Julkinen yksityinen -seminaari

AIKA: to 23.8.2007 klo 10.15-17
PAIKKA: LS C8, Tampereen yliopiston päärakennus, Tiedotusopin laitoksen kansliaa vastapäätä
OHJELMA ja ABSTRAKTIT ALLA

Värikkäitä yksityiskohtia poliitikkojen, artistien, urheilijoiden, julkkisten ja "tavistenkin" yksityiselämästä tulvii julkisuuteen. Se mikä ennen katsottiin intiimin, yksityisen, salaisen tai henkilökohtaisen piiriin kuuluvaksi, loisteleekin nyt julkisuuden valokeilassa, ykkösasiana kansakunnan keskustelun agendalla. Tähän liittyy keskeisesti "julkkistuminen" (celebritisation), jossa julkisuuden henkilön alunperäiset ansiot jäävät taka-alalle ja huomio keskittyy hänen henkilöönsä, yksityiselämään.

Raja yksityisen ja julkisen välillä näyttää määrittyvän uudelleen tai hämärtyy. Onko kyse siitä, että jako yksityiseen ja julkiseen länsimaisen modernin yhtenä keskeisenä organisoivana periaatteena on nyt postmodernissa tilanteessa murentumassa, samaan tapaan kuin erottelut korkea vs. matala, todellisuus vs. esitys, tosiasiat vs. arvot ja uutinen vs. viihde ovat käyneet ongelmallisiksi? Jos näin tapahtuu, onko se hyvä vai huono asia? Täyttyykö ihmisten mieli joutavalla sälällä, niin etteivät he ole demokratian edellyttämiä hyvin informoituja kansalaisia? Vai onko päinvastoin niin, että media demokratisoituu tavallisen ihmisen tasolle, moniäänistyy ja että henkilökohtaiseksi ja triviaaliseksi aiemmin katsottu onkin merkittävää ja poliittista? Yksityisen ja julkisen erottelu liittyy sukupuoleen: perinteisesti monet naisille tärkeät asiat on suljettu julkisen keskustelun ulkopuolelle. Onko intiimistyvällä julkisuudella siis emansipoiva vaikutus?

Tätä julkisuuden muutosta pohditaan POWCULT -tutkimusprojektin järjestämässä seminaarissa 11 alustuksen voimin, pääpainon ollessa politiikan ja poliitikkoja koskevan mediajulkisuuden muutoksissa. POWCULT (The Power of Culture in Producing Common Sense) on Suomen Akatemian Valta -tutkimusohjelmaan kuuluva hanke.

Lisätietoja: Erkki Karvonen.

OHJELMA:

Yhteensä 11 esitystä
Esitykset 15 minuuttia + 10 min keskustelu = 25 min.

Mikko Lehtonen, avaus 10.15-10.20

1) Erkki Karvonen 10.20-10.45
Postmodernia politiikkaa?

2) Tarmo Malmberg 10.45-11.10
Teoria julkisen ja yksityisen elämän sekoittumisesta:
nuori Habermas ja uusi kulttuurintutkimus

3) Pekka Isotalus 11.10-11.35
Poliitikkojen yksityisyys tutustumisen teorioiden näkökulmasta

4) Laura Saarenmaa 11.35-12.00
1960- ja 1970-lukujen miehinen intiimijulkisuus

5) Ritva Nätkin 12.00-12.25
Julkisen ja yksityisen rajan ylittämiseen liittyvä kritiikki: kuusi tapaa politisoida luokka, sukupuoli, asiantuntijuus sekä valtio ja perhe

Ruokatauko: 12.25-13.15

6) Laura Juntunen & Esa Väliverronen 13.15-13.40
Yksityisen ja julkisen politiikka (Case Matti Vanhanen)

7) Mari K Niemi 13.40-14.05
Instituutioista ihmisiksi

8) Erkka Railo 14.05-14.30
Yksityiselämän kuvaukset yhteisöllisyyden tuottajana

Kahvitauko 14.30-15.00

9) Ville Pitkänen 15.00-15.25
Yksityisen ja julkisen rajat TV:n uutisjournalismissa

10) Pasi Kivioja 15.25-15.50
Poliittisen skandaalin muodonmuutos

11) Aira Saloniemi 15.50-16.15
Yksityinen ja julkinen uutisaineistossa

Loppukeskustelu 16.15-

ABSTRAKTIT:

A. Teoriaa politiikan julkisuudesta ja yksityisyydestä

1) Erkki Karvonen
Tampereen yliopisto, tiedotusoppi, POWCULT

Postmodernia politiikkaa?

