Huppistakeikkaa
Noku oli kiire, stressi, sitte hajosi käsi, joulukiireet tuli ja sairasloma ja joululoma ja loppiainen. Ja sitten on ollut töitä ja asuntosuhinaa ja sen semmoisia. Sorry! Päätin kaksi vuotta sitten, että vuosi kirjalle ja sitten täytyy tehdä töitäkin - ja näinhän se meni.
Sitäpaitsi myönnän avoimesti, että olen myynyt pyrstöni Facebookille. Siellä tulee mölistyä. Se on osa omituista sosiaalista elämää, jota ei välttämättä arkena muuten ehdi viettää. Sieltä löysin myös aivan uudenlaisen huonon omatunnon: syyllisyys, joka syntyy kaverikutsun ohittamisesta. Ja kun tuota syyllisyyttä tuntee, voi tyynesti todeta omassa päässä olevan jotain pahasti vialla.
Äänimaailmasta
Koska istun merkittävän osan työpäivistäni puhelinkokouksissa, äänimaailma on alkanut merkitä entistä enemmän. Olen aina ollut ääniherkkä, juuri sillä autistisella tai aspergerisella tavalla - kovat ja kimeät äänet saavat minut psykoosin partaalle minuutissa, en pysty ottamaan vastaan usean ihmisen päällekkäistä puhetulvaa, kauniissa äänissä uin ja hyvästä musiikista saan kovemmat sävärit kuin moni kokaiinista.
Työpäivien ilo on pehmeä-ääninen kollega ja painajainen se tappiniska, joka kiljuu ja honottaa puhelimensa mikrofoniin kuin olisi äänen volyymista kiinni, tajuaako kukaan pointtia. Tulee jostain syystä mieleen isäni kertomus Kanarian saarilta, missä suomalainen läskipallojurpoäijä uikkareissa pääsi jäätelökojulle ja pyysi jäätelöä. Suomeksi, tottakai. Espanjalainen jäätelömyyjä levitteli käsiään avuttomana. Suomalainen äijä kumartui kojun ylle ja sanoi äärimmäisen hitaasti ja huutamalla "JJÄÄÄÄ-TEEE-LÖÖÖ-ÄÄÄÄ". Niin ne ulkomaalaiset oppii ymmärtämään ja asioimaan, eiks?:)
Loukkaavaa
Hazardin kolumni nosti ennennäkemättömän äläkän. Luin sen itsekin moneen kertaan, enkä löytänyt siitä vainajan pilkkaa vaan rienaa median jeesustelua ja hurskastelevia median kuluttajia kohtaan. Mutta ei anneta sen haitata menoa. Terveisiä kaikille yli sadalle Julkisen Sanan Neuvostoon valittaneelle: sisälukutaito eli tekstin ymmärtäminen on hankalaa, eikä aina jaksa. Jostain syystä minulla on sellainen perstuntuma, että valituksen tehneistä enemmistö on keski-ikäisiä miehiä, joille perussuomalaisuus merkitsee.
Mietin tuossa samalla, että mitäs tosiaan on tehtävissä, kun vainaja onkin ehta aito mulkvisti? Mitä jos vainaja oli kerta kaikkiaan ilkeä, typerä ja fittimäinen epäihminen - pitääkö silti hautajaisissa hurskastella ja jauhaa paskaa, miten herttainen ja kiva ihminen kupsahti? Eihän nyt kukaan hautajaisiin tai arkulle tule vainajaa solvaamaan, mutta aikovatko sukulaiset tästä eteenpäin riiskuttaa poliisille tai JSN:oon, jos joku kehtaa sanoa, että edesmennyt ei ollut järin tähdellinen olento ihmiskuntaa ajatellen?
