Oletteko pistäneet merkille, kuinka sairaassa maailmassa me sukupolvemme toivot tarvomme? Oletteko pistäneet merkille, miten kieroon kasvaa ihmisen pää tässä maailmassa?
Kukaan ei voi luottaa kehenkään, ei edes puolisoon, sillä sehän valittiin mukavuusnäkökohdista ja otettiin tietty huomioon esteettinen käyttöarvo. Jokaisella on oikeus pitkässä suhteessa ja avioliitossa harrastella sivusuhteita, silloin maistuu omakin paremmalta kun on vieras maku suussa. Ystävyydet ja parisuhteet ovat elämänvaihekumppaneita, kuhunkin elämänvaiheeseen parhaiten soveltuvia egon pönkitteitä...ja kun elämänvaihe muuttuu, eivät vanhat frendit tai heilat tunnu enää niin trendikkäiltä. Siis vaihtoon.
Parisuhdemallia saa pornoteollisuudesta ja median paulakoivuniemijasminemäntylä-maailmasta. Vuoden päästä ihmetellään, mikä meni vikaan kun ei enää romantiikan mahla kohise korvien tai jalkojen välissä. Vaihtamallahan sekin paranee.
Elämän mallia saa myös muodikkaista naisten- ja miestenlehdistä. Pitää olla siisti auto, art deco-sisustettu koti, tyyliin sopiva ystäväpiiri ja maastopyörä. Tärkeää ei ole se, mitkä ovat kaverin arvot vaan se, kuinka kallis hifi-kotiteatteri-järjestelmä kaverin kotona makaa. Niihin voi sitten lätkiä Hollywoodissa tuotettuja DVD-läystäkkeitä ja tuntea edes hetken jotain. Jos ei tunne, voi aina ostaa uusia filmejä.
Kauniit nuoret tytöt huutelevat täyteen ääneen lukion sivistyskirjoja ostellessaan kirjakaupassa toisiaan karvapilluiksi ja vittu on jokavittutoinenvittusana. Kerrassaan vetävää, tuollaisen heti veisi kotiin näytille. Kymmenen vuotta myöhemmin ne samat tytöt jäkättävät yhtä suureen ääneen miehelleen Stockmannilla.
Komeat nuoret pojat leikkivät keski-iässä Pleikkarilla, puolustavat hurjana rullalautailunsa oikeuksia, eivät osaa välttämättä käytöstapojen alkeitakaan notkuessaan vittujokavittutoinenvittusana suussaan kaupungilla. Ovat nössöjä, ajautuvat väkipakkonaimisiin kun eivät osaa sanoa kyllä tai ei, saati sitten tehdä itse omia ratkaisujaan pää tietoisena tapahtumista.
Ei ole trendikästä kasvaa aikuiseksi. On trendikästä vielä viisikymppisenä harrastella lehtien sivuilla irtopanoja ja avioitua kahdeksatta kertaa, selvittää rakkauden laatu lehdistölle, ja puolen vuoden päästä ongelmien laatu, ja notkua otsikoissa erosta murtuneena ja hetken päästä selostaa uuden rakkauden laatu, sekä hääpuvun malli.
On niin saakelin paljon hienompaa olla järkyttynyt terrori-iskusta New Yorkiin, kahden pilvenpiirtäjän sortumisesta kuin missään vaiheessa järkyttyä siitä, että antaa elämänsä maata lahnana lätäkössä. Maailma on kovasti sairas, ihmiset ahmivat 'somaa' lapiokaupalla, värjyvät ruutujen äärellä ja älämöivät, missä se elämän tuntu on. Filippiineillä tai Lähi-Idässä kuollaan, Etelä-Afrikassa kuollaan, mutta vasta Yhdysvaltain kansalaisten kuolema koskettaa. Tulvat veivät hengen 2000:lta ja 10 000 ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan, mutta se on sitä, mitä idän suunnassa aina tapahtuu. Haukotus, ja vaihtakaamme kanavaa. Yhdysvaltain uhrien kunniaksi hiljennymme, liputamme ja pidämme surupäivää. Oi valkoisen arjalaisen ja länsikulttuurin kauneutta!
Jos joku hemmetin marginaalitonttu hiljaisella äänellä väittää löytäneensä hieman onnea, kauneutta arjen harmaudesta ja nauttivansa pienistä asioista, sijoittavansa perheeseen ja parisuhteeseen puhtaan sydämen rakkautta, tulee paikalle lauma negapommeja, jotka latovat pessimismiä, kyynisyyttä, uhkakuvia, pahamanauksia ja halveksivaa naurantaa koko kärryn täyteen. Ei kai tuo idiootti luule saavansa sellaista, mitä muutkaan eivät saaneet ja kun muut eivät saaneet, ei tottavie tuo tonttukaan saa saada? Ei pidä uskoa mihinkään, ei pidä luottaa mihinkään, vaan epäluulossa ja kitkerässä katastrofin odotuksessa pitää ihmisen elämän.
Perheen perustaneelle kerrotaan, miten puolisot lähtevät, mitä on yksinjätetyn arki lasten kanssa, miten kaikki käyvät vieraissa ja miten kauhea sotku avioero onkaan. Kotivanhemmuudesta nauttivalle kerrotaan, millainen riski on nollaeläkekertymä, miten ura jää kehittämättä ja persoona vaille virikettä. Sitoutuneille esitetään avioerotilastot ja naureskellaan, että mitäpä meinaat sitten tehdä kun tuo pian loppuu. Oravanpyöristä poishypänneitä ja henkisiä asioita miettiviä kutsutaan hörhöiksi, surkutellaan huonoa kestokykyä. Itsellä voi vatsahaava lyödä hien otsalle, mutta ainakin on kiva auto ja uraputki rasvattu. Jos puoliso jättää, aina voi löytää rahalla uutta.
Se, mihin keskittyy, lisääntyy. Tämä sairas maailma keskittyy kuolemaan, loppuihin, käyttöarvoon, pintakiiltoon. Elämälle, kauneudelle ja luottamukselle pitää nauraa, ne pitää polkea rapaan, sillä mitä elämästä tulisi, jos kaikki alkaisivat luottaa toisiinsa, nähdä kauneutta ja rakastaa ilman pelkoa? Jos kaikki alkaisivat pitää sinnikkäästi kiinni arvoistaan ja toisistaan, pitäisivät lupauksensa, hoitaisivat vastuunsa ja olisivat luottamuksen arvoisia ihmisiä? Kun joskus katsoo rakasta ihmistä, pientä lasta, vanhaa puuta, kuuntelee tuulta ja nauttii auringosta hiljaisuudessa, alkaa ymmärtää, mitä siitä voisi tulla.