Kesäkoulu kiinnostaa kansainvälisiä opiskelijoita

Julkaistu 28.7.2016 - 12:07
Summer School 2015
Kesäkoulun opiskelijoita ilmoittautumassa elokuussa 2015. Tänä vuonna Summer School alkaa maanantaina 8. elokuuta. - Kuva: Jonne Renvall 

 

UTA Summer School 2016 tuo elokuun alkupuolella Tampereen yliopistoon 250 opiskelijaa noin 20 maasta. Englanninkielisiä kursseja järjestävät useimmat tieteenalayksiköt; kaikkiaan kursseja on 14. Suosituimpia ovat suomen kielen alkeet sekä monikulttuurisuutta koulutuksessa ja työssä käsittelevä kurssi. 

- Kesäkoulukonsepti on lähtenyt hienosti liikkeelle, sanoo kansainvälisten asioiden päällikkö Kaisa Kurki.

Hakijoita oli lähes 340. Opiskelijoita on tulossa muun muassa Tsekistä, Saksasta, Tanskasta, Britanniasta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Kiinasta, Intiasta, Tansaniasta ja Uudesta Seelannista.

- Summer School on hyvä intensiivinen oppimismahdollisuus kansainvälisessä yhteisössä myös yliopiston omille opiskelijoille, Kurki huomauttaa.

Kesäkouluun on ilmoittautunut sekä yliopiston omia tutkinto-opiskelijoita, uusia kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita, vaihto-opiskelijoita että yliopiston ulkopuolisia.

- Osa kesäkouluun tulevista tulee partneriyliopistoista ja tuntee Tampereen yliopiston jo ennalta. Elokuu on kesäkoululle hyvä ajankohta, koska ulkomaisten yliopistojen lukuvuodet ovat päättyneet ja oma lukuvuotemme alkaa heti kesäkoulun jälkeen. Mielenkiintoiset teemat vetoavat eivätkä maksut ole korkeita, Kurki arvelee kesäkoulun suosion syistä.

Tampereen yliopisto järjesti ensimmäisen koko yliopiston laajuisen kesäkoulun vuosi sitten. Silloinkin menestys oli hyvä, hakijoita oli yli 280, osallistujia 160 ja kursseja 10.

UTA Summer School 2016