Unelmien Hiedanrannassa kasvavat yhteisöt, luonto ja yritykset

Julkaistu 5.5.2017 - 10:47

Tampereen Hiedanrannan ideakilpailun parhaiden töiden satoa kehitettiin eteenpäin yhdessä kaupunkilaisten kanssa kolmessa työpajassa huhtikuun lopussa. Työpajoissa kehitetyt ideat ja toiveet koskivat erityisesti yhteisöllisyyden ja luonnon kasvamista osaksi tulevaa kaupunginosaa. Tällä tarkoitettiin esimerkiksi tilojen uudenlaista jakamista, kohtaamispaikkoja, villiä kaupunkivihreää ja itse tehtyjä puutarhoja tiiviin kaupunkirakenteen sisällä. Kolmantena elävyyden kannalta keskeisenä teemana nousivat esiin työpaikat ja yrittäminen.
 
Hiedanrannasta suunnitellaan 25 000 asukkaan ja 10 000 työpaikan kaupunginosaa. Kehitystä vauhdittavat erilaiset yhdessä tekemisen kokeilut, tilojen väliaikaiskäyttö ja kaupunkilaisten järjestämät tapahtumat.
 
Lopputyöpajaan voi ilmoittautua ma 8.5. saakka

Keskiviikkona 10. toukokuuta ideakilpailun jatkojen viimeinen työpaja, Tulevaisuuspyörre, kokoaa parhaat ideat aiemmista työpajoista keskittyen esiin nousseisiin kolmeen teemaan: yhteisöihin, luontoon sekä yrittämiseen ja työhön.

Työpajassa pohditaan esimerkiksi, miten saadaan aikaan monimuotoisia kortteleita, joissa sekoittuvat kaupunkiviljely, erityyppiset asunnot ja työtilat. Tavoitteena on löytää polkuja siihen, miten ideoita voidaan lähteä toteuttamaan ja ketkä ryhtyvät luomaan toivottua ja kaupunkilaisten tarpeisiin vastaavaa tulevaisuuden Hiedanrantaa.

Yhteistoimintaan perustuvaa kestävää kaupungistumista

Työpajat ovat osa tutkimusta, jossa kokeilemalla ja yhteiskehittämällä luodaan entistä asukaslähtöisempiä, monimuotoisempia ja kestävämpiä kaupunkeja.

Työpajat ovat myös osa juuri käynnistynyttä, noin vuoden kestävää alueen yleissuunnittelua. Kaupunginosaa tehdään uudella tavalla, josta osoituksena on alueen avaaminen kaupunkilaisten käyttöön ja vuorovaikutus kaupunkilaisten kanssa jo varhaisessa suunnittelun vaiheessa. Yleissuunnittelun jälkeen edetään ensimmäisten asemakaavojen laatimiseen.
 
Ideakilpailun jatkoja järjestävät Tampereen kaupungin Hiedanrannan kehitysohjelma ja Hiedanrannasta vastaavat kaavoittajat yhdessä Tampereen yliopiston Dwellers in Agile Cities (DAC) -tutkimushankkeen tutkijoiden kanssa.  DAC-tutkimusta rahoittaa Suomen Akatemia strategisen tutkimuksen varoista.

Hiedanrannan ideakilpailun jatkot
Lopputyöpaja: Tulevaisuuspyörre keskiviikkona 10.5. klo 17–20
Lielahden kartano, Lielahdenkatu 10–12
 
Sähköinen ilmoittautuminen:
https://www.lyyti.in/tulevaisuuspyorre
 
Lisätietoa:

http://www.agilecities.fi/
http://www.tampere.fi/hiedanranta
http://valiaikainenhiedanranta.fi/
 
Työpajat ja DAC-hanke/

Koordinaattori Mikko Kyrönviita p. 050 509 9026, mikko.kyronviita@uta.fi
Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 5.5.2017