Hyvää päivää, sanoo Femu yli kuuden vuoden tauon jälkeen, ja rattoisaa iltapäivää!
Selibaattipäiväkirja tuli tiensä päähän. Femujutut jatkuvat täällä. Sen lisäksi perustan toisen, ihka uuden päiväkirjan, kunhan saan keksittyä sille nimen.
Tapaus Kiesi
Kukaan ei voinut välttyä kuulemasta tai näkemästä Audi-edustaja Kiesin naisnäkemyksiä, jotka oli suurilta osin lainattu lisensiaatti Pekka Varan kirjasta vuodelta 1945. Jotakuinkin Kiesin syntymävuosina ilmestynyt kirjahan ei olisi kaatanut Kiesin kärryä, ellei Kiesi olisi unohtanut oleellista seikkaa: kun referoidaan muiden puheita, referoinnin alkuperä kannattaisi mainita ja alleviivata, kun kyse on toimittajalle länkytetystä, viihdearvoltaan provosoivaksi ja myyntiä nostavaksi suunnitellusta läpäläästä.
Kiesi vain unohti. Ja kävi nk. Uppistakeikkaa. Kiesin hyvävelikerho pakeni takavasemmalle ja muutti salasanan kerhohuoneeseen. Kiesi oli äkkiä kovasti yksin ja tajusi, että kaverien irtisanoutuessa on kasvot menetetty. Ja siinä ei auta muu kuin irtisanoutua itse.
Kiesin irtisanoikin salaliitto
Ei siinä mitään, että alan ja autojen mies sekä johtoryhmän jäsen UNOHTAA yhtäkkisesti asemansa ja edustajuutensa laadun. Totta hitossa johtoryhmä irtisanoutuu moisesta tauhkasta; Audi-vitsit sinkoilevat ja Audia ajavalle naureskellaan. Eihän järjen ihminen heitä arveluttavan alueen "vitsejä", kun edustetaan firmaa, brandia ja tuotetta. MUTTA se, että tämä kertakaikkinen kämmä ja siitä johtunut irtisanoutuminen on kaadettu feminismin syyksi, siinä sitä on femulla ihmettelemistä!
Kun mies mössii ihan itse asiansa ja joutuu kärsimään seurauksista, se on feministien salajuoni. Kun mies ihan itse eroaa mössittyään, se on feministien ajojahti. Keskustelupalstojen ja mielipidekirjoitusten mukaanhan feministit hermostuivat vitsistä: ei minkäänlaista huumorintajua niillä femakoilla ja nyt niiden ryppyotsaisuuden takia hyvä mies menetti työnsä! Kuten huomaamme, miehen omalla mokaamisella ja sen luontaisilla seurauksilla ei ole mitään sijaa tapahtumaketjussa: femakot sen jälleen tekivät!
Hauskaa on se, että feministejä pelkäävät ja vihaavat uskovat feministien maanalaiseen, maailmanlaajuiseen salaliittoon - me feministit itse suorastaan repeämme turhautumisesta, kun emme tiedä, miten pääsisimme jäseniksi moiseen salaiseen seurueeseen. Olen kysellyt ja tiedustellut, mutta jäsenkutsua ei ole ropissut. Enkö minä kelpaa salaliittoon? Jollen pystykään suuren luokan operaatioihin (nettimiesten seksinpuute ja onneton elämä) voisin avittaa pienemmissä kampanjoissa (liikennevalojen punaiseksi vaihtuminen, baarimisun kieltäytyminen seksistä, vasaran paukahtaminen peukaloon, auton hajoaminen, digiboxin häröily jne.) Ehkä minä vuosien myötä pääsisin niin viileisiin porukoihin, että pääsisin erottelemaan johtajia? *villiä hihitystä*
Vitsin vastuu
Kiesi-jupakasta jäi käteen merkittäviäkin huomioita. Ei, merkittävä huomio ei ole se, että viisikymppisen äijän mielestä naisen tulee olla nuori, nätti ja nöyrä. Eikä se, että mies yhdistää päässään auton ja naisen (statussymboli, kallis ylläpidettävä, mielihyvän lähde - eikä kukaan halua käytännöllistä vaan sellaisen, jota naapuri kadehtii, vaikka joutuisi maksamaan minkä hinnan arjen oikuttelusta). Eikä edes se, että kun äijä mölähtää kuihtuvan libidonsa pohjalta nk. epätoivoisen gorillan monologin, se onkin vastuun lähestyessä vitsivitsi. Merkittävää oli se, että nykypäivänä vitsivitsistä on seurauksia - hyvävelikerho ei naurakaan mukana, jos vitsivitsi kaivaa maata bisneksen alta. Hyväveljet ovat pahoillaan velimiehen puolesta mutta uhraavat pesän likaajan, koska se on se, mitä miehen täytyy tehdä.
