©Erkki Karvonen, YTT, tutkija, Tampereen yliopisto, tiedotusopin laitos.
PL 607, 33101 Tampere
e-mail:tierka@uta.fi
Tutkija projektissa Tietoyhteiskunnan tila ja tulevaisuus Suomessa (ISFI)
Erkki Karvosen kotisivulle
Abstrakti: Tässä artikkelissa esitellään "bionomiaa", jossa talous ymmärretään ekosysteemiksi. Esittelyn jälkeen keskustellaan kriittisesti aiheesta, mutta löydetään myös myönteisiä ansioita.
Sisältö: Johdanto - Lainaus kirjan esipuheesta - Bionomian perusväittämiä - Keskustelua - 1. Ideologia - 2. Libertarianismi - 3. Positiivisia huomioita - Lähteet.
Esittelen tässä paperissa erään selkeästi biologiasta ja ekologiasta mallinsa hakevan selityksen informaation aikakauden kapitalismille. Tämä ei ole suinkaan ainoa laatuaan, vaan vastaavat ajattelutavat ja perustelut on nykyaikana hyvinkin yleisiä. Tällaisilla ajattelutavoilla voidaan legitimoida monetaristista ja neoliberalistista politiikkaa ja talouspolitiikkaa. Ylipäänsäkin ajattelutapa sopii hyvin libertarianismin leiriin, jossa kaikenlainen säätely nähdään pahaksi. Tässä sääntelystä tehdään ”luonnonvastaista” ja kapitalismin itsesäätelystä ”luonnollista”. Itse asiassa valtio kuin valtio perustelee nykyään ”kilpailukyvyn” säilyttämiseen tähtäävää toimintaansa varsin hyvin ”bionomiaan” istuvin argumentein. Nähdäkseni on hyvä nostaa kissa pöydälle ja tarkastella eksplisiitisti bionomistisia ajatuksia taloudesta, sen sijaan että ne vaikuttaisivat lausumattomina taustaoletuksina.
Mutta bionomian anti ei supistu sen ”laissez faire” talouspolitiikkaa legitimoivaan ideologiaan, vaan on hyödyllistä katsoa olisiko siinä mitään opittavaa. Ekologisia metaforia ja analogioita sovelsivat mm. chicagon koulun sosiologit (Gaziano 1996) ja sellaisia puolustaa eminentti sosiologi W.G. Runciman tuoreimmassa Sociology -lehden numerossa (Runciman 1998). Ainakin ekologia on metaforana kehittyneempi kuin mekaaninen kone, jonka väitetään olevan nykyisen talousteorian pohjana. Sademetsän monimuotoisen ja monimutkaisen elämän malli soveltunee talouden viidakon selittämiseen paremmin kuin höyrykoneen pohjalta piirrelty malli.
Tarkastelen tässä Michael Rothschildin työtä Bionomics: Economy as Ecosystem. College Board. 1995. Kirjan puuttuessa olen käyttänyt verkosta löytyvää kirjan tiivistelmää, jossa jokaisen luvun ydinkohdat on esitelty Bionomics: Ecology as Ecosystem..
Rothschild on San Franciscossa toimivan ”Bionomics Institute’n” presidentti. Harwardin kauppatieteilijöitä koulutukseltaan. Kirjoittaa kolumnia teknologisesti suuntautuneeseen Upside -lehteen.
Esittelyn jälkeen kommentoin tekstiä.
”Kapitalismi, tai markkinatalous, tai vapaan yrittäjyyden järjestelmä - miten vain se halutaan nimetä - ei ole suunniteltu. Aivan kuten maapallon elämääkään ei ole tarvinnut suunnitella. Kapitalismi vain sattui tapahtumaan ja se tulee jatkamaan olemassaoloaan spontaanisti. Kapitalismi kukoistaa missä sitä ei tukahduteta, koska se on luonnollisesti tapahtuva ilmiö. Se on tapa, jolla ihmisyhteiskunta organisoi itsensä selvitäkseen hengissä (survival) rajallisten voimavarojen maailmassa.
