En etsi valtaa, loistoa...ja joulu ameriikan malliin on noussut maihin jo marraskuussa. Kiiltoa, loistoa, paljettia ja pipareita, rahaa pitäisi pistää palamaan kynttiläin ohella ja joulun idea on hukkunut lahjavuoriin, jotka jokainen itseään inhimillisenä pitävä kansalainen on velvoitettu ostamaan. Ei enää harrasta valmistelua ja rauhaisaa joulun odotusta, vaan täysi ostohurmos, lahjuspaniikki ja pipa kireällä kuin immen peppu, Ikea-ruuhkassa on hauska taivaltaa.
Sunnuntaisin massat vellovat, lapset parkuvat pää hiessä, aikuiset vetävät huonotuulisina perässään vielä huonotuulisempaa kumppania tai koiraa. Joka paikkaan on ruuhka ja jono, pyhät peltilaatikot seisovat liikennevaloissa ja joulurokki raikaa. Kaupat ovat turvoksissa pakko-ostaa-turhakkeita ja vihaisia ihmisiä. Hyvä meininki.
Meiningille on vaihtoehtoja. Perhejoulun sijasta voi matkustaa pallon toiselle puolelle, missä joulu on lähinnä huvittava vitsi siinä keisarin syntymäpäivän ja uuden vuoden välissä. Kortit voi jättää lähettämättä (olen kokeillut, ja selvinnyt siitä hengissä, ja minulla on vieläkin sosiaalisia suhteita muihin ihmisiin), aremmat voivat korvata asian lähettämällä uuden vuoden toivotuksia sitten kun postiinkin pääsee ilman liekinheitintä. Lahjoja ei tarvitse ostaa aikuisille, niillä on kullakin varaa ostaa itse itselleen - kummilasten ja lasten takia tosin voi olla viisasta heittäytyä ostovimmaisten vuolaaseen virtaan.
Oloa voi siis helpottaa. Mutta vaikka miinustaa listaltaan kaiken turhan, silti Luottokunta muistaa lähimmäistä tammikuussa parin tonnin laskulla: ei tänä päivänä saa satasella mitään kivaa, edes pienelle lapselle.
Satanen oli iso raha silloin, kun joulu vielä tuntui joululta. Koko syksy virkattiin, askarreltiin, sahattiin ja piirrettiin joululahjoja. Satasella hankittiin se, mitä ei ollut ehtinyt tehdä. Lahjat olivat usein pieniä, kömpelöitä ja ne huurusivat aitoa ajatusta. Ei niiden takia kukaan varmastikaan hurrannut tai repäissyt viittaansa, mutta niissä oli se sama koskettavuus kuin oranssissa sydämenmuotoisessa tyynyssä, jonka kummilapseni oli tehnyt minulle omin käsin. Ommellut jokaisen piston omin sormin.
Kaupallisen joulun inhoamisessa ei aina ole kyse itaruudesta. Moni pistäisi markan nauramaan, jos sillä saisi jotain, mitä tietäisi saajansa rakastavan tai toivovan sydämensä pohjasta. Mutta jos sellaisen löytää, se pitää ostaa heti - harvemmin ajankohta osuu jouluksi. Nykyään rahalla ostetaan usein hyvää omatuntoa ja synninpäästöä: hintalappu kertoo rakkauden määrästä ja laadusta. Kuinka moni vaihtaisi uuden pleikkarin läsnäolon ja läheisyyden paljouteen? Tai kännykkämallin siihen, että kuulisi ja näkisi arvostusta ja rakkautta toisen teoissa? Monikin.
Jouluna pitäisi saada nukkua ja levätä, maata päivä sängyssä, syödä pieniä herkkuja, olla lähellä ja saada hellyyttä. Jouluiltana pitäisi saada paketti tai kaksi, joissa olisi omin käsin kudotut sukat tai lapaset. Tai pieni kirje, tai lapsen piirustus, tai lahjakortti, jota vastaan ystävä tarjoaa kiireettömän teehetken keksien kera tai vie valokuvanäyttelyyn. Jouluna pitäisi sytyttää kynttilä elävien valoksi ja menneiden muistoksi. Kun joku jouluna kiittää siitä, että olet olemassa, olet elänyt elämääsi hyvin.
Yksinkertaisuutta ja pelkistyneisyyttä ei pitäisi pitää köyhänä tai vähäisenä: sisältö tekee asioista ylellisiä, ei kuoren paljous.
Olkoon joulunne millainen hyvänsä, olkoon se hyvä ja toiveittenne mukainen.