Vaaleanpunainen

Viisissäkymmenissä olevalla miehellä oli selvästi vaikeuksia istua mukavasti, vyö painoi alasvalunutta rasvapalleaa eikä rasvainen lounas ilmeisesti ollut auttanut asiaa. Mies pyyhki hienoista hikeä otsaltaan, napsutteli pörheillä sormillaan paperipinoa ja yritti katsella ikkunasta ilmeettömänä. Hänen katseensa käväisi tuoliinsa sykertyneen pojan päälaella. Pojan päälaki oli väite, johon miehen oli puolustauduttava.
- Etkös sinä nyt voisi kertoa, miksi sinä sen otit, että päästäis pois täältä?

Poika nosti päälakensa ja näytti kasvonsa, mutta ei tehnyt elettäkään vastatakseen.
- Mitä sulla oli mielessäs silloin? Ajattelitko sä ollenkaan, mitä sä teit?
Poika käänsi kasvonsa ikkunaa kohti ja kohautti olkapäitään.
- Sä aiheutit melkoisen mekkalan, ymmärrätkö? Et sä voi mitenkään nyt selvitä tästä kohauttelulla, tämä on vakava rikos.
Mies kohensi asentoaan, jotta rikoksen vakavuus menisi paremmin perille pojan jo entisestään vakavaan päähän.
- Täytyykö sut pitää tutkinnassa tuolla koirankopissa, missä virtsa haisee ja juopot huutaa, sekö auttaisi puhepuolta?
Mies alkoi tuntea itsensä jo melkein karskiksi. Poika alkoi vapista. Se alkaa pehmetä, mies ehti ajatella kun poika nousi. Mies vaistomaisesti alkoi nousta itse, nyt se tulee saatana päälle, minä sille pärjään. Poika kuitenkin jäi seisomaan tuolinsa eteen. Tukka roikkui silmillä, roikotti päätään ja kiskoi paitaansa housuista.

Poika kiskoi paitansa housuista, ruimi kättä hihan sisään, veti laihan rankansa kaarelle ja jossain ratkesi sentti saumaa. Hän seisoi miehen edessä hento ylävartalo paljaana ja katsoi miestä silmiin. Mies ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Pojan keho oli kuin mustikkakeittoa ja hometta, sinelmää, raitaa ja ruhjetta, naarmua, rusikoitua oppia elämästä. Osa sinelmistä oli ehtinyt vihertävänkellertävään vaiheeseen, osa oli vielä verisuonten repeilystä mustanpunaisena. Poika itki painetun pään suojassa. Mies nousi seisomaan pöytänsä takana ja hapuili tukea pöydän reunasta.
- Mikä saatana...
Poika heitti päänsä pystyyn.
- Se huusi sille, SE HUUSI SILLE, se huusi just kuin kotona ennen kuin tapahtuu, mä voisin juosta jos ehtisin, se ei olis voinu, siksi mä sen otin, SIKSI MÄ SEN OTIN! MÄ KOITIN VIEDÄ SEN POIS ETTEI NE SAA SITÄ!
Mies seisoi edelleen, tunsi itsensä kovasti tekemättömäksi.
- Tuota...ottaisitko sinä vähän kahvia tähän väliin?
Poika istui alas ja nyökkäsi. Mies lähti varovasti huoneesta, koitti olla pitämättä meteliä enemmän kuin oli tarpeen. Hän tunsi helpotusta, kun pisti ovea kiinni.

Käytävällä pojan pidättänyt konstaapeli noukki sokeripaloja kahvistaan muovilusikalla ja katsoi kysyvästi.
- Se on tuo poika kotona saanut melkoista kurinpitoa. Sitä on hakattu päätöiksi, se riisui paidan enkä oo sellaista jälkeä elävässä ennen nähnyt.
Konstaapeli pyöräytti silmänsä suuriksi ja lähti huoneeseensa, näitä oli nähty. Mies katsoi konstaapelin huoletonta menoa, ajatteli omaa poikaansa, ja tunsi tarvetta viettää hetken aikaa vessassa, kunnes kuristava tunne katoaisi.

Oli aurinkoinen päivä, rivitalojen pihat kukassa ja ilma kesää täynnä. Nuori rouva hyssytteli vaunuja pihalla, hän oli valvonut liian pitkään, mies oli taas työmatkalla, hänen rintojaan särki, hän ajatteli viikonlopun sukulaisvierailua, nyppi nöyhtää mekkonsa rintamuksesta vaikka rintoihin sattui, häntä väsytti, vauva jatkoi huutamista, vaipat oli vaihdettu, sitä oli syötetty, häntä väsytti, vauva huusi, hän halusi huutaa myös ja ensin hän kuiskasi että saatanan vittu jos et ole hiljaa minä sinut tapan, ole perkele hiljaa, ole hiljaa tai kuolet ja sitten hän puhui, tuijotti punaisena kirkuvaa naamaa ja että hän tarttuisi vielä siihen ja hakkaisi sen pään kivetykseen olisi edes hetki hiljaista JA SITTEN HÄN HUUSI ja pelästyi omaa ääntään ja tönäisi vaunut seinään että kolahti, vauva huusi entistä rajummin ja nuori rouva lähti vapisten sisään, sulki oven, kaatui sohvaan ja alkoi itkeä tyyny suun sisään tungettuna.

Kun hän havahtui myöhemmin, vauva oli hiljaa. Vaunut olivat tyhjät.

Jossain kesäisen metsätien varrella istui nuori poika sylissään pieni tyttö, poika hyräili sille lauluja ja kertoi metsän tontuista. Tyttö katseli silmät suurina, ymmärsi kaiken siitä äänestä, joka hymisi ja piti elossa. Poika hymisi tyttöä heijaten vielä silloinkin, kun hän näki tien päässä lähestyvän sinivalkoisen auton, kuuli etäisiä huutoja. Naispuolinen poliisi irrotti varovasti pojan sormet vauvan vaaleanpunaisen nutun ympäriltä ja otti vauvan syliinsä. Poika katsoi häneen silmät kyynelissä.

Poliisiautossa oli hiljaista, vauva tuhisi unessa poliisin sylissä, kuljettajana toimiva mies katsoi vierustoveriaan.
- Mitä se poika sulle oikein sanoi, jotain se siinä kuiski?
- Se kysyi, että ymmärränkö mä, ettei me oikeasti suojella ketään.
- No ymmärsitkö sä?
Nainen käänsi päänsä eikä vastannut.