Kapitalistinen talous voidaan parhaiten käsittää eläväksi ekosysteemiksi. Luonnossa havaitut keskeiset ilmiöt: kilpailu, erikoistuminen, yhteistyö, hyödyntäminen, oppiminen, kasvu ja monet muut – ovat myös keskeisiä liike-elämässä. Globaalin ekosysteemin evoluutio ja modernin teollisen yhteiskunnan ilmaantuminen ovat täynnänsä silmäänpistäviä rinnakkaisuuksia.
Lyhyesti sanottuna: informaatio on molempien järjestelmien ytimessä. Biologisessa ympäristössä DNA:han koodattu geneettinen informaatio on kaiken elämän perusta. Taloudellisessa ympäristössä kaiken taloudellisen elämän viimekätinen lähde.”
1.Kapitalismi on luonnonmukainen yhteiskuntajärjestys. Sitä ei suunniteltu, se vain syntyi ja se kukoistaa edelleenkin ellei sitä tukahduteta säännöillä ja sääntelyllä. Kapitalismi on itse itseään säätelevä systeemi kuten luonnon ekosysteemitkin. Itsesäätely tapahtuu kysynnän ja tarjonnan kohdatessa toisensa. Sosialismin romahdus ei johtunut hyvän teorian huonosta sovellutuksesta, vaan perustavista virheistä itse teoriassa.
2. Niin luonnossa kuin yhteiskunnassakin tapahtuu evoluutiota, mikä ei ole sama asia kuin edistys (progress). Yhteiskunnassa toimii itse asiassa Lamarckilainen evoluutioteoria, jossa hankitut ominaisuudet periytyvät ja tästä johtuen yhteiskunnan muutosvauhti voi olla valtava. Biologisen ja teknologisen evoluution suurin ero on muutosvauhdissa: jälkimmäinen tapahtuu noin miljoona kertaa nopeammin kuin geneettinen muutos. Nykyään teknologinen ja taloudellinen muutosvauhti on vain entisestään kiihtymässä.
3. Perinteinen taloustiede ja poliittinen taloustiede on syntynyt ennen Darwinia ja perustuu newtonilaisen mekaniikan lähtökohtiin. Juurimetafora on syklinen kone, höyrykone. Ricardo ja Malthus käsittivät talouden nollasummapeliksi, jossa yhden voitto on väistämättä toisen tappio. Myös Marx omaksui tämän näkemyksen pitäen taloudellista voittoa luontojaan pahana, koska se perustuu nollasumman idean mukaisesti toisilta anastamiseen. Voittojen synty voidaan lopettaa vain kaikesta markkinoiden transaktioista luopumalla. Näin yritettiin tehdä sosialismissa. Erikoistuneen työnjaon yhteiskunta ei kuitenkaan toimi ilman markkinoita.
4. Kapitalismi tulee parhaiten ymmärretyksi, jos se käsitetään ekosysteemiksi biologiasta lainatun analogian mukaisesti. Analogia tarkoittaa vain että samankaltaiset selitysmallit toimivat niin organismien ympäristösuhteen kuin myös organisaatioiden ympäristösuhteen kanssa. Talous on luonnon kanssa erillinen, rinnakkainen järjestelmä. Rothschild pyrkii irtisanoutumaan sosiaalidarwinismista, sosiobiologiasta, rodullisesta ylemmyydestä yms. Näiden mukaan kulttuuri ja yhteiskunta on peräisin geeneistä. Bionomian mukaan sen sijaan näin ei ole, vaan yhteiskunta on peräisin informaatiosta ja tiedosta, tarkemmin sanottuna teknologisesta informaatiosta. Sosiaalidarwinismin ja natsismin säikäyttämänä taloustieteilijät eivät uskalla taloutta biologisesti. R:n mukaan ekologiasta on kuitenkin yhtä ja toista opittavaa. Darwinin oppeja R. kannattaa. ”Sopivimman eloonjääminen” ei R:llä kuitenkaan ole ihmisyksilöiden välistä, vaan koskee yrityksiä, jotka hän näkee ”ekonomisiksi organismeiksi”.