Viime aikoina on ilmestynyt huomattava määrä poliittisen viestinnän tutkimuskirjallisuutta, jossa kannatetaan ns. postmodernia politiikkaa, tutkimusta, asennetta. Yhteiskunta ja kulttuuri ovat muuttuneet: modernista on tultu postmoderniin vaiheeseen. Moderniin takertuva politiikka ei menesty, eikä myöskään moderniin kiinnittyvä politiikan tutkimus, väitetään. Journalismi on edustanut modernismia, mutta nyt sekin on muuttumassa. Postmodernissa keskeiset modernin organisoivat erottelut kuten julkinen vs. yksityinen, korkea vs. matala ja todellisuus vs. esitys hämärtyvät. Politiikka estetisoituu, emotionalisoituu, personoituu, intimisoituu, julkkistuu (celebritisation), medioituu, demokratisoituu, moniäänistyy. Etiikka, järki, puolueet ja politiikan oma logiikka eivät enää dominoi. Modernin järkevän valistuksen sijaan nyt tulee romantiikan vastaliike. Tyylistä tulee keskeinen asia.

"Korkea" poliittinen kulttuuri ja "matala" populaariviihde sekoittuvat. Mediakulttuuri on keskeinen moottori, joka pakottaa esteettisen tyylivallankumouksen niin talouden (tuotteet brändeinä) kuin politiikankin käytäntöihin (poliitikot markkinoitavina brändeinä). Kapitalismi on läpikotaisin estetisoitunut. Vanha tutkimusnäkökulma oli pessimistinen ja näki tämän kehityksen tuhoavan demokratian toimintakykyisyyttä (disabling perspective). Postmodernistit sen sijaan ovat optimisteja ja näkevät että kehitys avaa monia myönteisiä mahdollisuuksia demokratialle (enabling perspective).

Postmoderni teoria näyttää olevan modernin teorian vastakohta, antiteesi, monissa suhteissa. Se on vastadiskurssi joka kääntää modernin teorian paheksumat asiat hyviksi. Itse näen sekä modernin että postmodernin teorian alkuoletuksissa ongelmia. Esittelen postmodernin kritiikkiä ja päädyn miettimään "transmodernin" teorian mahdollisuutta. Transmoderni kritisoi sekä modernia universalismia että postmodernia relativismia. Estetiikkaan palauttamisen sijaan myös etiikalla on sijansa.

2) Tarmo Malmberg
Vaasan yliopisto, viestintä

Teoria julkisen ja yksityisen elämän sekoittumisesta:
nuori Habermas ja uusi kulttuurintutkimus

Ajatus julkisen ja yksityisen elämänpiirin erosta muodostaa keskeisen osan antiikin yhteiskuntanäkemystä, joka periytyy 1700- ja 1800-luvun porvarillis-liberaaliin valtioteoriaan. Oikeusvaltion tehtävänähän on taata sekä julkisuuden itsenäisyys (sananvapaus) että yksityisyyden loukkaamattomuus (yksityisomaisuus). Porvarillisen yhteiskunnan liberaalin vaiheen päättyessä 1800-luvun loppuun mennessä tämä ajatusmalli joutuu kuitenkin ankaran kritiikin kohteeksi. Syntyy ns. fuusio- tai yhdistymisteoria, jonka mukaan yksityinen ja julkinen elämä sekoittuvat, kun niiden välinen ero hämärtyy. Esitys tarkastelee teoriaa lähtökohtanaan Jürgen Habermasin varhaistuotantanto (Strukturwandel der Öffentlichkeit, 1962), jonka taustalta löytyvät keskeisinä herätteinä Carl Schmitt (Die geistesgeschichtlige Lage des heutigen Parlamentarismus, 1923) ja Hannah Arendt (The Human Condition, 1957). Ajattelutapa jatkuu 1980-luvulta muotoutuneessa uudessa kulttuurintutkimuksessa, joka eroaa 1950-1970-luvun edeltäjästään fokukseltaan (populaarikulttuuri työväenkulttuurin sijaan) ja tieteenfilosofialtaan (empirismi antiempirismin sijaan). Esityksen toisen tarkastelukohteen muodostaakin, mitä lisäpiirteitä uusi kulttuurintutkimus (esimerkkinä Alan McKee, The Public Sphere: An Introduction, 2005) on 2000-luvun taitteessa tuonut tähän 1900-luvun politiikan teorian kestoteemaan liberaalin julkisuuden rakennemuutoksesta.

3) Pekka Isotalus
Tampereen yliopisto, Puheopin laitos

Poliitikkojen yksityisyys tutustumisen teorioiden näkökulmasta

Tavallisessa kasvokkaisessa tutustumisessa oleellista on, että ihminen kertoo jotakin itsestään ja paljastaa yksityisyyttään, jotta tutustuminen on ylipäänsä mahdollista. Näin ollen voidaan ajatella, että poliitikkojen julkisuudessa kertomat henkilökohtaiset asiat auttavat äänestäjiä tutustumaan heihin paremmin. Esitelmässä tarkastellaan poliitikkojen henkilökohtaisesta elämästään julkisuudessa kertomista kolmen tutustumisen teorian näkökulmasta, eli miten itsestä kertomisen, sosiaalisen läpäisyn ja epävarmuuden vähentämisen teoriat selittävät ilmiötä. Teorioiden valossa voidaan ottaa kantaa siihen, onko itsestään kertominen julkisuudessa nykyään välttämätöntä poliitikolle äänestäjäsuhteen muodostumiseksi.

