Opetusporfolio-koulutukseen kuului opetukseen tai oppimiseen liittyvän harjoitustyön laatiminen. Suomen kirjallisuuden assistentti Markku Ihonen (MI), suomen kielen lehtori Riitta Koivumäki (RK) ja kansainvälisen politiikan pt. tuntiopettaja Tarja Seppä (TS) ryhtyivät selvittämään Tampereen yliopiston opettajien ja opiskelijoiden näkemyksiä yliopisto-opetuksesta. Tavoitteena oli kerätä vertailukelpoista tietoa kolmen laitoksen opettajilta ja opiskelijoilta ja laatia sen pohjalta raportti, jossa selvitettäisiin kyselyllä saatuja käsityksiä ja tietoja sekä mahdollisesti esitettäisiin toimia opetuksen ja oppimisen kohentamiseksi.
Selvityksen tekijät olivat työn kaikissa vaiheissa jatkuvassa keskusteluyhteydessä keskenään, enimmäkseen sähköpostin välityksellä. Erityisen paljon yhteydenottoja tarvittiin työläimmässä, kolmannessa vaiheessa. Varsin pian vastauksia purkamaan ryhdyttyä todettiin, että kukin työryhmän jäsen laatii oman osaraporttinsa osin omalla, oppiainettaan tai laitostaan parhaiten hyödyttäväksi katsomallaan tavalla. Tilastollista erittelyä käytetään ainoastaan Markku Ihosen osaraportissa - ja siinä erityisesti siitä syystä, että mukana on sellaisia poikkeavia opiskelijaryhmiä (avoimesta yliopistosta ja luokanopettajakoulutuksesta), joiden käsitysten kokoava esiin tuominen ei ilmeisesti olisi onnistunut luotettavalla tavalla pelkin laadullisin keinoin. (Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus tuki taloudellisesti avoimen yliopiston opiskelijoiden vastausten mukaan ottamista selvitykseen.)
Opiskelijat vastasivat kyselyyn mielellään. Vastauksia saatiin kaikissa opintojen vaiheissa olevilta opiskelijoilta, niin että on mahdollista tehdä joitakin päätelmiä käsitysten muuttumisesta opiskelun aikana. Opiskelijoiden pääaine painottuu luonnollisesti selvityksen tehneiden opettajien pääaineisiin tai lähiaineisiin. Opiskelijoiden määrä on kuitenkin kaiken kaikkiaan riittävä antamaan kohtalaisen luotettavan kuvan Tampereen yliopiston opiskelijoiden oppimista ja opetusta koskevista käsityksistä. Lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijat ovat kuitenkin aineistossa heikosti edustettuina. Kasvatustieteiden tiedekunnan osalta taas on huomattava luokanopettajakoulutuksessa olevien ylivoimainen osuus.
Koska alkuperäiseen paperiversioon on liitetty seikkaperäiset osaraportit - omaani osuuttani voit kysyä minulta -, tässä on aihetta esitellä tuloksia vain hyvin yleisesti. Seuraava esitys on suurimmalta osin johdettu osaraporteista, mutta aineistona on käytetty myös muuta lomakkeissa olevaa tietoa, jota ei ole kirjattu selvityksiin.
Ensimmäinen huomionarvoinen seikka on opettajien ja opiskelijoiden vastausten samansuuntaisuus. Osaltaan tähän saattaa vaikuttaa se, että toisin ajattelevat opettajat eivät ehkä ole olleet halukkaita vastaamaan lomakkeen kysymyksiin.. Opettajien vastauksissa tosin esiintyy jonkin verran enemmän autoritaarisuutta ja käsityksiä opetuksen yksisuuntaisuudesta. Jotkut opiskelijat taas arvostelevat opetuksen liikaa teoreettisuutta, johon opettajat eivät kiinnitä lainkaan huomiota; heille päinvastoin tuntuu olevan tärkeää kiinteä suhde opetuksen ja tutkimustyön välillä.
Toinen yleinen huomio koskee vastausten hajontaa. Yhtäältä tämä tarkoittaa sitä, että hyvin oppimiselle, hyvälle opetukselle, hyvälle opettajalle ja hyvälle opiskelijalle esitetään varsin monenlaisia kriteerejä - jotka tosin eivät juurikaan ole keskenään ristiriidassa. Toisaalta hajonta liittyy erityisesti kysymykseen opetuksen laadusta: opiskelijat näkevät Tampereen yliopistossa annetun opetuksen olevan osittain erinomaista mutta osittain jopa ala-arvoista.
