To:2 miestä, 1 nainen From: mies Date: 20 Sep 2002 09:53:00 +0300 Subject: Vanhoja Vanhoja???...mekö???? Suurin osa yliopisto-opiskelijoista on syntynyt vuonna 1983. Heitä kutsutaan "nuorisoksi". He eivät ole koskaan kuulleet "We are the World, We are the Children" kappaleesta ja "Uptown Girl" kappaleenkin he tuntevat vain Westlifen levyttämä, eivät Billy Joelin. He eivät ole koskaan kuulleet Rick Astleysta, Orwell's '1982':sta, The Banglesista tai Belinda Carlislesta. Heille maailmassa on aina ollut vain yksi Saksa ja yksi Vietnam. He eivät tiedä Neuvostoliitosta, Kylmästä Sodasta tai Perestroikasta. AIDS on tunnettu siitä asti, kun he ovat syntyneet. CD:itä on ollut heidän syntymästään saakka. Michael Jackson on jo valkoinen ihonväriltään. John Travolta on aina tuhdissa kunnossa, eivätkä he pysty kuvittelemaan, kuinka hän on joskus voinut olla tanssin kuningas. He luulevat, että Charlien Enkelit ja Mahdoton Tehtävä ovat vain uusia elokuvia viime vuodelta. He eivät osaa kuvitella aikaa ennen tietokoneita (muistele Ataria...). He eivät ole koskaan kuulleet Pac-Manista tai Space Invadereista. He eivät voi uskoa, että musta-valkotelevisio on todellakin ollut olemassa eivätkä edes tiedä, kuinka televisio laitetaan päälle ilman kaukosäädintä. Eivätkä he ymmärrä, kuinka voimme lähteä kotoa ilman kännykkäämme. Tarkastetaanpa olemmeko tulleet vanhoiksi: Ymmärrät yläpuolella olevan tekstin ja hymyilet! Sinun täytyy nukkua enemmän, yleensä yli puolen päivän, yön juhlimisen jälkeen. Ystäväsi menevät naimisiin. Olet aina yllättynyt, kun näet pienten lasten käyttävän sujuvasti tietokonetta. Kun näet kouluikäisiä kännyköiden kanssa, pudistelet päätäsi. Olet ladannut enemmän ja enemmän tunteita työhösi. Se on nyt elämääsi. Kulutat vähemmän ja vähemmän aikaa puhuaksesi ystäviesi kanssa puhelimessa. Tapaat ystäviäsi silloin tällöin, keskustelette vanhoista, hyvistä ajoista, toistaen aina uudelleen niitä hauskoja tarinoita, joita olette yhdessä kokeneet. Luettuasi tämän viestin, ajattelet lähettäväsi sen muutamille kavereillesi. Ajattelet, että he pitäisivät siitä myös... Huom! Teksti suurennettu jotta näkisitte ilman klaseja!!!