontaktia, koska kaikki eivät sellaisesta
pidä.
Aseeton taistelu
Tappelu näytellään hidastettuna. Sääntöjen
yksinkertaistamiseksi (minilarp=mahdollisimman yksinkertaiset
säännöt) jokaisen hahmon aseeton voimataso on 1. Kahden henkilön
välinen käsikähmä jatkuu siis tasaveroisena kunnes
tappelijat lopettavat
tai tappeluun liittyy muita. Useamman henkilön tappelussa se puoli, jolla on
enemmän tappelijoita voittaa. Aseettomassa taistelussa ei voi tappaa.
Tappeluun osallistunut saa mustelmia, joita kivistää hieman. Tappelussa
ylivoimalle hävinnyt on mukiloitu
ja ruumista särkee ikävästi eivätkä vaativat fyysiset suoritukset onnistu
pariin päivään.
Tilanteet, joissa on mukana ase
(Hahmolla on ase pelissä vain jos hahmolomakkeessa sanotaan niin. Näissä
tapauksissa aseen saa pelinjohtajalta.)
Ampujalla on oltava suora näköyhteys ammuttavaan hahmoon.
Jos kohde on kulman takana tai piiloutunut edes osittain esim. pöydän taakse
häntä ei voi ampua. Ammuttaessa laukaukset osuvat
aina. Ampujan tulee huutaa ääneen ampumiensa laukausten määrä. Yleissääntö:
1 laukaus aiheuttaa lievän
vamman (vaatii ainoastaan laastaria ja sympatiaa), 2 laukausta vaikean
vamman (osuman jälkeen uhri pystyy adrenaliinin voimalla tarvittaessa
juoksemaan muutaman metrin
pakoon, mutta ei sen jälkeen voi tehdä mitään muuta kuin
levätä odotellessaan sairaalaan pääsyä), 3 laukausta tappaa. Jos kaksi
aseellista hahmoa ampuu toisiaan, se kumpi saa ensin toiseen osumaan 3
laukausta (=tappaa toisen) voittaa.
Esimerkki: Hahmo X ryhtyy ampumaan aseetonta hahmoa Y
matkustajasalongissa huutaen
ääneen ampumiensa laukausten määrän. Y ottaa
salamannopeasti jalat alleen ja pakenee kulman taakse ja sulkeutuu
kapteenin hyttiin lukiten oven
perässään. Hän on haavoittunut, mutta turvassa jollei avaa ovea.
HUOM! Laukausmäärän aiheuttama vaurio- yleissäännöstä on poikkeuksia.
Yleissääntö ei päde hahmoon jolla on poikkeusmerkki (pelaajan on
paljastettava poikkeusmerkki, kun hänen hahmoaan aletaan ampua tai
välittömästi ampumisen/aggressiivisen tilanteen päätyttyä). Poikkeusmerkki
esitellään ennen pelin alkua.
Kuoleman koittaessa
HUOM! Jonkun tappaminen pienessä avaruusaluksessa kesken matkan ilman
todella pakottavaa syytä ei ole kovin fiksua, koska kiinnijääminen on
erittäin todennäköistä. Toisen hahmon tappaminen ei kuitenkaan ole
kiellettyä.
Mahdolliset ruumiit kannetaan (=talutetaan) off-game tilaan, jossa ruumiit
odottelevat
kiltisti kunnes pelinjohtaja saapuu kertomaan jatko-ohjeita.
Lailliset (yleisesti saatavilla):
Alkoholi
Valtiolla on alkoholimonopoli ja kaikkeen lailliseen alkoholiin on
lisätty sinistä väriainetta. Alkoholi
mallinnetaan karamellivärillä siniseksi
värjätyllä mehulla tai vedellä. Hahmon humaltumisen aste on pelaajan
määriteltävissä. Jonkinlaista realismia on kuitenkin toivottavaa
noudattaa (hahmo ei voi nauttia suuria määriä alkoholia lainkaan humaltumatta).
Laittomat (Käytöstä rangaistaan sakoilla):
Bilehuume
Antaa lisäenergiaa ja vauhtia, käyttäjä jaksaa bailata vaikka pari
vuorokautta putkeen. Mallinnus: oranssi Mynthon pastilli.
Rentouttaja
Rentouttaa ja tekee hyvän olon esim. liian pitkän työpäivän jälkeen.
Mallinnus: musta salmiakkipastilli.
Tietyillä ehdoilla laillisia:
Kuulustelu- eli totuushuume
Lain mukaan totuushuumeen käyttö on sallittua vain oikeuden
tuomarin luvalla ja valvonnassa, muuten sen käytöstä
rangaistaan erittäin ankarasti (vankeutta). Huhujen mukaan
keisarin Salainen poliisi
tosin käyttää
totuushuumetta ilman mitään luvanhankintaa. Mallinnus: vettä pullossa, jossa
lukee Kuulusteluhuume.
Vaikutus: kuulusteltava vastaa totuudenmukaisesti kysymyksiin.
Käyttö: huumetta tiputetaan esim. kohteen lasiin ja
kohteen nautittua tippoja
sisältävän nesteen/ruoan, pelaajalle kerrotaan off-game
tämän hahmon nauttineen juuri totuushuumetta. Kohde vastaa 5 minuutin ajan
kaikkiin kuulustelijan kysymyksiin todenmukaisesti, mutta ei oma-aloitteisesti
rupea kertomaan mitään. Hän noudattaa myös kuulustelijan antamia hyvin
yksinkertaisia käskyjä (esim. istu, kävele baaritiskille. Kohde ei kuitenkaan
tottele, jos hänen käsketään vaikka käydä pahoinpitelemässä joku.). 5 minuutin
kuluttua kohde menettää tajunsa muutaman
minuutin ajaksi ja potee herättyään erittäin pahaa päänsärkyä. Hänellä on
hämäriä muistikuvia siitä, että joku kyseli häneltä kovasti jotain ennen kuin
hän pyörtyi, mutta hän ei muista tarkkaan kuka kyseli ja mitä.
Tiedon säilytykseen käytetään datakristalleja. Kristallissa lukee mitä tietoa siihen on varastoitu. Tekstin saa lukea, kun on käyttänyt datakristallin lukulaitteessa.
Keisarillisen merijalkaväen univormu
Musta pusero ja mustat housut, puna-keltaiset arvomerkit.