5. Informaatio on kaiken a ja o, niin luonnossa kuin taloudessakin. Luonnon organismien informaatio on geneettistä DNA:ta jolla tuotetaan kudoksia. Talouden informaatio on ”teknologista informaatiota” talletettuna symboleina kirjoihin, rakennepiirroksiin, ihmisten mieliin. Tekninen informaatio kääntyy tuotteiksi. Luonnossa organismit hamuavat energian ylijäämää eli voittoja tuottaakseen uuden sukupolven eli informaation uudet kantajat. Taloudessa voitot käytetään tuotannon laajentamiseen ja uuden informaation hankkimiseen.
6. Sekä luonnossa että taloudessa toimijat elävät rajallisten voimavarojen piirissä kilpaillen noista resursseista. Tämä johtaa siihen, että toimijoiden on kehityttävä mahdollisimman tehokkaiksi. Työmehiläisen on hankittava enemmän energiaa kuin se kuluttaa. Sen rakenne on optimaalinen meden hankintaan. Kova kilpailu karsii tehottomat pois. Luonnon ekosysteemissä resurssit nousevat ravintoketjua pitkin ylöspäin. Taloudellisessa systeemissä resurssit nousevat ylös arvoketjua. Ravintoketjun huipun petoja (top predators) vastaavat kapitalismissa Sorosin kaltaiset saalistajat, jotka karsivat heikosti johdetut ja elinkelvottomat yrityksen pois. Tämä vahvistaa sukua. Ankarat talvet ja lamat ovat selviytymiskyvyn testejä.
7. Ekologian suurin opetus on ”ekologinen lokero” (niche). Se tarkoittaa sitä, että jokainen toimija erikoistuu hyödyntämään resursseja omalla tavallaan ja omassa suhteessaan. Näin erilaistuneet toimijat eivät kilpaile keskenään ”törmäyskurssilla” ja antagonistisesti, koska ne eivät kilpaile samasta resurssista samalla tavalla. Tungoksesta ja kovasta kilpailusta pääsee väljemmille vesille löytämällä oman ekologisen lokeron. Ekologiseen lokeroon luonnossa kuuluvat elintila, ravintolähteet, kilpailijat ja pedot. Taloudellisen toimijan markkinarakoon kuuluvat tietyn asiakassektorin tietynlainen kysyntä, tavarantoimittajat, kilpailijat ja sääntelijät (esim. verottaja). Taloudessa 80 prosenttia uusista tuotteista ei koskaan löydä omaa lokeroaan ja kuolee ensimmäisenä vuotenaan. Luonnossa suurin osa mutanteista kokee äkkikuoleman, mutta jäljelle jäävä osa riittää pitämään evoluutiota käynnissä.
8. Kovin kilpailu luonnossa on saman lajin yksilöiden välinen, koska ne hyödyntävät samaa resurssia samalla tavalla, jolloin kyseessä on nollasummapeli. Kovin kilpailu vältetään diversiteetillä, monimuotoistumisella. Monimuotoisuuteen kuuluu myös keskinäinen riippuvuus ja symbioosi. Luonnossakin monet toimijat menestyvät asettumalla symbioosiin keskenään. Tällöin molemmat hyötyvät yhteistyöstä. Bionomian ihanteena on mutualistinen kapitalismi, jossa erikoistuneet toimijat asettuvat vapaaehtoisesti vuorovaikutukseen, josta molemmat hyötyvät.
9. Luonnossa kilpailukykyisemmät uudet lajit ajavat vanhat tehottomammat pois ekologista lokeroistaan. Edelliset valtiaat joutuvat perääntymään kuten pienempi mustarotta joutui perääntymään Intiasta tulleen aggressiivisen isorotan tieltä. Nykyään mustarotta elää vain sataman rakennusten ylimmissä kerroksissa, koska se on isorottaa parempi kiipeilijä. Monet lajit myös kuolevat sukupuuttoon. R. väittää, että 99.99 prosenttia koskaan eläneistä lajeista on kuollut sukupuuttoon. Olosuhteiden muutos on jatkuvaa ja vaatii jatkuvaa sopeutumista, uusien muotojen kehittämistä. Vain äärimmäisen harvat ovat keksineet miljoonavuotisen patenttiratkaisun elämiseen. Torakka taitaa olla eräs niistä.