4) Laura Saarenmaa
Tampereen yliopisto, Mediakulttuuri

1960- ja 1970-lukujen miehinen intiimijulkisuus

Yksityisen ja julkisen rajojen muutosta tavataan usein tulkita naisten äänellä välitettyjen intiimielämän puheenaiheiden lisääntymisenä. Suomalaisessa populaarijulkisuudessa intiimisyyden diskurssia hallitsivat kuitenkin alun perin miehet. Suunnannäyttäjänä toimi Olavi Virran tunnustuksellinen henkilöhaastattelu Hymy-lehdessä lokakuussa 1966. 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun vuosina Virta-haastattelua seurasivat Hymyssä lukuisat traagiset tarinat entisten urheilijoiden, kirjailijoiden ja muusikoiden alkoholiongelmista ja masennuksista. Näitä tarinoita on tähän asti tulkittu merkkeinä yhteiskunnallisesta rakennemuutoksesta ja kohteitaan riistävän sensaatiojournalismin noususta. Teksteistä välittyy kuitenkin myös puhuvien, kirjoittavien ja lukevien miesten intiimi kohtaaminen ja samanmielisyys. Intiimiä terminä ja käsitteenä luonnehtivassa tutkimuskirjallisuudessa korostuu ajatus intiimisyydestä sisäisyytenä, näkymättömänä siteenä itsen ja toisten välillä. Lehtiteksteistä voidaan kuitenkin erottaa myös konkreettisia, visuaalisia ja tekstuaalisia keinoja joilla intiimisyyden tuntua on tuotettu. Väitän, että nämä keinot ovat vahvasti sidoksissa myös puhujien ja kirjoittajien sukupuoleen. Puheenvuorossani hahmottelen ajatusta intiimistä sukupuolierityisenä käsitteenä, joka viittaa sekä tekstien muodollisiin, sisällöllisiin että kulttuurisiin piirteisiin.

5) Ritva Nätkin
Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos, Tampereen yliopisto

Julkisen ja yksityisen rajan ylittämiseen liittyvä kritiikki: kuusi tapaa politisoida luokka, sukupuoli, asiantuntijuus sekä valtio ja perhe

Esityksessä käsitellään valtioon, perheeseen, asiantuntijoihin, ammattilaisuuteen ja sukupuoleen liittyviä keskusteluja yhteiskuntatieteissä 20-30 viime vuoden aikana. Osa niistä on aikansa eläneitä ja jotkut niistä jatkuvat edelleen nykykeskusteluissa. Kaikissa niissä otetaan kantaa siihen, mitä ammattilaisten "perheeseen puuttuminen" tarkoittaa ja onko se oikeutettua. Niissä pohditaan ammattilaisten ja perheiden vastuita, asemia ja perheitä ja lapsia koskevan "huolen" varjopuolia. Niissä otetaan kantaa myös kysymykseen luokasta ja sukupuolesta niin perheiden sisällä kuin ammattilaisten ja työn kohteiden suhteiden kannalta. Nämä sosiaalipolitiikan piirissä käytetyt keskustelut eivät suoraan liity mediaan, mutta valtaan kylläkin. Osassa niistä halutaan samalla tavalla paljastaa yksityiselämän "vääryyksiä" kuin mitä mediassakin tapahtuu.

Liberalistinen näkemys kritisoi ammattilaisten ja valtion harjoittamaa sääntelyä tunkeutumisena yksityisinä pidettyihin perhesuhteisiin. Valtion pitää säännellä niin vähän kuin mahdollista. Yhteiskunta voi hyvin, kun ihmisten annetaan itse kantaa vastuuta elämästään ja valita omat ratkaisunsa. Näkemykselle on annettu myös taloudellisia perusteluja: valtion menojen paisuttaminen on epärationaalista ja markkinat toimivat paremmin tarvittavien palvelujen tuottajana kuin verovaroin rahoitettu työ. Liberalistiseen näkemykseen kuuluu perheen sisäisten sukupuolijakojen pitäminen perheiden oman valinnan asiana, mutta usein samaan aikaan myös luonnollisina suhteina. Nais- ja miesyksilöillä on perheessä omat tehtävänsä, ja niiden häiritseminen ulkopuolisella puuttumisella voi johtaa vain perheiden pahoinvointiin. Tämä on vanha mutta uudelleen elinvoimainen keskustelu .

