Tätä kirjoitettaessa on tiedostettu, että poikkeuksiakin on. Mutta niin kauan kuin poikkeukset tuntuvat olevan perin harvassa, voi latoa suoria sanoja enemmistöstä.
Linja-autossa matkusti vähän yli parikymppinen mieshenkilö. Hän kiinnitti huomioni sillä, että hänen liikkumisensa oli kuin vasta kävelemään opetelleen lapsen: haparointia, horjuntaa ja motoriikka täysin hakusessa. Ei, hän ei ollut humalassa, hän oli vain nörtti. Valkokasvoinen olmi, joka oli tietokoneen äärellä kadottanut vuosien mittaan kaiken kosketuksensa fyysiseen olomuotoonsa. Kun ei liiku eikä tee kehollaan mitään, se alkaa tuntua kömpelöltä hökötykseltä, jonka kanssa pitää vain yrittää elellä ja noudattaa automaatiologiikan säännöksiä.
Kadulla käveli nuori mies, jota pidin hieman siistimpiin vaatteisiin iskeytyneenä alkoholistina. Vaatteet kun olivat silittämättömiä, tyylistä ei voinut puhua, ja ne roikkuivat miehen päällä säkkimäisesti. Naama oli ruokkoamattoman näköinen ja tukka rasvainen. Kun hän tuli lähemmäs, tajusin, että ei se ole alkoholisti, sehän on eräs puolituttuni, tietokonenero.
Teknillisen korkeakoulun alueella näkee samankaltaisia esimerkkejä siitä, mitä yhteen abstraktiin altaaseen hukuttautuminen aiheuttaa. Tyypit, jotka voisivat olla salskeita miehiä, ovat olminvärisiä, lasittuneella katseella kossunpohjalasien läpi vilkuilevia narukäsivartisia neutreja. Ei niitä miehiksi voi sanoa. Jotkut ahtavat itsensä pizzalla ja colalla vauvanplösöön pallerokuntoon (niissä pulleissa pehmoisissa makkarajäsenissä ei ole mitään miehekästä, sillä vatsakas, ikänsä fyysistä duunia painanut mies on ihan eri kaliiberia, vaikka painoindeksi olisi sama). Jotkut unohtavat kai koko syömisen ja heitä katsellessa mieleen tulee, että miten noin laiha tyyppi voi olla noin plösö. Nahka roikkuu, kun ei ole lihasta, mitä ympäröisi. IT-alan miespuolisen toverini sanoin: hauis on kuin hiirenpaska sisäkumissa.
Kävely on lähinnä horjumista eteenpäin seuraavan tietokoneen ääreen, ulkoilu on raahautumista Kotipizzaan tai Mäkkärille. Pukeutumisesta ei voida puhua muuna kuin kriittisten paikkojen peittämisenä, ja joskus ei edes perushygienian hoitamisesta ole tietoa: käykääpä joskus kylässä tietotekniikkapuolen kerhohuoneilla, hajumaailma on lyömätön lajissaan.
On siis kasvanut uusi ja uljas nörttisukupolvi, suuri osa siitä on miespuolista porukkaa, joka totisesti uudistaa 'miehen' käsitteen. Nörttimies on se, joka kuolaa Pamelan tissejä webbisivuilla, mutta todellisuudessa ei tarvitse muuta kuin koneensa ja äidin.
Mietin monesti, mikä saa ihmisen vieraantumaan noin kauaksi kehostaan. Oma keho ei tunnu, siitä ei piitata, sitä ei pestä eikä pueta. Mikään ulkomaailmaan ja sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvä ei kiinnosta, ellei se liity tietokoneisiin. Ja kun ainoa puheenaihe ja intressi on tietotekniikka, onkin hyvä vinkua, kun ei naista löydy. Kyllähän nyt jokaiselle naiselle hienhajuinen rasvapääolmi harmaissa pehmopomarfineissa pitäisi kelvata! Yhdessäolo on ihanaa kun nörtti hyväilee konetta ja nainen vinkuu huomiota. Tosin naisen on oltava mielellään näpsäkkä näöltään, sillä eihän tuleva IT-alan guru voi muuhun tyytyä.
