Lisensiaatintutkimus
Tampereen yliopisto, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, tiedotusoppi
marraskuu 1998

Tämän tutkimuksen kohteena on lehdistön ja journalismin muuttuminen Venäjällä perestroikan ajan alusta (1985) vuoteen 1997. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on teoria modernista yhteiskunnasta ja aikaisempi tutkimus modernin sanomalehden ja journalismin kehittymisestä osana tämän yhteiskunnan kehittymistä.

Tutkimuksen ensimmäisessä luvussa esitellään tutkimusaihe ja tutkimuksen alustavia suuntaviivoja. Toisessa luvussa käydään läpi kahta Neuvostoliiton tutkimuksessa sovellettua lähestymistapaa, totalitarismiteoriaa ja modernisaatioteoriaa, ja niiden antia joukkoviestinnän tutkimukselle. Tämä tutkimus perustuu käsitykseen siitä, että Neuvostoliitto oli valemoderni yhteiskunta, jossa monet modernille yhteiskunnalle ominaiset laitokset ja piirteet olivat kyllä olemassa, mutta jossa samalla säilyi monia traditionaalisen yhteiskunnan piirteitä.

Neuvostoliitossa tapahtuneiden yhteiskunnallisten muutosten tarkastelussa lähtökohtani on lähempänä jatkuvuutta kuin katkosta entiseen korostavissa teorioissa. Sanomalehdistön kehittymisen ja siihen liittyvän yhteiskunnan muutoksen tarkastelussa modernin teoria ja ajatus lehdistöstä moderniin yhteiskuntaan vahvasti liittyvänä ilmiönä auttaa näkemään millaiset tekijät vaikuttavat sanomalehdistön kehitykseen ja mihin sanomalehdistön ja journalismin muuttumista tarkasteltaessa on syytä kiinnittää huomiota.

Tutkimuksen kolmannessa luvussa tarkastellaan sanomalehdistön syntymistä yhteydessä modernin yhteiskunnan syntymiseen. Niin sanomalehdistön kuin objektiivisen uutisjournalisminkin kehitys on yhteydessä modernisaatioon ja kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän kehittymiseen. Tarkastelun kohteena on modernin sanomalehdistön ja journalismin kehittyminen Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa Kauko Pietilän, Jean Chalabyn, Michael Schudsonin, Jan Ekecrantzin ja Tom Olssonin sekä Risto Kuneliuksen tutkimusten perusteella.

Tutkimuksen neljännessä luvussa luodaan katsaus lehdistön ja tiedotusvälineiden kehitykseen ja asemaan Neuvostoliitossa ja niissä glasnostin aikana tapahtuneisiin muutoksiin. Neuvostoliitossa tiedotusvälineiden ensisijainen tehtävä ei ollut tiedon välittäminen vaan ne olivat enemmänkin hallinnon ja ideologisen vaikuttamisen välineitä. Tiedonkulussa ihmisten väliset verkostot olivat virallisia tiedotusvälineitä tärkeämpi.

Tutkimuksen empiirinen aineiston peräisin yhdeltä Venäjän alueelta, Karjalan tasavallasta. Luvussa viisi käydään läpi sanomalehdistön kehitystä Karjalassa vuosina 1985-1997. Kehitykselle oli tyypillistä ensin perinteisten sanomalehtien muuttuminen ja uusien poliittisten sanomalehtien perustaminen, toisessa vaiheessa epäpoliittisten sanomalehtien syntyminen ja poliittisen lehdistön kuihtuminen, ja viime vaiheessa lehdistön jakautuminen erilaisiin yleisöihin suuntautuneisiin viikkolehtiin ja suhteellisen pienen yleisön tavoittavaan päivälehteen.

Muutoskehityksen tuloksena

1) sanomalehdistö on monipuolistunut ja aikaisemmasta kolmen lehden hierarkkisesta mallista on siirrytty moninaiseen ja eri keinoilla kilpailevaan lehdistöön,

2) viikkolehdet ovat nousseet lehdistön hallitsevaksi ryhmäksi,

3) epäpoliittiset, politiikkaan nähden välinpitämättömät lehdet ovat saaneet vahvemman aseman yhteiskunnallis-poliittisiin lehtiin verrattuna, samalla kun

4) poliittinen orientaatio on säilynyt kommunistisesta demokraattiseksi muuttuneessa perinteisessä lehdistössä.

Journalismissa tapahtuneita muutoksia tarkastellaan luvussa kuusi neljän otosvuoden aineiston avulla. Tutkittavat lehdet ovat venäjänkielinen päälehti Leninskaja pravda (syksystä 1991 lähtien Severnyi Kurjer) ja Neuvosto-Karjala, vuoden 1992 alusta lähtien Karjalan Sanomat.

Vuonna 1985 journalismi oli suurelta osin perinteistä neuvostoliittolaista journalismia glasnostin tuomin lisäyksien (esim. kriittisiä juttuja oli entistä enemmän), vuonna 1989 journalismi oli ensisijaisesti yhteiskunnallisen keskustelun foorumi. Yhteiskunnallisten ongelmien käsittely oli muuttunut ratkaisujen etsimisestä ongelmien paljastamiseksi ja kyselyksi, mutta ratkaisuja ei tuntunut olevan.

Vuonna 1993 journalismi oli luopunut monista neuvostoaikaisista piirteistä. Puheita ja kokousselostuksia ei enää julkaistu, ja myös kampanjajutut ja monet ulkopuolisten kirjoittajien jutut olivat kadonneet. Lehden tehtäviin ei enää kuulunut ratkaisujen etsiminen yhteiskunnallisiin ongelmiin. Mainosten osuus oli kasvanut huomattavasti. Karjalan Sanomien journalismi oli "länsimaistunut" nopeammin kuin Severnyi Kurjerin todennäköisesti lehdessä työskennelleiden suomalaisten toimittajien vaikutuksesta.

Vuonna 1997 eräät neuvostoliittolaisen journalismin piirteet olivat palanneet Severnyi Kurjeriin, esimerkiksi virallisia tiedotteita ja lukijakirjeitä julkaistiin enemmän kuin 1993. Samalla toisia piirteitä tarkastelemalla journalismi oli länsimaistunut edelleen. Television merkityksen korostuminen näkyi myös siinä, että televisio-ohjelman osuus lehden palstatilasta oli kolminkertaistunut vuoteen 1985 verrattuna.

Kehityksen tuloksena myös ulkomaan ja valtakunnalliset uutiset ovat vähentyneet huomattavasti. Juttujen kerronnallinen rakenne on siirtynyt toisaalta riippuvaisesta ja näkymättömästä ja toisaalta itsenäisestä ja tunnistautuvasta kohti länsimaisen professionaalisen uutisjournalismin ideaalityyppiä, itsenäistä ja näkymätöntä kerrontaa, jota täydennetään lähteiden lyhyillä lausunnoilla. Prosessi ei ole kuitenkaan yksisuuntainen ja suora, sillä monissa jutuissa näkyy merkkejä muunlaisesta journalismista.

Takaisin etusivulle