Interventionismin kritiikki kumpuaa poliittisesti toisesta suunnasta, mutta sillä on kuitenkin yhteistä liberalistiselle kritiikille valtion toiminnan ja "tunkeutumisen" epäily. Se poiki marxilaisvaikutteisesta, sivilisaatiokriittisestä sosiologiasta ja luokkateoriasta 1960- ja 1970-luvulla. Valtion harjoittamaa sääntelyä pidetään ennen muuta ylhäältä ohjautuvana kontrollina ja normalisointina, joka kohdistuu työväenluokkaan. Tulkinta on usein ollut miehinen, sillä perheestä on tapana puhua eriytymättömänä yksikkönä, jota (työväenluokan) mies puolustaa tunkeutujia vastaan. Naisten kritisoidaan liittoutuvan ammattilaisten kanssa tai toimivan "valtion agentteina" terapia-ammateissaan. Näin naiset osallistuvat miesten ja lasten kurinalaistamiseen ja normalisointiin. Taustalla on siis samanlainen näkemys perheen luonnollisesta sukupuolijaosta kuin liberalistisessa näkemyksessä. Perheen pitäisi on rauhallinen satama kapitalististen suhteiden sydämettömässä maailmassa. Interventionismin kritiikki ei ole jäänyt 1980-luvulle, mutta sen sitoutuminen selkeästi marxilaiseen luokka-analyysiin ja valtion kritiikkiin on jäänyt taakse.

Perheideologian kritiikki on ennen muuta feministinen tulkinta valtion, ammattilaisten ja perheiden suhteista. Senkin tausta on marxilaisessa yhteiskuntateoriassa, mutta se keskittyy sekä liberalistisen että valtiointerventionistisen perhekäsityksen miehisyyden purkamiseen. Perheideologian kritiikki kohdistuu sekä naisten toiminnan rajoittamiseen perheeseen vaimoina, äiteinä ja kotitaloustöiden tekijöinä että perheen pitämiseen itsestään selvänä ja etuoikeutettuna yhteiskunnallisen huomion kohteena ja lasten ainoana hyvänä kasvuympäristönä. Perhettä ei pidä tukea, vaan siitä tulee päästä eroon sellaisena instituutiona kuin me sen tunnemme. Ennen muuta tulee päästä eroon isän, äidin ja lasten muodostaman ydinperheen idealisoinnista ja muiden perhemuotojen ja kollektiivisten ratkaisujen halveksunnasta. Perheideologian kritiikin ainesosia ovat muun muassa äitimyytin tai äitiysideologian purkaminen, kotityön määrittely yhteiskunnallisesti hyödylliseksi ja samalla miehiä hyödyttäväksi työksi ja naisten riiston välineeksi, perheen heteronormatiivisuuden vastustaminen sekä perheen yhteiskunnallisuuden painottaminen. Ammattilaisten nähdään liittoutuvan miesten ja porvarillisen valtion kanssa ja pitävän näin sekä sukupuolten epätasa-arvoa että luokkayhteiskuntaa yllä. Tulkinta on logiikaltaan rinnakkainen valtiointerventionistisen tulkinnan kanssa, mutta sukupuolianalyysiltaan päinvastainen.

Naisliittolaistulkinta syntyi 1980-luvulla pitkälti interventionismin kritiikin vasta-argumentiksi ja täydentäjäksi. Siinä huomattiin, että perhetyön ammattilaiset ovat naisia etenkin alempien hierarkioiden huolenpito- ja hoiva-ammateissa. Naisliittolaistulkintaa on sovellettu erityisesti hyvinvointivaltion historian tarkasteluun kartoittamalla naisten aktiivista panosta hyvinvointivaltiollisen palvelujärjestelmän synnyssä. Naisliittolaistulkinnan mukaan yksityisen ja julkisen raja syntyi turvaamaan miesten etuja: naiset karsinoitiin perheeseen, mihin he eivät tyytyneet. Raja onkin politisoitunut erityisesti sukupuolen kysymyksissä, ja rajaa ylittävät ja sekoittavat naiset yhä sekä asiakkaina ja ammattilaisina että järjestöaktiiveina ja perheasian politisoijina. Tulkinnan mukaan naisammattilaiset ja -asiakkaat ovat "liittoutuneet" keskenään vastustaakseen miespuolisen perheenpään mielivaltaa sekä yhteiskunnassa vallitsevaa kaksinaismoraalia, joka turvaa miesten edut ja joka halutaan paljastaa.

