Kirjallisuusteoreettisesti ei ole osoitettavissa, millainen kaunokirjallisuuden tulkinta- tai lukutapa lopulta on validein. Yleisesti hyväksyttynä kriteerinä tosin pidetään mm. uskollisuutta tutkimuskohteelle eli sitä, että väittämät on pystyttävä todentamaan viittaamalla tutkittavaan teokseen. Jos sanataideteos kuitenkin on kerroksinen struktuuri tai, mikä vakavampaa, dynaaminen prosessi, teoksen oma ontologia tekee mahdottomaksi todistaa sitovasti oikeaksi tai vääräksi juuri mitään tulkintaa.
Kysymys on epäilemättä argumentoinnista, siitä, miten väittämät havainnollistetaan ja perustellaan. Tämä taas on pitkälti kielellistä manipulointia, jota harjoittavat paitsi tutkijat tietenkin myös kirjailijat. Pohjantähdessä lukijoiden suggesstiivinen manipulointi on hyvin avointa, minkä vuoksi siitä ovat pystyneet väittelemään kirjallisuudentutkimuksen salaisuuksiin vihkiytymättömätkin. Ja vaikka tutkijat voivat periaatteessa suojella reviiriään esimerkiksi hankalalla erikoisterminologialla tai yksinkertaisesti kiistämällä ns. naiivien lukijoiden tulkintojen pätevyyden, nämä tulkinnat ovat olemassa ja sellaisenaan yhtä tosia kuin tutkijoiden suurella vaivalla kammioissaan vääntämät.
Kysymys ei siis ole lainkaan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden poistamisesta vaan rankaisemisesta sopimattoman käytöksen vuoksi. Psykoanalyytikot ovat huomauttaneet, että lasta kuritetaan yleensä läimäyttämällä takapuoleen so. anaaliselle alueelle. Seuraavassa liikutaankin laajemmin ja syvemmin tällä alueella.
Akseli lähtee ajamaan epämääräistä sosiaalista reformia vuoden 1918 sodassa. Palattuaan vankileiriltä hän voi todeta, että reformi on edennyt ilman hänen panostaan pidemmälle kuin hän olisi koskaan voinut uskoa. Akselin perhe siirtyy omistavaan luokkaan ja omaksuu porvarillista ideologiaa. Toisaalta Akseli ei ymmärrä kapitalismin vaatimuksia eikä siksi voi koskaan menestyä samalla tapaa kuin röyhkeästi riskejä ottavat Kiviojat.
Eräissä psykoanalyyttisissa teorioissa ahneus nähdään taantumana (Regression) lapsuuden anaaliseen kehitysvaiheeseen. Saiturilla on kova vatsa. Lapsi, jota rankaistaan kohtuuttomasti erityisesti suolensäätelyn oppimisvaiheessa, saattaa alkaa pidättää ulostetta. Tässä on nähty analogia ahneen aikuisen haluun kerätä ja pitää hallussaan omaisuutta.
Jussin, Akselin tai Juhanin vatsan kovuudesta ei esiinny mainintoja Pohjantähdessä. Edellä hahmotellun jälkeen ei kuitenkaan ole sattumaa – muuten kuin kenties freudilaisessa mielessä – että Linna on laittanut Jussin keräämään tieltä ja viemään kotiinsa jäisiä hevosenpaskoja.
Akselin vatsan toimintaa käsitellään vasta vankileirin kuvauksen yhteydessä. Sota ei alkuaankaan lähde liikkeelle oikein mallikkaasti, kun on pulaa asusteista, aseista, kartoista ja ruoasta. Perääntymis- ja pakovaihe on sitten yhtä kärsimystietä ja teloitusta odottavan ahdas vankikoppi kuin helvetti. Tässä vaiheessa, kun sosiaalisen nousun haaveesta ei ole jäljellä hiukkastakaan, Akseli avaa suolensa. Ripuli merkitsee kaikkien tavoitteiden lopullista purkautumista. Ei ole mitään omistettavaa.
Toinen mahdollinen tulkinta olisi se, että valkoisten ja saksalaisten ahdistamien pako olisi matka synnytyskanavassa kohdun turvaan. Täyteen ahdettu, pimeä selli on kohtu. Akseli on siellä turvassa, vaikka hänelle on langetettu kuolemantuomio, ja Akselin vapautuminen neljän vuoden raskausajan kuluttua on uuden Akselin syntymä.
Pohjantähden mukaan vuoden 1918 sodan taustalla näyttäisi olevan yksilöiden haave sosiaalisesta noususta. Kyse on sikälikin nimenomaan yksilötason problematiikasta, että yläluokkaa edustavat yksilöt esitetään romaanissa miltei poikkeuksetta epäedullisessa valossa. Pappilan Ellen ja Ilmari sekä opettaja Rautakorpi ovat patologisia fanaattisuudessaan, eivätkä kapitalistit Mellola ja Päkkikään edusta tervettä, hyvään pystyvää ihmistä; lähellä on siten ajatus, että tämäntapaisten yksilöiden moraalinen parannus voisi muuttaa yhteiskunnan jos nyt ei paratiisiksi niin kuitenkin siedettäväksi.
