© Erkki Karvonen:
(Ilmestynyt Aamulehdessä 29.6.2000).
Martin Heidegger oli 1900-luvun ehkä vaikutusvaltaisin, mutta myös kiistanalaisimpiin lukeutuva filosofi. Lounais-Saksan Schwartzwaldissa, "mustan metsän" alueella elänyt ajattelija sukelsi filosofiassaan muita syvemmälle ja ravisteli koko länsimaisen ajattelun perusteita. Heideggerin mukaan ihmisen olemassaolon perustavin piirre on huoli ja huolenpito.
Heideggerin (1889–1976) työn pohjalta syntyi filosofisia suuntauksia kuten eksistentialismi, filosofinen hermeneutiikka ja postmoderni dekonstruktivismi. Heideggerista kiistellään jatkuvasti vielä nykyäänkin. Erityisesti puhuttaa filosofin suhde natseihin.
Heideggerin pääteos "Oleminen ja aika" (Vastapaino, 2000) vuodelta 1927 ilmestyi hiljattain Reijo Kupiaisen suomentamana. Ajattelijan maailmaan opastavina teoksina ovat tarjolla suomeksi mm. George Steinerin "Heidegger" (1997) ja Arto Haapalan toimittama "Heidegger. Ristiitojen filosofi" (1998); molemmat Gaudeamukselta.
Heideggerin mukaan länsimaisen ajattelun valtavirta oli jämähtänyt Platonista alkavaan tapaan ymmärtää ihminen maailmansa ulkopuoliseksi päältäkatselijaksi. Filosofiassa ei oltu tehty juuriin meneviä kysymyksiä, oli vain toisteltu auktoriteettien näkemyksiä ja näperrelty niihin lisäyksiä. Aivan niin kuin rakennukseen nikkaroitaisiin vuosituhansien ajan uusia kerroksia ja lisäsiipiä, ilman että kukaan tutkisi perustaa, jolla koko hökötys lepää.
Heidegger itse pyrki selvittämään fundamentaaliontologiassaan mahdollisimman syvällisesti ajattelumme alkuoletuksia. Vuosituhantinen viisastelujen painolasti ei saanut kysyjää haitata, vaan filosofian vakiintunutta rakennelmaa oli ravisteltava "destruktiossa" kunnolla, jotta nähtäisiin mikä siinä on kestävää.
Heidegger kysyi: Miten niin maailma on "tuolla ulkona" meidän katselumme kohteena? Emmekö päinvastoin elä keskellä maailma, sen sisällä? Vanhan filosofian keskiössä oli ollut sielun kaltainen epämaailmallinen olio. Heidegger sen sijaan otti lähtökohdaksi lihaa ja verta olevan, maailmassa käytännöllisesti toimivan ja sen armoille heitetyn ihmisen. Tätä Heidegger nimitti "Daseiniksi", täälläoloksi.
Heideggerin näkökulmasta filosofian radikaaleina uudistajina pidetyt Rene Descartes (1600-luku) ja Immanuel Kant (1700-luku) eivät olleet kovinkaan radikaaleja, vaan jäivät vanhan peruskuvion vangiksi. Myös itseään uudistajana pitänyt Heideggerin opettaja ja fenomenologian perustaja Edmund Husserl (1859–1938) sai huomata olevansa valtavirran perinteen toistelija. Filosofien välit jäähtyivätkin pian. Heidegger oli tosin kriittinen myös itseään kohtaan ja piti Sein und Zeit -teostaan puolitiehen jääneenä. Myöhemmässä filosofiassan Heidegger pyrki uudistamaan ajatteluaan vieläkin juuriin menevämmin.
Heideggerin mukaan täällä maailmassa olemisemme keskeisin määre on "huoli" (Sorge). Saksan "sorge" viittaa maallisiin murheisiin ja suruun, mutta myös hoitamiseen, huolenpitoon ja huolehtimiseen. Voidaan puhua myös "vaalimisesta", mikä tarkoittaa "pitää huolta jonkin säilymisestä", "koettaa pitää hengissä". Ylipäänsä mikään ei kauan pysy kunnossa, ellei sitä jatkuvasti vaalita ja ylläpidetä ajan virrassa.
Heideggerin teoksen nimi "Oleminen ja aika" jo kertoo, että olemisemme on luonteeltaan ajallista. Menneisyys ja nykyhetki eivät riitä selittämään ihmistä, sillä ihminen perustavasti myös kaavailtua tulevaisuutta varten elävä olento. Itse asiassa huolikin saa selityksensä juuri ajallisuudesta: miten selviämme tulevaisuudessa?