Ammattilaisen ja asiakkaan liittolaisuutta korostaa myös kumppanuusajattelu, mutta siinä heidän suhdettaan tarkastellaan yleensä sukupuolineutraalisti. Se on kontrollia ja normittamista painottavien interventionismin ja liberalistisen kritiikin vastakeskustelu. Kumppanuusajattelu ammentaa aineksia hierarkkisen asiantuntijuuden kritiikistä ja pyrkii uuteen asiantuntijuuteen, jossa oikea tieto ja auktoriteetti eivät ole pelkästään ammattilaisen hallussa eivätkä ongelmat ole kategorisia vaan tilanteittaisia. Ammattilaiset ja asiakkaat jakavat yhteisen huolen ja pyrkivät sen ratkaisuun yhteistyöllä ja neuvottelemalla. Usein ajattelun keskiössä on lapsi riippuvaisena mutta vanhemmista eriytyneenä toimijana, jolloin ammattilainen pyrkii toimimaan yhtä aikaa lapsen hyvän edustajana ja vanhempien tilanteen ymmärtäjänä ja liittolaisena. Kumppanuusajattelu on pitkälti omaksuttu hyvinvointivaltiollisen perhetyön piirissä. Kumppanuusajattelu ja naisliittolaistulkinta kritisoivat perhetyötä pitkälti toimijanäkökulmasta. Samalla ne haluavat osallistua huolen ratkaisuun. Liberalistinen tulkinta ja interventionismin kritiikki haluavat jättää huolen ratkaisun yksityiseksi asiaksi, ja molemmat painottavat perhettä kokonaisuutena toimijana, jolle on pahaksi, jos sen jäsenten intressejä tarkastellaan ristiriitaisina. Perheideologian kritiikki pitää itse modernia perhemuotoa, sitä verhoavaa yksityisyyden ideaa ja perheajattelua tukevaa kulttuuria vahingollisina. Kumppanuustulkinta puolestaan mielellään vaikenee ammattityön kritiikistä tai sijoittaa sen toisaalle - aikansa eläneeseen hierarkkiseen asiantuntijuuteen.

Viimeinen eli hallinnan analyysi, lähtee toisenlaisesta näkökulmasta. Koska yhteiskunnallinen hallinta mielletään kuitenkin helposti valtiointerventionismin, liberalistisen ja feministisen kritiikin mukaisesti kontrollina ja kyseenalaisena perheiden ja niiden jäsenten elämään puuttumisena, ovat sekaannukset toimijalähtöisiin tulkintoihin tavanomaisia. Hallinta on lähestymistavalle suhteellisen neutraali käsite - analyysin kohde, ei kriittinen johtopäätös suhteiden luonteesta. Modernilla yhteiskunnalla ei ole yhtä keskusta, josta käsin sitä hallittaisiin, vaan hallinta tapahtuu loputtomien pienempien ja suurempien prosessien yhteenkietoutumisen ja konfliktien pienoismaailmoissa. Hallinnan analyysin lähestymistavassa tarkastellaan ennen muuta niitä tapoja, joilla ihmisten toimintaan vaikutetaan ilman suoraa ja pakottavaa puuttumista: ohjaamalla ja luomalla edellytyksiä yksilöiden, perheiden, yhteisöjen, instituutioiden, projektien jne. itseohjautuvuudelle. Vaikuttamisen tapoja ei tarkastella ylhäältä alaspäin - valtiosta kansalaisiin, ammattilaisilta asiakkaille - rakentuvina, vaan pikemminkin horisontaalisina ja monimutkaisina, jatkuvasti muuttuvina suhteina. Hallinnan analyysi kieltäytyy osallistumasta huolen ratkaisuun muutoin kuin välillisesti.

LÄHDE: Jaana Vuori & Ritva Nätkin (toim.) Perhetyön tieto. Vastapaino 2007

B. Empiirisiä analyyseja yksityisen ja julkisen politiikasta

6) Laura Juntunen & Esa Väliverronen
Helsingin yliopisto, Viestinnän laitos

Yksityisen ja julkisen politiikka (Case Matti Vanhanen)

Puheenvuoro käsittelee yksityisen ja julkisen välistä rajankäyntiä suomalaisessa politiikan journalismissa. Lähestymme aihetta pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämää käsittelevän media-aineiston avulla.
Vanhasen naissuhteet ovat olleet kestoaihe suomalaisessa mediassa keväästä 2005 lähtien. Pääministerin avioeron jälkeen tämän yksityiselämää on käsitelty niin sensaatiolehdistössä kuin perinteisissäkin välineissä avoimemmin, innokkaammin ja yksityiskohtaisemmin kuin meillä on ollut tapana. Tapaus on tuonut selvästi uusia piirteitä suomalaiseen politiikkaan ja politiikan journalismiin. Yhtäältä se on osoittanut, ettei huippupoliitikon yksityiselämä ole enää samanlainen tabu kuin ennen. Toisaalta pääministerillä näyttää olevan edelleen verrattain paljon valtaa yksityisyytensä rajojen määrittelyssä.
Tarkastelemme sitä, miten yksityisen ja julkisen rajaa ja samalla politiikan ja tiedotusvälineiden suhdetta on pyritty uudelleen määrittelemään julkisuudessa. Kiinnostuksemme kohdistuu ensinnäkin siihen, miten pääministerin yksityiselämän edesottamukset ovat nousseet median agendalle ja millaisin argumentein niistä kirjoittamista on perusteltu ja oikeutettu. Lisäksi tarkastelemme eri medioiden keskinäisiä suhteita ja rooleja journalismin agendan määrittelyssä. Lopuksi pohdimme myös, mitä aineistomme kertoo median itseymmärryksestä ja ammatillisesta eetoksesta suhteessa intiimin politiikkaan.

