Kirjakaupat ja kirjastot ovat turvoksissa erilaisista ihmissuhde-, parisuhde- ja rakkausoppaista. Niissä kerrotaan, miten parisuhde pidetään elävänä ja rikkaana, miten seksi pysyy himon infernona ja miten kriiseissäkin voidaan kommunikoida rakentavasti avioeropaperiliidokkien heittelyn sijasta. Naiset lukevat niitä ahkerasti, lainaavat kirjastosta ja ostavat kotiin. He tavaavat Marsinsa ja Venuksensa ja yrittävät ymmärtää, mikä edellisellä kerralla meni pieleen ja mitä seuraavalla kerralla voisi tehdä, jottei parisuhde karahda kiville.
He oppivat A- ja B-tyypeistä ("Hei mähän oon A-tyyppi ja tässä sanotaan, että B-tyyppisiä miehiä on tosi vähän!") ja Venus/Mars- eroista. Marsin lapset tahtovat olla kriiseissä yksin ja Venuksen lapset tahtovat jutella. He oppivat, että miehet tahtovat mennä luolaan ja että he syyllistyvät helposti. Pitämällä aina pienen alustuksen he voivat saada miehen suhtautumaan heidän puheeseensa edes kuuntelevasti. Naiset näkevät oppaissa vastauksia juuri heidän suhteensa kysymyksiin. Ja haaveilevat, kuinka tämän oppaan jälkeen he osaavat toimia oikein ja parisuhde rusottaa valkeana valona kukkakaalipellon lailla.
Eikö olekin hienoa? Mikä minua oikein riipoo? Olisiko se, että NAISET lukevat näitä oppaita? Miksi naisten tehtävä on opiskella parisuhdekäytöstä, -toimintaa ja -ilmaisua, jos miehet samaan aikaan ovat luonnontilaisia miehiä? Miksi naisten pitää ymmärtää, alustaa puheensa, etsiä vastauksia oppaista, analysoida ja varoa syyllistämästä puheidensa sävyillä? Miksi naisten pitää tajuta sanoa suoraan, välttää yleistämistä, antaa miehen olla ja odottaa? MIKSI IHMISSUHDE TUNTUU OLEVAN NAISEN VASTUULLA?
Ihmissuhde on kuin vene, jota soutaa kaksi. Liian usein nainen huomaa, että hän soutaa yksin. Jos hän lopettaa soutamisen, liike pysähtyy. Ei tule riitoja, ei keskusteluja, ei mennä mihinkään eikä mitään tapahdu. Kaikki tapahtuu, koska nainen soutaa niska hiessä. Mies ei joskus tunnu edes tajuavan, että hänenkin pitäisi soutaa. Tajuaako hän edes olevansa veneessä?
Minä olen lukenut oppaani kunnon naisen lailla. Olen kahlannut jopa Grayn Mars-aiheiset troubleshooting-ohjeet ja kymmeniä muita opuksia vain saadakseni selville, mitä voisin tehdä paremmin. Mutta en tunne yhtä ainutta miestä, joka olisi lukenut samoja kirjoja. Yksi mies luki yhden niistä, koska minä sen hänelle annoin ja käskin lukemaan. Olen hyvin usein tietoinen opeista, miten miehiä tulisi käsitellä, jotta saisi heidät toimimaan haluamallaan tavalla. Mutta aina vain en jaksa. Lopetan soutamisen, annan veneen pysähtyä seisovaan veteen ja hyppään järveen. Ja siellä mesoan vettä roiskien, että miksi helvetissä miehet eivät ymmärrä naisia, alusta puheitaan sopivasti jotta naiset voisivat sen vastaanottaa. Miksi miehet eivät opettele kaavoja, joilla suhteen saisi toimimaan. Miksi miehet eivät analysoi ja selaa opuksia, joissa kerrotaan miten naista tulee lähestyä, miten naisen kanssa tulee olla, miten naiseen suhtaudutaan ja miten naisen saa kriisitilanteessa ottamaan puheet myönteisesti.
Jos ei miehillä riitä intoa opetella naisen kanssa yhdessä suhteen dynamiikkaa, lueskella toimintaohjeita samoista opuksista ja pyrkiä työskentelemään suhdeilmaisun eteen, mitä naisten opasluenta auttaa? He soutavat yksin niin kauan kuin mies tulee mukaan. Mitä tapahtuisi jos kaikki naiset nyt juuri lopettaisivat kuukaudeksi soutamisen? Kertakaikkiaan lopettaisivat kaiken paapomisen ja alustamisen ja ymmärtämisen, ja olisivat villejä luonnontilassa riekkuvia itsejään? Veneet ehkä lakkaisivat olemasta, niin myös yksinsoudetut marathonit. Ehkä järveen hyppäämällä löytyisi uusi tapa olla yhdessä?