10. Yritykset jakaantuvat selviytymisstrategiassaan kahteen luokkaan. 1.) kustannusjohtajat (cost leaders) ja 2.) lokeropelaajat (niche players). Edelliset kilpailevat tehokkuudella ja hinnalla, ne pystyvät toimittamaan halvemmalla, myymään halvemmalla. Jälkimmäiset väistävät tällaisen suoran tehokkuuskilpailun erikoistumalla tietyn alan osaamiseen. Vanha totuus merkkituotemarkkinoinnin puolelta on: jos sinulla ei ole mitään muuta, niin sitten joudut kilpailemaan hinnalla. Tuotteiden erityistäminen (Besonderung -Haug; brandit ja merkkituotteet) palvelee suoran kilpailun välttämistä. Chiquita ei ole vain banaani. Dieselit eivät ole vain housut, vaan ne kilpailevat aivan omassa kategoriassaan, taatusti oman tasoisella hinnallaan.
11. Maatalouden aikakaudella (agricultural age) maanomistajat hallitsivat taloutta. Teollisuuden aikakaudella (industrial age) taloudellinen valta oli tehtaanomistajilla. Mutta sillä informaation aikakaudella, johon olemme siirtymässä, valta on tiedon tai informaation omistajilla. Tekninen tietämys, oppimiskyky ja luovuus on taloudellisen kilpailukykyisyyden ytimessä. Menestys riippuu erikoistuneiden asiantuntijoiden muodostamien työryhmien kyvystä työskennellä älykkäänä, luovana organisaationa.
12. Tuloerot riippuvat koulututuseroista eli tietämyseroista, eivät geeneistä tai hyvästä onnesta. Amerikan köyhien suuri määrä johtuu huonosta koulutuksesta. Amerikka on hävinnyt taistelun köyhyyttä vastaan koska se ei ole satsannut inhimilliseen kapitaaliin, koulutukseen. Koulujärjestelmä maantieteellisine monopoleineen on loismainen ja tehoton kouluttaja. Monopoli pitäisi R:n mielestä purkaa, jolloin koulut alkaisivat kilpailemaan keskenään koulutuksensa tehokkuudella. Oppilaat ovat nykyisin vankeja, mutta heistä pitäisi tulla asiakkaita. Nyt 25 prosenttia oppilaista lopettaa koulun ennen aikojaan. Vain joka viides 11. luokkalainen osaa kirjoittaa työpaikkahakemuksen ja vain joka viides osaa lukea bussiaikataulua.
13. Voittojen verottaminen erottaa talouden luonnon järjestelmästä ja aikaansaa epätervettä kehitystä. Jopa puolet voitoista hupenee erilaisiin veroihin. Tämä tekee säästämisen kannattamattomaksi ja kun kulutusta ei juurikaan veroteta, suosii välitöntä tuhlausta. Luonnollinen säästämisen ja kuluttamisen tasapaino on sekoitettu Keynesiläisellä ajatuksella, jonka mukaan lama johtuu liiasta säästämisestä ja liian vähäisestä kulutuksesta. Verot pitäisi kohdentaa maksukyvyn mukaisesti. Poliittinen tasa-arvo ja taloudellinen tasa-arvo ovat kaksi aivan eri asiaa.
14. Työttömyys on kapitalismin karkein puoli. Mutta taloudessa, jossa on muuttuviin olosuhteisiin sopeutumiseksi jatkuvasti restrukturoiduttava, työttömyys on elämän tosiasia. Luonnossa on tapana kuolla, ihmiset sentään selviävät hengissä etsiäkseen uutta työtä. Rangaistus epäonnistumisesta on köyhyys.