7) Mari K. Niemi
Poliittisen historian laitos, Eduskuntatutkimuksen keskus, Turun yliopisto

Instituutioista ihmisiksi

Esitelmäni perustuu väitöskirjahankkeeseeni Yksityisestä julkiseksi, instituutioista ihmisiksi - poliitikkojen yksityiselämä mediajulkisuudessa vaalivuosina 1979-2007 (työnimi). Tarkastelen väitöskirjassani poliitikkojen itsestään laatimia tai heidän myötävaikutuksellaan laadittuja mediatuotteita vuosilta 1979-2007. Tutkimuksessa analysoin sitä prosessia, jossa poliitikot vaalien alla tuottavat yksityiselämäänsä koskevaa julkisuutta perinteisen mainonnan ja politiikan uutisoinnin väliin jäävässä mediajulkisuuden kentässä. Miten yksityiselämä on noussut vaalivaltiksi? Miten tämä kehitys on vaikuttanut politiikan julkisuuteen, vaalikampanjointiin ja poliitikoksi rekrytoitumiseen sekä poliittiseen johtajuuteen?

Tutkimuksessa on kolme lähderyhmää: eduskuntavaali- eurovaali- ja presidentinvaalivuosina 1979-2007 julkaistut niin sanotut vaalikirjat, vastaavina vuosina aikakauslehdissä (Anna, Apu, Eeva ja Seura) julkaistut, vaaleissa ehdolla olleiden poliitikkojen henkilöhaastattelut sekä lähinnä 2000-luvun puolella perustetut vaaliaikaiset internetin kotisivut ja niissä pidetyt päiväkirjat, blogit. Yhteistä näille lähderyhmille on poliitikon oman äänen kuuluminen, pohdiskelevuus ja intiimiys. Viittaukset perinteisesti yksityiselämän piiriin kuuluviksi katsottuihin aiheisiin, kuten poliitikon lapsuuteen, parisuhteeseen ja tunne-elämään, ovat tavallisia niissä kaikissa. Kun poliitikon suorat kontaktit kannattajiin ovat vähentyneet yleisen poliittiseen toimintaan osallistumisen hiipumisen myötä, on uusille kontaktimuodoille aikaisempaa enemmän tilausta.

Onnistunut esimerkki tällaisesta ns. persoonapolitiikasta on Sauli Niinistön presidentinvaalien alla julkaistu Viiden vuoden yksinäisyys teos, jossa presidenttiehdokas kertoi intiimisti mm. puolisonsa kuoleman aiheuttamista tunteista ja surutyöstä. Kirjansa kautta Niinistö pystyi monipuolistamaan omaa julkista kuvaansa ja kertomaan itsestään ihmisenä. Etenkin menetyksen kokeneet äänestäjät saattoivat myös saada kokemuksen vertaistuesta. Poliitikon kannalta persoonan esille tuominen on edullista, sillä sen kautta hän voi tarjota äänestäjille poliittisia kannanottoja laajempaa ja usein myös tunteisiin vetoavampaa samastumispintaa.

Tässä tutkimuksessa yksityiselämä on määritelty perinteisen politiikanteon ulkopuoliseksi alueeksi, johon kuuluvat esimerkiksi poliitikon perhe, vapaa-aika, terveydentila ja tämän henkilöhistoria myös ajalta ennen politiikkaan lähtemistä. Seminaarissa tarkoitukseni on pohtia etenkin yksityisen ja julkisen määrittelemistä ja tutkimusaiheeni terminologiaa. Onko kerran julkisuuteen tuotu yksityiselämän asia enää yksityiselämää - miten puhua julkistetusta yksityisyydestä? Pääministeri Matti Vanhanen on useaan kertaan toistanut, ettei puhu yksityiselämästään julkisuudessa. Toisaalta hän on blogissaan julkaissut kuvia kotoaan, kertonut tunteistaan ja arjestaan - esimerkiksi jääkaappinsa sisällöstä. Iltapäivä- ja aikakauslehdissä hän on kertonut mm. erostaan ja jalan veritulpan aiheuttamasta säikähdyksestä.

Onko yksityiselämä siis kaventunut käsittämään vain sukupuolielämän piirin - mikä voidaan käsittää yksityiseksi? Onko yksityisen selkein määrittäjä lopulta se, kuka asian tuo julkisuuteen, ei niinkään se, mitä asia koskee? "Yksityistä on kaikki työelämääni kuulumaton aines, mitä minä en itsestäni kerro?"

8) Erkka Railo
Poliittisen historian laitos, Eduskuntatutkimuksen keskus, Turun yliopisto

Yksityiselämän kuvaukset yhteisöllisyyden tuottajana

Esityksessäni tarkastelen naistenlehti Annassa julkaistuja poliitikkojen yksityiselämää käsitteleviä kirjoituksia viestinnän rituaalimallin näkökulmasta. Sen mukaisesti viestinnässä ei ole keskeistä tiedon välittäminen, vaan kuvitteellisen yhteisön maailmankuvan tuottaminen ja ylläpitäminen. Katson siis, että poliitikkojen yksityiselämän kuvaukset naistenlehti Annassa ovat pyrkineet rakentamaan tietyntyyppistä naistenvälistä yhteisöllisyyttä ja erittelen esityksessäni tämän yhteisöllisyyden sisältämiä arvoja ja asenteita eri aikakausina.

