Hähä! Ei femu ole kuollut, haiskahtaa ehkä oudolta (parfyymilta?) toisinaan, mutta elossa ollaan. Lähestyvä äitienpäivä ja Pirkka-lehti herättivät ajatuksia, jotka sopivat paremmin tänne kuin Selibaattipäiväkirjan ankeille sivuille:)
Äitienpäivä
Äitienpäivä on hieno keksintö. Yhtenä päivänä vuodessa sentään arvostetaan kansakunnan laajuisesti äidin työtä ja merkitystä lapselle. Äiti saattaa jopa saada aamupalan vuoteeseen, voihan olla että jossain äiti ei joudukaan siivoamaan keittiötä siipan ja lasten kakkupaakaroinnin jäljiltä äitienpäivän iltana. Äidille kerrotaan sunnuntaina, kuinka rakas ja kiva hän on. Siippakin skarppaa.
Äitienpäivänä presidentti palkitsee äitejä, jotka ovat tehneet merkittävää äitityötä. Hesarin palkittavien haastatteluja lukiessa tulee selväksi, että palkittu äiti on palkintonauta: kun vain jaksaa synnyttää mahdollisimman monta vasikkaa, kantakirjoissa ollaan.
En ymmärrä, miksi laadukas äitiys nivelletään siihen, kuinka monta raskautta kohtu on kestänyt. En muista nähneeni yhtäkään palkittua äitiä, jolla olisi vain yksi lapsi, tai mikä vavisuttavinta, ei _omia_, biologisia kullannuppuja ensinkään. Eikö yhden lapsen kasvattanut äiti olekaan palkinnon arvoinen? Eikö adoptiolasta/-lapsia kasvattanut äiti ole arvokas? Eikö nainen, joka on tehnyt elämäntyönsä lapsettomana esimerkiksi lastensuojelussa ole äitityössä ansainnut mainintaa presidentiltä (joka on yhden lapsen äiti)?
Lapsettomien lauantai
Pirkka-lehdessä (älkää kysykö!) oli kaunis pieni nurkka-artikkeli siitä, että jokainen äiti on ruusunsa ansainnut - niin äidit kuin "äidiksi haluavat". Tämän takia vietetään juuri ennen äitienpäivää Lapsettomien Lauantaita.
Ollaan siis perustettu oikein muistelupäivä niiden onnettomien looserinaisten kohtalon surkuttelemiseksi, jotka eivät saa lasta? En todellakaan halveksu enkä vähättele tahattomasti lapsettomien tuskaa, mutta eikö joku Lapsettomien lauantai ole rienausta?
Entäpä muut äitityötä tekevät? Kasvattajat, lastentarhanopettajat, opettajat, lastensuojelun ja sosiaalityön virkailijat, lapsikylien äidit, hyvät kummitädit, lastenhoitajat? Ei heillä välttämättä ole lapsia, osa heistä ei haluakaan lapsia, ja silti heidänkin työpanoksensa on mielestäni yhtä merkittävä kuin oman kohtunsa hedelmän maailmaan puksauttaneen.
Toimiva kohtu ei mielestäni takaa äitiyttä: kaikki äidit eivät ole ihania äitejä, osa edes kelvollisia, mutta juhlapäivänä heitäkin juhlitaan. Eiköhän nosteta lasi myös niille naisille, jotka ovat upeita äitityön ammattilaisia!
Nainen - äiti
Viittaan kirjoitukseeni kahdenlaisista naisista, ja hämmästelen edelleen tätä äitiyden pyhittämistä naisen perimmäisenä tehtävänä. Naisia lähes velvoitetaan äitiyteen: jos nainen on lapseton, hän on joko onnettoman tragedian uhri (ei saa lasta) tai lastenvihaaja (ei halua lasta). Ei lapsetonta miestäkään heti epäillä steriiliksi ja surkutella selän takana, tai epäillä hänellä olevan raskaita vihamielisiä ajatuksia lapsista ylipäätään.