Kukin voi helposti vakuuttua huolen perustavuudesta muistelemalla niitä lukuisia asioita, jotka tänäänkin on hoidettava. Töissä meitä piirittävät sadat sotkuiset pienet ja isot huolehtimista vaativat asiat. Kotona on pidettävä "huusholli" pystyssä, siivottava, ruokittava lapset, käytävä kaupassa, varattava aika, maksettava lasku, muistettava mummoa…
Viestinnän tutkimuksen kannalta sopii kysyä: jos elämämme kerran jo valmiiksi on huolten raskauttama, niin miksi sitten vielä lisäämme murheitamme katsomalla vaikkapa "Salattujen elämien" kaltaista tv- sarjaa? Sen luojathan joutuvat jo pelkästä sarjan jatkuvuuden pakosta vetämään ihmisten asiat yhä vain pahemmalle sykkyrälle. Eikö huolten raskauttaman olisi palkitsevampaa katsoa sellaista viihdettä, jossa asiat selviävät? Tiedättehän: konnien aiheuttama sotku on siivottu ja valkohattuinen sankari ratsastaa auringonlaskuun.
Heideggerin mukaan ihminen on tietyillä edellytyksillä varustettuna "heitetty" määrättyihin olosuhteisiin ja jätetty selviämään elämästään täällä. Jonkun osana on saada elämän korttien jaossa mahtavat valttikortit kouraansa. Toinen taas saa jaossa surkeat kortit ja joutuu elämään vaikeissa oloissa pienestä pitäen. Jokaisen lähtökohta ja tilanne on ainutkertainen.
Jokaisella on omassa erityisessä tilanteessaan tarjolla mahdollisuuksia. Ihminen on menneisyytensä valintojen ja valikoitumisten tuote, mutta tulevaisuus on aina vielä tekemättä ja valitsematta. Heideggerin mukaan jokaisen tulisi tiedostaa itselleen kulloinkin tarjoutuvat mahdollisuudet ja näistä valiten sitten "tehdä oma tulevaisuutensa". Jokaisena hetkenä Dasein voi vaikuttaa siihen millaiseksi hänen elämänsä ainutkertainen teos muodostuu. Hyvätkin kortit voidaan pelata huonosti, mutta toisaalta huonoistakin lähdöistä on noustu suuruuteen.
Filosofi pitää omaperäistä ja rohkeaa valintojen tekemistä varsinaisena ja autenttisena (Eigentlich) elämänä. Useimmiten emme kuitenkaan harkitse itsenäisesti valintojamme, vaan laukkaamme lauman mukana. Tyydymme vain toimimaan vallitsevien kulttuuristen käsikirjoitusten mukaan ja näyttelemme ne roolit, jotka meille on ulkoapäin asetettu. Tällaista elämää Heidegger pitää epävarsinaisena ja ei-omaperäisenä (Uneigentlich) elämänä.
Meitä hallitsee kulttuurinen konstruktio keskiverrosta, normaalista ihmisestä. Tätä Heidegger nimittää termillä "Das Man" ("ne", "kuka tahansa", "kadun mies"). Oikeasti me kaikki olemme erilaisia, mutta silti me pyrimme pakottamaan itseämme kulloisenkin Das Manin, normaaliuden mittapuun vaatimuksiin.
Autenttinen elämä merkitsee omakohtaisia valintoja ja vastuun kantoa niistä; tämä voi kuitenkin olla vaativaa ja ahdistavaa. Siksi sitä paetaan uppoutumalla kaikenlaiseen joutavuuteen. "Gerede" eli elämän mysteerin hautaaminen loputtomaan puheen porinaan ja lörpötykseen eräs paon ja unohtamisen muoto. Nykyaikana tv-viihteen "kymppitonnit" ja "onnenpyörät" olisivat varmaan Heideggerin mielestä juuri tätä.
Kuinka vuosisadan syvällisin ajattelija voi harhautua uskomaan Hitlerin kaltaiseen karismaattiseen pillipiipariin? Yksi syy on se, että Hitler näytti ainoalta valopilkulta Saksan 1920-luvun kurjuuden ja nöyryytyksen keskellä. Heideggerista näytti myös, että maa oli murskautumassa "amerikanismin" ja "kommunismin" väliin.
Heidegger uskoi, että kansallissosialismi oli ratkaiseva länsimaisen sivilisaation kriisin ja että uusi entistä ehompi yhteiskunta oli syntyvä. Kenties Heidegger näki Hitlerissä omaehtoisen ja käytännöllisen Daseinin, joka otti kohtalonsa riuskasti omiin käsiinsä ja johdatti Saksan kansan kohti uutta toivoa.
Mutta Heidegger pettyi pian haaveissaan natsismin suhteen. Natsismi paljastui vielä paljon räikeämmäksi tehokkuusajatteluksi ja ihmisten riistäjäksi kuin filosofin pelkäämät amerikanismi ja kommunismi konsanaan. Heidegger ei kuitenkaan koskaan sanoutunut selkeästi irti natsisympatioistaan.