15. Ympäristön saastuminen johtuu paljolti siitä, että poliittinen systeemi on pannut ilman ja veden hinnan nollaan. Ei ole saastemarkkinoita ja näiden markkinoiden puutteessa suoranaisesti kehotetaan ryöstöviljelemään näitä resursseja. Jos puhtaalla ilmalla olisi hinta, sen turmeleminen ei olisi kannattavaa.
16. Missä sääntö korvaa hinnan, on tehottomuus taattua. Sen sijaan ei-hintaan kohdistuvat (non-price) pelinsäännöt, kuten turvamääräykset, parantavat markkinoiden toimintaa. Markkinoiden keinotekoinen rajoittaminen huumeiden kohdalla luo mustan pörssin ja mustan talouden, jossa tuottavuus on parempi kuin missään muualla. Kun hinta kirjoitetaan lakiin, seurauksena on puolestaan harmaat markkinat.
Aloitettakoon siitä mikä ehkä eniten särähtää yhteiskuntatieteilijän korvaan Rothschildin jutussa eli kapitalismin luonnonmukaisuudesta. Englannin versiossa bionomian kirjasta on kuvaava alaotsikko: ”Bionomics. The Inevitability of Capitalism”. Yhteiskunnasta ja taloudesta tehdään luontoa. Ja luontoa vastaanhan on turha pullikoida, siihen voi vain sopeutua. Tosin R. sanoo myös, että kun kapitalismi nyt kerta kaikkiaan sattuu olemaan olemassa, niin eikö ole järkevää miettiä miten se voitaisiin tehdä paremmaksi. Tämä argumentti toimii muussakin kuin libertarianistisen näkemyksen perustelussa.
Roland Barthes (1990, 165) viittaa Marxin ajatukseen ideologisesta nurinkääntyneenä ajatusmuotona. Barthesin mukaan myytti on kulttuurin muuttumista luonnoksi tai ainakin sosiaalisen, kulttuurisen, ideologisen, historiallisen kääntämistä luonnolliseksi. Erikoisesti ”myytin oikealla” on tarkoitus de-politisoida ja de-historiallistaa yhteiskunta joksikin luonnolliseksi ja historiattomasti ikuisesti samanlaisena pysyväksi. Myytti kääntää antifyysiksen pseudofyysikseksi, ei-luonnon näennäisluonnoksi (Barthes 1994, 201). Myytti ei myöskään kätke mitään. Sen tehtävä on vääristää eikä saada katoamaan. (mt. 183)
Barthesille (1994, 187) myytti on varastettua ja palautettua puhetta; palautettu puhe on kuitenkin artikuloitu (muotoiltu, ”vääristetty”) omalle asialle myönteiseksi. Myytti on ”toisen asteen semioottinen järjestelmä” (mt. 177) joka ottaa käyttöön jonkin ensimmäisen asteen konkreettisen tekstin tai kuvan ja panee sen palvelemaan omia tarkoituksiaan. Tämä on periaatteessa myös metaforisen mallintamisen perusrakenne: siinäkin jokin konkreetti ja tuttu otetaan mallintamaan jotakin tuntemattomampaa ja abstraktimpaa. (Lakoff ja Johnson 1980).
Mikä on nykyihmiselle itsestäänselvempää kuin Darwinin kuvaama evoluutio luonnossa, taistelu olemassaolosta, sopivimman säilyminen, heikkoimpien karsiutuminen. Tämä karu totuus luonnosta kerrataan viikko toisen jälkeen television luonto-ohjelmissa. Evoluutioteorian kieltäminen on samaa kuin sanoisi maapallon olevan pannukakku, eikä pallo (Runciman 1998). Nyt tämä asia mitä pidämme päivänselvänä siirretään koskemaan taloutta ja yhteiskuntaa. Barthesin kielellä ensimmäisen asteen merkki lainataan (varastetaan) ja otetaan käyttöön toisen asteisena. Metaforateoreettisesti konkreetti ja tuttu siirretään mallittamaan metaforisesti sellaista mikä ei ole tuttu ja itsestäänselvä.