Kolmanneksi vastaukset viittaavat siihen, että tyytymättömyys opetukseen pikemmin lisääntyy kuin vähenee opiskelun edetessä, ainakin perusopinnoista aineopintoihin siirryttäessä. Osittain tämä johtunee kriittisyyden lisääntymisestä - mitä pidetään niin opettajien kuin opiskelijoidenkin vastauksissa yliopisto-opetuksen tärkeänä tavoitteena. Seikalla on kuitenkin ilmeinen kytkös myös motivaatioon sekä kokemuksiin huonosta opetuksesta.
Eri opiskelijaryhmien väliset käsitys- ja asenne-erot eivät tässä kysymyksessä niin kuin eivät yleisemminkään ole kovin merkittäviä. Samoin sukupuoli ei selitä vastausten hajontaa juurikaan Joitakin huomioita on kuitenkin kirjattu osaraportteihin.
Neljänneksi selvityksestä käy ilmi, että opettajat yhtä hyvin kuin opiskelijat tuntevat tarvetta kehittyä (paremmiksi opettajiksi ja opiskelijoiksi) ja ovat kiinnostuneita oppimisen ja opetuksen kohentamisesta. Konkreettisiin toimiin viitataan kuitenkin varsin harvoissa vastauksissa. Tietenkään ei ole mahdotonta ajatella, että tällaiseen kyselyyn vastaaminen osaltaan toimisi sysäyksenä aiheellisina pidettyihin toimiin ryhtymiseksi.
Viidenneksi vastaukset osoittavat, että Tampereen yliopiston opiskelijat vaativat paljon itseltään. Erityisen hyvin tämä käy ilmi vastauksista kysymykseen, miten opiskelijat haluaisivat tai aikovat kehittyä opiskelijoina - mutta myös vastauksista hyvän opiskelijan kriteereitä koskevaan kysymykseen. Yleisesti ottaen tuntuu siltä, että opiskelijat ovat verrattain tyytymättömiä itseensä: kokevat itsensä liian passiivisiksi, motivoitumattomiksi, laiskoiksi ja tehottomiksi.
Erityisesti tehokkuuden vaatimukset ovat pohdinnan arvoisia. Yliopistossa valtaa saanut kilpailukykyä, suoritustehokkuutta ja resurssien rajallisuutta korostava mentaliteetti on omaksuttu myös opiskelijapiireissä - tämän selvityksen tekijöiden mukaan liiankin hyvin.
Opiskelijat haluavat kehittyä ennen kaikkea paremmiksi lukijoiksi ja kirjoittajiksi; myös muistiinpanotekniikkaa sekä yleisemmin täyden hyödyn saamista annetusta opetuksesta haluttaisiin kehittää. Joko laitos- tai tiedekuntakohtaisesti voitaisiin järjestää koulutustilaisuuksia aiheesta. Selvityksen tekijät pitävät kuitenkin välttämättömänä, ettei koulutuksella lisätä tehokkuus- ja suorituspaineita eikä epäsuorastikaan väitetä, että nopea lukeminen tai yleisemmin nopea tiedon omaksuminen olisi yliopistotasoisen oppimisen kannalta aina toivottavaa.
Opettajat eivät aivan ilmeisesti ole kovin halukkaita nykyisenkaltaiseen korkeakoulupedagogiseen koulutukseen, minkä vuoksi lyhyemmän, huolellisesti tematisoidun ja konkreettiset työtilanteet huomioon ottavan koulutuksen tarjontaa tulisi lisätä. Viranhaussa opettajan eduksi laskettavan opetuksen näyteportfolion yleistyessä korkeakoulupedagogisen opetuksen kysyntä joka tapauksessa lisääntynee. Lyhyet kurssit voitaisiin suunnata kerrallaan tietyille opettajaryhmille, tiettyihin oppiaineisiin tai tietyille tieteenaloille. Toisaalta pedagogisen koulutuksen ei tulisi vähentää vaan lisätä eri oppiaineiden, laitosten ja tiedekuntien edustajien välistä vuorovaikutusta.