Ei yksikään edustusasemassa toimiva johtaja heittele vammais/neekeri/homovitsejäkään miettimättä tarkkaan, missä ja kelle niitä kertoo. Naista esineellistävät sovinisti"vitsit" ovat samaa kastia, vihdoinkin. (Kirjoitan sanan "vitsi" lainausmerkkeihin siksi, että ei niin kovaa herjaa ettei puolta totta: en vähääkään epäile, etteikö vitsivitsi olisi Kiesin perimmäinen ja pohjimmainen ajatus naisista.)
Miehet ovat vihaisia, koska Kiesi "erotettiin" ja naiset kuulemma saavat puhua samanmoisia miehistä ilman seuraamuksia. No, esittäkääs miehet nyt yksi naisjohtaja, joka on esiintynyt yhtiönsä edustajana ja jauhanut miehistä esineellistävää jada-jadaa. (Se, että joku missi on vaatinut miehille litteitä vatsoja, ei kelpaa vertailukohdaksi.)
"...kyllä juttu on silleen, että mies menettää muotonsa, jos sillä on kuustuumasta pienempi häntä. Ja muutenkin on selvä, että kun nuo miehet rupsahtaa potenssiltaan niin äkisti, niin oikea ikä miehelle on aina alle 33 vuotta - nainenhan on nainen koko ikänsä! Miesten tulis hoitaa kotona kaikki hommat, jotta naiselle jää aikaa puleerata itseään, koska laitetun ämmänhän noi miehet tahtoo. Ja jos ei äijä pysty antamaan naiselle orgasmia, niin äijä vaihtoon vaan!" Tällaistako naisjohtajat päästelevät suustaan? Missä? Viitteet ja lähteet, kiitos!
Vaikka tuo oli toisinpäin käännetty karrikatyyriesimerkki, luulen, että moiset tekstit aiheuttaisivat paljon närää miehistössä. Puhuttaisiinko silloin sovinistimiesten salaliitosta vai siitä, miten noin typeriä laukova eukko ei todellakaan sovi johtajaksi?
Kiesinjälkeistä elämää
Kiesinjälkeisiä näemmä riittää. London kirjoitti Koivulalle, Koivula vastasi, London julkaisi Koivulan asiallisen vastauksen blogissaan - ja Koivula usutti lakimiehet Londonin perään. Emma London pitää kiinni kannastaan ja hyvä niin. Jotain pirun outoa tuossa kiistassa kuitenkin on. Eikö firman lähettämää vastausta tiedusteluun saa julkaista? Miksi Koivula ei ottanut yhteyttä itse vaan pisti lakimiehet asialle? Mitä Koivulan vastauksessa oli sellaista, joka vaatii sen poistamisen sivuilta? Koivulan vastaushan oli perin asiallinen ja hyvä - lakimiesten perään usutus sen sijaan ei ole hyvää eikä asiallista käytöstä.
Hesari-linkin keskustelujen kommenteista löytyy välillä suoranaisia surrealismin kultajyviä: 10.9. kirjoitti nimimerkki "Niiin" seuraavasti:" Kenties naiset ovat huonoja kriisiviestijiä, koska he käyttävät tunteita silloin kun pitäisi käyttää kylmää harkintaa?" Kun sain huutonauruni loppumaan, pohdin, ymmärtäisikö nimimerkki kysymystä, jos kysyisin, että tuollako pohjalla miehet olisivat hyviä kriisiviestijöitä. Huh huh, kyllä keskivertosuomalainen on vaan aika tyhmä elukka.
Hyvää viikkoa kaikille, niille Audi-kuskeillekin:)