Voidaan myös ajatella, että tässä tapahtuu Perelmanin (1996, 28) kuvaama argumentaation rakenne: siinä premisseille osoitettu hyväksyntä siirretään koskemaan myös johtopäätöksiä. ”Puhujan on onnistuakseen lähdettävä liikkeelle riittävän hyväksynnän saaneista premisseistä: ellei hyväksyntä riitä, suostuttelua yrittävän on ensi töikseen pyrittävä vahvistamaan sitä kaikin keinoin”. (ibid.) Kuten sanottu evoluutio on hyvin hyväksytty premissi, jokainenhan sen tietää ja uskoo. Argumentaatiossa tälle premissille osoitettu hyväksyntä ulotetaan koskemaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä: yhteiskunta toimii kuin luonto, sääntelemättömyys on vain luonnollista jne. Ja tämä tuntuu hyvin vakuuttavalta, erityisesti yritysmaailman edustajille ajatuksen tenhovoima on suuri.
Mitä Althusser (1984, 127) sanoikaan ideologiasta? ”Ideologialle on itse asiassa ominaista, että se (aivan huomaamatta, onhan kyse ‘itsestäänselvyyksistä’) saa itsestäänselvyydet toimimaan itsestäänselvyyksinä, joita emme voi olla tunnistamatta ja joiden kohdalla huudahdamme väistämättä ja luonnollisesti (joko ääneen tai ‘tietoisuuden äänettömyydessä’): ‘Selvä se! Juuri niin! Noinhan se on!” (ibid.). Juuri näinhän herkästi huudahtelemme bionomian järkeilyjen kohdalla.
Vielä voidaan asiaan soveltaa gramscilaista hegemonian teoriaa Grossbergin (1995, 29) tapaan tulkittuna. Hegemoniassa on kyse populaarien ja itsestäänselviksi koettujen ajattelutapojen lainaamisesta ja muotoilemisesta (artikulaatio) sellaisiksi että ne palvelevat vallassa olevien etuja. Uuskonservativismin menestys on sidoksissa sen kykyyn sisällyttää ja liittää itseensä arkijärkisiä kokemistapoja. Hegemoniassa on kyse suostumuksen hankkimisesta, se on kamppailua kansanomaisen populaarin tietoisuuden hallinnasta.
Bionomia puolustaa mahdollisimman säätelemätöntä talouselämää klassisen liberalismin ja uudempien libertarianistien tapaan. Poliittisessa taloustieteessä ”laissez faire” tarkoittaa, että annetaan asioiden kulkea niin kuin ne itsestään kulkisivat. Perusoletuksena on, että yleinen hyvinvointi saavutetaan kaikkein parhaiten siten, että yksilöt parhaan kykynsä mukaan tavoittelevat omaa etuaan.
Britanniassa ”laissez fairen” kultakausi alkoi 1700-luvun puolivälissä ja 1880-luvulla sen aika alkoi olla jo ohitse (Kaaria 1994, 67, 74). Klassiseen liberalismiin kuulunut usko valtion puutumattomuuteen alkoi murtua jo melko aikaisin 1800-luvulla. 1830-luvulta lähtien parlamentti alkoi säätää teollisuutta sääteleviä ja rajoittavia lakeja. Syynä oli se, että vapaasti harjoitettu teollinen vallankumous näytti karmeat sosiaaliset seuraamuksensa. Klassisen liberalismin henkeä vaalimaan on kuitenkin syntynyt ns. libertarianistien koulukunta. Näitä yhdistää kielteinen suhtautuminen ”miminaalia valtiota” vahvempaan valtiovaltaan ja modernin valtion kritiikki. Libertarianistien mielestä suojelijaksi tarkoitusta valtiosta onkin tullut ”kaikkein suurin varas”. Kirk F. Koerner lukee libertarianistien joukkoon mm. Friedrich A. Hayekin ja Milton Friedmanin. (Kaaria 1994, 75-76)
Libertarianistit voidaan jakaa radikaaliuden mukaan kahteen luokkaan. Ns. anarko-kapitalistien mielestä jo ”minimal state” on liikaa ja he vaativat valtion täydellistä alasajoa. Näiden mukaan markkinoilla voisi hyvin olla sellaisia tuotteita kuin poliisivoimat ja oikeusistuimet, jotka kilpailisivat asiakkaista normaalin markkinaperiaatteen mukaisesti. Rothschild saattaa olla lähellä näitä.Toisen ryhmittymän eli ”minarkistien” mukaan klassisen liberalismin ”mimimal state” voidaan säilyttää ”yövartijan” tehtäviä hoitamassa. Friedman kuuluu minarkistien ryhmään: hänen mukaansa puolustusvoimat ja oikeusistuimet tulee säilyttää valtion toimialana. (Kaaria 1994, 75).
