Kulkemattomat polut Vuoden historiateokseksi

Julkaistu 12.2.2018 - 13:54

Vuoden 2017 historiateokseksi on valittu teos, joka käsittelee Suomen historian vaihtoehtoisia ja toteutumattomia kehityskulkuja. Kulkemattomat polut. Mahdollinen Suomen historia (Gaudeamus) palkittiin Historian Ystäväin Liiton järjestämässä kilpailussa.

Palkitun kirjan ovat toimittaneet professorit Nils Erik Villstrand ja Petri Karonen, ja sen muita kirjoittajia ovat Tampereen yliopiston historian professorit Pertti Haapala, Pirjo Markkola, Marjaana Niemi sekä tutkijat Sari Katajala-Peltomaa ja Ulla Koskinen.

Kirja kuvaa erilaisia mahdollisuuksia ja valintoja, joita pitkin Suomen historia olisi voinut edetä vuodesta 1417 aina vuoteen 2017 asti. Se avaa asiantuntijatietoon perustuen, mitä olisi voinut tapahtua, jos vaihtoehdoista olisi valittu toinen. Näin kirja edustaa avoimiin tilanteisiin keskittyvää kontrafaktuaalista historiantutkimusta.

- Viimeistään tämän teoksen lukemisen jälkeen on selvää, että Suomen historiaa ei voi selittää kehityksellä kohti kansallisvaltiota, perusteluissa todetaan.

Vuoden Historiateos julkistettiin Suomalaisten Historiapäivien avajaisissa Lahden Sibeliustalossa  lauantaina 9. helmikuuta. Teos on julkaistu myös ruotsiksi nimellä Öppet fall: Finlands historia som möjligheter och alternativ (SLS).