Kun seuraan kehonsa kadottanutta nörttiä, ei mieleen tule muuta kuin sana 'kehitysvammainen'. Niin kaukana hän on tästä päivästä, muista ihmisistä. Minusta olminörtti on vakavasti sairas, emotionaalisesti ja sosiaalisesti kehitysvammainen. Voisi puhua jonkin sortin psykoosista, mutta kun tämä tietotekniikka on trendi. Kun osaa säätää järjestelmiä tai koodata cooleja juttuja, voi sillä päteä ja kompensoida sitä ikävää faktaa, että muut elämänalueet ovat retuperällä. Kun tulee pariutumisesta puhe, nörtille parisuhteella on usein vain vakipillun ja taloudenhoidon funktiot. Talous pyörii kivasti naisen avulla, että jää itsellä aikaa säätämiseen. Säätämisen jälkeen on kiva saada naista. Kun nainen lähtee toisen miehen matkaan, koska tahtoo oikeasti parisuhteen, huomiota ja kanssakäymistä, nörtti avaa koneen ja kirjoittaa news-ryhmään koskettavan artikkelin siitä, että ei naisille kelpaa kunnon mies, vaan aina tahtovat rentun.
On suorastaan rikollista, että vanhemmat antavat lastensa mesota tietokoneilla pienestä pitäen, usein tunteja päivässä. Pikkukundit, jotka ennen kirmasivat metsissä hurjina inkkareina, kimittävät enää vain uuden play stationin mallista ja jonkun pelin tuloksista. Täysi-ikäisenä sitten ollaan kaikkea muuta kuin aikuiseksi kasvaneita miehiä. Kolmekymppisetkin 'miehet' vinkuvat news-artikkeleissa (kuinka muutenkaan?) kuinka tyttöystävän takia eivät saa pelata tietsikkapelejä niin paljon kuin tahtoisivat, ja alle vuoden ikäinen lapsikin niinku häiritsee tota pelirauhaa.
Tekisi mieli joskus mennä lätvimään, kertomaan ilouutista siitä, että hei jätkä, olet kolmekymppinen miespuolinen henkilö, jonka tehtävä olisi elää yhdessä muiden kanssa tässä maailmassa ja ottaa vastuuta siitä, mitä elämässä on. Nörtti voisi siis niistää nenänsä, nostaa housunsa ja alkaa olla mies.
Jostain syystä naisnörteillä tuntuu säilyvän ote elävään elämään. Heillä on muitakin intressejä. Mikäli ero neutrinörtteihin selittyy sillä, että naisten aivot toimivat monipuolisemmin, pitäisi totta tosiaan tehdä rankkoja toimenpiteitä, jotteivat pojat pääsisi yksipuolistamaan aivojaan enää yhtään enempää. He koodaavat itsensä suohon. Maailma alkaa nyt jo näyttää siltä, että on populaatio naisia, jotka turhaan etsivät miestä, sillä harvassa alkavat miehet olla. Sitten on populaatio nörttineutreja, joihin on tyydyttävä, kun ei miehiä ole.
Pienet pojat pitäisi pistää pihalle ja metsään leikkimään oikeita leikkejä. Teinipojille tietokoneenkäyttörajat, ja sekaan jotain sosiaalisempaa toimintaa. Tuossa vaiheessa viimeistään pitäisi osata henkilökohtaisen hygienian ja siistin pukeutumisen perusteet. Aikuiset, itsestään vastuussa olevat, voisivat ihan itse ymmärtää, että elämän salaisuus ei löydy prosessorista tai netistä, vaan elämisestä itsestään. Eikä sitä voi hoitaa virtuaalisesti.