Vasta-argumenttina bionomian valtio- ja säätelyvihamielisyydelle voidaan kysyä: Eikö myös moderni valtio nimenomaan ole kapitalismin itsensä ”luonnonmukainen” tuote. Se syntyi ajamaan sellaisia yhteisiä etuja, joita mikään yksittäinen pääoma ei halua ottaa ristikseen. Koulutus on hyvä esimerkki tästä. Valtio syntyi järjestämään välttämättömiä pelinsääntöjä, joita ilman ”pelistä” tulisi villiä sotaa. Näin tullaankin hegeliläiseen, marxilaiseen ja snellmanilaiseen valtiokäsitykseen. Miksi juuri valtio on keinotekoinen ja luonnoton? Miksi se ei ole luonnollinen kuten yritykset? Onko perusteluna se, että luonnossa ei ole valtiota vastaavaa organisaatiota. Eikö sääntelykin ole luonnollisen kehityksen myötä syntynyt hyödyttämään yhteisöä?
Omana kulttuuritutkimuksen artikulaatioteorian tai konjunkturalismin inspiroimana kantanani kapitalismiin totean seuraavaa. Grossbergin (1995, 208) konjunkturalismin mukaan välttämättömiä vastaavuuksia ei ole olemassa. ”‘Konjunkturalismi’ voidaan ymmärtää sellaiseksi määräytymisen malliksi, jossa yritetään välttää määräytymisen essentialisoiviin teorioihin sisältyvä kaksoisvirhe: välttämätön vastaavuus tai välttämätön ei-vastaavuus”. (ibid.). Libertarianistien piiristä löytyy niitä jotka ajattelevat yhtälön pääomien etu = ihmiskunnan etu mukaisesti (välttämätön vastaavuus). Vastaavasti perinteisten marxilaisten leiristä löytyy päinvastainen yhtälö: pääomien etu = EI-ihmiskunnan etu (välttämätön ei-vastaavuus). Nyt konjunkturalistisesti voidaan sanoa, että kapitalismi ja pääomat eivät välttämättä ole jotakin hyvää ihmiskunnalle ; mutta eivät myöskään välttämättä mitään essentiaalisen pahaa. Suhde on kontingentti, millä termillä viitataan valinnanvaraisuuteen ja ”pelivaraan”; välttämättömän ja mahdottoman väliin jäävään alueeseen, joka on ihmisten järjestettävissä.
Toisin sanoen yhteiskunta on järjestettävissä sillä tavoin, että pääomien on edullista työskennellä ihmiskunnan ja luomakunnan edun mukaisesti. Tämä tarkoittaa sääntelyä. Mm. maailmanlaajuisia pelinsääntöjä kestävän kehityksen periaatteiden noudattamisesta ja ihmistyötä suosivista periaatteista. Tällöin mikään maa ei alkaisi kilpailemaan sillä, kuka suostuu hyötymään vähiten ja kurjistumaan eniten yrityksiä palvellessaan. Lyhyesti sanottuna: pääoma on hyvä renki, mutta huono isäntä. Aivan kuten tulenkin on parempi palaa uunissa säännellysti ja hyödyllisesti kuin riehua tulipalona talossa. Voidaan omaksua Reichin (1995) kanta, että markkinat ovat ihmistekoiset. Miksipä markkinoita ei säädeltäisi sellaisiksi, että ne ovat vähemmän tuhoisia ihmis- ja luomakunnalle.