Naistenlehdissä julkaistuja, poliitikkojen yksityiselämää käsitteleviä juttuja pidetään usein poliittisena hömppäjulkisuutena par excellence. Tähän on hyvät syynsä. Alkoihan poliitikkojen yksityiselämän tulo julkisuuteen nimenomaan naistenlehdistä ja lehdet käsittelevät edelleen politiikkaa ja poliitikkoja miltei poikkeuksetta poliitikkojen yksityiselämän tapahtumien kautta.

Vaikka naistenlehtien tuottamaan julkisuuteen viitataan usein ikään kuin kyseessä olisi yhtenäinen ja muuttumaton ilmiö, on naistenlehtien sisältämässä poliitikkojen yksityiselämän julkisuudessa havaittavissa monenlaisia muutoksia ja vaiheita. 1970-luvulla yksityiselämän julkisuutta oli vielä hyvin vähän ja se kohdistui ennen kaikkea huomattavien miespoliitikkojen puolisoiden kertomiin tarinoihin poliitikkojen elämästä. 1980-luvulla Anna-lehden sivuille tulivat menestyneet naispoliitikot ja heidän yksityiselämänsä kuvaukset. Näiden kirjoitusten tavoitteena oli osoittaa, miten yhtäältä vaativan ja aikaa vievän työn ja toisaalta perhe-elämän yhdistäminen oli mahdollista myös naisille. 1980-luvun lopussa ja erityisesti 1990-luvun alussa Annan kirjoitukset saavat aikaisempaa aggressiivisemman sävyn. Niissä kuvaillaan ihannoivaan sävyyn menestyneitä naispoliitikoita ja heidän nousuaan korkeisiin poliittisiin virkoihin.

1990-luvun puolivälissä poliitikkoja käsittelevissä kirjoituksissa tapahtuu kuitenkin käänne. Kirjoitusten määrä vähenee, ja ne menettävät aikaisemman, selvästi naisten aseman parantamiseen tähtäävän retorisen latauksen. Kirjoitusten tavoitteena ei näytä enää olevan sen osoittaminen, että naiset voivat menestyä politiikassa siinä missä miehetkin, vaan pikemminkin kirjoitusten sisältämänä viestinä näyttää olevan naisten välisen yhteisöllisyyden luominen abstraktimmalla tasolla. Henkilöhaastatteluiden viittaukset poliittiseen toimintaan vähenevät ja yhteiskunnallisten mielipiteiden esittelyt muuttuvat ohuemmiksi. Samalla kuvauksissa annetaan tilaa ihmissuhdepohdinnoille ja henkilökohtaisen elämänmuutoksen kuvauksille.

2000-luvulla naistenlehti Annassa poliitikkoja käsitellään ikään kuin nämä olisivat lukijoiden ystäviä. Tekstien tasolla heistä on tullut tasavertaisia ihmisiä lukijoiden kanssa oman elämänsä suruineen ja iloineen. Samanaikaisesti heidän julkinen poliitikon roolinsa tekee heistä esikuvia, joiden kautta on mahdollista pohtia erityisesti sellaisia ongelmia, joiden nähdään liittyvän naisen elämään. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat lasten hankkimiseen, synnyttämiseen ja kasvattamiseen liittyvät kysymykset. Kirjoitukset tuskin tuottavat mitään uutta informaatiota näistä aiheista, mutta niiden kautta luodaan mielikuvaa yhteisöstä, jota nämä tapahtumat ja niihin liittyvät pohdinnat yhdistävät. On hyvä huomata, että nämä yksityiselämän kuvaukset ylittävät monessa suhteessa poliitikkoja erottavat muut eroavaisuudet: asuinpaikan, puoluesidonnaisuuden ja jopa iän. Niissä siis tuotetaan hyvin voimakkaasti sukupuoleen perustuvaa yhteisöllisyyttä, jonka näytetään yhdistävän poliitikkoja ja lukijoita toisiinsa.

Kahvitauko

9) Ville Pitkänen
Poliittisen historian laitos, Eduskuntatutkimuksen keskus, Turun yliopisto

Yksityisen ja julkisen rajat TV:n uutisjournalismissa

Laadin parasta aikaa artikkelia kevään eduskuntavaalien uutisoinnista Ylellä ja MTV3:lla. Vaikka julkinen-yksityinen problematiikka ei olekaan kaikkein ilmeisin lähestymistapa käsiteltäessä television uutislähetyksiä, niin mielenkiintoisia yhtymäkohtia on kuitenkin runsaasti. Ajattelin pohdiskella paperissani yksityisen ja julkisen välisiä rajoja television uutisjournalismissa, casena juuri kevään vaalijulkisuus. Pohtisin paperissani erityisesti sitä, miten suomalaisen tiedonvälityksen "instituutiot" eli YLEn ja MTV3:n pääuutislähetykset suhteutuvat erotteluihin todellisuus vs. esitys, tosiasiat vs. arvot ja uutinen vs. viihde. Pohdinnan tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että Ylen uutisia pidettiin vuonna 2006 tehdyssä YLE:n katsojatutkimuksessa uutislähteistä kaikkein luotettavimpana.

