Hoivan arvoiset

Alkaa
Alkaa kello
12.15
Päättyy
Päättyy kello
15.00
Paikka

Linna-rakennus ls 4013 (Kalevantie 5)

Tampereen yliopiston Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLA järjestää seminaarin yhteistyössä Hoivan arvoiset: Vaiva yhteiskunnan ytimessä -teoksen tekijöiden kanssa. Tilaisuuden puheenvuorot tarkastelevat teoksessa esiteltyjä hoivan kysymyksiä eri näkökulmista.
 

Hoivan arvoiset: Vaiva yhteiskunnan ytimessä
Hoppania Hanna-Kaisa, Karsio Olli, Näre Lena, Olakivi Antero, Sointu Liina, Vaittinen Tiina, Zechner Minna (2016). Helsinki: Gaudeamus.

 
Vaiva ja vanhuus ovat ihmisille yhteisiä kokemuksia, ja niihin vastaaminen koskettaa kaikkia yhteiskuntia. Hoivan järjestämiseen ei kuitenkaan löydy yhtä oikeaa tietä, vaan se rakentuu poliittisen kamppailun lopputuloksena. Meneillään olevassa hoiva-alan murroksessa markkinaehtoisuus on kasvanut ja julkisia palveluja järjestetty uudelleen. Ongelmana on, ettei erilaisten ratkaisujen seurauksista ole useinkaan saatavilla tarpeeksi tietoa.
 
Hoivan arvoiset nostaa esille hoivapolitiikan vaiettuja tai väisteltyjä totuuksia. Se puntaroi niin väestön ikääntymisestä seuraavan hoivakriisin taloudellisia vaikutuksia kuin hoivan laatua ja eettisiä ulottuvuuksiakin. Vaivoja ja hoivapolitiikkaa havainnollistetaan kuvitteellisten henkilöiden tarinoiden avulla. Niissä seurataan kunnallispoliitikko Kirstiä ja hänen perhettään, johon kuuluvat mies Pentti, juuri isäksi tullut poika Mika sekä muistisairas äiti Kielo. Kielon arkeen kuuluvat myös filippiiniläishoitaja Marie sekä kotipalvelutyöntekijä Alli.
 
 
Seminaarin ohjelma

  • 12.15–13.00 Olli Karsio: Hoivan arvoiset: vaiva yhteiskunnan ytimessä
  • 13.00–13.45 Hanna-Kaisa Hoppania: Poliittinen hoiva
  • 13.45–14.00 Kahvitauko
  • 14.00–14.45 Liina Sointu: Moninainen hoiva kotona
  • 14.45–15.00 Loppukeskustelu

 
Toivotamme tervetulleiksi kaikki seminaarin teemasta kiinnostuneet!

Kahvitarjoilun vuoksi pyydämme ilmoittautumista tiistaihin 7.3. mennessä e-lomakkeella: https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/18617/lomake.html.  

Tapahtuma on osa PERLAn kevään 2017 tutkimusseminaarin ohjelmaa.

 

Lisätietoja

tutkija Eija Eronen
050 318 7458     
Eija.Eronen@uta.fi