Varhaiskasvatus kuumentaa tunteita

Julkaistu 25.4.2018 - 17:05
Kirsti Karila/ Kuva: Jonne Renvall
Tampereen yliopisto palkitsi Kirsti Karilan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, jota Karila vertaa pitkän matkan juoksuun. – Jos haluaa vaikuttaa, niin täytyy olla uskottava, luotettava ja johdonmukainen. Pitää olla myös rohkeutta olla eri mieltä kuin vallassa olijat, Karila sanoo.

Kirsti Karilan tutkimusaihe nousi huomion keskipisteeksi mutta keskustelun sävyä hän pitää surullisena

Teksti: Heikki Laurinolli
Kuva: Jonne Renvall

Varhaiskasvatuksen professori Kirsti Karila sai Tampereen yliopiston Vuoden yliopistoteko -tunnustuksen samalla viikolla, jona hänen tutkimusaiheensa nousi lakkoilun ja mielenosoitusten kohteeksi.

Lastenhoitajia ja sosionomikoulutuksen saaneita lastentarhanopettajia edustavat ammattijärjestöt järjestivät ensin ulosmarssin vastalauseena varhaiskasvatuslain uudistukselle, jonka valmistelussa on hyödynnetty myös Karilan työryhmän työtä. Loppuviikosta lastentarhanopettajat osoittavat mieltä palkoistaan, joiden tasoa Karilakin pitää liian matalana.

Vaikka Karilan palkitseminen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta osui ajallisesti kohdalleen, ei palkittu ole kuumentuneesta kiistasta mielissään.

– Katselen aika surullisena tätä keskustelua, jossa fakta ja fiktio sekoittuvat, Karila sanoo.

Karila on työskennellyt yli 40 vuotta varhaiskasvatuksen parissa ja havainnut kiinnostuksen kasvussa valtavan muutoksen parin viime vuoden aikana. Suomi seuraa nyt jälkijunassa kansainvälistä mallia, jossa varhaiskasvatus on noussut myös talouskeskustelun keskipisteeksi.

Koulutustason nosto
ei ole uusi asia

Käsittelyssä oleva varhaiskasvatuslaki uudistaisi päiväkotien henkilöstörakennetta siten, että koulutustasoa nostettaisiin ja eri koulutuksen saaneiden ammatillisia profiileja ja tehtävänimikkeitä selkeytettäisiin.

Lakiehdotuksen mukaan varhaiskasvatuksen opettajakelpoisuus edellyttäisi yliopistoissa suoritettua kandidaattikoulutusta. Ammattikorkeakouluista valmistuneet varhaiskasvatuksen ammattilaiset taas työskentelisivät varhaiskasvatuksen sosionomin nimikkeellä. Lisäksi päiväkodeissa työskentelisi toisen asteen koulutuksen saaneita lastenhoitajia.

Toisen asteen koulutuksista valmistuneet varhaiskasvatuksen ammattilaiset ja heidän ammattiliittonsa pelkäävät nyt, että heiltä loppuvat työt kokonaan.

Kirsti Karila pitää pelkoa täysin turhana ja osoituksena kuumentuneesta keskustelusta, joka on irronnut monilta osin tosiasioista. Keskustelua koulutuksesta käytiin jo 1980-luvulla, kun Karila itsekin työskenteli lastentarhanopettajana. Opettajankoulutuksen saaneiden lastentarhanopettajien osuus oli 1980-luvulla suurempi kuin 1990-luvulla ja sen jälkeen. Karila sanoo, ettei nyt ole kyse kovin radikaalista muutoksesta vaan melkeinpä paluusta taaksepäin.

Lastentarhanopettajan kelpoisuuden voi saada tällä hetkellä kahta eri väylää pitkin. Toinen on sosionomikoulutus ammattikorkeakoulussa ja toinen yliopistojen opettajankoulutukseen kuuluva varhaiskasvatuksen kandidaattikoulutus. Toinen on sosiaali- ja terveysalan, toinen opetus- ja kasvatusalan ammattilainen.

– Eri ammattiryhmien välillä on jännitteittä. On aika paljon päiväkoteja, joissa ei ole lainkaan yliopistoissa koulutettuja lastentarhanopettajia. Silloin tullaan siihen, mikä on sosionomikoulutuksen ja yliopistokoulutuksen ero, Karila sanoo.

Kurahaalarista
populismia

Lakkoiluksi yltynyt kiistely eri ammattiryhmien tehtävistä kiteytyy keskustelussa kurahaalareista: – Onko koulutuksella väliä, kun lapsen kurahaalarin pukeminen on kuitenkin kaikille samaa hommaa? Tekeviä käsiä siinä tarvitaan, kuuluu väite.