Edellä sanottu ei tarkoita aivan sananmukaisesti sitä, että Pohjantähdessä vuoden 1918 sota syttyisi riittävän monen kovavatsaisen liityttyä yhteen. Kun ahneita on kaiketi yhtä paljon ylemmässä luokassa, kovan vatsan selittävä voima vähenee. Vai olisiko koko Pentinkulman pitänyt siirtyä ajoissa kuitupitoisempaan ravintoon?
Yhteisössä, jossa yksilön sosiaalisen nousun haave on keskeinen liikuttava voima, nousuun haluttomat tai kykenemättömät ajautuvat ulos yhteiskunnasta. Suoltaan hallitsemattomat eivät sovi joukkoon. Näin Kankaanpään Eljas ja koko Laurilan perhe jäävät ulkopuolisiksi. Laurilat, jotka laskettelevat vapaasti suustaankin paskaa ja persettä, tuhoutuvat.
Pentinkulman köyhälistö elää myöhäistynyttä ja myöhäistettyä lapsuutta. Sillä on alamainen ja toisaalta ristiriitaisesti kapinallinen suhde isäänsä, taloudelliseen ja ideologiseen yläluokkaan.
Torppariväestön aikuistumista ehkäisee välittömästi paikkakunnan hallitseva luokka. Murrosikään ehtinyt voimakas mutta kuriton lapsi on sille ongelma. Se kohtelee tätä tahallisen alentavasti. Toisaalta torpparien aikuistumista ehkäisee keisarin valta ja varsinainen aristokratia. Tämä aristokratia on nähtävä nimenomaan etäisenä, tyrannimaisena ja täysin arvaamattomana isänä, jota ei pehmennä edes lempeämpi äiti. Paikallisella tasollahan hallitsevassa luokassa esiintyy myös äitihahmo esimerkiksi Mäki-Pentin isännän ja pappi Salpakarin hahmoissa.
Kolmanneksi isää edustaa romaanissa keskusta, kirkonkylä. Erityisesti romaanin kahdessa ensimmäisessä niteessä kuvataan toistuvasti pentinkulmalaisten alammuudentuntoista suhdetta kirkonkyläläisiin ja tästä johtuvia naiiviuksia. Vielä kun Kivivuoren Ottoa viedään arkussa, kirkonkylä masentaa uusia vaatteitaan Pentinkulmalla ihastelleet Koskelan pojat; vaarin ruumis sentään saa ihmisiltä lakit päästä täälläkin.
Pohjantähden kuvaamassa hallitsevassa luokassa keskinäinen solidaarisuus on vahvaa, kun taas köyhälistössä sitä ei juuri ole. Torppariväestön keskeiset suhteet ovat lasten välisten suhteiden kaltaisia, eivätkä lapset osaa olla solidaarisia toisilleen. Lapset ovat hyvin itsekkäitä, mutta itsekkyys ei ole samalla tapaa laskelmoivaa ja ympäristön ehtoja huomioon ottavaa kuin aikuisilla. Pentinkulman köyhälistöllä on voimakkaita välittömiä haluja mutta vain vähän neuvokkuutta tyydyttää näitä tarpeita siten, että saavutettava hyöty olisi pysyvää.
Pentinkulman torppariväestön aikuistuminen lähtee liikkeelle, kun kapina hallitsevaa luokkaa vastaan alkaa. Pentinkulmalaiset eivät kuitenkaan ole kapinan aloittajia. Kun auktoriteetteja on horjutettu jo vuosia ja kun varsinainen kapina alkaa toisaalla, pentinkulmalaisetkin alkavat ottaa vastuuta omasta aikuistumisestaan. Sota kaikessa epäonnistumisessaan on viesti vanhemmille, ja alistava suhtautuminen vähenee viimeistään tultaessa 1930-luvulle.
Kaikki pentinkulmalaiset eivät halua aikuistua. Lapsen asemaan tyytyvät ja siinä riippuvat selvimmin Kankaanpään Elias ja Laurilat. Elias ei kestä turhautumista eikä siksi siedä rajoituksia. Kun lapsuus ei kuitenkaan voi kestää loputtomasti, hän jää paikkakuntansa rariteetiksi, johon kukaan ei lopulta voi suhtautua vakavasti. Freudilaisen termistön mukaan voitaisiin miltei puhua pysähtymisestä kehityksen alkuvaiheeseen, takertumasta (Fixierung). Lauriloiden toimintaa taas leimaa alusta alkaen voimaton, infantiili kapinointi, joka saattaa johdonmukaisesti päätyä vain tuhoutumiseen.
Takaisin julkaisuluettelon alkuun