Neurologiaan erikoistuvien päivät

Alkaa
Alkaa kello
09:00
Päättyy
Päättyy kello
12:45
Paikka

Cumulus Koskikatu (Koskikatu 5, 33100 Tampere)

Järjestäjä(t)

Tampereen yliopiston lääketieteen yksikkö

Tampereen yliopiston lääketieteen yksiköllä on ilo kutsua kaikki neurologiaan erikoistuvat lääkärit ja vastavalmistuneet erikoislääkärit kolmansille neurologiaan erikoistuvien päiville Tampereelle 23.-24.9.2016.

Perjantain ohjelma koostuu kolmesta teemasta. Ensimmäinen käsittelee lihastautien esiintyvyyttä Suomessa ja oireilevan potilaan tutkimista. Lounaan jälkeen on esillä akuuttineurologian kysymyksiä, muun muassa akuutin aivoinfarktin uusien hoitolinjojen osalta.  Krooniset neurologiset sairaudet ovat esillä päivän kolmannessa teemassa, jossa korostuvat kuntoutuksen ja kivunhoidon kysymykset. Käytännön diagnostiikkaan ja tutkimusmenetelmiin perehdytään lauantain työpajoissa. 

Koulutus on osallistujalle maksuton, Tampereen yliopisto vastaa osallistujien matka- ja majoituskustannuksista. Koulutukselle haetaan Tampereen yliopistolta hyväksymistä teoreettiseksi kurssimuotoiseksi koulutukseksi 10 tunnin laajuisena.

Lisätietoja

Marja-Liisa Sumelahti
Dosentti, kliininen opettaja
Tampereen yliopisto 

Laura Inkinen
Neurologiaan erikoistuva lääkäri, kliininen opettaja
Tampereen yliopisto