– Kurahaalarijuttu kilpistää aika hyvin koko problematiikan. Se on populistinen näkökulma siihen, että tulossa olevassa varhaiskasvatuslaissa esitetään henkilöstön koulutustason nostoa ja ammattinimikkeiden selkeyttämistä, Kirsti Karila sanoo.

Tekeillä oleva laki esittää muutosta henkilöstön määrällisiin suhteisiin. Nyt päiväkodeissa on kaksi toisen asteen koulutuksen suorittanutta yhtä yliopistokoulutuksen suorittanutta kohden. Jatkossa suhde menisi toisin päin siten, että tulisi kaksi yliopistokoulutettua ja yksi toisen asteen suorittanut.

– Kun kaikille tulee selkeät ammattiprofiilit, niin silloin voidaan hyödyntää kaikkien erityisosaamista. Ammattikorkeakoulun suorittaneilla se tulee sosiaali- ja terveysalalta, yliopistokoulutuksen suorittaneilla taas kasvatustieteen ja pedagogiikan alalta ja toisen asteen koulutuksen saaneilla lastenhoitajilla hoitoalalta.

Koulutustason nostaminen ja pedagoginen osaaminen liittyvät kurahousuihin ja keskusteluun tekevien käsien määrästä.

– Tekevien käsien metafora korostaa suorittavaa työotetta, kun varhaiskasvatuksen nykyisten tehtävien ja työn vaatimusten näkökulmasta pitäisi pikemminkin käyttää mielikuvia, jotka korostavat reflektiivisyyttä ja työn kehittämistä. Kurakauden eteistilanteet ovat mitä suuremmassa määrin pedagogisia tilanteita. Työnsä osaava pedagogi osaa rakentaa niistä tilanteen, jossa lapset ovat omatoimisia. Ajatus ei ole se, että siellä olisi mahdollisimman paljon aikuisia pukemassa niitä lapsia, Karila sanoo.

Osa ammattijärjestöistä pyörittää nyt keskustelua, jossa yliopistokoulutetuilla lastentarhanopettajilla viitataan Karilan mielestä ”johonkin 1900-luvun alun katederipedagogiikkaan”.

– Tämä keskustelu osoittaa, että juuri nyt on korkea aika nostaa henkilöstön koulutustasoa, jotta lapsen mielenkiinnon kohteiden havaitseminen, vertaisoppimisen tukeminen ja kaikki se, mitä tiedetään lapsen oppimisesta tutkimuksen kautta, tulevat arjen pedagogiikkaan. Tällaisista kysymyksistä varhaiskasvatuslaki tekee ehdotuksen.

Faktat, pelot ja
uhkakuvat sekaisin

Varhaiskasvatuksen eri ammattiryhmien epäselvät vastuut ja velvoitteet ovat vaivanneet jo pitkään. Ongelmat ovat peittyneet alan työkulttuuriin, jonka monet tutkimusprojektit ovat Kirsti Karilan mukaan osoittaneet harmonisuuteen pyrkiväksi.

– Varhaiskasvatuksessa pyritään siihen, ettei toiselle tule paha mieli. Nuorilla opettajilla on ollutkin viime aikoina vaikeuksia käyttää osaamistaan. On pyrkimystä siihen, että kaikki tekevät samoja töitä. Ammatillisten vastuiden ja velvoitteiden eriyttäminen koulutuksen ja taustan mukaan ei ole ollut kulttuurisesti sallittua, vaikka kunnat ovat yrittäneet selkeyttää tehtävänkuvia, Karila sanoo.

Lainsäädäntö ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet -asiakirja vaativat lastentarhanopettajia ottamaan vastuuta pedagogisesta johtamisesta, mutta arjessa se osoittautuu vaikeaksi.

Karila pahoittelee, että henkilöstökysymykset ovat nousseet näin jännitteisesti esille, vaikka varhaiskasvatuksessa on paljon muitakin asioita, joihin pitäisi puuttua.

– Faktat, pelot ja uhkakuvat menevät nyt aivan sekaisin. Keskustelu liikkuu kokonaan sellaisella tasolla, millä ei ole mitään tekemistä lainsäädännön todellisten asioiden kansa. On pelkoa siitä, että ihmisiä irtisanotaan, vaikka tähän tulee siirtymäkausi vuoteen 2030 saakka. Vasta silloin alkaisivat nämä henkilöstöprofiilit olla vaatimuksissa.