Tätä ei Hazard sanonut tai tehnyt, hän kun rienasi meitä mediakuluttajia siitä, miten pidämme tiettyjä hahmoja (Nykänen, Halme, Tuksu jne.) sirkusfriikkeinämme ja nauramme paskaista heidän mokauksilleen, vaikka kyse on usein heikkolahjaisista, sairaista ja kaikenmoista apua tarvitsevista ihmisistä. Hekotamme vatsa karrella, kun mielenterveydeltään huojuva selittää demonijuttuja tai moniongelmainen suostuu parkkihallin panokuviin. Sitä vahingoniloista sosiaalipornomärehtimistä Hazard rienasi. Meitä Masa/BB-Hentsu -vitsejä vääntäviä se Kaarina ivasi. Ehkäpä juuri siksi niitä valituksia tuli niin paljon - pilkka osui nilkkaan, pahasti?
Talvi ja pakkanen
Nyt on sellaista säätä pitänyt, ettei pitäisi näiden ikuisten inisijöidenkään valittaa. Männätalvina inisijät ostivat kilokaupalla suksivoiteita, lämmittivät niitä uunissa ja voitelivat suksenpohjaa kaiket illat, hypistelivät hiihto- kondomipukuaan ja jupisivat kuinka ei ole Suomessa enää talvia eikä latuja. Nyt loppui sekin vikinä, kun pitää toista kuuta yli kymmentä astetta (tänä aamuna -23) ja maisema on kuin Disneyn kallisrahoitteisen jouluelokuvan tietokoneanimoidusta metsästä.
Minä etsin ja löysin vihdoin huopatossut! Lahtiset, suomalaiset ja aidot! Ei palele varvas ja hyvä niillä on tassuttaa hangessa. Hommasin myös Thermohaalarin, tosin sääriosan huomasin suunnitteluvirheeksi: sääriosa on pelkkä ohut kangas, siinä voi pohje huurtua ellei ole polviin saakka ulottuvaa saapasta. Ja kun tässä omakotitalokuumetta potee, kohta ostan varmaan lumikolankin:)
Kulttuurilaarikko
Ajattelin tehdä tästä vakioluvun. Kulttuurilaarikkoon listaan edes pääosan lukemistani kirjoista (niitä kymmeniä dekkareita en jaksa mainita:) tai muista nauttimistani kulttuurituotoksista. Tähditän ne seuraavasti:
- ***** = olen tulessa!
- **** = posket punottaa, lämpö läikähtelee
- *** = lämpimään päin
- ** = haaleaksi jätti
- * = jäistä näkkäriä
- @ = kurapaskaa
Henning Mankell: Kiinalainen ** + @
Ansiokasta kirjassa oli maolaisen Kiinan kuvaaminen. Mutta jumankekka, jos
kirjoitetaan dekkaria, pitäisi joku raja pitää: näin surkeaa motiivia en
ole missään dekkarissa kohdannut. Oikeasti hei - siis tyyppi lueskelee
1800-lukulaisen hepun päiväkirjaa ja suivaantuu siitä niin helvetisti, että
käy lahtaamassa toisella puolella maailmaa kylällisen ihmisiä, joiden esi-isät
niinku kiusas sitä päiväkirjan tyyppiä? C'MON! (Siitä hyvästä kurapaskamerkki)
Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli ***
Parempi kuin Tuulen varjo. Mutta onhan se sielun myynti vihtahousulle jo
aika klishee, kuten myös suuren rakkauden traaginen itsemurhakuolema.
Kansakunnan olohuone****
On se sentään näkemisen arvoinen. Siinä näkee jotain sellaista suomalaisen
miehen sielunmaisemasta, mikä on karmivaa, karua, ironisen hauskaa ja
hellyyttävää samaan aikaan.
Avatar*****
Joskus isolla rahalla tehty, laajan levikin elokuva voi onnistua. Teki
kipeää palata tähän todellisuuteen. Pandoraa ikävä.
In Treatment / Terapiassa *****
Säväyttävä. Uskoisin sen olevan koskettava myös alan ammattilaisille. Ei
mikään pizzaperjantain ajanviete, mutta jokainen osa saa haluamaan tietää
lisää, mitä kullekin terapia-asiakkaalle seuraavaksi tapahtuu.
Toivon mukaan päivitän ennen huhtikuuta. Älkää unohtako Tampereen Kirjamessuja!