Vahinko

On olemassa tabuja, puheenaiheita, joiden esiinnostaminen on sosiaalinen itsemurha. Yksi niistä tietysti on se, miksi naiset teeskentelevät orgasmin, mutta tällä kertaa tahtoisin puhua 'vahingoista', mikä on raskasta aggressiota nostattava aihe sekin.

Kaisa Elomaa on väitöskirjassaan (Helsingin Yliopisto) todennut, että ehkäisypillereiden teho on jopa väitettyä suurempi sikäli, että nainen voi unohtaa jopa muutaman pillerin ja ehkäisyteho silti säilyy. Tämän olen uumoillut olevan totta jo ennenkin. Ei se ehkäisyteho yhden pillerin unohtamisesta mihinkään katoa. Silti vain minunkin tuntemissani piireissä on hämmästyttävä tilastopoikkeama: mikä määrä ehkäisypillereitä syöneitä naisia, jotka 'vahingossa' tulivat raskaaksi. Pillerit pettivät...vai pettiköhän sittenkin joku itseään enemmän?

Jostain kumman syystä pillereitä syövät naiset tulla tupsahtelevat raskaaksi. Aikoinaan entisessä kotipaikassani tiesin samalta vuodelta kolmisen tapausta, jotka olivat unohtaneet kuulemma yhden pillerin ja heti kävi 'vahinko'. Jännästi juuri siihen saumaan, kun mies olisi tehnyt lähtöä suhteesta ja nainen taas halusi lapsia. Yksi vahinko menee tietysti hyvinkin sattumasta, mutta kun niitä 'vahinkoja' on hieman liian monta, jo tilastollisesti, ja liian sopivasti ne ovat sattuneet naisen suunnitelmia ajatellen.

Eräs nainen, 'vahinkoäiti', keskusteli hieman aiheesta, tosin vastahakoisesti. Hän ei kommentoinut muuta, mutta sanoi, että jos nainen haluaa lapsen ja mies ei, toki kohtaloa on lupa "auttaa". Toisin sanoen naisella on lupa jättää pillereitä ottamatta ja hankkiutua raskaaksi silloin, kun hän itse sitä haluaa, välittämättä niinkään tulevan isän mielipiteestä. Ja kuulinhan minä monestikin naisten suusta sitä, että 'lapsi on hyvä keino sitoa mies suhteeseen'. Kohtua voi käyttää aseena, ja käytetäänhän sitä. Tabu onkin siinä, että käytännön toimien laskelmoitua raskaaksihankkiutumista sanotaan 'vahingoksi' tai 'kohtalon auttamiseksi'. Jos jättää pillerinsä syömättä vauvakuumeessaan, ei se ole pillerien unohtumista tai pillerien pettämistä. Se on itsen pettämistä. Se on kumppanin unohtamista ja pettämistä.

Mietityttää vain sekin, että mikä kumma saa naisen hankkiutumaan raskaaksi miehelle, joka on jo lähdössä. Kyllähän se mies sitten velvollisuudentunteesta saattaa jäädä, jos on hyvä jätkä, mutta mitä sellaisella miehellä sitten tekee? Voiko vääryydellä hankitusta nauttia hyvällä omatunnolla? Voiko lasta katsoa silmiin muistamatta, että sen saadakseen valehteli ja huijasi?

Tiedän, että vauvakuume on vakava juttu, ja jos biologinen kello vetelee viimeisiä herätysräminöitään ja mies edelleen tahtoo olla villi ja vapaa, onhan siinä tietysti kova ristiriita edessä. Edes kova tilanne ei mielestäni silti oikeuta tekemään raskaaksihankkiutumispäätöstä yksinään.

Eipä silti, olen kuullut miesten puheita, joissa heidän vaimonsa vain tulla tupsahti raskaaksi, vaikka he eivät itse sitä olisi oikein halunneet. No, kysyttäessä ehkäisystä vastauksena oli, että eipä tullut käytettyä. Siis anteeksi miehet: te siis painatte paljaalla ilman ehkäisyä ja sitten jälkikäteen nurisette kun nainen tuli raskaaksi ja laittoi 'pallon jalkaan'? Näille epeleille olisi mittava biologian perustunti poikaa. Kun mies ja nainen naivat ilman ehkäisyä, tuloksena voipi olla raskaus. Yllättävää?

Toinen jatkuva nurina kuuluu miesten taholta siinä, kun jotkut naiset vain ovat napanneet 'uhrimiehen' ja hankkiutuneet raskaaksi tieten tahtoen. Miehet selittävät jälkikäteen, että nainen oli kertonut syövänsä e-pillereitä. Voi pyhä jeesus: tokihan tuollainen nainen on ovela ja salakavala, kun valhetta laskettelee, mutta eikö miehillä muka ole mitään omaa vastuuta kannettavana omista siemenistään? Jos mies ei tahdo siemeniään käytettävän väärin, pukekoon hän kondomia kiltisti kolmanteen jalkaansa. Eivät miehet voi jättää ehkäisyvastuuta tuntemattoman/puolitutun naisen harteille ja sitten kitistä seurauksista. Jokainen on vastuussa itsestään, se olisi miestenkin jo opittava. Varsinkin, kun raskaus on aika pieni paha verrattuna virukseen - kumpikin on vältettävissä miehen taholta kondomia käyttämällä.

Tokihan oikeitakin vahinkoja sattuu, raskaaksi voi tulla vaikka olisi piuhat nipsaistu kiinni, kierukat ja kondomit pettävät nekin. Pillereitä syövien naisten vahinkoprosentti käytännössä tuntuu vain menevän kovasti korkeammaksi kuin mitä lääketiede todistaa. Kuitenkin, kun ihan oikea vahinko sattuu, on paikallaan totisesti kummankin kantaa siitä vastuunsa. Itse kuulun niihin naisiin, joka on lähes hysteerisesti pitänyt huolen ehkäisystä, mutta totisen vahingon sattuessa en pystyisi harkitsemaankaan aborttia. Tuossa kohtaa biologia on epäreilu: vaikka miestä pitää kuunnella, naisen kehossa tapahtuvasta asiasta päätösvalta on finaalissa aina yksin naisella. Onneksi.

Joka tapauksessa lasten hankkimisen tulisi parisuhteessa olla kummankin päätös, toisaalta pitäisi olla helppoja tapoja *turvallisesti* saada linnunsiemeniä, jos mielii lasta eikä isäkandia kuulu tai näy. Mistähän tuohonkin ikuisuuskysymykseen löytäisi lääkkeen?