10) Pasi Kivioja
Journalismin tutkimusyksikkö
Tampereen yliopisto
http://skandaali.wordpress.com

Poliittisen skandaalin muodonmuutos

Väitöskirjahankkeeni aiheena ovat skandaalit mediakentän ja yhteiskunnan muutoksessa. Tutkimus on aineistonkeruuvaiheessa, ja tällä haavaa se kattaa neljä mapillista Ilta-Sanomien uutisoimia skandaaleja vuosilta 1980-2006. Tutkimuksen edetessä mukaan otetaan vertailuaineistoksi muitakin lehtiä, ja aikajännettä pidennetään.

Julkinen yksityinen -seminaarissa esittelen ensimmäisiä havaintojani niin politiikan kuin muidenkin alojen skandaalien muutoksesta.

Skandaalin määritelmä. Politiikan skandaaleista alan perusteoksen Political Scandal: The Power and Visibility in the Media Age (2000) tehneen professori John B. Thompsonin määritelmän mukaan skandaali liittyy tekoihin tai tapahtumiin, joihin kytkeytyy muiden tietoon tulevia rikkomuksia. Rikkomusten on oltava riittävän vakavia, jotta ne saavat yleisössä aikaan kiivaita reaktioita.

Thompsonin mukaan skandaaleihin liittyy tiettyjen arvojen, normien tai moraalikoodien rikkomuksia sekä vaikenemista tai salailua. Ulkopuoliset eivät hyväksy näitä tekoja tai tapahtumia ja he saattavat loukkantua rikkomuksista tuoden sen ilmi julkisesti. Näiden tekojen tai tapahtumien ilmitulo saattavat vahingoittaa niistä vastuullisten mainetta, mutta aina niin ei käy.

James Lullin ja Stephen Hinermanin Media Scandals -kirjan (1997) skandaalimäärittely on osin päällekkäinen Thompsonin kanssa. Merkittävimpiä lisäyksiä on se, että tiettyjen henkilöiden osoitetaan toimineen tarkoituksellisesti tai huolimattomasti, ja se, että tarinamuotoon puetut paljastukset leviävät laajalti eri tiedotusvälineissä synnyttäen suurta kiinnostusta ja keskustelua yleisön keskuudessa.

Thompsonin mukaan kaikki rikkomukset eivät ole skandaaleja tai edes potentiaalisesti sellaisia. Jotkin rikkomukset voivat olla liian vähäpätöisiä skandaalin muodostumiseksi, kun taas toiset voivat olla liian vakavia. Esimerkkeinä Thompson käyttää parkkisakkoa ja laajamittaista joukkotuhoa. Ensin mainitussa skandaali olisi liian vahva sana kuvaamaan tekoa, jälkimmäisessä taas liian heikko.

11) Aira Saloniemi
Journalismin tutkimusyksikkö
Tampereen yliopisto

Yksityinen ja julkinen uutisaineistossa

Tarkastelen yksityisen ja julkisen esiintymistä Uutismedian vuosiseurannan pilotin tutkimusaineistossa, joka sisältää 14 uutisviestimen etusivujen ja uutislähetysten jutut seitsemältä päivältä syksyllä 2006. Tässä aineistossa on julkisen ja yksityisen rajankäynnin kannalta runsaat 110 mielenkiintoista juttua.

Lähestyn julkisen ja yksityisen rajankäyntiä juttuaiheiden, juttujen päätoimijoiden ja esitystavan kautta. Juttusisältöjen yksityiselämää kartoittavat aihemuuttujat koskevat perhe-elämän ja seksuaalisuuden esittämistä jutuissa. Juttujen päätoimijoita tarkastellaan yhteiskunnallista ja ammatillista asemaa kuvaavan viiteryhmän perusteella. Jutun esitystavan kannalta kiinnostavimpia ovat tirkistelyä sisältävät jutut.

Selvitän, kuinka paljon uutisaineisto sisältää yksityisen piiriin kuuluvia juttuaiheita, missä medioissa ne esiintyvät, mitä perhe-elämään ja seksuaalisuuteen liittyvät jutut tarkemmin katsottuna sisältävät ja ketkä ovat juttujen päätoimijoita. Katson myös missä roolissa julkista toimijuutta edustavat päätoimijat ovat: jutun kohteina vai aihetta kommentoivina tietolähteinä.

Erkki Karvosen kotisivulle

Käyntejä