Subjektiivisen oikeuden
rajaus syytä perua

Kiistelyn sijasta Kirsti Karila toivoo rauhallista pohdintaa siitä, mitkä ovat varhaiskasvatuksen muuttuneet tehtävät ja miten voidaan turvata lasten hyvinvointi ja oppiminen laadukkaassa ympäristössä.

Yksi ongelmista on vuoden 2016 lakimuutos, jolla rajattiin subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen. Rajoittamaton oikeus on enää vain niillä lapsilla, joilla on siihen huoltajien työn tai opiskelun vuoksi tarvetta.

Rajaus on johtanut siihen, että päiväkotiryhmien koostumus vaihtelee koko ajan eikä lapsilla ole enää pysyviä ryhmiä. Ryhmät ovat vakaampia alueilla, joilla vanhempien työmarkkina-asema on parempi. Epävakaat ryhmät sijoittuvat alueille, joilla on paljon työttömyyttä ja taloudellisia ongelmia.

– Tasa-arvon kannalta on ongelma, että päivähoidon subjektiivisen oikeuden rajaus ei tue yhdenvertaisesti kaikkien lasten mahdollisuutta oppia levollisessa, turvallisessa ja laadukkaassa ympäristössä. Toivottavasti tämä subjektiivisen oikeuden rajaus purettaisiin siten, että pystyttäisiin rakentamaan parempia ympäristöjä lapsille.

Alueelliset
erot suuria

Kirsti Karila on mukana Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Childcare-hankkeessa, jonka yhtenä osana tutkittiin paikallispoliitikkojen ja johtavien viranhaltijoiden varhaiskasvatuksen järjestämistä koskevia puhetapoja 10 tutkimuskunnassa.

Varhaiskasvatuksen tehtäviä ja taloutta koskevat puhetavat erosivat toisistaan. Kaupunkimaisissa kunnissa painottuivat varhaiskasvatuksen kasvatus- ja koulutustehtävää sekä varhaiskasvatukseen investoinnin merkitystä korostavat puhetavat. Maaseutumaisissa kunnissa painottui puhe pakotutuista säästöistä ja varhaiskasvatuksen tehtävästä mahdollistaa vanhempien työssäkäynti.

Karila arvioi, että puhetavat heijastuvat myös toteutuvaan paikalliseen varhaiskasvatuspolitiikkaan. Tämä taas tarkoittaa sitä, että lapsille alkaa rakentua erilaisia varhaiskasvatuksen polkuja.

Alueelliset erot nousevat haasteiksi samaan aikaan, kun varhaiskasvatuksen pitää seurata maailman, perheiden ja työelämän muutosta.

Vaikuttaminen on
pitkän matkan juoksua

Tampereen yliopisto palkitsi Kirsti Karilan vuoden yliopistoteolla hänen ansioistaan yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.

Varhaiskasvatuksesta käyty keskustelu osoittaa Karilan mukaan sen, että yhteiskunnallinen vaikuttavuus on pitkän matkan juoksua. Hän on ollut vuodesta 2000 erilaisissa työryhmissä valmistelemassa varhaiskasvatuksen linjauksia jo viiden eri pääministerin aikana.

– Tämä on pitkäjänteistä touhua. Olennaista on se, että tutkija pitäytyy siinä, mitä oikeasti voi tutkimusperustaisesti sanoa.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen edellyttää Karilan mukaan sitä, että tutkijan on pakko julkaista myös suomen kielellä.

– Tämänhetkinen tulosten mittaaminen on ongelma nuorten tutkijoiden näkökulmasta. Minulla ei ongelmia ole, sillä tässä urani vaiheessa voin tehdä, mitä näen tärkeäksi. Mutta jos suomen kielellä julkaisemista ei millään tapaa noteerata, niin onhan se yhteiskunnallisen vaikuttamisen kannalta ongelma, Karila sanoo.

Olennaiset asiat erottuvat vasta, kun katsoo tämän ajan melskeiden yli.

– Nyt mielellään katsotaan, kuinka moni on Twitterissä jakanut ja paljonko on tykkäyksiä Facebookissa. Ne ovat kuitenkin häviäviä asioita. Jos yhteiskunnallisesti haluaa vaikuttaa, niin täytyy olla uskottava, luotettava ja johdonmukainen ja pohjata tutkimusevidenssiin. Täytyy olla myös rohkeutta olla eri mieltä kuin kulloinkin vallassa olevat yhteiskunnalliset vaikuttajat.