Kolmekymppisenä lapsettomana naisena saan usein vastata olettamuksiin tragedisesta kohtuviasta tahi paheksuttavasta lapsivastaisuudesta. Tuntuu, ettei muita selityksiä voi olla. Nainen, joka pitää lapsista, mutta ei halua niitä itselleen, on lähes teoreettinen ja käytännön mahdottomuus. Hänessä on pakko olla jotain hämärää, jota hän ei vain sano. Sillä on Normaalia haluta lapsia. Pitäisi ainakin selittää huokailevasti, että kyllähän minä lapsia haluaisin mutta kun ei vielä ole sitä sulhoa löytynyt. Tällaiseen teeskentelyyn ei huvita lähteä, ennemmin sitten tulee leimatuksi lastenvihaajaksi.
Nainen on nainen, ja nainen määrittää elämänsä joskus muutenkin kuin kohtunsa tai siippansa kautta. Se tuntuu olevan lähes kiellettyä, ja herättää välittömästi epäilyksiä siitä, että nainen suhtautuisi ikävästi toisten valintoihin. Vapaaehtoisesti lapseton (ja miehetön) nainen suo mielellään muille heidän lapsensa ja siippansa - on jopa onnellinen heidän puolestaan. Miksei perheellinen nainen voisi ajatella perheettömästä samoin?
Maailmojen vaihtoa
Kekkereillä ei useinkaan tungeta jokaisen poikamiehen syliin vauvoja ja oleteta, että he heittäytyisivät pelleiksi. Sinkkunaisen kohtalo onkin toinen: hänen pitää innostua jokaisesta ihmistaimesta suunnattomasti, pidellä sylissä kirkuvaakin pakettia, tutkia jokaista kahtasataa valokuvaa muikea hymy kasvoilla ja lepertää jälkeenjääneesti lapsen nähdessään. Muutoin hän on tyly vieras, lapsivastainen.
Miehen ei oleteta kuuntelevan innostuneesti kolmen tunnin kuvausta synnytyksestä tai joka vierailulla lapsen viimeisimmän jokelluksen syvemmästä merkityksestä. Naiselle selitetään jokainen yksityiskohta, odotetaan hänen viihtyvän leikkikehässä ja viihdyttävän lapsia palikoilla tai pleikkareilla. Mieheltä kysytään, mitä töihin kuuluu tai ostitkos uuden auton. Naiselta välttämättä ei edes sitä, mitä hänelle kuuluu.
Jos innostuneet äidit odottavat ystävättärien olevan kiinnostuneita heidän jälkikasvustaan, innostunut äiti voisi olla vastavuoroisesti kiinnostunut joskus ystävättäriensä elämästä. Ja suoda ystävättärelle jopa sen, ettei tämä ole niin lääpällään lapsiin kuin äiti toivoisi. Ystävättären voisi puolestaan olettaa olevansa kiinnostunut äitiystävästään, ja tätä kautta edes jonkun verran hänen lapsistaan. Ei tarvitse teeskennellä, kohtelias kiinnostus, aitona, on riittävää.
(Selvyyden vuoksi: omassa ystäväpiirissäni äitikäytös on kohdallaan - ja toivon, että myös oma käytökseni heitä kohtaan:) Kukaan ei pakota eikä odota, suhteet lapsiin saa solmia rauhassa, tai olla solmimatta. Vastavuoroinen kuuntelu ja tilitys toimii, erilaisten maailmojen kohtaaminen on rikastuttavaa. Yksikään äitiystäväni ei ole täysin unohtanut lapsettoman naisen arkea ja perheellisen arkea voi aina mennä katsomaan läheltä:)
Pääasiassa Nainen
Mielestäni äiti ei ole yhtään parempi ihminen kuin nainen, jolla ei ole lapsia. Täten riistän äideiltä heidän paremmuudenkruununsa:) ja totean, että kyseessä on vain naisten erilainen valinta. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa, kumpikaan valinta ei itsessään nosta tai laske naisen arvoa.
Minua on yritetty saada tuntemaan huonommuutta 'mammakeskusteluissa' siitä, etten ole äiti. Ymmärrän, että joidenkin äitien on hegemonisesti pakko korostaa urakkaansa ja nostaa täten arvoaan omissa silmissään, mutta tapa on yleisesti ottaen vain huonoa käytöstä, ja hieman sääliä herättävää. Äidin työ on raskas, mutta niin on muidenkin naisten. Joten joskos sen verran sisarellista solidaarisuutta löytyisi, että arvostaisimme naisissa toinen toistemme työtä ja saavutuksia?
Femu toivottaa hyvää naisviikonloppua kaikille naisille ja äitien päivää äideille.