Childcare-tutkimushanke sai 1,9 miljoonan jatkorahoituksen

Julkaistu 16.11.2017 - 10:34

Varhaiskasvatusta koskeva Childcare-tutkimushanke on saanut Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvostolta 1,9 miljoonan euron jatkorahoituksen. Vuonna 2015 käynnistynyt hanke jatkaa nyt saadun rahoituksen turvin toimintaansa vuoden 2020 loppuun. Hanke tuottaa tietoa suomalaisesta lastenhoidon, varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestelmistä.

Tutkimustiedon tarve varhaiskasvatuksesta on kasvanut runsaan poliittisen mielenkiinnon ja mediahuomion ansiosta. Julkista debattia käydään samanaikaisesti perhevapaajärjestelmästä ja lasten hoidon tuista, joiden vaikutuksia vanhempien tekemiin ratkaisuihin ei ole aiemmin tutkittu samanaikaisesti.

– Olemme iloisia, että meillä on mahdollista jatkaa tätä työtä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, sanoo Tampereen yliopiston varhaiskasvatuksen professori Kirsti Karila.

Hanke on Jyväskylän yliopiston, Tampereen yliopiston ja THL:n yhteinen konsortiohanke.

Childcare-tutkimushanke