Runcimanin (1998) ja Gazianon (1996) tapaan voidaan kannattaa ekologian soveltamista analogiana ja trooppina yhteiskunnan alueelle, kunhan ollaan tästä tietoisia eikä tehdä reduktionistisia johtopäätöksiä. Chicagon koulun ajattelijat esimerkiksi sovelsivat ekologian malleja yhteiskuntaan. Tätä metaforaa käyttämällä huomio kiinnittyy aivan eri piirteisiin kuin toisilla metaforilla ajateltaessa. Metoforien perusominaisuus on lakoffilaisittain samanaikainen joidenkin puolten korostaminen (highlighting) ja toisten puolten ”pimentäminen” (hiding). Voi olla hyvinkin hyödyllistä vaihteeksi korostaa ekologisilla metaforilla sellaisia puolia, jotka eivät esim. konemetaforilla tule esiin. Samalla on pidettävä mielessä ne asiat jotka tämä metafora nimenomaisesti kätkee.
Erityisen herkullista on jos ekologiaa todella tuntevat tieteilijät soveltaisivat sitä yhteiskuntaan ja talouteen. Luultavasti Rothschildin versio ekologiasta on vain jonkinlainen pintapuolinen popularisointi. Eikö ekologiaan olekin helposti liitettävissä luonnonsuojelu ja kestävä kehitys? Eikö siis myös yritystoiminnan olosuhteita säätelemällä voida tuottaa sellainen ympäristö joka suosii hyvää, kestävää kehitystä eikä anarkistista pääomien mielivaltaa?
Kaiken kaikkiaan ekologisessa ajattelussa on hyvää sen prosessiajattelu ja systeemilähtöisyys: se että huolehditaan systeemin itsestään uusintumisen ehdoista. Kuten Kasvio ja Nieminen (1998, 45) toteavat:
”Samalla voidaan etsiä sellaisia dynaamisia institutionaalisen vuorovaikutuksen muotoja, jotka synnyttävät hyviä kehiä sekä taloudellisessa että sosiaalisessa mielessä. Itse itsensä uusintavat muutoskykyiset hyvät kehät ovat kilpailukykystrategialle tärkeitä, koska ne takaavat sen, että kyseinen strategia ei perustu kansallisten voimavarojen lyhytaikaiseen ryöstöviljelyyn, vaan että se kantaa huolta kansantalouden, yhteiskunnan ja luontoympäristön jatkuvasta ja pitkäaikaisesta ylläpidosta.”
Althusser, Louis. Ideologiset valtiokoneistot. Kansankulttuuri ja Vastapaino, Jyväskylä 1984.
Barthes, Roland. Image, music, text. Fontana Press. Sixth impression. London 1990.
Barthes, Roland. Mytologioita. Gaudeamus. Helsinki 1994.
Gaziano, Emanuel. Ecological Metaphors as Scientific Boundary Work: Innovation and Authority in Interwar Sociology and Biology. American Journal of Sociology 1996 (101):4 January, 874–907.
Grossberg, Lawrence. Mielihyvän kytkennät. Risteilyjä populaarikulttuurissa. Vastapaino. Tampere 1995.
Kaaria, Satu. Herbert Spencerin evoluutioteoria – laissez faire -opin oikeutus? Tampereen yliopisto. Julkaisematon pro gradu tutkielma. Tampere 1994.
Kasvio, Antti ja Nieminen, Ari. Globalisaatio, työpaikkakilpailu ja Suomi – uuteen kansalliseen strategiaan? Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskus. Työraportti 4/1998. Tampere 1998.
Lakoff, George ja Johnson, Mark. Metaphors We Live By. University of Chicago Press, Chicago 1980.
Perelman, Chaim. Retoriikan valtakunta. Vastapaino. Tampere 1996.
Reich, Robert. Rajaton maailma. Yritysten ja kansallisvaltioiden uudet pelinsäännöt. Sitra. 1995.
Runciman, W.G. The Selectionist Paradigm and Its Implications for Sociology. Sociology 1998 (32):1, February, 163–188.